"American Horror Story" -televisiosarjassa ytimessä on kauhujen talo, joka on ollut aiemmin aborttilääkärin omistuksessa. Talossa on tehty laittomia abortteja, ja kun aborttilääkärin oma vauva kuoli, tälle tehtiin kyseenalaisia kokeita kellarissa. Tämän kummitus sitten yrittää manifestoitua sarjan ytimessä olevan äidin kautta. Tämä on taloon tullessaan raskaana, mutta sarjan edetessä on ilmiselvää että perheen oma vauva on metafyysisesti korvautumassa talon henkivoimien vaikutuksesta jonkinlaisella demonisella epäsikiöllä. Tämä sarja vetoaa hyvin lujasti atum nocturnem -kauhuperinteeseen jossa "Rosemaryn painajaisen" -malliin Saatana iskee sikiöön.
Normaaliin elämään Saatanan synnyttäminen ei tietysti kuulu. Mutta se vetoaa hyvin tavalliseen pelkoon joka ihmisillä on. Nimittäin raskaana ollessa sitä toivoo että vauvalla olisi kaikki hyvin. Tämä sinänsä kaunis ajatus voi sitten perversoitua absurdiksi peloksi vauvan epäsikiöitymisestä. Ja pahimmillaan tästä seuraa se, että jotta lapsella olisi kaikki hyvin, tämän halutaan olevan normaali. Ja tästä päästään siihen että normaaliudesta tulee se mitä halutaan ja epänormaaliudetsa tulee eitoivottavaa. Ja tämä sekoittuu mielessä siihen että toivoo että lapsella olisi kaikki hyvin. Juuri mitään yhteistähän näillä kahdella ei kuitenkaan ole. Se, että toivoo lapselle hyvää on positiivinen asia. Se, että ei kestä lapsensa erilaisuutta taas ei ole.
Tästä päästäänkin vammaisuuteen. Sillä vaikka harva ihminen pelkää sitä että heidän lapsensa olisi saatana, ja kukaan ei abortoi sikiötä sen vuoksi että se olisi. Mutta hyvin moni on valmis tekemään vastaavan jos lapsi on vammainen. Toiset epäsikiöt ovat modernina aikana turvassa kun taas toiset eivät.
Ossi Ojutkankaalta löytyy natseilla ryyditettyä retoriikkaa abortista. "Natsien teot olivat kiistatta järkyttäviä enkä tietenkään ole natsien kanssa samaa mieltä vammaisten ihmisarvosta. Voin kuitenkin myöntää sen, että natsien kanssa on erittäin helppo olla eri mieltä koska natsit olivat melko avoimia omista arvoistaan (tai niiden puutteestaan). Tänä päivänä tilanne on mutkikkaampi. Ei ole korrektia esimerkiksi irtisanoutua ihmisarvon käsitteestä ja sanoa suoraan, ettei se kuulu kaikille. Ihannemaailmassa ihmisarvo kuuluu kaikille jakamattomana - myös kehitysvammaisille. Käytännössä totuus on kuitenkin toinen, sillä natsienkin käytännössä toteuttama rotuhygienia on sen kanssa ristiriidassa. Rotuhygieniasta ei hevillä luovuta. Ehkäpä paras esimerkki siitä on Suomessakin terveydenhuollossa toteutetut sikiöseulonnat. Siinä etsitään raskauden aikana poikkeamia sikiöstä ja niiden perusteella voidaan tehdä esimerkiksi abortti."
Tässä kohden en kuitenkaan kiinnitä huomiota retoriikkaan. Sillä se on muutoinkin lähinnä tunneilmaisujen siirtämistä varten. Vain tyhmä ihminen jaksaisi nillittää sanavalinnoista ja valituista analogioista. Sillä tässä kohden Ojutkankaalla on mielenkiintoinen huomio abortista. Hän tiivistää kantansa tosin ansiokkaiten vasta kommentteihin. "en vastusta aborttia sinänsä. Tavanomainen abortti on hyväksyttävä
toimenpide, joskin tietysti sellainen jota kuuluisi välttää (ei ole
esim. ehkäisykeino). Tavanomaisessa abortissa sikiö voi olla kuka
hyvänsä eikä sen ominaisuuksia tiedetä. Sen sijaan suhtaudun hyvin
kriittisesti sikiöseulonnassa tehtyihin abortteihin, koska se on aivan
erilainen yhteiskunnallinen kysymys. Kuka saa syntyä?"
Itse olen Ojutkangasta muutaman asteen verran aborttimyönteisempi. Mutta näen että on hyvä korostaa että aborttipuheessa tuntuu olevan henkenä se, että valtaosa keskustelijoista ajattelee että kyseessä on dikotomia. On "pro-choise" -puoli josta vastapuoli on "anti-choise". Ja sitten "pro-life" -puoli jolle vastapuoli on "pro-murder". Kuitenkin voidaan nähdä että asia ei ole näin yksinkertainen. Ja että jotain aborttityyppejä voi siksi kritisoida ilman että oikeasti iskee mihinkään "vanhempien valinnanvapauteen" kovinkaan oleellisesti. ;Voidaan nimittäin huomata, että usein aborttia perustellaan raiskauksilla tai naisen elämäntilanteilla. Mutta kuitenkin käytännössä siihen liittyy sikiöseulonta jossa tarkastellaan vammaisuutta. Vammaisten lehdistössä abortti ja vammaisuus liitetään toki ylivahvasti yhteen. Ja siellä monella tuntuu jääneen iso pyörä jumiin, koska heille abortin kannattaminen millään ehdoin missään olosuhteissa on samaa kuin vammaisten halveksunta. Mutta heillekin asia menee siihen "pro-life" -linjastoon.
Silti voidaan sanoa että vammaisuus ja abortit ovat jossain määrin liitoksissa. Jos ei lähdetä huolimattomaan dikotomiseen ajatteluun. (Vammaiseen ajatteluun ja asennevammaan, jos asian voi näin provokatiivisesti tähän yhteyteen muotoilla.) Tällöin voidaan rajata aihetta. Ei puhuta abortista vaan tästä tietynlaisesta abortista. Ja tällöin voidaan ihan oikeasti huomata, että aivan selvästi sikiöseulontoja tehdään koska vammaisia lapsia ei haluta.
Tässä kohden kulttuurimme ei oikeasti voi pestä kovin suuresti käsiään. Sillä vammaisten lasten abortointi ei oikeasti eroa juurikaan siitä että monissa kulttuureissa yritetään välttää tyttövauvoja ; Toki on oleellista muistaa että abortissa sikiöllä ei ole tietoisuutta samassa mielessä kuin vaikkapa syntyneillä vauvoilla joiden päähän sitten työnnetään neuloja. Mutta jos sikiöseulontaa alkaisi suomessa käyttämään tavalla, jossa julkisesti tunnustaisi että sikiön sukupuoli olisi oleellinen lapsen abortoinnin kannalta, saisi ilmoille valtavan metelin. Tämä meteli olisi toki ansioitunutta. Mutta se herättää myös kysymyksen siitä, että miksi vammaisten kohdalla ei synny samanlaista meteliä.
Sekä sukupuoliseulonnassa että vammaisuusseulonnassa on kuitenkin pohjimmiltaan kysymys siitä minkälaisia ehtoja annetaan elämälle. Tässä toki ajatellaan usein vaatimuksia hyvälle elämälle, eli ajatellaan että tiettyjen ominaisuuksien kautta hyvä elämä onnistuu helpommin. Ja sitten ajatus vain vääntyy vain matkan varrella ensin sihen että näiden attribuuttien puute johtaisi huonoon elämään. Ja tästä vedettäisiin loppupäätelmä olemassaolon oikeutukseen asti. (Jos onnellisuus on todella velvollisuutemme, tulkaa ja ampukaa saman tien minulle niskalaukaus!) Prosessi muistuttaa Montaignen kritisoimasta moraalisuusnäkemyksestä jossa normaalista tulee normi. Ja sitten tämä muuttuu eettiseksi ja hyväksi toiminnaksi ja siitä poikkeava nähdään epäeettisenä.
On toki selvää, että vammainen lapsi voi olla hankala. Mutta kun kommentoija kirjoittaa Ojutkangasta kritisoivan kommentin joka korostaa että "TV1näytti kerran järisyttävän dokumentin. 24h huomiota vaativan
kehitysvammaisen lapsen äiti kertoi sitä tilattua tarinaa siitä kuinka
iloinen hän on ja kuinka paljon lapsi antaa. Yhtäkkiä hän repes täysin itkuun, peitti kasvonsa käsiinsä ja sopersi,
että rakastan lastani yli kaiken, mutta jos saisin valita uudelleen
tekisin abortin, koska tämmöinen elämä on pelkkää tuskaa koko perheelle." Se korostaa että sekä vammaisen oma elämänhallinta että omaisten elämän laatu kärsivät. Kuitenkin tässä on muistettava se, että ylivoimaisesti seulotuin
kehitysvammaisuuden muoto Suomessa on Downin syndrooma. Ja tämä edustaa vammaisuutta joka ei invalidisoi tyystin eikä tuhoa lapsen kykyä onnellisuuteen. Ja samalla tilastot tietävät kertoa että yli 90% seulonnassa havaituista
Down-raskauksista keskeytetään.
Toki tässä kohden on pakko liennyttää. Sillä jos myöntää että elämäntilanne voi tarjota syitä abortoida sikiön kuin sikiön, on muistettava että vammainen lapsi vaatii enemmän huolenpitoa. On siis periaatteessa mahdollista että vammaisuus olisi vaikuttavana elementtinä vähävaraisten joukossa. Mutta koska Downin syndrooman kohdalla abortointimäärät ovat noin suuria, on itse asiassa nähtävissä että taloudellinen syy ei vaikuta olevan kovin oleellinen. Suomi on kuitenkin valtio jossa sosiaalihuolto ja keskimääräinen varallisuus tarjoavat enemmistölle riittävät keinot. Selvästi emme elä maassa jossa 90% ihmisistä olisi niin vähävaraisia että eivät kykenisi huolehtimaan vammaisesta lapsesta.
Luultavasti tässä kohdenei kuitenkaan voida vetää Ojutkankaan päättelyä natsismiin. Sillä ihmiset tuskin abortoivat lastaan rotuopillisin syin. Rotuhygienia ei ole se minkä vuoksi abortoidaan. Näin ollen analogia on väärä. Sen sijaan voidaan huomata, että Downin syndroomaisten abortointiin on nähtävissä kaksi syytä
1: Hedonistinen syy joka perustuu siihen että Downin syndrooma vaatii enemmän töitä kuin tavallinen lapsi. Ymmärrän toki hyvin laiskuuden. Jo tavallisen lapsen työmäärä ahdistaa allekirjoittanutta. Olisi kuitenkin rehellistä olla tästä rehellinen eikä puolustaa aborttia äidin ihmisoikeuskysymyksenä, eli johtaa asia red herringillä pois siitä miksi abortti tehdään. Tämä on primaaristi vanhemman ja sekundaarisesti sosiaalipolitiikan syy ; On mahdollista että valtio ei tarjoa riittävää tukea vammaisten vanhemmille, mutta meidän yhteiskunnassamme tämä ei ole niin vahva syy kuin voisi luulla.
2: Egoistinen syy joka perustuu siihen häpeään jota saa vammaisen lapsen saamisesta. Tässä kohden valtaosa häpeästä ei tule siitä että miehekkyys tai naiseus kyseenalaistettaisiin. Vaan siihen että vammaisten perheisii kohdistetaan sääliä. Sellaista sääliä jossa ylenkatsotaan perhettä ja säälitellään. Otetaan kohteliasta etäisyyttä ja luodaan helpotuksentunteeseen rakennettu ylemmyyskuva siitä että oma perhe on onnellisessa asemassa koska on normaali. Tässä syy on primaarisesti yhteiskunnan ja siinä asuvien ihmisten ja vasta sekundaarisesti vanhempien. Ei yksinkertaisesti voida tuomita ihmistä siitä että hän on sosiaalinen eläin. Asennevammojemme ilmentämiseen voimme sentään tehdä jotain.
Kirjoittajasta perimmäinen kysymys abortissa ei ole "kuka saa syntyä" vaan "kuka joutuu syntymään".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti