Apofaattinen kirkon virallinen kanta

Evankelis-luterilaisen kirkon ideaali ; Tervetuloa peilisaliin!

"Valtionkirkko
Evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko, siten kuin ne on määritelty kirkkolain (1993/1054) 1 §:ssä ja ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain (1969/521) 1 §:ssä. Tähän kuuluvat myös evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja tuomiokapitulit sekä ortodoksisen kirkon seurakunnat ja luostarit."(Tilastokeskus, "Käsitteet ja Määritelmät - valtionkirkko")

Viime päivien kirkon keskustelussa esille on noussut Räsäsen vuoksi eronneiden typeryys. Henkenä on ollut se, että Päivi Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa. Ja että tätä ei tiedetä. Tätä kantaa on ajanut esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkinen. "Niistä (Räsäsen mielipiteistä) voi olla eri mieltä tai samaa mieltä, mutta kirkon kannanotoiksi niitä ei tule sotkea. Ei enempää kuin kenen tahansa kadulla vastaan tulevan kirkon jäsenen puheita." Myös uskontotiedon huonoa tasoa on pidetty tässä syynä, sen on moitittu olevan jopa huolestuttavan huonon. Ja tätä tietämättömyyttä sitten pidetään jotenkin syynä sille että kirkosta ei pitäisi erota. Mielestäni tämä ei ole puolustus vaan pahentaa tilannetta ; Jokainen joka kuuluu kirkkoon on asemassa jossa hän joko tietää tai hänen pitäisi tietää mihin kuuluu. Ja jos ei selvästi tiedä, on se hyvä syy olla kuulumatta - tai peräti tulla erotetuksi kirkosta. Jos tietomäärä ei riitä jäsenyyden purkamiseen, ei ole mitään syytä sellaista ylläpitääkään.

Näyttääkin siltä että kirkon virallinen kanta näyttää varsin apofaattisen teologian kaltaiselta. Siinähän ei sanota minkälainen Jumala on. Kantaa voidaan ottaa vain siihen mitä Jumala ei ole. Samoin kirkon virallisesta kannasta tiedetään kuka sitä ei edusta (koostuu yhdestä ihmisestä nimeltä Päivi Räsänen). Muu jää mysteeriksi.

Itse en tyytyisi nysväämiseen kirkkohallituksen tapaan. Hehän lähinnä huomauttavat ongelmasta (ihmiset eivät tunne kirkon virallista kantaa) ja valittavat tästä, mutta eivät koskaan korjaa mikä tämä kirkon virallinen kanta on ja opeta tätä ihmisille. Itse haluaisin korjata ongelman. Tämä voisi tapahtua vaikkapa siten että kirkko lähettäisi kaikille jäsenilleen kirjelmän jossa on kirkon viralliset kannat. Ja mukana olisi palautuskuori, jonka voisi allekirjoittaa jos arvot vastaavat omia. Ja tämän voisi sitten postittaa takaisin jos pitää kirkon ehdoista. jos siihen ei vastaisi määräaikaan samalla erotettaisiin kirkosta. Näin ihmiset tiedottuisivat kirkon virallisesta kannasta eikä erehtymisiä tulisi. ~ Erityisesti kirkon tulisi tietysti tiedottaa näistä vaikeista asioista. Kun homoseksuaalisuus ja lainkuuliaisuuskysymykset ovat nousseet esille, olisi oleellista tiedottaa kirkon virallinen kanta niistä. Että onko homous syntiä vai saavatko he mennä naimisiin. Ja niin edespäin.

Itse kyllä ihmettelen että onko kysymys uskontotiedottomuudesta totta. Sillä koulussa opetetaan pakkouskontoa. Ja itse asiassa aika paljon. Ihmisten tulisi kyllä tietää perusasiat sillä niitä on taottu heidän päähänsä. Mutta kun itsekin kaivan muistiani, uskonto oli helppo ympäripyöreysaine, jossa lähinnä höpistiin sekavia. Tai se muistutti historiaa jossa keskityttiin uskontoihin ja niiden aatehistoriaan ja kirkkorakennusten arkkitehtuurin historiaan.

Kirkko ei sen sijaan opettanut esimerkiksi suhdettaan valtioon. Kerrottiin vain että luterilainen kirkko on kansankirkko, eli jokin joka on monien ihmisten lähellä kun siihen niin moni kuului. Mikään pakottaminen ja kahlinta ei kaikkien puheiden mukaan kuulunut siihen. Ja jopa esitettiin että se ei olisi valtionkirkko, ja että tälläisen sanominen on kamalaa vääristelyä. Samoin kuin se että ei ymmärtäisi että Räsänen ei edusta Suomen Kirkkoa.

Kuitenkin apofaattinen puoli saavuttaa mysteeriset mittasuhteet kun mietitään mitä kirkon edustajat ja liberaalipapit ovat sanoneet Räsäsen puheista. Esimerkiksi mediatunnettu leppoisan eifundamentalistisen uskon edustaja Heinimäki on esittänyt lausunnon jossa korostettiin että Räsäsen puhe ei ollut kovin provokatiivinen koska Nelson Mandelakin harrasti kansalaistottelemattomuutta. "Fiksumpaahan olisi erota kristillisdemokraattisesta puolueesta, eikä kirkosta. Räsänen puhuu sisäministerinä ja puolueensa puheenjohtaja, eikä hän ole kirkon ääni. Se on itsestään selvää." ... "Kansalaistottelemattomuuden idea ja kysymys siitä tuleeko kaikkia lakeja noudattaa, ei itsessään ole kysymyksenalainen. Nelson Mandela ei hämmästyisi ollenkaan tällaisia puheita." Tämä lausunto on erikoinen koska eihän Heinimäki itsekään kuitenkaan edustane kirkon virallista kantaa. Hänellä on kuitenkin valtaa sanoa mitä se on ja mitä se ei ole. Ja itse asiassa kun katsoo mitä tahansa kirkon hahmoja piispoista pappeihin, peruskaavana on ollut se, että kaava on virallisen kannan edustajillakin ollut sama. Tematiikka koostuu kahdesta osasta (1) ei saisi sekoittaa Räsästä kirkon oppiin (2) mutta kuitenkin sitä miten Räsäsen oppi ei olekaan mitenkään epäkirkollinen vaan sopii sen etiikkaan. (+) Tästä herää vahvoja epäilyjä siitä, että vaikka Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa, niin onko hänen sanomansa tästä huolimatta itse asissa täsmälleen sitä mitä kirkko opettaa? Kysymys on retorinen sillä vastaus on ilmiselvä "kyllä".

Ja tämä johtaakin johonkin. "Seurakuntalainen" -lehdessä ollut kirjoitus lähti puolustamaan Päivi Räsästä varsin mielenkiintoisesti. "Mitä Räsänen sitten sanoi? Itse asiassa hän vain sanoi ääneen Suomen evankelisluterilaisen kansankirkon käsityksen ja tunnustuksen asiasta. Niin. Suomen ev.lut. kirkko opettaa virallisesti juuri niin kuin Päivi Räsänen sanoi asiasta. Lue vaikka lopussa olevat suorat lainaukset Tunnustuskirjoista. Luterilaisen kristityn tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Jos laki on ristiriidassa Raamatun kanssa, silloin kristitty tottelee Jumalan sanaa, Raamattua. Räsänen siis sanoi ääneen 4,2 miljoonan kirkkoon kuuluvan ihmisen oman tunnustuksen asiasta! Kirkkoon kuuluminen tarkoittaa sen tunnustukseen sitoutumista. Aivan samalla tavalla kävi "homoillassa" Räsänen sanoi silloinkin kirkon virallisen tunnustuksen mukaisen opin asiasta ja ihmiset suuttuivat." Eli Räsänen sanoi ääneen kirkon virallisen kannan. Ja ihmiset erosivat. Eroamiset eivät siis ole "vääristä syistä tehtyjä".

Itse asiassa kirjoitus vetää asiat vielä pidemmälle. "Ihmiset ovat tainneet unohtaa(tai he eivät ole koskaan kuulleet), että Suomen eduskunta on hyväksynyt kirkkolain ja hyväksyy sen muutokset. Kirkkolaki puolestaan kertoo, että kirkon tunnustus löytyy luterilaisista Tunnustuskirjoista. Sama eduskunta osallistuu valtiopäiväjumalanpalveluksiin. Jos kerran eduskunta on hyväksynyt kirkon tunnustuksen ja myös sen sisällön, miksi sisäministeri ei saisi sanoa sitä ääneen? Jos kerran valtiopäivät avataan tuon tunnustuksen nimissä tapahtuvalla jumalanpalveluksella, eivätkö kansanedustajat silloin tunnusta uskoaan tuohon tunnustukseen? Asettuvatko valtiopäiväjumalanpalveluksia pitäneet piispat kiireesti puolustamaan sisäministeriä?" Kyllä. Tämä huomautus pitää sisällään sen, mitä koulun uskonnonopetuksessa ei opeteta - vaikka tämä on oleellinen jotta ihmiset ymmärtäisivät sen onko meillä kirkkovaltio, valtionkirkko vai vaan suosittu kansankirkko. Ja rehellisesti sanoen tätä ei kerrota juuri tämän vuoksi.

Suomen valtionpäivät ovat kirkon siunauksen alla. Eikä mukana ole monikulttuurisesti islamilaista seurakuntaa, juutalaisia tai edes vapaa-ajattelijain seuroja. Siunaus on poliittisen vallan ytimessä ja se kertoo lujaa viestiä ; Yksi valtio, yksi uskonto, yksi seurakuntajohto joka edustaa kirkon virallista kantaa. (Kuulostaisi varmasti rouheammalta saksankielisenä.) Tämä itse asiassa selittääkin jännittäviä puolia myös isommasta politiikasta. EU:ssa vuonna 2007 keskusteltiin valtionkirkkoaiheesta. Tavoitteena oli suositella että kirkko ja valtio erotettaisiin toisistaan niin että valtionkirkkoja ei olisi. Evankelis -luterilaisen kirkkomme kirkkohallitus otti asiaan lujasti kantaa. Se sai EU:ssa tahtonsa läpi valtionkirkon suojelusta. "Suomi sai tahtonsa läpi kirkon ja valtion suhteesta Euroopan neuvoston raporttiin. Suomen EN-valtuuskunnan näkemys siitä, että valtiot saavat itse päättää kirkkojen asemasta, päätyi EN:n parlamentaarisen yleiskokouksen loppuasiakirjaan. Alun perin raportissa suositeltiin valtion ja kirkon erottamista toisistaan kaikissa jäsenvaltioissa. Suomen aloitteesta päätöslauselmaan lisättiin kuitenkin kappale, jonka mukaan kukin jäsenmaa voi järjestää kirkon ja valtion suhteet parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan lainsäädäntö on sopusoinnussa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa."

Tämän lain seurauksena kirkko sai erityisoikeuksia ; verohelpotukset ja piispojen valvoma uskonnonopetus kouluissa saatiin tätä kautta evankelis-luterilaiselle kirkolle. Tämä on ironista, sillä EU:ssa valtionkirkkous on määrittely eikä retoriikkakysymys. Kotimaassamme nautitaan valtionkirkon eduista mutta sitä ei suostuta kuvaamaan sen oikealla nimellä vaan kikkaillaan kansankirkko -tyylisillä nimityksillä. Hupaisaa onkin, kuinka Suomi oli ainut maa joka ajoi tätä valtionkirkkoteemaa ja tämän väliintulon vuoksi lakia tosiaan rukattiin. Edes vahvasti katoliset maat joissa kulttuuri-identiteetti on katolisuuden läpileimaamaa eivät ajaneet valtionkirkkoutta.

Asia on jännittävä, kuten Petri Karisma esittääkin analysoidessaan kansankirkon ja valtionkirkon määritelmiä ja niiden välisiä eroja. "Puhe kansankirkosta lähti siitä tarpeesta, että yhteiskunnan muuttuessa entistä moniarvoisemmaksi, haluasi kirkko kuitenkin säilyttää eritysasemansa valtion lainsäädännössä. Tässä ev.lut. kirkko on onnistunut jokseenkin täydellisesti. Onkin hyvin mielenkiintoista huomata, että ev.lut. kirkko on pystynyt säilyttämään lähes kaikki ne etuoikeudet, jotka sillä oli jo ennen uskonnonvapauslain säätämistä vuonna 1923." ... "Termiä kansankirkko on hyvin vaikea määrittää tai antaa sille jotakin sisältöä. Yksi keskeinen ongelma tämän käsitteen määrittämisessä johtuu sen täydellisestä historiattomuudesta. Kuten muitakin termejä, jotka on kehitetty reaktiona yhteiskunnan muutoksiin, vaivaa kansankirkko -termiä selvä keinotekoisuus ja tarkoituksenmukaisuus. On myös hyvä huomata, että termiä kansankirkko ei käytetä missään muualla kuin Pohjoismaissa. Ev.lut. kirkko määrittelee itse kansankirkko -käsitteen seuraavasti: "Nimitystä käytetään kirkkokunnista, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikois-asema." Tässä määritelmässä on yksi on aivan keskeinen ongelma; se ei kerro, miten määritelmän mukainen kirkko eroaa valtionkirkosta. Määritelmästä näkee hyvin, että se on aivan tarkoituksellisesti liimattu valtion-kirkko -käsitteen päälle." Tarve rinnakkaiselle sisällöltään identtiselle synonyymitermille on selvä. Uudelleennimeämiseen on oleellinen syy, sitä ei vain tehdä sattumalta, ja sen takana on poliittiset ja taloudelliset intressit joiden takia asian ymmärtäminen on tärkeää. "Aikaisemmin ev.lut. kirkosta käytettiin nimitystä valtionkirkko. Tämä nimitys on ristiriidassa Suomen nykyisen lainsäädännön kanssa, joten ev.lut. kirkko on taitavalla kielipelillä pyrkinyt muuttamaan mustan valkoiseksi." Tämän pienemmästä asiasta ei ole kysymys.

Suomessa on valtionkirkko koska Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toiminta on sidoksissa valtioon. Ja suhde menee myös toiseen suuntaan. Valtionkirkko on määritelmällisesti sidottu valtion tarjoamaan rahoitukseen ja Suomessa jokainen osakeyhtiö, osuuskunta, liikelaitos, julkisyhteisö, yhdistys, laitos, säätiö ja asunto-osakeyhtiö maksaa veroa kirkolle. Ne eivät voi kieltäytyä tästä, ei vaikka kyseessä olisi miten ateistinen antikirkkojärjestö. Jos minä perustan valtionkirkon purkamista ajavan säätiön tai yhdistyksen, se maksaa kirkolle varoja. Valtio käskee eikä mikään omantunnonvapaus edes Odinin nimeen tuo tähän helpotusta. Lisäksi (1) Kouluissa on pakollista uskonnon tai uskontojen opetusta, joka keskittyy erityisen vahvasti kristinuskoon ja etenkin siinä muodossa kun se luterilaisuudessa esiintyy. (2) Hautaustoimi on annettu evankelis-luterilaisen kirkon hoidettavaksi ja kilpailu hautaustoimen alalla on lailla estetty. (3) Kirkolla on veronkanto-oikeus eli oikeus kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä, toisin kuin valtaosalla muista uskonnoista. (4) Valtio kustantaa pappien ja valtiokirkkojen työntekijöiden koulutuksen ja pienemmässä määrin valtio myös pitää rahoituksellaan yllä teologisia tiedekuntia. (5) Uskontokunnilla on valtiolle ja muille yhteiskunnan tahoille kuuluvia tehtäviä kuten oikeus vihkiä avioliittoon. (6) kirkko osallistuu yhteiskunnalle kuuluvien tehtävien hoitoon, kuten esimerkiksi väestökirjanpitoon. (7) Diakonian kohdalla on harmaata aluetta että missä määrin kyseessä on hyväntekeväisyys ja missä määrin valtion asioiden tekemistä. Asiaa mutkistaa se, että ev.lut -kirkko korostaa että yhteisöverotuksen kautta saadut rahavarat menevät hautaustoimen, kirkonkirjojenpidon, kirkkojen korjausten, diakonian ja muiden kirkon yhteiskunnallisten palvelujen kustannuksiin. Eli se on valtion verovaroin rahoittamaa hyväntekeäväisyyttä tehtävissä jotka voidaan nähdä valtion tehtäviksi. (8) Valtio tukee valtiokirkkoja muilla tavoilla, kuten antamalla sille erityisnäkyvyyttä virallisissa juhlissa, paraateissa ja vastaavissa ja valtionpäivät siunataan ev.lut. -rituaalilla...

Elämme todellakin aunutlaatuisessa maassa. Maassa jossa on jumalanpilkkalaki. Jota väitetään kuolleeksi kirjaimeksi, josta ei ole väliä - kunnes yht'äkkiä tuleekin Jussi Halla-aho joka tuomitaan tämän kuolleen lain pohjalta, mikä on omituista ja erikoista siitä huolimatta että hän on vastenmielinen ihminen. Maassa jossa jokaisella on uskonnonvapaus ja omantunnonvapaus, mutta jossa viralliset juhlarituaalit niin koulutuksen - maassa jossa on oppivelvollisuus - kuin poliittisten juhlapäivien rituaalistossa on monokulttuurisesti evankelis-luterilaisen kirkon lauluja, puheenpitäjiä ja vastaavia. Ja jos näitä haluaa rajoittaa, vedotaan uskonnonvapauteen ja siihen että eri uskonnoillekin tulee antaa tilaa. Kuitenkaan kenellekään ei muka tule mieleen että sekulaari monokulttuuri on monokulttuuri täsmälleen samalla tavalla kuin valtionkirkon monokulttuurisuus, joten tämä ei voi olla se argumentti jolla kirkon läsnäolo oikeutetaan verrattuna sen sekulaariin vaihtoehtoon.

Ja ennen kaikkea maassa jossa myydään "tunnustuksetonta uskonnonopetusta" pakollisina kursseina kaikille. Ja tosimaailmassa kuitenkin on olemassa VKTS. Sen nimi on viaton "Vapaan Koulutuksen Tukisäätiö". Suomen Kuvalehti kertoo kuinka se on kahminut valtaa ikään kuin piilossa.Valtaa on kahmittu suoraan demokratian pelisääntöjä tietoisesti rikkoen. Ja säätiöllä on tavoite. "VKTS perustettiin 1970-luvun alkupuolella alun perin vastustamaan vasemmistolaista koulutuspolitiikkaa. Säätiön toiminta muuttui pian sen omien taustajärjestöjen etujen ajamiseksi. Sen tavoitteina oli esimerkiksi ylioppilaskirjoitusten aseman säilyttäminen, 12-vuotisen oppivelvollisuuskoulun vastustaminen ja kouludemokratian poistaminen." Se ajaa konservatiivista ja eidemokraattista koulutusta. Järjestö syntyi vastustamaan liberaaleja vaikutteita, eli se "yksipuolueistaa koulutusta". Se on vähentänyt demokraattisuutta. On selvää että tämänlainen asennemaailma tukee nykyistä uskonnonopetusta, juhlien monokultturisoimista ja levittää propagandaa siitä että jos et ole kristitty et osaa edes arvostaa suomalaisuutta ja sen kulttuuriperinnettä. Siitä huolimatta että "kalevala" ei saa samaa asemaa kuin "Raamattu" eikä tämäkään ole kulttuurinhalveksuntaa. Suomen Kuvalehti kertoo että tämä ei ole vain fundamentalistimarginaalin sisäistä änkyröintiä. Se olisi luvallista ja harmitonta. Mutta VKTS ei kuitenkaan vain tavoittele ja aja vaan se myös saa aikaiseksi. "Rahavirtoja ohjattiin luotettaviksi katsotuille tutkimustahoille ja vastaavasti estettiin säätiön tavoitteiden vastainen tutkimusongelmien asettelu. Säätiössä tunnettiin myös tiedottamisen arvo. Onnistumisen kannalta toiminnan salaaminen oli olennaisen tärkeää. Säätiön asemaa kuvaa hyvin, että sen piirissä kirjoitettiin porvarillisten puolueiden eduskunnassa esitetyt koulutusta koskeneet ryhmäpuheenvuorot. Säätiö onnistui alkuaikojensa jälkeen kaikessa, mitä se tavoitteli."

Tämä ei suoraan liity kirkkoon, vaan sen ideologisen maailman tukijoukkoon ; Sen orwellilaisen uuskielen mukainen nimi korostaa sitä asenneilmapiiriä missä vapaus on sitä että uskotaan tietyllä tavalla. Ja se muistuttaa siitä että ihan oikeasti elämme valtiossa jossa valtaa pitää konservatiivien eliitti epädemokraattisin keinoin. Ja kutsuu tätä vapauden tavoitteluksi. Ja tämänlainen laitos sitten ylläpitää valtarakenteita niin keskeisessä asiassa kuin koulutus. Ja tätä kautta se ylläpitää hegemonista diskurssia siitä miten valtiomme arvot ovat paitsi kristilliset niin että me myös sellaisiksi jäävät - kaikesta demokratiasta huolimatta perinne tarkoittaa pysyvyyttä tulevaisuudessakin - ja jossa kirkon tulee olla tiiviissä yhteydessä valtioon ja että sen pitää olla esimerkiksi valtiopäivien taustavoima.

Tämä tarkoittaa sitä että Päivi Räsänen ei ole ongelma. Hän on avoin ja rehellinen. Kirkko kääntää huomiota keskustelussa syrjään - joka jo itsessään on red herring -argumenttivirhe.
1: Kun keskustelussa on kirkon virallinen kanta sen asenteesta homoseksuaaleja kohtaan - vai pitäisikö sanoa vastaan - se siirtää huomion yksilöön nimeltä Päivi Räsänen. Sillä vain tällä huomionsiirtotempulla se voi elää sen kanssa että de facto  kirkko virallisessa käytänteessään tällä hetkellä kieltää homoseksuaalien tasa-arvoisuuden ja he eivät voi mennä kirkossa avioon. Ja valtaosa piispoista ja valtava määrä valtaapitävistä kirkossa vastustaa homoseksuaalisuuden arvostamista yhteiskunnassa ja vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia myös kirkon ulkopuolella. Ja tekevät kaikkensa asian puolesta kirkon sisällä. Olen toki sitä mieltä että kirkko saa syrjiä sisällään ketä haluaa, ja että demokraattisessa valtiossa saa äänestää miten haluaa. Mutta ongelma onkin siinä että kirkko ei myönnä suhteitaan näihin kiistanalaisiin aiheisiin. Siksi kaikista mediakohuista huolimatta Kari Mäkinen saivartelee Aamu-TV:ssä ja sen jälkimainingeissa saadakseen kirkolle leppoisaa mainetta, mutta tosiasiassa se ainut merkityksellinen aktio, kirkolliskokoukselle julkistettu ehdotus jossa haettaisiin muutosta nykytilaan ei tehdä. Sillä kun tämä vaihe tulee vastaan, Kari Mäkinen nikottelee. Puheet jotka eivät ilmene aktiona ovat tyhjää pölinää, itse asiassa ne ovat myös valehtelua ja kansan harhaanjohtamista koska ensin annetaan ymmärtää ja sitten ei ymmärretä antaa. ; Tälläistä flirttailevaa tapaa ei pidetä oikein mukavana naisten eikä kirkonmiestenkään harrastettavaksi.
2: Kun joku puhuu valtionkirkon ja sitä tukevien järjestelmien romuttmisesta, keskustelu siirtyy välittömästi nimeen, eikä järjestelmien purkamiseen. Vaikka nimestä on erimielisyys, on pääasia kuitenkin näiden piirteiden purkamisessa. On ihmeellistä miten tässä käy juuri kuten Räsäsessä. Ei puhuta siitä miten kirkon virallinen oppi suhtautuu lainkuuliaisuuteen ja onko se samanlainen kuin se mitä Räsänen sanoo. Puhutaan vain siitä mitä Räsänen edustaa koska se siirtää kysymyksen syrjään pääasiasta eli kirkon harjoittaman syrjinnän lopettamisesta tai jatkamisesta. Minäkin korostan että jos sinusta edellämainitut piirteet eivät tarkoita valtionkirkkoa, niin sittenhän meillä on kansankirkko joka on uskonto moniarvoisessa yhteiskunnassa joten lienet sitten halukas purkamaan niitä erivapauksia ihan sen takia että kun uskonto kerran ei ole valtionkirkko, ei sillä ole mitään erityissyitä saada mitään erivapauksia. Jos kyseessä on kansankirkko, sen pahempi rakenteellisille epäreiluille etulyöntiasemia antaville eduille. ; Vähän kuten se jos joku eroaa eikä tunne kirkon oppia, niin tämän asian esilletuominen on lisäsyy erota kirkosta eikä syy välttää eroamista. Jos näin todella on, niin so to be it, kyllä se minulle kelpaa kun lopputulos on sen pahempi. Minä vetoan valtionkirkkojärjestelmään koska se on reilu ja sentään jotenkin yrittää tehdä legitiimiksi kirkon erikoisaseman.

Päivi Räsänen joka korostaa teokraattisuuttaan aivan julkisesti ei ole ongelma. Sillä kenellekään ei liene uutinen tai yllätys jos hänestä laki koskee vain niitä joilla ei ole kristillisiä arvoja ja tähän liittyvää kristillistä omaatuntoa ja että vain kristillinen arvomaailma voi antaa eettisen oikeutuksen vallankumoukselle tai kapinalle tai lainrikkomiselle. Hän tuo asian esiin ja keskustelee. Häntä saa tietysti moittia koska sekin kuuluu avoimeen keskusteluun. Sen sijaan Kari Mäkinen on ongelma. Sellaiset Heinimäen kaltaiset teologit jotka piilottelevat valtiokirkkostatuksen olemassaoloa ovat ongelma. Sellaiset papit jotka lakaisevat sen mitä kirkon virallinen kanta opettaa syrjään heti kun siitä voi tulla ikävää PR:ää - eli jotka selittävät että Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa eivätkä korosta sitä että tosiasiassa Räsänen sanoo juuri sitä mitä kirkkokin virallisesti sanoo -  ovat yksinkertaisesti sensuurikone.

Sellaisten on turha puhua keskustelusta, näkemysten tasa -arvosta, tai avoimuudesta jossa kaikilla erilaisilla ihmisillä on erilaisine mielipiteineen tilaa. Hehän ovat tämän periaatteen antiteesi : He hyssyttävät sekä Räsästä olemaan hiljaa kirkon viralliseta kannasta. He hyssyttävät kirkosta eroajia heitä typeryksiksi pilkaten, kun eivät ymmärrä Räsäsen statuksen olevan muu kuin kirkkohallituksen status vaikka hän sanookin samoja sanoja mitä kirkkohallitus sanoo. Räsänen on suvaitsematon dogmaatikko, mutta hänkin ajaa avointa arvokeskustelua näitä "liberaalimaineisia" palkanvetäjiä paremmin.

Itse asiassa voidaan nähdä, että kirkon kannattaa jumittaa homousteemaan, koska sitä voidaan pitää kuriositeettikysymyksenä. Se peittää taakseen paljon laajemman ja suuremman ongelman. Valtionkirkko opetushallintoon puuttumisineen koskettaa joka ikistä Suomen kansalaista. Tämä ei taatusti ole kuriositeettikysymys. Eikä sitä siksi saisi piilotella ja sillä kikkailla. Sillä jos näin suuressa asiassa on jotain hävettävää ja salailtavaa, on todennäköistä että demokraattisessa skenessä se tarkoittaa samaa kuin se, että sillä ei ole edes legitiimiä olemassaolon oikeutusta.

Ongelman jonka ylläpitämisessä ytimessä on ollut uskonnonopetus joka ei perustu uskonnon ymmärtämiseen  ja kirkon ja poliittisen vallan suhteiden ymmärtämiseen vaan nimenomaan niiden piilotteluun. Kirkon ongelmana ei ole se, että kirkosta eroavat eivät ymmärrä uskoa josta eroavat - tämä ei edes voi olla ongelma koska jos ei ymmärrä ei ole syytä kuuluakaan. Kirkon ongelma on se, että ne jotka kuuluvat kirkkoon eivät ymmärrä missä ovat ja mitä tukevat. Tämän paljastuminen tosin voi olla kirkolle jopa kohtalokasta. On turhaa vedota huonoon uskonnonymmärtämiseen kun ainut mitä on saatu on puolueellinen faktat kiertävä retoriikka joka perustuu asioiden salaamiseen ja mielikuvien synnyttämiseen optimistisien sanojen sanamagiikalla. Kirkon alkaa pikku hiljaa olemaan myöhäistä vedota yhtään mihinkään. Räsäsen homokohun aikana pyydettiin aikaa. Nyt sitä on saatu. Alkaa olemaan tilinteon hetki.

Rehellisesti sanoen itselleni riittäisi rehellisyys. Toki minua ärsyttää valtionkirkko konseptina, mutta olen kuitenkin sen verran vapaamielinen että jos asia olisi julkisesti tunnustettu asia, sen vielä ymmärtäisi. Se, että sinun oma maasi pitää sinua niin idioottina, että sinulle voidaan valehdella päin naamaa ja nauraa räkäisesti päälle, salata asioita ja kikkailla. Sellainen ei ole OK. Siksi toivon että kirkko alkaa yhä enemmän ja enemmän tekemään sitä mitä se jo nyt tekee. Rahavarojen vähennyttyä tyhjillään olevia kirkkorakennuksia on esimerkiksi myyty. Toivon että joskus joku valokuvaa pittoreskia rauniota ja joku kertoo että se on muinaiskulttuurin palvontamenojen ja taikauskoisten pakanarituaalien paikka. Enkä toivo tätä siksi että en ole itse uskossa. Sillä minun onneni ei rakennu siitä että se otetaan toisilta pois - paitsi jos kyseessä on oikeudenmukaisuuden ilmentymä tai kosto. Minun onneni kyllä sitä enemmänkin rakentuu siitä että nykytilan päin naamaa valehtelevat koijarit menettävät elinkeinonsa.

Evankelis-luterilaisen kirkon käytäntö on rikki.