perjantai 19. heinäkuuta 2013

Pedofiilipapit ja tilastot

Emil Anton käsitteli "Ja kirkko vaikeni" -dokumenttia. Hän huomautti, että "Dokumentti päättyi ilmoitukseen Benedictus XVI:n erosta, ja se vahvisti sitä jo eron aikaan mediassa pyöriteltyä spekulaatiota, että paavi olisi eronnut tämän skandaalin takia." Anton kritisoi varsin ansiokkaasti monia katoliseen kirkkoon liittyviä myyttejä. Paavin ei kannata erota pedofiliaskandaalin vuoksi, koska paavilla, toisin kuin yksityishenkilöllä, on syytesuoja.

Tärkein huomio on se, että moni ajattelee että katoliset papit olisivat jotenkin erityisen kovia pedofiileja. Ja että tässä isona syynä on selibaattilupaus - osittain siksi että selibaatissa elävä torjuu seksuaalisuutensa ideana, mutta ajautuu koviin ja pakottaviin haluihin ja osittain siksi että selibaatti linkitetään homoseksuaalisuuteen. "Selibaatti sinänsä ei tuota minkäänlaista halua käyttää lapsia seksuaalisesti hyväksi, siitä ei ole mitään näyttöä. Itse asiassa todistusaineisto osoittaa päinvastaiseen suuntaan. Jos selibaatti aiheuttaisi pedofiliaa, katolisten pappien keskuudessa pitäisi esiintyä paljon enemmän pedofiliaa kuin muussa miesväestössä. Tilastot ovat kuitenkin seuraavat: vuosien 1950-2002 välillä 4% USA:n katolisista papeista ylipäänsä syytettiin alaikäisten hyväksikäytöstä, ja varmennettujen tapausten osuus on 0.23%. Asiantuntijat ovat eri mieltä muun miesväestön prosenttiluvusta, Newsweekin artikkelin mukaan konservatiivinen arvio olisi 10%." Eli katolisten pappien parissa pedofiliaa harrastetaan vähemmän kuin muualla.

Samansuuntaista huomiota voidaan hakea myös "The Curvature" -blogista. jossa ei ainakaan jaeta Antonin katolista uskoa. Sieltäkin löytyy linkityksiä siihen, että selibaatti ei aiheuta raiskauksia, koska raiskaus on jotain jota tehdään vallankäytöllisenä aktiona, eli juuri muuna kuin seksuaalisena aktiona. Erikoista on myös se mitä tilastot sanovat homoseksuaaleista - aihe jota Emil Anton ei nostanut esille, koska hän ei katolisena tietysti mielellään puhu homoista positiivisessa valossa tai halua liittää homopappeja katolisuuteen liittyväksi ideaksi. Curvature ei ole yhtä suojeleva ; "It’s also purposely obscuring the issue to suggest that “the vast majority of U.S. abuse cases were of a homosexual nature.” No. The vast majority of known U.S. abuse cases within the Catholic Church were committed against boys by men. That is a hugely different matter. And, in fact, a vast majority of rapists who favor male children as victims identify as straight (pdf). This is no different among priests." Eli toisin sanoen pedofiilit ovat yleensä heteroseksuaaleja. Myös ne jotka ovat miehiä jotka raiskaavat poikia ovat yleensä ottaen muutoin heteroseksuaaleja ; Lapsen ja aikuisen välillä on eroja, jotka johtava tälläisiin tilastoerikoisuuksiin jotka voivat haitata arkijärkeä. Arkijärki vain harvoin välittää todellisuudesta. Yhteenveto on mielenkiintoista mietittävää : "The argument that priest sexual abuse is about either celibacy or a non-heterosexual sexual orientation reinforces dangerous rape myths that only create the cultural circumstances that allow rape to be so prevalent in the first place."

Selibaatissa olo ja homoseksuaalisuus edustavat toiseutta. Niitä on helppo syyttää. Maailma ei vain toimi kuten mielikuvissa.

Onkin korostettava, että katolisen kirkon ongelmat ovat pääasiassa siinä että kirkko piilotteli tekoja. Tässä syyllistetään usein Razingeria, vaikka hänen hyvämaineinen - joskin myös loppuaikoinaan dementoitunut - edeltäjänsä olikin pedannut tilanteen valtaosin. Olen its eyrittänyt ja kannustanut jo useamman vuoden ajan ihmisiä siihen, että ideologian syntitaakka on katsottava yhdestä ja vain yhdestä asiasta. Siitä, mitä yhteisö tekee kun rikollinen jää kiinni. Se, että ideologiassa on pedofiili ei ole yllätys tai yhteisön vika. Heitä/näitä on aina olemassa yhteisöistä huolimatta. Sen sijaan se, että rikos ohitetaan vaatimalla uhrilta anteeksianto ja hoitamalla asia sisäisesti ilman tuomioita on ongelma. Anton yrittää toki pelastaa katolista kirkkoa tältäkin strategialla huomauttamalla, että "Itse asiassa Walsh oli raportoitu poliisille kahdesti jo vuonna 1991, kolme vuotta ennen mainittua raiskausta, mutta poliisi ei toiminut. Jos poliisi olisi pidättänyt hänet, kyseistä raiskausta ei olisi päässyt tapahtumaan." Tässä kuitenkin huomataan, että herää kysymys siitä että miksi ei ole tehty kaikkea että pedofilia -asia olisi todella hoidettu. Ilmoittaminen kertoo siitä että asiasta on tiedetty katolisen kirkon toimesta. Ja se, että kolmen vuoden jälkeenkään ei ole esimerkksi potkittu kyseistä pappia pois vaan on pyöritelty peukaloita on itsessään todiste siitä kovin suurta intoa pedofiilien hoitoon ei ole ollut. Katolinen kirkko ei ole esimerkiksi potkinut em. pastoria työstään ja huutanut medialle että "saimme kiinni pedofiilin ja poliisi ei tee mitään!" Saisimme silloin ihan päinvastaista mediakohuilua. Siinä katolinen kirkko olisi sankari. Vaikeneminen "tiesimme tai meidän olisi pitänyt tietää" -hengessä ei ole pelastus. Se on lähempänä "sen pahempi" -tilannetta.

Itse asiassa Anton näyttääkin noudattavan katolisuuden virallista liennyttämistä. Mikä on erikoista koska vatikaanilla on motiivi harjoittaa PR -puhetta. Tuoreet uutiset kertovat sitä että Vatikaanissa on itse asiassa muutettu lakeja tavalla jotka tekevät pedofiilpapeista ilmoittelun rikolliseksi. Tässä reagointikulttuurissa on melko turhaa tuhrata "olemme tehneet parhaamme" -sävytysten kanssa.

Silti näkisin että valtaosa katolisen kirkon saamasta huomiosta ei johdu siitä että ihmiset olisivat moraalisia. Päin vastoin. Siinä on havaittavissa "Da Vinci's Demons" -sarjan oikeusjuttua, jossa Leonardoa syytetään sodomiasta, ja hän päätyy nukkeoikeudenkäyntiin jonka lopputulos on poliittisista syistä ennalta päätetty ja syytekin rakennettu keinotekoisesti juurikin samaisista poliittisista syistä. Siinähän Leonardo tekee mutkikkaan pakosuunitelman, ja päätyy valokuvaamaan sian perseeseen haaruksistaan liimaamansa tuomarin, (keskellä tämän omaa oikeussalia) saadakseen mukavan kiristysvälineen jolla vapautua. Tässäkin tuomari korostaa että hän on niin kunniallinen ihminen, että ihmiset eivät uskoisi että hän voisi. Leonardolla oli erikoisia huomioita. Hän korosti että ihmiset pitävät skandaaleista. Ja että tuomarius tekee jutusta vain entistä mehukkaamman. Että hänen tuomiossaan on paljon seuraajia ja hän on vain hullu taiteilija. Ja että epäilys ja skandaali johtavat siihen, että "truth is irrelevant - the best story wins!" Suurin osa moralistisesta pahastumiskulttuurista ei suinkaan johdu siitä että ihmiset ja paheksujat itse olisivat mitenkään mainittavan hyviä ihmisiä. Heitä vain kiinnostaa skandaali. He haistavat veren, eivätkä moraalia itsessään. Siksi pedofiilipappi on maukkaampi kuin ihan tavallinen pedofiili. Sillä papin oletetaan olevan hyvä. Ja juuri se saa katsomot täyteen.

Tosin uskonnon oma suosio perustuu sekin pääasiassa moralisointiin eikä moraalisuuteen. Ja itse asiassa jos tässä puhutaan fundamentalisteista, niin voidaan sanoa että tavallisten ihmisten kanssa skandaalinhaluisuus on vakiona. Ja mitä fundamentalistisempaan suuntaan mennään, sitä enemmän se on puhdasta vihaa ja sitä että skandaaleja ei enää vain seurata ja kohkata, vaan niitä myös yritetään rakentaa. Tässä mielessä olisin hyvin varoivainen jos olisin mitenkään uskonnon tai muunlaisen vastaavan massaliikkeen sisällä. Sillä maailma ei todellakaan ole sellainen kuin mielikuvamarkkinoinnissa jota hartaasti uskova kouluttamaton idiootti tai hyvin koulutettu manipulaattori-demagogi jossain sosiaalisessa mediassa kohuaa.

Ei kommentteja: