lauantai 22. kesäkuuta 2013

Virkailme

Jos katsoo joogejen ja muiden vastaavien itämaisten johtajia, heillä kaikilla on tietynlainen hieman raukea ilme. Se ilmeisesti nähdään "valaistuneena ilmeenä" vaikka joku voisi nähdä ilmeissä typerän ilmeen. Ilme on niin vakio, että joogit kenties harjoittelevat tätä kotona peilin edessä. Sen täytyy olla osa koulutusta, jos ei muuten niin opittuna hiljaisena tietona joka omaksutaan kulttuuripiiristä.

Myös kristillisillä evankelistoilla on ilme. Mutta se on eri ilme kuin joogeilla. Tässä tärkeää on hymy. Se on leveä. Ja jos hampaat ovat kuoritetut, ylähampaat saavat näkyä hymyssä. Akateemisen tai huonohampaisen tulee hymyillä suu kiinni. Tärkeää on että evankelistan hymy ei nouse aidosti silmiin. Sen sijaan hän vain joko avaa silmiä auki - etenkin jos on vain katujulistajatasoa - tai viiruttaa niitä hieman. Tärkeää on että silmät eivät ole normaalisti. Ja että Hymy. Ei. Nouse. Silmiin.

Tästä seuraa se, että moni pitää evankelistojen ilmettä epäluotettavana. Niistä kumpuaa valehtelu. Suu kertoo jotain josta silmät väittävät toista. Osa onkin sanonut että evankelistoilla on "narsistin hymy" tai "pedofiilin hymy". Tämänlaiset mielikuvat ovat ilmeeseen solahtavia tulkintoja jotka ovat "ulkopuolisille" yhtä luontevia kuin se, että joogin näkee enemmänkin pöllämystyneenä hampun herpaannuttamina kuin valaistuneena.

Tämä voidaan nähdä kristillisen kulttuurin symboliksi. "Lying for Jesus" tuntuu olevan koko evankeelisen kulttuurin lujinta ydintä. Se on se perustuspalikka jonka ympärille kaikki muu rakennetaan. Näin ilme on yhtä todellinen kuin monet kerrotut anekdootit. Tässä kohden kääntymiskertomuksista saa hyvän esimerkin "Crackedin" kautta ; Siellä kerrotaan valeesta joka koskee Darwinin kääntymystä kuolinvuoteella. Tarina ilmestyy omakohtaisena elämänkokemuskertomuksena ensimmäistä kertaa vasta monta kymmentä vuotta Darwinin kuoleman jälkeen, henkilön toimesta josta kukaan ei muista nähneensä kyseistä julistajaa. Ja erikoista on myös että Darwinin vaimo oli harras kristitty joka olisi varmasti kertonut mielellään Darwinin kääntymyksestä takaisin uskoon. Darwinin perhe sen sijaan kiisti koko kääntymyksen. Julistajan valinta on ymmärrettävä sitä kautta että Darwin on tärkeä symboli, jonka kohtelu kääntymiskertomuksessa tuo arvoa ja merkitystä heidän omalle asialleen - toki vain klassisen kristittyjen käännytysanekdoottiperinteen mukaan.

Ja hirveän moni kreationisti uskookin tähän Darwinin kääntymykseen ja siihen törmää Suomessakin usein. Sitä levitetään vaikka se on pinnallisestikin tarkastellen roskaa. Evankelistat eivät myöskään ammu tälläistä roskaa alas, koska se on "hyvä tarina" ja siksi "lying for jesus" voidaan sallia. "Pitäessään kokonaiskuvaa" tällä lailla mielessään kristityt soveltavat eräänlaista kieroutunutta What Would Jesus Do -logiikkaa jossa lain kirjainta noudatetaan erittäin fundamentaalisti samalla kun lain henki unohdetaan tyystin. He ilmeisesti muuntaisivat "Jesus Christ Superstar" -musikaalin sanoituksetkin uusiksi. Siinä kappaklleessa josta mieleen jää se merkityksettömältä kuulostava (aka. erittäin kristillinen) kertosäe "Ho sana Hei sana sana sana hou sana heisana housana." jossa vain se kohta "Would you die for me" muutettaisiin muotoon "Would you lie for me - sana hei sana hou Superstar." (Tyttydyy)

Itse näkisin että ylläoleva on kuitenkin vain puolitotuus. On hyvä muistaa, että julistaja tekee työtä - tai vähintään harrastaa vakavamielisesti. Tällöin hommat hoidetaan. Ja aina ei ole hauskaa. Koska evankelista on myös tavallinen ihminen, hänellä on vittumaisia päiviä. Ja kun hän tälläisenä vittumaisena päivänä menee promokuvaan tai julistamaan, hän ei voi aloittaa ankeasti että "Vituttaa, halle...nevermind. Jeesus on antaa olla." Ei. Hän on suorittamassa performanssia jossa on hymyiltävä ja riekuttava että "Hallelujaa!!!!! Jeesus on Herra!!!!!". Henkilökohtaisista tunteista ei välitetä, ne siirretään syrjään pääasian tieltä. Kyseessä on virkailme. Se on siksi vain melkein valehtelua.

Ei kommentteja: