maanantai 1. heinäkuuta 2013

Luottamusväli vs. luotettavuudella on väliä

Ihmiset käyttävät omakohtaisia anekdootteja. Niihin törmää sekä mainonnassa, vaihtoehtohoidoissa, uskonjulistamisessa että vain lähes kaikessa muussa. Näiden tarinoiden tehtävänä on opastaa, opettaa tai puffata.

Jos niihin suhtautuu kriittisesti, asia muuntuu helposti henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Sillä tarina ei ole vain tarina vaan tarinan uskottavuus nojaa yksilön älyn ja luotettavuuden varassa. Tämänlainen sosiaalinen tapa suhtautua löytyy esimerkiksi kuuluisasta Lewisin trilemmasta ; Siinä tarinoita lähestytään persoonan ja tämän ominaisuuksien kautta. Joko Jeesus oli hullu, huijari tai Jumala ja hänestä kertovat anekdootit punnitaan tämän henkilökohtaisen tason mukaan. Joku voisi sanoa että Lewisin trilemma on ad hominem -pohjainen. Ja sitähän se onkin.

Se on luonnollinen tapa ajatella tarinoista. Jopa skeptikot ajattelevat usein näin. Itsekin ajattelen juuri näin monesti. Kuitenkin anekdoottien kohdalla on syvällisempi taso. Se syvällinen taso liittyy esimerkiksi siihen että miksi tieteellinen metodi ei ole sitä että "otetaan fiksu kaveri joka uskooa asiaansa". Vaan se on sitä että leikitään otosten ja vastaavien kanssa. Tiedettä ei tehdä älykkyysosamäärätesteillä ja tähän on syy.

Otetaan esimerkiksi vaikka vaihtoehtohoidoista innostunut. Hän voi ajatella että anekdooteista on hyötyä sillä ne ovat soveltavaa kokemustietoa juuri tiettyyn ympäristöön. Paraneminen on empiirinen tapahtuma, joten kokemus on tässä paras opettaja. Onkin oleellista muistaa että lääketieteessä moni asia liittyy kontekstista. Jopa sellainen kysymys kuin C -vitamiinin lisääminen ruokavalioon on jotain joka vaikuttaa usein himourheilijoilla ja huonolla ruokavaliolla olevilla sairastamisiin, mutta ei sen sijaan vaikuta tavallisiin ihmisiin tai silloin kun sitä aletaan nauttimaan vasta sairastumisen jälkeen. Ei siis ole vain absoluuttia joka sanoo että "C -vitamiini on hyvä" tai "C -vitamiini on paha". On tilannekohtaisia piirteitä. Vaihtoehtohoidoista innostuneemme on lisäksi älykäs ja tarkkaavainen ihminen. Hänellä on omakohtaisia kokemuksia joiden kautta hän neuvoo ja opastaa mielellään naapureitaankin. Hänet tunnetaan avuliaana, hyväntahtoisena ja rehellisenä ihmisenä. Hän ei valehtele ainoastakaan parantuneesta.

Tällä ei silti ole oikeastaan mitään väliä ; Karkeasti sanoen syynä on se, että tieteenteossa otosmäärä on oleellinen, ei tutkijan äly. ; Älyllä ei ole mitään väliä. Paitsi sen verran että älyllä voi oppia oikeat metodit. Ja jos on oikein tyhmä, ei kenties tajua että kysymys ei ole ollenkaan älykkyydestä. Mutta yleensä syy ei ole siitä mitä ihminen voi oppia. Kysymys on siitä onko opetellut tietyt metodit. Fiksuus auttaa tässä kenties, mutta tilastollisen analyysin perusteet eivät ole niin vaikeita että tampio ei niitä voisi oppia - ja toisaalta laiska fiksu ei välttämättä edes viitsi opetella niitä.

Kun ihminen puhuu omakohtaisesta tiedosta, hän nojaa väistämättä varsin rajalliseen otosmäärään. Ja vaikka olisit vaihtoehtohoitaja, niin saamasi otos olisi vinoutunut koska parantuneet tulevat takaisin tarinoineen kun taas pettyneet menevät pois huutelemaan puskissa ja kohtaat heitä vain harvoin. Tilastotieteessä kun on paitsi todennäköisyyden ja korrelaatioiden kaltaiset ilmiöt joita voidaan arvioida hyvinkin pienistä otosmääristä. Niiden luottamusväli on kuitenkin hyvin pieni. Ja kysymys ei ole edes siitä onko ne mitattu supertieteellä megaälykön arvioimana vai ei. Sillä otoskoosta seuraava luotettavuustaso on tilastotiedettä eikä älykkyyteen viittaamista.

Lisäksi atomisoivassa ajattelumaailmassa on ongelma. Ja se ongelma ei ole edes se, että tosiasiassa kaikki vaihtoehtohoidot viittaavat johonkin universaaleihin periaatteisiin. Esimerkiksi homeopaatilla sama ilmiö - veden muisti - toimii samalla similia-potenssointi -periaatteella ja parantaa tällä kaikki vaivat rutosta aidsiin kaikilla ihmisillä. Vaihtoehtohoidoissa tarkastellaan usein henkilön yksityiskohtaisia piirteitä mutta niiden takana on aina tämänlaiset universaalit. Ne eivät siis perustu atomisoituun malliin, ja vaihtoehtohoitojen epäonnistumista ei selitetäkään koskaan sillä että homeopatia nyt ei vain toimi suurelle osalle ihmisistä. Vaan selitetään sen sijaan että syynä on potilaan epäuskosta ja muusta vastaavasta johtuvat negatiiviset energiat.

Se ongelma on se, että miten voimme atomisoidussa maailmassa kertoa naapureille kokemuksistamme ja pitää sitä relevanttina? Oletamme ihmiset tässäkin mallissa samanlaisiksi. Sama logiikka joka saa epäuskon heräämään virallista lääketiedettä kohtaan herättää epäilyn myös tässä kohden. Miten voimme tietää että tilanteet ovat yleistettävissä saatujen kokemusten ulkopuolelle? Vastaus voi olla erikoinen, mutta kysymys on jälleen otosmäärän kasvattamisesta.


Otetaan esimerkiksi narkolepsiatapaus rokotteissa. Rokotteet oli testattu ja riittävän turvallisiksi todettu. Narkolepsia tuli puskan takaa yllätyksenä tästä huolimatta. Syynä oli se, että vain hyvin pieni osa ihmisistä reagoi ja heille tuli narkolepsia. Tämä äärimmäisen atomisoitunut erikoistilanne tuli esille vasta kun otosmäärä kasvoi riittävän suureksi. Atomisoituminen saadaan esiin sillä että asioita tutkitaan lisää, ei niin että tutkitaan enemmän paikalliskulttuuria. Lisätutkiimuksilla rakennetaan vertailuryhmiä ja kasvatetaan tutkimusten luottamusväliä. Rokotteen epäonnistuminen kertoo siitä että otoskoon kasvaessa yhä pienemmät ja atomisoituneemmat erikoistapaukset tulevat esiin.

Ja siksi kokeilua tarvitaan - ei siksi että luodaan jotain täydellisen turvallista, koska sellaista ei ole. Kokeilla luodaan turvallisuusraja, jota harvinaisemmat tapaukset jäävät huomaamatta. Koska kokeiluryhmät ovat pienempiä kuin ne ryhmät joille rokotetta sitten lopulta käytetään (muu olisikin vähän omituista) joskus jotain tulee esiin. Jos sivuoireita ei ole, yllätyksiä ei synny. Jos niitä on, ne tulevat esiin. Ja tällöin on hyvä huomata että ne saadaan todistettua ja esilletuotua täsmälleen sillä samalla tieteellä ja tilastollisilla otosmäärillä kuin muutkin asiat - siitä huolimatta että se realisoituisi vaikka vain jonkun tietyn elämäntavan tai muun vaikuttimen yhteydessä. Otoksen määrän ja turvallisuuden välinen yhteys muistuttaa siitä että varmaa lopullista tietoa ei koskaan ole joka tarkoittaa myös sitä, että "edes homeopatia ei ole täysin varmasti todistetusti täysin vaaratonta, toki se mitä tiedämme vedestä ja muusta kertoo lähinnä sen että se ei tapa vaan lähinnä jättää vaivoja hoitamatta."

Moni ihminen joka luottaa anekdootteihin joutuu tilanteeseen jossa heidän on vaikeaa ymmärtää miksi narkolepsiavaikutus rokotteista saatiin esiin, mutta samanaikaisesti rokotteen ja autismin yhteys on huuhaata. Molemmista on anekdootteja. Ja rehellisesti sanoen molempia anekdootteja on yllättävän vähän.

Anekdoottejen suojaus muistuttaakin esimerkiksi siitä mitä aspergerin syndroomaisten lasten vanhemmat joutuvat usein kuulemaan. Anekdootteja siitä miten lasta pitäisi kasvattaa. Vanhemmat opettavat omakohtaisten kokemusten kautta toisilleen mikä heistä toimii ja he olettavat että toinen on samassa tilanteessa. Se, että lapset eivät ole samanlaisia tulee sitten esiin kun lapsia katsotaan isompana massana, isoina otoksina, joiden sisäistä rakennetta ja erilaisia frekvenssejä analysoidaan. Löydetään useita sosiaalisesti omituisia joihin normaali kasvatus ei tehoa. Ja tästä ryhmästä tämän jälkeen voidaan tietää se, että se omakohtainen naapurin kokemus ei toimi näihin vaikka se toimisikin naapurin lapsiin suorastaan erinomaisesti. Tämä sovellus kasvatuspuolelle ei yllätä koska samat tilastolliset menetelmät osuvat kaikkialle missä anekdootteja käytetään. ; Onhan paranormaali ilmiö ihmeparaneminen rukouksillakin jotain joka on periaatteessa kaksoissokkokokeella varmennettavissa oleva ilmiö. Ja vain koska sitä ei ole voitu todistaa, se elää pelkillä anekdooteilla ja moni uskoo ja seuraa silti! Anekdoottien käyttö on tietyssä määrin viite siitä että paremmat todisteet puuttuvat.

Samoin esimerkiksi vaihtoehtohoitojen kohdalla joku epäterveellistä roskaruokaa ahtanut renttu saattaa saada herätyksen terveystuotteeseen joka sisältää mm. pirusti C -vitamiinia. Tämä parantaa hänen terveyttään ja hän tulee mainostamaan tätä minullekin. Minulle siitä syntyy kuitenkin lähinnä perkeleen kallista kusta kun ylijäämä C -vitamiini menee viemäriin.

Eli summa summarum, kertaus on opintojen äiti

Omakohtainen kokemus on parhaimmillaan empiiristä, mutta sen otoskoko on niin pieni että sen pohjalta on käytännössä mahdotonta laajentaa muita koskeviin päätelmiin. Esimerkiksi vaihtoehtolääketieteestä innostunut ei ole tehnyt naapurilleen geenitestejä. Ja riskinä onkin että jokin yleensä vaaraton hoito leviää markkinoille jossa se realisoi narkolepsian kaltaisia ongelmia. Ja koska tuotteiden ostoa ja käyttöä ei rekisteröidä ja valvota, ei tästä ostosmäärästä synny otosmäärää, koska aineisto toki realisoi riskit mutta ei tuo niitä esiin valvottavalla määrällä. Syntyvien haittojen huomaaminen ei ole edes mahdollista. Narkolepsiatapauksia rokotteista tuli muutama suomessa. Ja ne huomattiin koska ne liittyivät lääketieteelliseen ilmiöön. Vaihtoehtohoitojen kohdalla tämä jäisi irrallisiksi yksittäistapauksiksi joista vaihtoehtohoitokriittisinkään skeptikko ei saisi todistettavaa korrelaatiota esille koska riittävät tiedot puuttuisivat.
Mietin hetken että olisin kirjoittanut tämän ostos-tv;n mainosanekdootteja käyttäen. Sisältö olisi sama, mutta oikein kukaan ei usko noihin mainoksiin. Mielessä voidaankin käydä läpi sitä miksi ei uskoa mainostv:tä kun naapurin ja homeopaatin sanaa kuitenkin uskotaan. Onko oikein loukata halveksua ja vihata ostostv:n esiintyjiä? Vai onko kysymys luotettavuudesta joka ei koske ihmistä vaan metodiikkaa.

2 kommenttia:

Jklak kirjoitti...

" Ei ole olemassa erikseen lääkettä ja myrkkyä - kyse on annoksesta..": Paracelsus

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Paracelsuksesta viis. Perus toksikologiaahan se on ja riippumatonta siitä mitä joku on ammoisina aikoina sanonut. (Vaikka oikeassahan tuo oli, äijä.) ;)

Kaikilla aineksilla on LD 50 -arvo. Tämä on mitattava ja tietyllä metodilla haettava "tunnettu riski". Lisäksi voi olla tuntemattomia riskejä.

Mutta joo, ei ehkä oleellista saivartelua tässä jutussa kuitenkaan tämä. Perusidea tulee selväksi eikä ole väärin. Tälläiset voisi jopa sotkea ymmärrettävyyden. (Ihan kuin olisin koskaan seuranut "luettavuuden ihannetta" tai muita vastaavia.) :P