sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tilpehöörit

Miksi naisilla on käsilaukku? Yksi selitys on siinä että yllättävän moniin naisten housuihin ei tehdä taskuja. Taskut ovat kuitenkin hyvin käytännölliset koska monesti ihminen tarvitsee muutakin kuin vaatteet. Esimerkiksi kotiavaimet ja rahat voivat olla käteviä.

Jokaisen täytyy tuntea omat taskunsa kuin omat taskunsa. Minun taskustani esimerkiksi löytyy ketjulla varustettu avainnippu (6 avainta.) Lompakko, jossa on kirjastokortteja (HelMet, Kirkes jne), pankkikortteja, kauppojen alennuskortteja, etukortteja, matkakortti - ja ties mitä muita kortteja. 8 euroa ja 75 senttiä rahaa, kiinalaista "helvettirahaa", ja 14 puntaa. Lisäksi taskuissani on nöftää (paljon kpl). Aiemmin taskussani on ollut esimerkiksi rotan kallo sekä kätevä kompassin ja aurinkokellon yhdistelmä jonka avulla taitava renessanssiherrasmies voi tarpeen niin vaatiessa - ja sään suosiessa - vaikka purjehtia atlantin yli.

Mutta kun katsoo mitä naisten käsilaukuissa on, niin tajuaa että ne tavarat eivät mahdu mihinkään taskuihin. Taskut pullottaisivat kuin lännemiehen revolverikotelot naisten muutoin linjakkaissa kyljissä, mutta vielä jäisi ulkopuolelle peilikannellinen puuterirasia ja pakkaus tamppooneja. Naiset tuntuvat aina varustautuneen. Siksi he varmasti viettävät niin paljon aikaa vessassakin. Olen luullut että he meikkaavat, mutta todennäköiseti he ovat vain lataamassa ja varmistamassa käsilaukkujaan.

Ja siksi naisilla on käsilaukut, vaikka monissa naisten housuissa on taskut. Mutta mitä tekee mies jolla on liikaa sälpettä? Joskus miehellekin tulee sellainen päivä että on aivan pakko kuljettaa (ehkä muovipussissa, ehkä ei) vaikkapa kiikaria kiikarointiin, ensiapupakkausta ensiapuun, polkupyöränkettinkiä polkupyörästelyyn. Eivät mahdu kätevästi taskuinin tämmöiset. Ei silloin hommaa käsilaukkua mies. Hän yrittää hankkia varustevyön. ; Miehen vyötäisillä pitää olla esineitä, ja julkisesti nähtävillä. "Matala painopiste" sanoo mies. Mutta kun laittaa vyötärölle vasaran ja sitten sattuu käännähtämään niin iskee se vasara helposti kiertoliikkeellä paikkaan joka ei ole tarkoitettu vasaran kiertoliikeiskemäksi. Kyllä se käsilaukussakin löisi esimerkiksi kylkeen ikävästi, sanoo kriitikko. Mutta ei se ole ollenkaan sama asia!

Kuitenkin kun katsotaan miehen ja naisen anatomiaa, niin johan sen sanoo järki. Naisilla on yleensä kapoisemmat hartiat, joten olalla kannettava käsilaukku sopisi paremmin miehen leveille hartioille. Miehillä taas on rimpulan kapea lantio kun taas naisen biologia ohjaa leveään lantioon jossa varustevyö pysyy oikein tukevasti. Mitään eivät tee oikein, vaikka tämähän ei ole kulttuurikysymys, vaan biologinen. Ja järjen asia. Konservatiivit!

Ei kommentteja: