sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

nekro -spirituaali ; huomioita puolitotuuksista

"Mutkimus" -blogissa oltiin pessimistisiä. (Joka on lähes aina kaunis tai ainakin kannatettava asia, jos minulta kysytään.) Suomen Lähetysseuraa kun oli käsitelty mediassa tavalla joka koostui puolitotuuksista. Puolitotuus syntyi luultavasti lukutaidottomuudesta, koska itse jouduin lukemaan idean muutamaan kertaan ennen kuin tajusin miksi se oli puolitotuus. Väärin tulkittu kohta oli esitysehdotus; "Koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, se pidättäytyy siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja." Tämä aloite sitten kumottiin äänestyksessä. Tulkinta oli se, että "Kirkko ja Suomen Lähetysseura ottivat askeleen suvaitsevampaan suuntaan, kun Helsingin piispa Irja Askola, 60, siunasi rekisteröityneen parin lähetystyöhön Kamputseaan. Toinen miehistä vihittiin samalla papiksi. Suomen Lähetysseura joutui äänestämään asiasta. Miesparille antoi äänensä 222 edustajaa, 205 äänesti vastaan ja 32 äänesti tyhjää." Tätä väärintulkintaa voisi kutsua suomifiksoituneeksi ja/tai seksifiksoituneeksi näkemykseksi.

Kysymys ei ole niinkään siitä miten asiat ovat Suomessa ja suoranaisesti edes homoudesta. Itse asiassa ehdotus tässä muodossa olisi jopa laiton, koska Suomessa ei voida syrjiä. Jos yritys yrittää saada aloitteen läpi joka on laiton, se on merkityksetön vaikka se menisi läpikin. Kysymys oli ulkomaan töistä. Ja silloin kohteena on enemmänkin vieraan maan lainsäädäntö. Lähetysseuran kannalta tilanne on se, että vaikka suomessa laki sanoo mitä sanoo, niin vastaanottajamaan kirkolle asia on kova paikka. Ja lähetystyössä vastaanottaja ei ole kohde vaan yhteistyökumppani jonka kanssa on pakko tulla toimeen. Asioita voidaan kenties muuttaa vähän kerrassaan, mutta koko nippua ei ainakaan voida moneen maahan viedä kerralla.

Asia on kuitenkin livennyt sekä liberaalien että konservatiivien puolella enemmänkin joksikin johon sovelletaan kotimaista lainsäädäntöä ja asia redusoidaan suomen homoavioliittoasiaan liittyväksi arvokeskustelukysymykseksi ; Karkeasti sanoen fundamentalistit syyttävät Lähetysseuraa siitä että nämä seuraavat lakia. Lähettämättömyys taas nähtäisiin liberaalien puolella suvaitsemattomuusaktiona ja vain kannanottona homouteen.

Tästä voi tietysti olla lähinnä huvittunut. Mediakriittisyys on kuitenkin vaikeaa. Ja esimerkiksi jos sanasto on vierasta, siitä syntyy helposti vääriä mielikuvia. Itsekin jouduin katsomaan toiseen otteeseen ennen kuin ymmärsin että miksi tulkittu oli eri asia kuin sanottu. - Ja minä sentään treenaan käytännössä päivittäin sitä että kykenisin pilkkomaan käsitteitä & konsepteja sekä ennen kaikkea niiden konteksteja. Tietyt konventiot sokeuttavat helposti.

Toisaalta on selvää että yllä auttaa se, että tutustuu siihen viralliseen sanomaan ja paperille painettuun. Tämä ei vielä kuitenkaan riitä hyvälle medialukutaidolle.

Tästä saa esimerkin uskontojournalismin takaa. Siellä olleessa "kahden nekron anatomia" -kirjoituksessa otettiin esiin kirkkomme kannalta kiusallinen asia. Jaakko Launikari oli kuollut ja hänelle olli tehty nekrologeja, muistokirjoituksia. "Kotimaahan" kirjoittanut Ilkka Mäkelä oli kirjoittanut teknisen nekrologin jossa jätettiin mainitsematta monia asioita. Vaikenemisessa oleellista oli se, että se edusti Launikarin elämän kannalta keskeisimmästä ja medianäkyvimmästä asiasta. Launikaria nimittäin syytettiin syyttä suotta ja tällä oli hänen elämälleen vakavia vaikutuksia. "Kirkkohallitus lakkautti Launikarin virkasuhteen 1987 eli käytännössä erotti hänet virastaan. Tästä seurasi Helsingin raastuvanoikeudessa alkanut ja kaikkiaan 14 vuotta kestänyt oikeusprosessi. Kirkkohallitus syytti tuolloin Launikaria kavalluksesta, virkavallan ylityksestä ja ns. salaisen Tukholman tilin käytöstä. Kaikki nämä syytteet kaatuivat yksi kerrallaan kaikissa oikeusasteissa, Euroopan Ihmisoikeustuomioistuinta myöten. Virkaansa Launikari ei saanut takaisin, mutta kirkkohallitus joutui maksamaan melkoiset rahalliset korvaukset." Kirkon osuus prosessissa oli erittäin mielenkiintoinen. "Tiedän että tapaus Launikari oli kirkolle kipeä paikka. Se yritettiin vaieta mediassa jo tuolloin 1987, niin silloisen arkkipiispan kuin kirkkoneuvostenkin arvovallalla. Aika pitkälle siinä myös onnistuttiin, kovin pieniä olivat otsikot siinä vaiheessa, kun Launikari aste asteelta oikeustaistelunsa voitti." Ja vaikeneminen "Kotimaan" nekrologissa olikin vakava asia koska se osoittaa sitä että kirkko on katumaton kylmä laitos. "miksi virallinen kirkko taas vaikeni, juuri se kirkko, joka niin mielellään puhuu armosta, anteeksiantamuksesta, moniäänisyydestä. Se vaikeni juuri sillä hetkellä, kun sillä olisi ollut viimeinen tilaisuus pyytää anteeksi."

 Erityisen erikoiseksi tilanne muuttuu alkuun laittamani - suoraan Launikariin itseensä liittymättömään - hyväntekeväisyysteeman tullessa mukaan. Sillä Kotimaa ei vaiennut vain tästä. Se vaikeni taktisesti myös Launikarin työn muista osuuksista. "Kotimaassa täysin sivuutetaan yksi merkittävä osa Launikarin työstä. Nimittäin hänen toimintansa Inkerinsuomalaisten ja Viron seurakuntien parissa neuvostovallan aikana 1970-80 -luvulla sekä siihen olennaisesti liittynyt taloudellisen avustustoiminnan käynnistäminen yhteistyössä Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa." Asia on merkityksellinen, koska "Kotimaa" on de facto joskaan ei välttämättä de jure kirkon vähintään puolivirallinen äänenkantaja.

Alkuun linkkaamassani Mutkimus -blogissa hälvenemisen ytimeen laitetaan kilpailu ja avoimuus. "Tiedotuksen tarkoituksena on tuottaa tulosta tiedottajataholle, journalismin tiedotusvälineen omistajalle. Kilpailu ei lisää totuusarvoa. Puolitotuuksien tuottamasta haitasta ei vastaa kukaan." Näkisin että yhden tahon epäavoin virallinen totuus vaikenemisine ja poliittisesti korrekteine ohimennen ylitallaamisineen tuottavat ihan samaa. Koska kysymys ei ole alun perinkään siitä KUKA tekee tai MISSÄ mediassa sen tekee. Oleellinen kysymys mediakriitisyydessä on aina se, MITEN tekee. Tiedottamisessa on aina kysymys ennen kaikkea viestittämisen metodologiasta. ; On toki helpompaa halveksua "sosiaalista mediaa" ja sen puolitotuuksia. On helpompaa halveksua erilaisia kansanryhmiä tyhmyydestä - ja syyttää vaikkapa epämääräisesti nuorisoa ja mustavalkoisuutta. Kun viimeksi katsoin, tyhmyys, manipulatiivisuus ja yleinen kusipäisyys olivat kuitenkin enemmänkin yleisinhimillisiä piirteitä. ; Niin yleisinhimillisiä että uskaltaisin sanoa lähinnä sen, että on helppoa olla pälli ja idiootti - kaikki muu on vaikeaa.

4 kommenttia:

Jklak kirjoitti...

Kannattaa tsekata tämä, jos et jo ole. http://yle.fi/mot/080399/kasis.htm

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

En ollut katsonut mutta olin kyllä tietoinen. Yhteyksiä voidaan nähdä jopa nykypäivän toimintaan. "Yhteistyökumppaneiden" ehdoilla mennään ja näkyvät julkilausumat on tärkeintä.

Tai Launikaria itseään lainaten :"Kirkkohan on tällainen verbaalikirkko ja luterilaisuuteen kuuluu sellainen ajatus, että kun asia on sanottu, se on myöskin tehty - että se on niin voimakas se sana. Ja meillähän arkkipiispathan antavat komeita julkilausumia, niin kuin tämän tästä on saatu lukea - tosin tämä nykyinen nyt kuitenkin ilmoittaa, että hän ei halua olla lausuntoautomaatti; mitä hän sillä tarkottaa, en tiedä. Mutta tämän seurauksena on ajateltu, että kirkko on todella hyvin aktiivinen juuri ihmisoikeussektorilla. Se kunnioittaa näitä arvoja, ja kaikkea tällaista, mutta itse asiassa sen oma hallinnollinen käytäntö puhuu ihan jotain muuta."

Jklak kirjoitti...

Launikarin kritiikki (pari vuosikymmentä sitten!) olisi pitänyt olla kirkon instansseille pysäyttävä merkki ja johtaa itse- ja uudelleenarviointeihin. Jos ei nä "farisealaisuutta" itsessään niin miten ihmeessä voisi olla "hyvä paimen"? Nythän Ev.Lut. kirkko on niin syvässä suossa että tarvitsee jo Münchhausen voimia tunnustaa että on itse asiassa ollut "helvetin huono paimen".

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Launikarin esilletuomat ongelmat on tainnut pamahtaa valtionkirkon kasvoille. Itse asiassa lehdistö ja julkinen mielipide taitaa olla nykyään aika kirkkokriittinen.

Kirkko edustaa enää valtaa. Ja valtaa kohtaan pitää olla tarkka ja ruotiva ; Se on vähän kuin jos on tavis vs. poliitikko. Poliitikko joutuu ruotimaan henkilökohtaisia ja olemaan läpinäkyvä, julkinen ja avoin. Tietovuoto yksilöltä vaikka kauppakeskuksille taas ärsyttää monia ja ajaa kauppaa ahtaalle erityisperustelujen taakse. Kirkko on vähän vastaavassa positiossa - mikä näkyy kyllä hieman jopa tuossa alun uutisessani jossa ihan selvästi uutisoitiin väärin & uskontokriittisesti.

Eikä ihme, jos hyväntekeväisyys - kirkon malliesimerkki jolla se itseään oikeuttaa ihmisille laajasti - on usein enemmänkin utilitaristista kikkailua jossa yhteistyökumppanin pahuudelle ummistetaan silmiä. Itse olen toki utilitaristisesti painottunut, joten tämä ei ole niin kovin suuri ongelma itselleni. Mutta monelle se on. Liberaalivasemmistokaverit valittavat utilitarismiin salakuljetetusta instrumentalismista joka on ilmeisesti vähintään yhtä kamalaa kuin reduktionismi tai naturalismi tai skientismi.