Mutta asiaan voidaan ottaa erikoisempi kulma. Paul Davies kuvaa "Kolkko hiljaisuus" -kirjansa sisällä sitä miten Fermin paradoksiin joudutaan suhtautumaan. ;Kun mietitään miksi avaruusolentojen kohtaamisia ei ole saatu, on siihen montakin erilaista vastausta. Davies läpikäy tähän liittyen luvussa "suuri suodatin" monia skenaarioita. Perusidea on mielestäni ovela. Davies ei suinkaan käsittele selityksiä irrallisina vaan järjestyksessä olevina osasina. Ajatuksen voisi typistää karkeasti ymmärrettävään muotoon. Helpoiten tämä onnistuu kaavalla. Draken kaavalla;
N : Linnunradalla elävien sivilisaatioiden määrä, joiden arvioidaan pystyvän viestimään minä hetkenä tahansa.
R* ; Linnunradalla syntyvien tähtien määrä vuodessa.
fp; Tähtien osuus, joilla on ympärillään planeettoja.
ne ; Keskiarvo niiden planeettojen määrästä aurinkonsa ympärillä, joille voisi kehittyä elämää.
fl ; Todennäköisyys monelleko edellä mainitulle planeetalle voisi syntyä elämää.
fi ; Todennäköisyys miten usein syntynyt elämä edelleen kehittyy älylliseksi elämäksi.
fc ; Todennäköisyys moniko älyllisestä elämästä edelleen kehittää ja on halukas tähtienväliseen viestintään.
L ; Teknologisesti kehittyneen sivilisaation odotettu elinikä.
Kaavasta voidaan huomata, että mukana on itse asiassa monia elementtejä. Skenaariot miksi emme ole kuulleet/tavanneet avaruusolentoja muuntuvatkin joksikin jotka selittävät jotain kohtaa Draken kaavassa. Elämän synnyn epätodennäköisyys esimerkiksi selittää miksi emme kuule avaruusolennoista, mutta tämä skenaario on lisäksi liitettävä osaksi monivaiheista historiaa. Ja tämä historia on paitsi kokoelma tarinoita, se on myös lineaarisesti etenevä historiallinen käsitteistö. Ja tässä aika on muuttuja jonka kautta skenaarioita voidaan tarkastella ja tästä saadaan irti aivan uusia ajatuksia, huomioita ja tietoja! (Skenaarioista voidaan tätä kauta vetää induktiiviisia päätelmiä.)
Niiden läpikäyminen voidaan kuvata suodattimena, suurena suodattimena, jonka jokaiseen väliin jää jotain. Ja mitä tehokkaammin jokin vaihe toimii esteenä, sitä tehokkaampi suodatin tässä kohden on ja sitä enemmän ongelmia siinä kohdassa on edessään jos "tavoitteeksi" kuviteltaisiin loppupäässä oleminen. Merkittävää on, että ihmiskunta on läpikäynyt monia niistä. Itse asiassa koska emme pällistele satunnaisesti valikoituneella planeetalla, monet niistä eivät ole omalla kohdallamme rajoite ; Ihmiskunnan kanssa viestiminen olisi rajoittunut lähinnä L:än eli yhteiskunnan kestoajan mukaan.
Tämä ilmiselvyys johtaa erikoisiin huomioihin. Davies käsittelee sitä että koska avaruusolennoista ei ole saatu kontaktia on aivan järkevää ottaa Fermin paradoksissa mainittu ongelma relevanttina. Tämä ongelma voi ratketa hyvinkin monella tavalla. Esimerkiksi jos elämän synty on todella epätodennäköistä, ongelma ratkeaa jo tätä kautta. Ongelmana on se, että mitä tapahtuu jos elämän synty ei olekaan harvinaista ; Tällöin selityspainetta joudutaan siirtämään yhä loppuumpaan päin kaavaa. "Tilanne muuttuu vielä koleammaksi, jos löydämme alkeellisen elämän lisäksi kompleksista elämää maan ulkopuolelta, koska niitä seuraavat älykkyyteen johtavat vaiheet paljastuisivat olevan todennäköisiä eikä harvinaisia. Se edelleenkin heikentäisi sitä, että suuri suodatin on älykkään elämän menneisyydessä, ja kasvattaisi älykkään elämän vaarallisen tulevaisuuden todennäköisyyttä." Toisin sanoen jos Draken kaavan alkupään luvut paljastuvat todennäköisiksi, on toki kenties yhä jäljellä skenaarioita joissa ongelmat ovat ennen älykkään viestinnän syntymistä. Mutta niitä on olennaisesti vähemmän kuin ennen tätä paljastusta. Näin ollen tilanne on sellainen, että marsin bakteerit ovat pelottavia koska ne pakottavat toteamaan että älykkäät teknologiset eliölajit ajautuvat nopeaan tuhoon.
Ja kääntäen : Jos löydämme oman suodattimemme kohdalla tai sen jälkeen nousevaa elämää, se todistaa että meidän kannattaa olla optimistisia ; Viestintä kertoisi että L onkin suuri. Näin ollen SETI -projektin onnistuminen, eli saatu radioviesti, antaisi luvan olla optimistinen ihmisyhteiskunnista. Tämä tarkoittaa sitä että liberaalihippi joka kohtaa avaruusolennon jolla on optimistinen viesti ja joka ei anna mitään teknologiaa avuksi on kuitenkin antamassa luottamusta rauhasta ja harmoniasta. Ei toki sen takia että ihmisen universumissa olemsen yksinäisyydentunteen katoaminen poistaisi angstin, vaan ihan sitä kautta että se on kannustava muistutus siitä että yhteiskuntien ei ole pakko romahtaa. Ja itse asiassa sellainen on kenties jopa todennäköistä. Siksi avaruusolennon lausuma pleastusviesti on redundanttia informaatiota jonka jo avaruusolentojen ilmestyminen vahvistaa.
Tästä hieman omituisesta lähtökohdasta voidaankin peilata erikoisiin asioihin. Politiikka on jotain jonka luulisi olevan maksimaalisen kaukana jostain SETI -huuhailusta jossa kuulostellaan hiton avaruuden pieniä vihreitä/harmaita miehiä. Mutta sillä on vaikutusta. Yllättävänkin paljon.
Voisin kuvata omia mietteitäni seuraavalla. Tavalla joka perustuu siihen että käsittelen konservativismia ja liberalismia klimppeinä. Klimppeinä jotka eivät oikeasti ole näin mustavalkoisia kuin minä ne esitän. Mutta joissa kuitenkin on mukana oleellisesti tässä esiintuomieni karkeistusten elementtejä. Idea tulee helpommin selville kun en saivartele liikaa.
Konservativismin perusongelma on se, että siinä on helposti äärimmäinen sisäinen ristiriita. Kun katsotaan miksi nykykonservatiivit puolustavat teollisuutta, autolla ajamista ja montaa muuta vastaavaa ilmiötä, syynä on se, että nämä ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Ja tehokkuus on laskettavissa useissa sukupolvissa. Kuitenkin samalla on selvää että luonnonvarat eivät kestä. ; Jared Diamond itse asiassa kertoo esimerkiksi "Romahdus" -teoksessa sitä että luonnonvarat ovat kuin pankkitili joka kasvaa korkoa. Koroilla eläminen voi jatkaa vaikka ikuisesti. Mutta jos kulutat yhtään enempää kuin tili kasvaa korkoa, rahavarat hupenevat ennemmin tai myöhemmin. Ja näin ollen esimerkiksi teollisuus ja saasteet ovat hyvä ratkaisu mutta vain tiettyyn rajaan asti. jos tämä raja ylitetään, yhteiskunta tuhoutuu. Siihen voi mennä 10 vuotta, 100 vuotta, 1000 vuotta. Mutta jos kulutat enemmän kuin korkotulot ovat, tuho tulee. Vuosisatainen kokemus ei siis olekaan kovin vakuuttavaa. Ja monesti voidaan nähdä että nykypelillä tilimme tyhjenee yllättävänkin nopeasti. Nykyajan tieto ei vastaa menneisyyden käytännöstä saatua kokemusta ;.Kokemusoppiminen on tarjonnut tehokkaita keinoja jotka toimivat lyhyellä aikavälillä mutta eivät pitkällä aikavälillä. (1000 vuotta on ihmiskunnan historian kannalta lyhyt aika. Ihmisen iän tasolla se on toki iäisyys.)
Paradoksaalisesti tilanne onkin se, että konservatiivisuus vaatiikin nykyisen tiedon valossa äärimmäistä tekno-optimismia joka ei perustu yhteiskunnan menneisyyden antamiin opetuksiin vaan joka perustuu siihen että opimme ulos ongelmistamme. Että kaikki ongelmat ratkeavat kunhan vain panostetaan teknologiaan. Tämä taas on asenteeltaan melko antikonservatiivista, koska se ei perustu kokemusoppimiseen vaan innovointiin joka ratkaisee nykytilanteen tuottamat ongelmat. Konservativismin paradoksi onkin se, että se on samanaikaisesti jarrujärjestelmä joka korostaa hulvattomien eikokeiltujen järjestelmien kelkkaan hyppäämistä. Mutta se kuitenkin vaatii käytännössä nimenomaan täysillä eteenpäin posottamista.
Konservatiivisuus onkin hyvin vaikea. Koska se nojaa samanaikaisesti menneisyyteen ja arvoihin. Että vaatii niiden perustan hylkäämistä. Kaczynskillä (aka "Unabomber" -terroristilla) oli tässä kohden ihan oikesti järkevä huomio siitä että konservatiivisuus on sitä että kannatetaan teknologiaa joka muuttaa yhteiskunnan rakenteita ja jotka heijastuvat jotenkin pakosti siihen mikä on järkevää etiikkaa ja viisasta prososiaalista toimintaa yhteiskunnassa. Ja kuitenkin samalla konservatiivit roikkuu menneisyysidyllissä ja menneisyyden arvoissa ja käytänteissä. ~ Itse tosin näen että konservatiivisuus kykenee "hoitamaan ongelmansa" ainakin sisäisen logiikkansa kannalta juuri tämän paradoksaalisen luonteensa kautta. Yhteiskuntaa ei pidä purkaa sen takia että siinä on vikoja. Sen sijaan viat pitää nähdä ongelmina jotka korjataan. Vastaavasti säilyttävä askeettinen elämäntapa taas vaatisi nimenomaan monien tällä hetkellä vallitsevien järjestelmien purkamista ja kenties jopa niiden täystuhoamista ; Saastuttavat tehtaat olisi sammutettava jotta "emme elä yli (luonnon)varojemme" siitäkin huolimatta että elintasomme laskee tämän seurauksena merkittävästi ja parantumattomasti.
Suuri yhteiskuntatieteiden ongelma onkin se, että on hyvin vaikeaa sanoa onko ihmiskunta lopullisen tuhon tiellä vai ei ; Menneisyydessä moni yhteiskunta on romahtanut. Mutta toisaalta ei ole mahdotonta että ongelmat ratkaistaan ja että luodaan "koroillaelävän ihmiskunnan" rakenne jonka kestolle ei ole mitään teoreettista ylärajaa. Tässä kohden kysymys on L:än arvosta. (Tai oikeastaan voidaan sanoa että kysymys redusoituu L:än takana olevista poliittis-ideologis-maantieteellisistä ja jopa patogeeneihin liittyvistä asioista joiden kautta L sitten määräytyy.)
1: Konservatiivit panostavat innovaatiokeskeisyyteen jossa teknologia lopulta ovelien keksijöiden avulla onnistuu paikkaamaan ne ongelmat joita teknologia on luonut. Ja liberaalit korostavat luonnonvarojen säästämiseen. Mutta molemmat ajavat L:än maksimointia, aivan päinvastaisin tein.
2: Ja toisaalta molemmat korostavat romahduksen relevanttiutta. Konservatiivinen maailmankuva peräti oikeuttaa itsensä sillä että konservativismia tarvitaan jotta ei romahdeta kun tulee epätoimiva yhteskunta jossa L:ää ylläpitävät arvomaailmat romahtavat - omituisimmillaan esimerkiksi siksi että Jeesusvauvan fanittaminen vaikuttaa heistä L:än suuruuteen. Liberaalit taas korostavat saastetuhoja ja heidän apokalypsimaailmassaan korostuu esimerkiksi ilmastonmuutos.
Samoin konservatiivin kannattaa olla pessimisti elämän synnyn todennäköisyyden kanssa. Ja hänen kannattaisi poliittisista syistä vihata marsmeteoriittejen bakteeriesiintymien vakavastiottajia mutta suhtautua toiveikkaasti humanoideilta saataviin viesteihin. (Koska ne murtavat Draken kaavan ja ainakin painottavat sitä että L on melko suuri luku.) Avaruusolennot pelastavat ihmsikunnan, etenkin konservatiivisesti teknologian kyvykkyyteen luottavan. Sillä avaruuden muukalainen tulee teknoyhteisöstä ja osoittaa että liberaalien tehtaiden alasajovaatimus on todennäköisesti vain hätäilyä, jossa ei ole jaksettu uskoa ja luottaa innovaatioihin riittävästi.
Kuitenkin juuri liberaalit pitävät pelastaja -avaruusolennoista ja konservatiivien avaruusolennot ovat useammin hyökkääviä ja sotaisia. Sillä niissä tarinoissa heijastetaan enemmän ihmiskuvaa, kuin yhteiskuntarakenteita. Konservatiivien kohdalla on tietty yhteys (ei väistämätön seuraus, vaan yhteys) rasismiin ja sodan todennäköisyyden korostamiseen. Kun taas liberaalissa maailmassa ollaan suvaitsevaisempia ja luotetaan hyvään vastaantulijassa. Nähdäkseni tämä kertoo jännittävää tarinaa siitä miten sisäisesti epäkoherentteja poliittiset ideologiat ovat ; Tilanteet tulkitaan domeenispesifisti aina sen mukaan että mikä yksityiskohta on kysymyksessä. Laajaa yhtenäistä kokonaisteoriaa ei siis rakennu. En tiedä onko tämä virhe. On kenties virhe luulla että ihmiskunta voitaisiin edes tiivistää yhdeksi ehyeksi teoriaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti