torstai 4. heinäkuuta 2013

Kuonareikiä ja aviollista sodomiaa

Anteeksi, mutta kaipaisin kovasti kloaakkisuudelmaa, jossa
sukupuolielimiä käytetään lisääntymiseen, eli kuten Jumala on asian halunnut,
tavalla jossa elämän siemen joutuu paikkaan joka edustaa kuolemaa ja kuonanpoistoa.


"Takkiraudassa" puhuttiin homoseksuaalisuudesta sillä tavalla jota voidaan puhua silloin kun sana "korvasyyhy" on mainittu. Kysymys itse tekstissä on siitä miten vanhaa testamenttia tulee kääntää ja tulkita. Mielestäni on erikoista että käy kuten käy. ; Eli kun on tulkintaa, toinen tapa tulkita sama on totuus ja toinen tulkinta. Tämä kuitenkin tarvitaan jotta homoseksuaalisuus olisi ehdottomasti homoseksuaalisuutta vastaan, eikä vain useiden kristittyjen valitsema tulkintaskeema joten ei ole yllätys, että näin tehdään.

Itse kuitenkin kiinnitän huomioni toiseen puoleen. Kommenteissa esiintyy kaksi kristittyjen hyvin usein kannattamaa kohtaa jotka laitan rinnakkain. "J. Budziszewski huomauttaa, että symbolisella tasolla teko on varsin irvokas, sillä elämän siemen joutuu paikkaan, joka edustaa kuolemaa ja kuonanpoistoa." ja "Sodomia, raamatullisessa mielessä, on kristillisen avioliiton sisällä mahdoton käsite." Tässä on esillä sellainen jännite joka on hyvin tavallista kristillisessä keskustelussa. Vaikka lauseet ovat eri kommentoijilta, niiden ajamat asiat ovat sellaisia että moni kristitty kannattaa molempia. Symbolinen epäesteettiyys homojen anaaliseksiin tuntuu heistä oikelta, mutta kotioloissa kristitty ei menetä kristittyyttään sillä että perheessä vaikka otetaan suihin tai harrastetaan anaaliseksiä. Tai muita vastaavia mukavia mahdollisimman jokapäiväisiä asioita.

Aloitan siitä ensimmäisestä lauseesta ; Ensinnäkin esitetyssä esteettisessä kohdassa oikeasti puhuta mistään muusta kuin siitä mitä peräsuoli symbolisoi. Se ei oikeasti käsittele sellaista objektiivista asiaa kuin mitä peräsuoli on. Kuolemaa on vaikeaa nähdä mutta kuonanpoiston kohdalla tulkinta kuonaan liittämiseen tekee tästä symbolista toki ymmärrettävän. Tosin se ei tässä kohden enää "symbolisoi" mitään. Enemmänkin kuona itsessään muutetaan symboliksi pahuudesta, joka ei varmasti miellytä Jumalaa joka on rakentanut ihmisen ruuansulatuselimistön ihan sitä varten että sitä sontaa syntyy. Lisäksi kun viimeksi katsoin niin myös virtsaputki on kuonanpoistossa suosittu. Budziszewskin ongelmana onkin se vanhan vitsin kertoma, jossa ihmisen ruumiin täytyy olla toistaitoisen insinöörin tekemä koska hän laittaa jätteidenpoiston suositun huvittelualueen yhteyteen. Peräsuoli toki assosioituu kuonaan, mutta sama koskee kaikkia värkkejä.

Toinen teema on vaikeampi. Se nostaa esille sen, että tosiasiassa kaikki homoseksuaalisuutta vastustavat argumentit tiivistyvät kahteen pääteemaan ; Siihen, että homoseksuaalisuus on jotenkin symbolis-esteettisesti rumaa. Tai siihen että siitä ei synny lapsia. Kuitenkin samanaikaisesti avioliitossa tapahtuva heteroseksi on hyvää -ja esiaviollinen heteroseksi ei. On selvää että kysymys ei ole oikeasti sukupuolielimistä ja niiden toiminnasta.

Esimerkiksi Budziszewskin esimerkkihän ei oikeasti tarkasteltuna tuomitse ollenkaan homoseksiä, vaan anaaliseksin. Se fiksoituu ajatukseen että homoseksi olisi anaaliseksiä. Tämä on nähdäkseni yhtä omituista kuin heteroseksin samastaminen vaginaseksiin. Itse ainakin tiedän hyvin lukuisia erilaisia tapoja harrastaa seksiä ihmisten eri ruumiinaukkojen kanssa - ja niiden ulkopuoleltakin mieleeni tulee lukuisia hyvin tunnettuja ja jopa pornokliseisiä tapoja hoitaa asia heteroseksuaalisti. Heteroseksissä on tullut kokeiltuakin osaa näistä runsaista variansseista. Osaa jopa toistuvasti. ; Tässä kohden uskoisin että homoseksuaalit ovat varmasti luovia hekin.

Samoin heteroseksin lisääntymisaktioperustelu perustuu lasten syntymisen mahdollisuuteen. Tämä jättäisi jäljelle vain yhden ruumiinontelon käytön yhdistettynä siihen että ei käytettäisi ehkäisyä. Tämä itse asiassa onkin katolisuuden suosima tapa. Luterilaisessa kulttuurissa varomme kuitenkin tätä, ja ollaan hyvinkin avomielisiä. Protestantti voi käyttää kondomia ja kokeilla mitä erilaisempia keinoja. Tästä seuraa se, että argumentti lapsen syntymisestä heikentyy hyvin voimakkaasti.

Karkeasti sanoen vaihtoehtona on joko se että symbolis-esteettiset ja lisääntymiseen seksin redusoivat näkemykset ovat joko huonoja argumentteja tai sitten heteroparit voivat harrastaa sodomiaa. Toki uskon että kristittyjen logiikalla oikeista kristityistä koostuvat heteroperheet eivät voi harrasta sodomiaa, mutta he harrastavatkin seksiä hyvin rajoittuneilla ja mielikuvituksettomilla tavoilla - koska muuten he olisivat sodomiitteja eli nimikristittyjä eivätkä oikeita kristittyjä.

 Itse korostankin että kysymys ei oikeasti ole edes homoudesta vaan jostain ihan muusta. Eräs uskovainen piti minulle muutama vuosi sitten kovan saarnan koska olin elänyt vuosia avoliitossa. Meillä oli kyllä kihlaus käytännössä koko ajan päällä. Uskovaisen mukaan seksi on asiatonta kunnes ollaan naimisissa. Kun kysyin tähän syitä, hän selitti että ei saa pettää ja pitää olla luotettava ja sitoutunut. Korostin että olemme olleet yhdessä pitkään, emme tietääksemme harrasta syrjähyppyjä koko tänä aikana joten seuraamme kyllä tätä ideaalia. - Että olemme kymmenisen vuoden yheiselon jälkeen pidemmässä suhteessa kuin valtaosa avioliitosta avioeroon käyneistä ihmisistä, ja syrjähyppyjä perheessämme harrastetaan keskimääräistä avioliittoa vähemmän. Myöskään julkinen ilmoittaminen ei muutu ; Parisuhteemme on myös julkinen eli sukulaiset, ystävät ja vähän muutkin ovat jopa raivostuttavan tietoisia yhdessäolosta. Asia redusoitui lupauksen tekemiseen, jossa korostin että kihlaus on lupaus itsessään, ja että jos on luotettava kaveri niin kyllä siinä on riittävä lupaus, kun muutos on käytännössä vain rasti paperissa. Ainut mikä jäi jäljelle, oli selitys siitä että jos erot ovat niin pieniä ja mitättömiä, niin miksi ei mennä naimisiin kun se ei muuttaisi mitään. Että miksi hangoitella vastaan. Sanoin että kun erot ovat niin pieniä ja viha byrokratiaa kohtaan on niin suuri, että ei jaksaisi tehdä tiliä yhteiskunnalle ja sanoa että parisuhde olisi oikeasti yhteiskunnan valvonnan asia ollenkaan. Että parisuhde on minun, puolisoni ja jos jumala on olemassa niin kenties hänenkin asiansa. Sen sijaan yhteiskunnan tai arvon kanssajuttelukristityn kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, sillä Suomessa ei tunneta pakkoavioliittojen käsitettä.

Avioliitossa ei ole ollenkaan kysymys seksistä tai sitoumuksetsa tai siitä syntyykö siihen lapsia. Jos avoliittoaikoina olisi käynyt vahinko ja  tullut lapsi, olisi lapsi kyllä elänyt ydinperhettä oleellisesti muistuttavassa konseptissa ; Ainoastaan se rasti siinä virallisessa maistraattipaperissa puuttuisi. Silti kristitty pitäisi meitä sodomiitteina ja lasta äpäränä. Vaikka kyllä käyttäisimme sukupuolielimiämme juuri siinä tavassa joka homouden vastustuksen teologiassa nostetaan oleelliseksi.

Kysymys on kontrollista jossa seksuaalisuus on vain yksi pieni yksityiskohta. Kysymys on siitä että kristillisessä perinteessä avioliitto on julkinen asia ja kohtu julkinen kohde. Agraariyhteiskunnassa yhteisöllinen avioliitto onkin järkevä. Siinä avioliitto ei ole kahden ihmisen välinen sopimis, vaan se on julkinen performanssi jolla ilmoitetaan muulle kylälle että "jos tämän miehen kanssa makaat ja syntyy lehtolapsi, niin joudut hoitamaan sen yksin" tai "jos tämän naisen kanssa makaat, et saa lasta nimeesi ja sukuusi vaan lapsi menee toisen hallintaan." Valitettavasti teollistuminen rikkoi kyläyhteisöperheen jossa lapsia hoitaa koko kylä. Sen tilalle tuli ydinperhe. Moni ajattelee että tässä konseptissa ydinperhe on lasta varten ja avioliitto on lisääntymisyksikkö. Näin ei kuitenkaan ole. Se on pelkkä kahden ihmisen välinen sitoutuminen. Tämä on järkevää jo siksikin että lapset eivät sitoudu yhtään mihinkään avioliittoon vanhempiensa kanssa. Ja vanhemmilla on avioliittostatuksesta riippumaton hoitovelvollisuus lastaan kohtaan. Avioliitto ei muuta vanhempien ja lapsien välisiä suhteita.
1: Jopa avioeron pelottavuus lapselle johtuu siitä että mitä äidin ja isän välillä tapahtuu. Kun äiti ja isä eroavat, lapsi kohtaa osan tästä heidän välisestä kaunastsaan sivutuoteena. (Moni sekoittaa avioeron kauheuden ja avioeron oikeutuksen toisiinsa. Riidat ennen avioeroa nähdään avioeron seurauksiksi vaikka ne ovat sen syy ja niiden loppuminen on lapselle vähemmän pelottavaa kun esimerkiksi se että seuraa perheväkivaltaa sivusta toistuvasti.)

Avioliittostatus onkin siitä mielenkiintoinen että vaikka ihmiset kysyvät raivostuttavuuteen asti, että onko syntynyt lapsia he eivät ehdota avioliiton purkamista jos lapsia ei ole tai tule. Sukupuolielinten käyttäminen pääasiassa kuonanpoiston ja kuoleman symbolin reikään ei ole heistä epäesteettistä tai asiallinen syy eroon. samoin kun lisääntymisikä on ohitettu ja lapset muuttaneet pois, ei avioliittostatusta muuteta joksikin "pariliitoksi". Ei, vaikka ne lapset olivat muka jotenkin se olennainen syy.

Kaiken kaikkiaan kristityjen ongelmana onkin ns. domeenispesifisyys ja teologisen korrektiuden korostaminen teoriassa mutta ei sovellettuna käytännössä. ; Kristittyjen argumentit ovat jotain jota rakennetaan tiettyyn tilanteeseen mutta argumentti ei oikeasti ole mitään sellaista jota klassisesti määritetään argumentin ominaisuudeksi. Eli jos premissit ovat yhtä todet, on johtopäätös yhtä tosi. Näin esimerkiksi Budziszewski rakentaa anaaliargumentin jota saa soveltaa vain homoihin vaikka täsmälleen sama koskisi anaaliseksiä harrastavaa heteropariakin ja vaikka kuonanpoisto koskee laajemmassa mielessä kaikkea seksiä. Samoin lisääntymistoimintoihin viittaamisessa on kysymys teologisesti korrektista vastauksesta tiettyyn kysymykseen ja sitä ei sovelleta tämän vastausaiheen ulkopuolella. Ero teorian ja sen kanssa mitä käytännössä sallitaan on siis suuri. Jos teologisesti korrekti selitys sanoo että perhe on lapsia ja lisääntymiselimistöjen Jumalan suunnittelemien funktioiden käyttöä, ei ole ymmärrettävää miksi tätä hienoa pääperiaatetta ei käytetä katoliseen tyyliin laajamittaiseen kristittyjen perheiden sodomiuden karsimiseen vaan sitä käytetään ainoastaan homoseksuaaleja vastaan. Ihan kuin Jumalan lait olisivat jotain joka rajoittaisi vain muita kuin kristittyjä.

Se, mikä näiden argumenttien tiukasti rajatun mielivaltaisuuden ja vain tiettyyn kontekstiin sallimisen tajuamisen jää jäljelle on aiheeseen liitetty ällöttävyys. Esteettinen symboli on nyt vain jotain joka jättää epämiellyttävän mielikuvan homoseksuaalien yhteyteen. Tämä ei ole merkki kovin laadukkaasta mielikuvituksesta, taidosta tai filosofisen haasteen ylittämisestä ; Seksin kuvauksesta saa aina ällöttävää ja limaista. Se ei vaadi edes taitoa, enkä ymmärrä miksi se, että kristitty keksii ällöttävän metaforan on argumentti sen enempää kuin minun keksimäni lause "liman ja rään sotkeminen hikisellä ähkimisellä" on mikään esteettinen relevantti argumentti seksin harrastamista vastaan.

Ei kommentteja: