M. Night Shyamalanin elokuva "Lady in the water" on aikuisille suunnattu lastensatu. Siinä missä Shyamalania moitittiin "Willagessa" siitä että hän ensin luo maailman myyttisine tabuineen ja salaperäisine petoineen, jonka lopuksi purkaa sen pelkäksi kylän valtapeliä ylläpitäväksi huijaukseksi - kikka josta itse pidin, koska se opetti että mikään maailmankuvaan heittäytymällä saatu kulttuurinen immersio ei oikeuta sitä että se olisi myös totta. "Lady in the Waterissa" Shyamalan sen sijaan rakentaa maailman, eikä pura sitä.
Elokuvaa voisi pitä hengellisenä. Pisin elokuvasta vaikka se oli naiïvi, henkilöt olivat sosiaalisesti erikoisia ja tekivät tekoja joita on hyvin vaikea uskoa - esimerkiksi he poikkeuksetta ja mukisematta ja kritiikittä uskovat että Cleveland Heepin luona asuva nuori nainen ei ole tämän rakastajatar vaan todella taikaolento - ja elokuvassa ei ole oikein mitään kyynistä. Sen ytimessä on nähdäkseni kuitenkin enemmän identiteetti, lahjakkuus ja näiden rooli ns. Tarkoituksessa.
Lyhyesti sanoen elokuvan voisi tiivistää siten että Cleveland Heep on talonmiehenä kerrostalossa jonka pihalla on uima -allas. Talonmies on yksinäisyydessä elävä änkyttävä ahhmo, joka viettää valtaosan ajastaan korjaamalla pieniä vikoja ympäri talonyhtiötä. Eräänä yönä hän kuulee ääniä uima -altaasta - aikana jona se on kielletty - ja menee puuttumaan asiaan. Hän putoaa altaaseen ja joutuu oudon nuoren naisen pelastamaksi. Naisen nimi on Story joka ilmoittaa olevansa "narf", merinymfi.
Merinymfit auttava ihmisiä jotka ovat ennen olleet yhteydessä vesiin. Ihmiset olivat kuunnelleet, joskin huonosti. Ihmiset kuitenkin olivat kehittyneet neuvoista niin että he muuttaneet mantereille eivätkä he enää kuunnelleet. Storyn tarkoitus onkin herättää tietty ihminen. Cleveland on jotenkin tässä merkittävä koska hän ei esimerkiksi änkytä Storyn äärellä. ; Story jääkin Clevelandin suojeluun ja talonmies kiertelee erilaisten talonyhtiön erikoisten asukkaiden parissa. Tässä prosessissa on useita erilaisia mutta tietyllä tavalla määriteltyjä hahmoja joille Storyn mukaan on tietyt roolit. Jokaisen osaa tarvitaan jotta Tarkoitus täyttyy.
Elokuva onkin siitä hieno, että se ei jää tähän. On tavallista että saduissa on hahmoja jotka on esitelty. "Hän on soturi" tai "hän on pappi". (Vähän kuten roolipelissä joissa voi lukea suoraan hahmolomakkeen yläkulmassa, että "Fighter" tai "Rogue" Ja tämä kerrotaan muille usein ihan ensimmäisenä asiana hahmosta.) Elokuvassa juuri näin ei ole. Katsoja uskoo ensin että Cleveland on mahdollisesti se, jota merennymfi on tullut herättämään. Mutta myöhemmin uskotaan aivan varmasti että hän on soturi jonka tehtävänä on puolustaa tätä. Ja lopuksi paljastuu että hän onkin parantaja.
Oikeastaan vain "Keittokirjaa" eli poliittista tulevaisuuden merkkiteosta kirjoittava mies löytyy helposti. Hänet löydetään melko alkupuolella elokuvaa ja hänen kanssaan ei tehdä virhettä. Hänen kohdallaan ei myöskään ole epäilyä, aivan ensishokkijärkytystä lukuunottamatta. Mutta koko elokuvan muussa osassa ihmisten roolit ja tarkoitukset ovat hakusessa pahemman kerran. ; Esimerkiksi naapuriin muuttunutta Mr. Faberia, joka on elokuvakriitikko, valittaa siitä miten hän näkee kaikkien tarinoiden läpi ja että jokainen tarina näyttää kliseeltä. "There's no originality left in the world and no new stories. They're just the same old stories being retold again and again." Cleveland uskoo että hän on aivan varmasti symbolisti, ihminen joka osaa ennustaa tulevia tapahtumia ja nähdä ihmisten rooleja. Hän paljastuu kuitenkin lähinnä hieman inhottavaksi sivuhahmoksi. Symbolistin paikalle ehdotetaan myös ristisanatehtäviä tekevää Mr. Dyrya. Ja lopulta symbolistiksi paljastuu tämän poika joka selittää mielleyhtymiä aamiaismuroista.
Tässä mielessä Shyamalan tuo mielestäni esiin ongelman joka kulttuurillamme on lahjakkuuden ja taitojen kanssa. Etenkin kalvinistinen kulttuuri on vaikuttanut USA:an ja tämän viihdekulttuuriin - ja tätä kautta se vaikuttaa myös täällä koto -suomessa. Kalvinistit uskovat predestinaatioon. Näin ollen ihminen täyttää Tarkoituksensa. Lahjakkuus on siis lahja tämän Tarkoituksen täyttämiseen. "Lady in the Water" näyttää että tosiasiassa ihminen ei voi päättää mitä tekee. Esimerkiksi Mr. Dyryn ristisanatehtävienratkomistaito ja kyky löytää tästä yhteyksiä on omalla tavallaan hyvin vaikuttavaa ; Hän on taitava ja eettinen mies jolla selvästi on kykyjä. Tämä on kuitenkin irrelevanttia koska tämä ei ollut hänen roolinsa. Hän ajaakin elokuvassa ryhmää kohti katastrofia koska hänen rooliaan ja paikkaansa ei ole käsitetty.
Elokuvassa on toki hienoa siinä että elokuvan jokainen hahmo - mukaan lukien Story itse - epäilevät omaa lahjaansa ja rooliaan. Kun heille annetaan tehtävä yläpuolelta, he ihmettelevät että onko se todella jotain mitä heidän tulisi tehdä. Että onko heistä siihen. Epävarmuus on kuitenkin siinä että "onko tämä minun tarkoitukseni". Ja pidän tätä aika huonona opetuksena. Itse näen että jokaisen pitäisi tehdä itsensä, eikä täyttää ulkopuolista roolia.
"Lady in the Water" onkin pinnaltaan hengellinen tarina joka puhuu uskosta, mysteeristä, roolistamme maailmasta, meidän sisimmästämme. Ideana on se, että kun nämä soveltaa oikein voidaan olla rakentava yhteisö. Ja jos ei, niin taitavien ja pyrkimyksessään ylevien ihmisten toimet epäonnistuvat. Ja että ilman yhteistyötä ei auta vaikka Tarkoitus olisi tiedettykin. - Elokuvassahan Story lähes kuolee koska elokuvan yhdessä vaiheessa uskotaan että jokaisen rooli oli löytynyt. Pinnan alla tämä on kuitenkin sitä likaisinta kalvinismia mitä voi löytää. Tässä maailmassa ihmisillä ei ole vapautta, eikä mikään harjaannus tai taito riitä, jos joku ylempi Kohtalo ei määrittele sitä tarkoitetuksi osaksesi. Kalvinistinen kulttuuri toki tarvitsee tämänlaista konseptia oikeuttaakseen hyvien ihmisten epäonnistumiset, samanaikaisesti kun heidän teologiansa kuitenkin selittää että Jumala palkitsee myös maallisessa elämässä niitä joille on predestinoitu pelastus (he ovat sankareita joilla on tärkeä rooli) eikä niitä jotka on predestinoitu tuhoon (koska he ovat vain hieman inhottava sivuhahmo joka haukkuu elokuvakulttuuria elokuvassa.)
Tämä itse asiassa iskee siihen mitä aiemmin kirjoitin "Rautamiehestä". Siinähän aiheena oli perusnäkemys jossa vastakkain asetettiin lahjakkuus ja muuta kautta saadut edut. Useinhan ihmiset arvostavat esimerkiksi lukeneisuutta tahi eettisyyttä siksi, että se on vaikeaa. Jos jotain saadaan ikään kuin helpolla, tätä ei arvosteta. Paitsi jos se on biologinen ominaisuus, jolloin pitää puhua lahjakkuudesta ja tätä pitää kunnioittaa. Moitin kirjoituksessa tätä asennetta monin syin. Ne pätevät tässäkin kohden hyvin.
Tämän tyyppinen asenne on esimerkiksi kysymyksessä siitä, miten meidän tulisi suhtautua itsekehitykseen "noin suuremmassa mielessä". Itsekehitykseen nykykulttuuri nimenomaan kehottaa siihen että itseä pitää kehittää. Jopa valtio puhuu "elinikäisestä oppimisesta". Kuitenkin monet keinot nähdään "liian helppoina". Esimerkiksi jos aiheeksi otetaan vaikka Thomas Douglasin ajatuskoe moraalipilleristä, joka tekisi ihmisestä eettisempiä. Jos sellaisia olisi tarjolla, tätä pidettäisiin kyseenalaisena keinona. Douglaskin korostaa että jos moraalisuus saavutetaan helpommin, se on keinotekoista ja pinnallista eikä se siksi olisi yhtä arvokasta kuin moraalisuus joka suoritetan ilman. Moraalipilleri nähdään välineellisenä ja tätä kautta lähtökohdantas vuoksi vääränä tekona jossa moraali ei olisi aitoa ihmisyyttä. Moraalinen toiminta on siis suhteellista moraalisuutta, jossa se että kaikki voivat pillerin nappaamalla olla moraalisia vähentäisi moraalin arvoa. Ja moraalisuus on sidottuna sen yleiseen vaikeuteen, eikä sitä saa helpottaa millään keinoilla.
Oman elämän kautta asia on valitettavan tuttu. Voisin ottaa esimerkiksi blogiini liittyen saamani kehun ja haukun apuvälineeksi. Älykkyysosamääräni (120) on esimerkiksi kyseenalaistettu kun on ajateltu että sen pitäisi olla suurempi. Tämä ihminen kuitenkin pohjimmiltaan ohittaa työnteon ja pitää jonkinlaista lahjakkuus-Tarkoitus -tematiikkaa mukana puheessaan. En tiedä onko tämä älykkyysosamääräpuheen perimmäinen syy oikeuttaa kehujan oma älyllinen laiskuus, kyvyttömyys nähdä tekemääni työtä, vai mikä. Mutta se kertoo siitä että ajatus siitä että blogi kirjoittaa itsensä koska Lahjakkuus-Tarkoitus johtaa ihmiset tekemään rooliaan maan päällä on lujassa. Toisaalta taas minua on samanaikaisesti kehotettu terapiaan, kehittämään itseäni. Pillereitä taas on moitittu koska "ei haluta mitään mömmö -Tuomoa". Henkenä oli se, että pilleri on siis liian helppo, kun taas vuosien terapia on juuri oikeaa itsekehitystä. Douglas ei siis ole ajatuksineen yksin. Kiitos vain, jos haluan parantua, ajattelin tehdä sen. En esimerkiksi pidä lääkehoitoa liian helppona. Että tauti pitäisi kärsiä täysimääräisesti niin että taistelee ihan yksinään luonnon tarjoamaa haastetta vastaan. Jos mielenterveyteni alkaa joskus haitata itseäni nykyisen muiden haittaamisen sijaan, haluan että hoito on ratkaisu ongelmaan eikä jokin joka yrittää pitkittää siitä pitkäjänteisen olotilan.
Jännitävää kyllä kehon tuottama oksitosiini on hyvää ja synnyttää luottamusta. Mutta jos oksitosiinia tulee harvinaisen vähän, ja otat lisäboostia pilleristä ja luotat paremmin, tämä on epäeettistä. Mutta saat harrastaa vaikka sosiaalisia yhteistilaisuuksia jossa välineellisesti lisäävät oksitosiinipitoisuuksia, ja tämän mukana tulemaa luottamuksentunnetta pidetään positiivisena asiana.
Valtosa tästä kalvinistishenkisestä luonnollisuus-lahjakkuus-ansaitsemisteemaisesta puheesta kompasteleekin omiin omituisuuksiinsa ; Esimerkiksi jos "Rautamies" perii isältään pirusti omaisuutta, tätä ei pidetä lahjakkuutena tai Lahjana. Vaikka kyllähän se Jumala tai maailma voi tälläkin tavalla ihmisiä palkita. Ja molemmat antavat pohjimmiltaan saman : Ilmaista etulyöntiasemaa ilman omaa työtä. Lahjakkuuden olisi siis oltava biologinen jotta se ei olisi vääränlaista lahjakkuutta. Moraalipilleri taas kohtaa sen, että monesti uskontoja nimenomaan myydään siten että se auttaa tekemään ihmisistä parempia. Jos tämä pitäisi paikkansa, siinäkin saavutettaisiin moraalisuusetua ilman omaa työtä ja ansiota - uskovaiset korostavatkin usein että "Ilman Jeesuksen apua en olisi parantunut alkoholismista, lakannut hakkaamasta vaimoani..." Teknisesti tässäkin tapahtuu moraalin parannus "tiskin alta ilmaiseksi". Mutta tätä ei pidetä moraalin arvoa vähentävänä tai pinnallisena aktiona. Päin vastoin. Sen itse asiassa nähdään todistavan että uskonnollisuus on positiivinen asia, lähes velvollisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti