Usein kun esille tulee jotain Dean Hamerin jumalageenien kaltaisia konsepteja, se miellyttää kahta ihmisryhmää.
1: Ensinnä se kiinnostaa ateisteja joille on tärkeää että uskonto on redusoitavissa luontoon ; Ajatuksena on se, että vaikka uskomus itsessään on tosi, sen kohde ei välttämättä ole. Eli uskonto on reaalinen ilmiö ja ihmiset uskovat, mutta uskon kohde ei.
2: Niitä ihmisiä joista ihminen on homo religiosus, eli uskonnollisuus on ihmisenä olemisen kannalta oleellista ydinmehua.
Karkeasti sanoen uskon että uskontotutkimukset paljastavat oleellisia piirteitä. Niissä on kuitenkin aina hieman erikoisia piirteitä jotka tekevät niistä enemmän triviaaleja ratkaisuja.
1: Dean Hamerin geenikin liittyy enemmän serotoniiniin ja dopamiiniin liittyviin järjestelmiin ja se tuottaa enemmänkin sellaisa tunteita kuin itsensä unohtaminen, asioihin ja tekemieen uppoaminen ikään kuin flow -tilassa, universumin kanssa yhteydessä olemista ja mystikismiin eli avoimuuteen uskoa asioihin jotka eivät ole todistettavissa. Tämä kuvaa toki suurta osaa uskovaisia, mutta sen mukana on paljon asioita joita ei edes suoraan sanoen pidetä uskonnollisina. Lisäksi suuri osa uskovaisista ei usko tällä tavalla. Tässä kohden tilanne on sama kuin oksitosiinin liittämisessä uskonnolliseen yhteisrituaaleihin. Sinällään totta, mutta se ei redusoi uskontoa oksitosiinin saamiseen sillä oksitosiini liittyy moneen muuhunkin asiaan kuin uskontoon. Ja koska se ei redusoi uskontoa oksitosiiniin, ei ihminen myöskään ole hardwired uskonnolllisuuteen.
2: Gazzaniga yhdistää "eettiset aivot" kirjassa uskonnollisuuden ohimolohkoepilepsiaan. Tämä on jo Hameria lähempänä uskontoa. Mutta ohimolohkoepilepsia kuvaa - toki mainiosti mutta - vain joitain yksittäisiä ihmisiä, se ei auta selittämään uskontoa kovinkaan laajasti. Tämänlainen uskonnollisuus ei taatusti ole hardwired. Sen mukaan uskonto on "miltei samaa kuin aivovammaisuus".
3: Michael Persingerin "Godhelmet" oli jo hyvin lähellä. Hänen tutkimuksissaan ihmisille saatiin aikaan aaveisiin ja jumaluuksiin liittyviä kokemuksia ohjaamalla oikealla tavalla aivoihin magneettikenttä. Persingerin mukaan80% Godhelmetiä käyttävistä saa rastin vähintään yhteen ruutuun asiaan liittyvissä kysymyksissä. Tämä on jo melko mainio onnistuminen. Michael Shermer, kuuluisa skeptikko, esimerkiksi koki ruumiistairtautumiskokemuksen "Godhelmetiä" kokeillessaan. Mutta tosiasiassa se tarkoittaa että 20% ihmisistä ei saa uskonnollisia tai muunkaanlaisia henkikokemuksia edes Godhelmetin kanssa. Richard Dawkins ei esimerkiksi reagoinut "Godhelmetiin" mitenkään. Tätä ei voi kutsua "yleisinhimilliseksi" vaikka se kenties onkin hardwired. Tämän tien päässä on vain se tapa jolla vasenkätisiin suhtauduttiin ennen. Sitä pidettiin vammana joka yritettiin väkisin korjata pois. Tosin tässäkin on pieni ongelma. Pehr Granqvistin tutkimuksissa Godhelmetiä kokeiltiin siten että puolelle koehenkilöistä annettiin vain pitää kypärää päässään ilman magneettikenttää. Eroa ei syntynyt siihen että magneettikenttä oli päällä. Kysymys on luultavasti enemmänkin placebosta. Joka kertoo että ihmiset ovat suostuteltavissa uskomaan moniin asioihin pienin vihjein. Ja kertoo ehkä jotain oleellista uskonnollisuudesta. Mutta se ei sido uskonnollisuutta aivoihin sillä täsmällisyydellä mitä Godhelmetin kanssa on ajateltu. Ja lisäksi se 20% ongelma on yhä jäljellä. Uskonto ei ilmiselvästi ole niin harwired.
___3.1: Ja kyllä. Homo religiosus nimenomaan on monelle uskovaiselle tekosyy pakkokeskustella uskonnosta koska se kuvaa syvää aitoa ihmisyyttä ja heillä on perusoletus että jokainen tietää Jumalan olevan tosi. Ateismi on tämän jälkeen itsepetosta ja Jumalan vihaamista eikä teknisesti ollenkaan ateismia, jumalauskon puutetta.Homo religiosus on uskon ruoskan lempi-ideologia nykypäivänä. Koska se tekee ruoskimisesta lempeydeksi määritellyn aktion. Tässä toki ohitetaan humen giljotiini ja väitetään että yleisyys on samaa kuin "luonnollisuus eli eettisyys". Mutta harva välittää. Homo religiosus -ihmiskuva on pääasiassa uskonnollista pakkonuijimista. Kun nuijintatarve katoaa, katoaa helpo into myös tämän ihmiskuvan esilletuomiseen.
4: Sitten on sitä neuroteologiaa jossa esimerkiksi munkkien aivot yhdistetään tiettyjen aivoalueiden ärsyttämiseen. Se kuvaa varmasti oikein heidän aivotoimintansa ja selittää että uskonnollinen kokemus liittyy aivotoimintaan - luultavasti jopa redusoituu tähän ilman mitään yliluonnollisia agentteja. Mutta sekään ei sano että samojen aivoalueiden aktivointi tuottaisi uskonnollista kokemusta. Tai että tämä valmius olisi jokaisella ihmisellä, tai niin suurella valtaosalla että poikkeuksien etsiminen olisi erityisen vaikeaa. ; Ja toisaalta tässä takana on iso ongelma. Munkkien aivotoiminta on erikoisten ihmisten toimintaa ja jos niissä havaitaan eroa normaalitilaan verrattuna, se kertoo enemmän siitä miten uskontoon harjaantuminen muuntaa aivotoimintaa. Edes aivoalueen aktivoitumisen ja uskonnollisen kokemuksen syntyminen tätä kautta jokaiselle aina ei tarkoita samaa kuin uskonnollisuuden oleminen osa ihmisen oleellista elämää. Voidaan ihmisille synnyttää hallusinaatioitakin varsin konsistentisti kemiallisesti että aivoalueita ärsyttämällä tai erilaisilla valvomista ja vastaavaa sisältävilä shamanistimetodiikoilla. Eikä tämäkään silti vastaa arkikokemusta elämästä. Aivoalue jonka aktivoiminen tuottaa uskonnollisen kokemuksen ei tarkoita homo religiosusta, se tarkoittaa sitä vasta jos tämä aivoalue aktivoituu käytännössä kaikilla ihmisillä arkielämässä ilman vuosien meditaatioharjoittelua, huumausainetta tai aivoärsytinlaitetta.
Homo religosus -ihmiskuvan kannattajat ovat useimn hieman vastahankaisia näille selitysmalleille. Vain fiksuimmat heistä - toki runsaslukuinen määrä ja kooltaan niin relevantti että ylläoleva oli syytä kirjoittaa - ymmärtävät että tehdäkseen uskosta yleisinhimillisyyttä he eivät vain voi väittää että näin on ja he ovat ymmärtäneet myös että tosiasiassa juuri tuollainen aivotoimintaan redusoiminen toimii mainiona todisteena tälle. Useimmiten homo religiosus -ideaa kannatetaan joko jumala-aistin kaltaisin teologisin konseptein, eli väittämällä että asia on niin. Tai sitten viittaamalla kulttuurievoluutioon. Tässä argumentissa on se hyvä puoli että
1: Se ei identifioidu ateisteihin kovinkaan vahvasti koska ateistit moittivat uskonnon hyötyjä. Ja on ikävää käyttää Persingeriä tai Hameria minään pohjana kun ateistit ovat käyttäneet niitä niin paljon että pitäisi aina selittää että miksi ei ole heidän puolellaan.
2: Samoin se tukee uskontoon liittyvää kulttuurievoluutioajattelua jossa kristinuskon pärjääminen tieteessä ja muussa osoittaa sen olevan muita parempi ja todempi uskonto. Että testatusti parhaasta kulttuurista on kysymys kristinuskosta. Evoluutiokonsepti solahtaakin tähän malliin hyvin. Ajattelutapa on kristityille tuttu joten heille ei tarvitse tuoda niin uutta ja erilaista mallia.
Evoluution tuominen uskontoon ei ole lähtökohtaisesti huono ajatus. (Eli se voisi olla fiksu tieteellinen ja jopa todistettu kanta. Mutta se ei vain ole.) Evoluutiopsykologialla on kenties paha maku kulttuurissa yleensä, mutta se on ihan mahdollinen malli. Ja etenkin uskonnon tukemisessa evoluutiopsykologian logiikkaa pidetään erityien järkevänä ja fiksuna monien sellaistenkin ihmisten parissa joista evoluutiopsykologia on kammottavaa. Syynä on se, että kun uskon hyötyä evoluutiolle korostetaan ei yleensä käytetä sanaa evoluuutiopsykologia. Mutta juuri siitähän siinä on kysymys. Evoluutiopsykologia taas on onnistunut esimerkiksi yhteistyön tutkimisessa mainiosti.
Ongelmana vain on se, että tosiasiassa en ole törmännyt oikeaa evoluutiotutkimusta käyttävään näkemykseen jolla uskonnon evolutiiviset hyödyt todistettaisiin. Itse asiassa tämä konsepti näyttää koostuvan pääasiassa
1: Adaptationismista jossa kaikki ihmiskulttuurin piirteet nähdään adaptiivisina. Koska uskonto on ihmisyhteisöissä näkyvä piirre, senkin on oltava adaptiivinen. Tämä logiikka ei ole pätevä muussakaan evoluutiossa. Gouldin muistutus siitä että tämänlainen logiikka on sama kuin selittäisi että ihmisillä on nenä jotta silmälasit pysyisivät niillä on hyvä muistaa. Että keksimällä ad hoc -selityksiä siitä miten jokin piirre voi olla hyödyllinen ei ole evoluutiotyötä vaan just so -tarinoiden kehittelemistä. Ja että tämä muistuttaa enemmän Kiplingin lastensatujen selityksiä siitä miten pantteri sai täplänsä kuin mitään tieteen tapaistakaan.
___1.1: Eikä edes Richard Dawkinsin kaltainen arkkiadaptationistin maineessa oleva evoluutikko sovella adaptaatiota kaikkeen. Hänkin myöntää neutraalit ominaisuudet ja pullonkaulailmiöön liittyvät haitallistenkin geenien yleistymiset. Tämä on hyvä huomata koska hän itse kannattaa sellaista teoriaa että uskonto on ekologinen loukku. Eli se on hyödyllisten asioiden sivutuotteena syntyvä ilmiö joka on ihmisille haitallista. Uskovainen on hänelle kuin yöperhonen joka lentää kynttilänliekkiin siksi että valo on koodattuna sen liikeratoihin tavalla joka hyödyttää yleensä.
2: Uskonnollinen selitys perustuu ryhmävalintaan. En pidä ryhmävalinnan logiikasta muussakaan evoluutiossa. Ja siihen on pirun hyviä syitä miksi siihen ei pidäkään uskoa. Tässäkin ryhmävalintaa tosin käytetään enemmän analogiana ja enemmänkin oletetaan että uskonto on sen piirissä hyödyllinen.
3: Usein tässä oikeasti on lähinnä salakuljetettu uskonnollisesta apologiasta muutoin tutut ajatusrakenteet kulttuurien koettelemisesta ja kutsutaan sitä evoluutioksi. Tämä on kuitenkin enemmän poliittista konservativismia kuin evoluutiota. Evoluution osaaminen on toki usein niin heikolla tolalla että ymmärrän miten väärinkäsityksiä tulee. Osa konservatiiveista oikein selittää että heidän mallinsa kuvaa evoluutiosta tuttua logiikkaa. Näiden välillä on kuitenkin aika suuri ero. Se, että allegoria siirretään toiselle nimelle on ekvivokaatio -päättelyvirhe. Tämä kenties selittää sen miksi osa evoluution uskonnollisesta hyödystä ilahduttaa niin monia ihmisiä joista evoluutiopsykologia on kammotus. Se ei nimittäin olekaan monesti evolutiivista argumentointia ollenkaan, joten samaan logiikkaan ei tarvitse törmätä. Nähdäkseni uskonnon evolutiivinen hyöty voidaan kuitenkin arvioida vain evoluution hyötyjä mitaten, joten on syytä heittää näissä tapauksissa koko evoluutio -sana romukoppaan argumentin yhteydessä.
Pahin uskonnon ja evoluution tuoma hyöty on kuitenkin erikoinen ja varsin ohitsepääsemätön. Se on oikeastaan sitä mikä jätetään sanomatta. Uskonto on nimittäin kulttuurinen piirre. Ja jos evoluution ohjelmoima syväohjaus on uskonnon selitys, niin miten se voisi tuottaa uskonnollisuuden kun evoluutio ei tähtää tulevaisuuteen? Miten tuottaa kulttuurissa hyödyttäviä piirteitä ennen kulttuurin syntyä? Tämä on melko lailla ylitsepääsemätön ongelma.
1: Paras todistus siitä miten uskonto hyödyttää ihmistä on Pascalin vaaka. Ja siinäkin oletetaan että ei ole niin että jos uskot Jumalaan joudut Helvettiin jolloin premissi kääntää kaiken ympäri. Ja sen hyöty koskee tuonpuoleista eikä kosketa evoluutiota pätkääkään. Mutta tämä oli lähinnä sivutuotteena rakentunut vinoilu - jonkinlainen välikevennys.
Omasta mielestäni uskonnollisuuteen on kuitenkin olemassa jo nyt varsin kelpo selitysmalli. Se on siitä mielenkiintoinen että se selittää samanaikaisesti miksi uskonto on yleistä ja miksi se on rakentunut alun perinkin. Sen seuraus antaa selityksen sille miksi homo religiosus -ihmiskuva on väärä. Se ei yllättäen perustu neutraaliteoriaan jossa neutraalit ja haitalliset ominaisuudet yleistyvät. Sillä en rehellisesti ottaen tiedä miten uskonnon hyödyllisyys tai haitallisuutta voidaan arvioida.
1: Oma arvioni on että se haaskaa yhteisön varoja jonka voisi käyttää johonkin mutta vahvistaa yhteistyötä jossa oma ryhmä korostuu ja viholliset epäinhimillistetään joten se on sekä haitallista, hyödyllistä että epäeettistä. Mutta tämä on tuntemus. Aivan yhtä väärä kuin se että väittäisi että uskonto on hyödyksi tai pelkätään haitaksi. En siis aja Dawkinsinkaan uskonnon vastaista mallia.
Kognitiivinen uskontotiede nimittäin on onnistunut liittämään uskonnolliset tunteet siihen että ihmisten perusskeematasolla tapahtuu sekoittumista. Esimerkiksi Boyerin "Ja ihminen loi Jumalat" korostaa uskonnon syntyä tavalla jossa evoluutio ei koske itse uskontoa vaan uskonto on sivutuote. Evoluutio ei koskekaan sitä että uskonto itsessään olisi hyödyllistä tai haitallista, vaan uskonto liittyy konsepteihin jotka ovat hyödyllisiä niin vahvasti että jos uskonto olisikin haitallista - mikä ei ole välttämättä totta tässä mallissa - niin ne ovat hyödyllisempiä kuin uskonto.
Tässä ytimessä on kaksi konseptia ;
1: Sosiaalisuuteen liittyvä syyllisyyden ja vastavuoroisuuden käsitteistö ja tieto siitä että toiset ihmiset eivät tiedä mitä sinä tiedät eli voit kaikesta huolimatta valehdella heille. Tämä johtaa ns. strategisen tiedon käsitteeseen. On olemassa noloja paljastuksia joita et halua kertoa läheisille ihmisille koska ne joko pettävät ryhmän tai edustavat oman identiteetin kannalta itsepetosta. Näin esimerkiksi kana minun jääkaapissa ei ole strategista tietoa mutta kana vegaanin jääkaapissa on. Boyer huomauttaa miten palvonta tulee kuvioihin vasta kun jumalalla on pääsy tähän strategiseen tietoon. Hyvitys on ikään kuin palkkiota syntisyydestä. Sosiaalinen vastavuoroisuus että valehtelu ovat molemmat evolutiivisesti edullisia ominaisuuksia, joten tämä konsepti syntyy niiden sivutuotteena. ; Tämä on erikoinen huomio koska se sitoo ihmisluonteen tutkimuksessa etiikan ja uskonnon yhteen - aivan kuten monesti korostetaankin. Mutta yhteys ei miellytä useaa. Sillä yleensä etiikka oikeutetaan uskonnolla, etiikka on ihmiselle vieras mutta uskonto on hardwired. Tässä uskonto kuitenkin selitetään etiikalla, ja etiikka on se joka on hardwired. Näin uskonto liittyy etiikkaan mutta voit varsin helposti olla eettinen olematta uskonnollinen.
2: Skeemat. Jos jokin konsepti on näiden perusskeemojen mukainen, se on hardwired. Jos se on niiden sekoitelma se on erikoinen, yllättävä ja helposti muistettava. Jos se on mielivaltainen ja satunnainen se ei ole hardwired mutta se ei myöskään jää mieleen. Tämä korostaa sitä että uskonto on helposti muistettavaa ja mielenkiintoista, mutta ei hardwired. Uskonto on opeteltava. Siksi lapset laitetaan pyhäkouluun eikä anneta olla ilman uskontoja ja vain uskota että lapsi tulee itsekseen uskoon Pyhän Hengen jumala-aistiin ihmiseen pommittaman luontaisen havaintoaineiston kautta.
+: Itse asiassa pieniä viitteitä on myös siitä että uskonto voi liittyä perheeseen. Uskonnoissa käytetään usein sukulaisuusnimiä. Pappikin on Isä, munkkitoveri on Veli ja niin edespäin. Nämä voivat varsin hyvin vedota emootioihin. Sillä sukulaisten auttaminen on geneettinen etu. Mutta ihmiset eivät tunnista toisiaan geenitestein. Näin esimerkiksi Westermarck -efekti selittää miksi insesti on valtaosalle ihmisistä vastenmielinen. Mutta se tosiasiassa laukeaa sitä kautta keiden kanssa ihminen on ollut syvässä yhteiselossa lapsena. Näin tiukoissa kommuuneissa lapset eivät koe vetoa "seurasisariinsa" vaikka biologista sukulaisuutta ei ole. Erilaisten markkerien liittyminen yhteen hyvinkin abstraktinomaisilla tasoilla on etologiassa, käyttäytymisen biologiassa, (ja kyllä, uskonto on myös suurelta osaltaan käyttäytymistä) ihan tavallista. Konrad Lorenzin muistavat tietävät että hanhet leimautuvat vaikka ihmiseen jos näkevät tämän ensimmäisenä
Näin uskallan sanoa että into redusoida uskonto tieteelisesti tutkittavaksi ilmiöksi on mukava asia - jotain jota pitääkin tehdä. Mutta sitä ei pidä tehdä niin pitkälle että uskonnosta tulee yleisinhimillinen hardwired ominaisuus. Uskonto luultavasti iskee 80% ihmisistä edes jollain tasolla. 20% ei saa siitä irti yhtään mitään. Vielä harvemmassa lienevät ne ohimolohkoepileptikot ja oikeanlaisen oksitosiini, dopamiini ja serotoniinijärjestelmät syntymälahjanaan saaneet jotka saavat uskonelämästä nauttimisen jackpotin. Esimerkiksi minä en perimmiltäni koe saavani uskonnosta mitään. Uskonto on minulle syvärakennettu piirre samalla tavalla kuin homo religiosus -ihmiskuvaa minulle puolustava kannattaa sitä että hänen hampaansa löytyvät katukiveykseltä. (Eli ei juurikaan.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti