Skeptikon velvollisuus olla ystävällinen

Skeptikon roolissa ihminen kohtaa hyvin erikoisia näkemyksiä. Skeptikon jopa täytyy olla siinä mielessä avoin, että ei vain torppaa asioita suoralta kädeltä vaan asettaa kaiken tutkimuksen alle ensin. Skeptismin koko perusideanahan on se, että asiat tutkitaan ja jos sen mukaan on tarvetta niin sitten hutkitaan. Kuitenkin usein tässä keskustelussa metodologiatasolta siirrytään puolustamaan henkilökohtaisena vakaumuksena. Moni esimerkiksi selittää että vaikka heidän kummituskokemuksensa ei olisikaan tieteellisesti pätevä se on hänelle itselleen henkilökohtaisesti jotain jota on tunnetasolla subjektiivisesti vaikea nähdä luonnontapahtumana.

Tämä on taso jossa skeptikon ei nähdäkseni tarvitse olla ystävällinen. Kun keskustelu siirretään pois tieteellisen analyysin alueelta ja muutetaan vakaumukseksi, ollaan omituisilla teillä. Ensinnäkin mielipiteenvapaus on jotain jossa edes mitään kummutuskokemusta tarvitaan jotta olisi oikeutettu pitämään tälläistä mielipidettä. Sillä on skeptisyyden kannalta merkitystä vain tosiasiaväitteenä, eli kannanottona siitä että kummitukset olivat tosi ilmiö. Henkilökohtaisen tunteen kohta on tieteellisen tarkastelun kannalta melko irrelevantti.

Toki moni skeptikko on avomielinen ja reilu. Minä en. Mielestäni tälläiset vakaumuksestaan juttelijat haaskaavat aikaani ja pilaavat elämääni. Ja tähän minulla on vertaus uskontojen maailmasta. Moni ateisti loukkantuu jos he joutuvat laulamaan virsiä. Osa pahastuu jopa silloin kun kristityt tai muut uskovaiset rukoilevat heidän puolestaan. Osalle tämä on OK. Skeptismin kohdalla tilanne on juuri vastaava. Ystävällisyys ei ole kriteeri, tieteellinen kiinnostus aiheisiin on.

Meno uskonnolliseen skeptismiin ; Rukous

Itse olen sillä linjalla että annan uskovaisten rukoilla puolestani ja osallistun uskonrituaaleihin silloin kun niitä lähisuku tai vastaava tekee. Nähdäkseni rukoilu voidaan nähdä asiattomaksi ja epäkohteliaaksi käytökseksi. Minä olen itse niin epäkohtelias ihminen että minulla ei ole yksinkertaisessti kanttia valittaa muiden epäkohteliausuudesta. Koska minä olen olemassa, joudun antamaan tilaa muiden törkeyksille. Ja ei, tämä ei tee vaikka toisen puolesta rukoilua kivaksi. Se on yhä inhaa ja nihkeiden ihmisten touhuilua. - Suoraan sanoen uskonnottoman tai ateistin puolesta rukoilu on asiatonta käytännössä kontekstista riippumatta. (Joka on jo itsessään saavutus. Moni häijyys on häijyyttä vain jossain tilanteessa.) ; Kaiken kaikkiaan halveksun rituaali-rukous -systeemiä syvästi, ja kestän siihen osallistumista lähinnä siksi että moni ihminen kestää omia vastenmielisiä juttujani ja joutuu jopa kuuntelemaan niitä. Kunnioitan näiden yksilöiden panosta ja pitkämielisyyttä. Systeemin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Sitä enemmän sen kanssa millainen kusipää olen itse muutoin ja miten paljon muut ihmiset ovat jo kestäneet. Se, että minäkin kestän on vain reilua.

Ensinnäkin toisen puolesta rukoilu on usein vaivaannuttavaa silloin kun kohde tietää siitä eikä jaa tätä uskontoa. Tässä kohden uskovainen voi selittää että he tarkoittavat hyvää ja vaatia tiiviisti selittämään miksi se tuntuu vaivaannuttavalta. Tälläisille asioille ei yleensä tarvitse perusteluja ja onhan rukoilun puolellakin se perimmäinen selitys, että se tuntuu rukoilijasta itsestään hyvältä. Ei tässä ole mitään sellaista selitystä jonka voisi uskonnottomalle siirtää. - Jumalakonsepti kun on vain uskovaisen päässä, ei uskonnottoman.

Viestinnällisesti jokainen rukoustilanne onkin
1: Tilanne jossa rukoilija haluaa näyttää toiselle ihmiselle että rukoilija välittää tästä toisesta ihmisestä. On varsin omintakeista jos tätä tavoitetta harjoittaa tavalla josta vastaanottaja ei pidä. Tämän ohittaminen kertoo päinvastoin juuri päinvastaista viestiä. Sitä että rukoilija ei välitä sen toisen ihmisen tunteista paskaakaan. Rukoilu toisen puolesta kertoo että ihminen välittää omasta uskonnostaan ja tämän Jumalasta niin paljon että on halukas ohittamaan toisen ihmisen ihan tyystin. Itse asiassa voidaan sanoa että "Jumalan siunaus" uskovaiselta presidentiltä kansalaisille kertoo uskonnottomalle kansanosalle että hän joko ei ole osa kansaa tai että presidentti rakastaa uskonnotonta kansalaistakin abstraktina ilmiönä, sellaisena joka on täysin irrallaan tästä ihmisestä itsestään.
2: Tätä viestiä vahvistaa se että "toivotus" on sekulaari vaihtoehto jota voi käyttää uskonnottomille. Rukous kanssauskovan kanssa on tietysti suurempi ja jaettu kokemus kuin pelkkä toivotus. Mutta kun rukousta perustellaan in first place uskonnottomille sillä että rukoilija osoittaa välittävänsä, niin juuri tämän viestin toivotus täyttää. Rukoilijat sanovat että toivotus ei ole yhtään sama asia, joka kertoo että se motiiveihin ja sosiaalisuuteen viittaminen oli ns. post hoc -argumentointia jossa ensin on päätetty että rukoillaan ja sitten jälkikäteen rationalisoidaan se miksi se on myös oikein. Ja kaikki tulkitaan sen mukaan tukeeko vai vastustaako se tätä ennalta päätettyä lopputulosta.
3: Itse asiassa viestinnällinen ja yhteisöllinen taso on oleellinen. Toivottaminen ja rukous perustellaan tällä tasolla. Kun oikeasti mietitään mitä tarkoittaa yhteisöllisyys tai ylipäätään se, että joku tekee jotain jollekulle toiselle. Jos annat toiselle palveluksen teet hänelle jotain jota tämä haluaa. Jos tekee toiselle palveluksen jonka itse haluaa mutta jota toinen ei halua, ei kyseessä oikeasti ole mikään antaminen. Se on vastaavaa kuin jos menisi kaverin kanssa kahvillaan ja tilaisi itselleen kaksi kuppia kahvia. Ei pidä ihmetellä jos tästä ei kiitetä. Rukoilija joka rukoilee uskonnottomalle tekee itselleen ja omilla ehdoillaan, eikä mieti mitä toinen haluaa. Tai sitten ihminen olettaa tietävänsä toista paremmin mitä tämä haluaa ja tarvitsee, joka on ideologista holhoamista eikä mitään auttamista. Se on sitä jos menee toisen perheeseen kylään ja alkaa sitten siivoamaan. Se on vaivaannuttavaa ja noloa. - Etenkin jos vieras siivoamisen sijaan itse asiassa sotkee CD -hyllyn aakkostuksen koska hän korvaa sen omalla systeemillään.

Rukous on myös vahva sosiaalinen identiteettimerkki ja se viittaa aina isompaan sosiaaliseen yhteyteen.
1: Uskonnotonkin on sosiaalinen olento - ainakin usein - joten he saavat emotionaalisia reaktioita siihen että ihmiset rukoilevat hänen edessään tai hänen puolestaan siten että asia tuodaan hänen tietoonsa. Vaivaannus tuleekin seurauksena. ; Ja tässä rukous on siitä ihmeellinen että uskova voi vedota tunteeseen ja tehdä tästä todisteen yliluonnollisesta ja ateisti taas ei voi ottaa tätä vaivaannusta todisteeksi omasta metafyysisestä näkemyksestään. Toisin sanoen tässä on kysymys ideologisesta vallankäytöstä jossa on epätasapaino siihen kenen tunteet merkitsevät ja keiden eivät. Ja tämä alistetaan osaksi ideologista keskustelua. Uskonnolle haetaan uskonnottomien oikeutusta hyväntahtoisuudesta joka de facto on sitä että synnytetään vaivaantuneisuutta eiuskovaisissa.
2: Tämä on helpohko tunnistaa mutta sitä vaikeampi hyväksyä jos on uskonnoton, mutta juuri tällä tavalla rukoilemismylly toimii nykykulttuurissa. Ja uskovaisen on jostain syystä lähes mahdotonta nähdä ja hyväksyä että asia on juuri näin. Sillä heille kysymys on vain omasta itsestä. He eivät kykene nousemaan siihen että ymmärtäisivät asian muiden kautta ja isommissa ja erilaisissa konteksteissa. Rukous on nokitettu umpimieliseen yhden tarkoituksen tulkintakskeemaan jolla se oikeutetaan. ~Vaivaannus on joka tapauksessa tunne joka vastaanottajalle syntyy. Rukoilussa on osioita jotka synnyttävät niitä. Tämä on lähinnä mielentilan kuvaus. Samanlainen kuin "hyväntahtoisuuden tunne" ja "halu viestiä että välitämme sinusta ja tunteistamme". Sitä ei vain hyväksytä perusteeksi "koska väärä mielipide".

Lisäksi rukoilu vie aikaa ja panostusta. Ja sitä käytetään painostukseen. Ja rukoilijan intentioilla pestään viattomaksi, vaikka rukoilijan perimmäiset intentiot ovat tässä prosessissa herttisen yhdentekeviä. - Vähän kuin vitsan antaminen tekee kipeää vaikka piiskaajalla olisi mielessään kasvatukselliset motiivit eikä likaiset sadomasokistiset perversiot.
1: Olen joskus ollut esirukouksessa ja uskovainen sai hyvän mielen rukoillessaan pitkään ja hartaasti puolestani. Jos rukous veisi vain vähän omaa vaivaani, se ei haittaisi niin paljoa. Mutta minulla on filosofinen erimielisyys jo siitä onko tällä rukouksella vaikutusta ; Olen skeptinen agnostikko joten vaikka en suoraan tuomitse Jumalaa on melko lailla ilmiselvää että rukoilu ei muuta tapahtumisten todennäköisyyksiä ; Siksi rukoustilaisuus muuttui varsin pian joksikin jossa olin mukana lähinnä kohteliaisuudesta. Se oli vaivaannuttavaa ja kiusaavaa tylsyyttä jonka tein uhrauksena siksi että uskovaiselle tulisi hyvä mieli. Pidin hänestä ihmisenä. Ja siltikin tämä panostus oli vai vaivoin sen arvoinen.
2: Rukoilussa oli selvää että siinä keskityttiin siihen että ulkopuolinen voima puuttuisi asiaan. Rukoilijalle kysymys ei ollut hyväntahtoisuudesta minuun tai edes ystävyydestä. Kysymys oli siitä että Jumala tungettiin kiilan lailla liimaksi johonkin jossa on vain kaksi ihmistä. Tämä ei loukkaa agnostistia vaan skeptikkoa. Ihminen tekee tekosyitä oikeuttaakseen taikauskoista ajattelua jolla hän harjoittaa toimintaa jossa teolla ei ole tieteellisen evidenssin mukaan vaikutusta lopputulokseen. Teolla ei ole yhteyttä seuraamukseen joten se oikeutetaan "hyvällä tahdolla". Ei tälläiselle tarvise olla ystävällinen. Sitä on ystävällinen siksi että pitää siitä ihmisestä. Ei siksi että pitäisi kunnioittaa tälläistä epäskeptistä epätiedettä ja toiveajattelua.

Lisäksi monesti rukoulussa on aina jokin sellainen sävy että on vaikeaa nähdä että muutetaanko siinä vahinko tekosyyksi pilkata ja loukata. Rukoilussa kun tuntuu olevan niin pirun tärkeää se, että rukous paitsi auttaa ja ratkaisee ongelmat, niin myös tuo mukanaan oikeat mielipiteet. Minunkin puolestani rukoillut perusteli ensin rukouksensa minulle sillä että painan niin vähän. Mutta rukoilussa nousi esiin teemoja joita hän ei ollut minulta esipunninnut. Hän rukoili sen puolesta että Pyhä Henki samalla koskettaisi ja muuttaisi minut kristityksi. Tällä on inaisen vähän tekemistä sen kanssa montako kiloa vaaka värähtää. Jos joku iltarukoilee pelastusta väärästä mielipiteestä sanoo aivan suoraan tietävänsä tätä paremmin. Sitä on vaikeampaa nähdä mitenkään muuten. Uskonnottomuus oli rukoilijalle vamma kuten alipainokin. Jokin joka on objektiivisesti ongelma. Kentues uskonnottomuus on jopa vielä suurempi ongelma. Kun rukous selvästi on näin ideologinen niin miksi uskonnoton suhtautuisi siihen positiivisesti?
1: Vaikka rukoilija itse tunsi varmasti sympatiaa ja jopa kenties kunnioitusta, se herätti itsessäni kyynistymistä. Rukoilu ei nimittäin tuota niitä piirteitä joista se kumpuaa. Rukoilijoilla meneekin kategorisesti sekaisin se, mistä tunteista jokin syntyy ja mitä se aiheuttaa. He ymmärtäisivät että tämä yhteys ei ole selviö heti jos he kykenisivät menemään toisen asemaan. He eivät tätä tee, joten heidän sympatiansa ei oikeasti ole aitoa sympatiaa. Sen minimivaatimus kun on kaksisuntaisuus ja toisen asemaan meneminen. Sympatia kohdistuu abstraktioon joka sekin on uskovaisen päässä. Kun rukoiltava joka tapauksessa lokeroidaan joksikin jota hän ei ole niin miksi rukoiltavaa enää edes tarvitaan mihinkään? Miksi rukous pitää jakaa heidän vaivaannuttamisekseen?
2: Ihan oikeasti. Uskonnottoman rukoiltavan osana on sama kuin suvivirren lauluussa. Joko teeskentelee että on samassa mielentilassa kuin muut ti sitten rikkoo loitsun. Ryhmärukoilu ja ryhmälaulu ovat äärimmäisen vieraanuttavia kokemuksia koska joko pitää teeskennellä eli valehdella itselleen niin että tietää sen. Tai sitten vaihtoehtoisesti on paskiainen ja identifioituu julksiesti vastustettavaksi ihmispaskiaiseksi. Molemmat tavat korostavat filosofista erilaisuutta, eli se ei yhdistä ja ole prososiaalinen vaan päin vastoin repii irralleen ja eriyttää.

Tämänlaista ajattelutapaa on paljon. Rukoilija esittää että hän titää että toinen ei usko Jumalaa. Ja että toinen ei usko rukouksen tehoon. Mutta että ihmisen on kuitenkin uskottava johonkin. Ja että ilman yliluonnollista elämässä ei olisi arvoja Että ilman Pyhää ei ole Tärkeää. ; Asenteena tämä ei oikeasti ole mitään muuta kuin ideologista yksisilmäiyyttä.
1: Selitys perustuu siihen että hän kääntää uskonnolliset konseptit eiuskonnollisiksi konteksteiksi ikään kuin niissä olisi 1:1 vastaavuus. Tässä tilanteessa ongelma on täsmälleen sama kuin siinä kun rukoilija selittää "hyvän tahdon ilmaisusta" mutta irrottautuu kuitenkin "toivotuksista" jotka eivät sitten olisikaan yhtään sama asia. Ne eivät ole sama asia. Pyhän yhdistäminen Tärkeyteen on uskonnollista bullshitteryä. - Ja pahinta on itse asiassa se, että tämä ei sovellu edes eri uskontojen kesken. Moni uskovainen kokee loukkaavana sen että heidät pistetään väärän uskonnon harjoittamisen alle. Jos islamilainen rukoilee fundamentalistikristityn islamiin kääntymisen puolesta kovin vahvasti, kristitty kokee tämän loukkaavan hänen Jumalaansa ja kertoo että toisesta hänen uskonsa on väärä ja paska. Tärkeän määritteleminen Pyhäksi on ekvivokaatio -arumentaatiovirhe. Siis virheellistä ajattelua. Itse asiassa voidaan sanoa että tämä on peruseroja kristityn ja uskonnottoman välillä. Vain uskovainen näkee että yliluonnollisen uskomuksen elementti tai Usko johonkini hmistä suurempaan tarvitaan ihmisarvoon ja tärkeyteen. Tälläisiä on turha toistaa solidaarisina, tai jonain jolla kristitty rukoilija osoittaa tekonsa oikeuden ja eettisyyden. Se ei ole oikeutus ja ainut mitä se todistaa on se, että uskovainen on yksisilmäinen asshole että ei edes tiedosta tekojensa röyhkeyttä. Ja siinä oli kaikki oleellinen siitä argumentista, sen yli ei yksinkertaisesti jää mitään.
2: Jos jokaisen merkitys on tärkeää ja ateistillakin on Pyhä, niin miksi rukoilijat eivät sitten ota toista huomioon ja käytä niitä? Kun kerran kaikkien on pakko uskoa johonkin ja hyväntahtoisuus välittyy, niin kyllähän uskovaiset itse näyttäisivät esimerkkiä ja harjoittaisivat ystävällisyyttä toisille aina näiden omilla keinoilla. Tätä ei tapahdu ja tähän nimenomaan ei suostuta. Perinteisiin ja vakaumuksen pyhyyteen viitaten perustellaan että miksi kristittyjen toisille sosialisoimat konseptit eivät ole vain jotain Ihmistä Suurempaa jota pidetään Tärkeänä vaan ovat juuri kristittyjen konsepti.

Ja sitten itse asiassa koko rukouskonsepti on omituinen. En pitänyt siitä edes silloin kun olin kristitty. Minulle opetettiin iltarukoukset ja vastaavat, mutta ne olivat aina jotenkin .. tylsiä. En ole koskaan rukoillut niin että olisin saanut uskonnollista motivaatiota sen taakse. Rituaali ilman tunnetta on pelkkä kupla. Sellainen joka on paljon huonompi kuin kliseisinkään toivotus. Sillä rukous ladataan täyteen odotuksia. Ei vaadita paljoa että niistä tulee vaatimuksia.

Paluu eiuskonnolliseen skeptismiin.

Ylläoleva oli pitkä. Mutta se ei ole oleellisesti liian pitkä varsinaieen aiheeseen palaamiseen. On selvää että moni pitää rukousta jonain joka vastaa vaikka salaliittoteoreetikkojen avaruusolentoihin kontaktointia. Itse asiasa yhteys on melko alleviivattu. Jopa siinä määrin että valtaosa uskovaisista on vaivaantuneita ja yrittää irtautua juuri tälläisistä mielikuvista. Sillä yllättävän harvoin uskovaiset eivät ole kovinkaan usein ystävällisiä vaihtoehtonäkemyksille jotka näkevät syntisinä. Tämä ihmetyttää etenkin kun juuri nämä samat ihmiset ovat niitä joille uskonnottomien puolesta esirukoilemienn ja asiasta vuotaminen vain aivan kaikille tuntuu olevan niin tärkeää. Ja joista on kohteliasta osallistua ja olla kiinnostunut, vierailla uskontilaisuuksissa ja vastaavaa.

Mutta on selvää että ystävällisyys on vain yksi vaihtoehto. On varsin selvää että siinä vaiheessa kun tiede ohitetaan ja skeptikon pitäisi puhua henkilökohtaisista vakaumuksista ilman tilastoanalyysiä, kysymys ei enää ole skeptisestä toiminnasta vaan uskomuksista, ideologioista ja maailmankuvista. Ja tiedättekö miksi moni ihminen on skeptikko? Koska he kokevat että tälläinen idoelogis-uskomuksellinen postmoderni jauhanta on kulttuurissamme ylitsepursuavaa sellaisella tasolla joka tekee elämästä ahdistavaa ja vaivaannuttavaa. Viimeistään joka ikisen kerran kun kuulee että "skientismi on kylmää ja tylsää". Ja jossa toivotaan että mieltä saataisiin avarrutettua kristallikidevaloterapioinnilla jota tehdään chakrojeni energeettisiin värähtelyihini vaikuttavalla reikietähoitona illalla kotona ennen nukkumaanmenoa.

Eli kaiken kaikkiaan ; Skeptikon täytyy olla tutkimushaluinen eikä torpata aihetta mahdottomaksi tutkia tieteellä tai automaattisesti typeräksi - kenties jopa tiedefiksoitumiseen asti tälläinen. Ystävällisyys eitieteellisinä kannanottoina esitettyihin vakaumusasioihin taas on asiaan liittymätön henkilökohtainen mieltymys ja asennoitumistapa. Minulla ei riitä kovin paljoa voimia tähän. Sillä jos joku ihminen joka ei ole itselleni pitkämielinen tulee vaivaannuttamaan minua, hän tekee kusipäisen aktion. Ja vastavuoroinen minäni vain sitten nollaa oikeudenmukaisuusvaakaa tässäkin asiassa mahdollisimman nopeasti. Sekin on mielestäni vain reilua. Ja jos tätä ei kestä, niin se on voivoi ja kyynel. (Ei tosin minulla.)

Muun vaatiminen on elämäntapaan eikä vain elämänfilosofiaan puuttumista. Ja tälläinen nokkailu ja toisten elämän mestarointi on yksinkertaisesti jo lähtökohdissaan väärin. Sillä on muistettava että asioissa on se kaksi tasoa jota ei voi sekoittaa. On uskomustaso jossa ei tarvita mitään kummituskokemuksia jotta on oikeus olla tyhmä. Ja sitten on se perustelutaso jossa mielipiteenvapaus ei paina koska asia ei muutu todisteutuksi fiksuksi tai tieteelliseksi tai edes hyvin perustelluksi sillä että sen saa sanoa ääneen ja sitä saa kannattaa.