lauantai 27. heinäkuuta 2013

Lotkautus ; Emme ota kuulemattomiin korviimmekaan

Kun olin nuori, koulussa kuultiin säännöllisesti varoitusluentoja korvalappustereoista. Ne olivat siihen aikaan muodikkaita. Kuulon heikkeneminen onkin relevantti riski sillä korvalappustereoissa äänenvoimakkuus on petollinen ; tiedetään että 88 dB ääni - joka on korvalappustereoilla aivan yleinen kuunteluvolyymi -  aikaansaa kuulovaurioita 4 tunnin "toistuvan kuunteluajan" jälkeen. Lisäksi kun kuulo heikentyy, ihminen helposti kääntää lisää volyymia ja nopeuttaa kuulovaurioiden syntyä. 91 dB:n voluumi tuhoaa kuulon jo 2 tunnin toistuvalla kuuntelulla.

Tässä kohden onkin pakko muistaa että miltei kaikki kuuntelivat silti musiikkia. Musiikki on yksinkertaisesti mukavaa. Kuuntelusta ei luovuta. Modernina aikana pessimistit epäilevät että jopa 10% ihmisistä voisi joutua kuulolaitteen käyttäjäksi. Korvalappustereot eivät toki vastaa koko määrästä, mutta se on voimistanut ilmiötä. Olisikin mukavaa jos joku kehittäisi korvalappustereoiden tilalle jotain joka vastaisi nikotiinipurukumia tupakasta vierottumiseen.

Mutta toisaalta tälläinen on jo keksitty. Valkee kirkasvalokuuloke aka. korvavalo on tuote jonka perusideana on se, että korviin laitetaan laite joka päästää valoa korvaan. Korvassa olevien reseptorien pitäisi sitten tunnistaa tämä valo ja johtaa se aivoihin. Eikä siinä kaikki. Tämän lisäksi laitteen pitäisi parantaa mielenterveyttä. Moni - esimerkiksi MOT -ohjelma - on moittinut korvavaloa pseudotieteeksi. Nähdäkseni Valkee on vastannut kritiikkiin tuottamalla blogeja ja keräämällä anekdootteja, eli harjoittamalla strategioita jotka ovat pseudotiedeparannuskikoille tavallisia.

Mielestäni korvavalon ei tarvitse tehdä yhtään mitään ollakseen yhteiskunnallisellakin tasolla hyödyllinen. Korvavalo myös taatusti parantaa käyttäjiensä mielenterveyttä verrattuna vaihtoehtoonsa, koska se suojaa käyttäjiään kuulovaurioilta. Ei siksi että se laite tekisi mitään, vaan sen vuoksi että niiden kanssa on hankala käyttää kuuloa turmelevia korvalappustereoita. ~ Sääli, että kuulo näyttää olevan niitä ainoita aisteja jotka tuhoutuvat vahvasti nimenomaan käytössä eivätkä vain iässä. Sillä jokaiselle tälläiselle aistille voitaisiin tuottaa oma toimimaton mutta silti hyödyllinen laite.

Ei silti mitään. Innovatiivisuuteni ei lannistu vertaisarvioitujen tutkimusten puutteeseen tai kriitikoiden haukkumiseen. Minulla itsellänikin on mullistava ajatus joka on erityinen hertsisilmälappu. Ne laitetaan niiden elokuvissa joskus nähtyjen yösilmälappujen tapaan silmien päälle ja siten silmiin kohdistetaan musiikkia. Ihminen ei tietysti kuule tuota musiikkia, koska silmälaput ovat pehmeää kangasta. Silmiin kuitenkin kohdistuu muutamia desibelejä jotka taatusti vaikuttavat mielenterveyteen. Tai ainakin vaikuttaisi jos tuote olisi alituisessa käytössä ja aurinkoon tuijottamisesta tehtäisiin uusin muotivillitys.

Ei kommentteja: