Mutta vaikeampi kysymys on itse asiassa se, miksi kuva on rienaava. Sillä pääsiäinen, etenkin pitkäperjantain teemat, ovat väkivaltakuvastolla ylimässäilyä. Itse asiassa pääsiäisen ja väkivallan suhde on niin tiukka että "vauva.fi:n curlingmammat" joutuvat ruotimaan sitä keskenään ja vääntöäkin syntyy. Pitkän perjantain teemat ovat varmasti kristityille vanhemmille hankalia, koska lapsia noin yleisesti suojataan kauhulta, väkivallalta ja vastaavalta sensuroimalla lastenohjelmia. Kuitenkin kristityt ajattelevat samalla että pinnalliset "Salatuille Elämät" eivät riitä vaan lapselle täytyy tarjota jotain kultturellimpaa. Että ristiinnaulitseminen tulee tuoda esiin ja siitä kertoa. Että tuo gore nyt on vain osa sitä ihanaa ja kaunista pääsiäisen tarinaa jota ateistikin voi kirkossa kuunnella ja nauttia. (Mikä tuntuu rehellisesti sanoen uskottavammalta kuin joulukertomuksen kohdalla, se kun on tylsä. Kyllä minä väkivaltaa katson televisiostakin.)
Tämän väkivalta on peräti teologisesti erikoista. Sillä kristinusko mässäilee väkivallalla vain yhdessä toisessa yhteydessä : Nimittäin Helvetin kohdalla. Sinne kuvitellaan tulijärviä ja ties mitä muita vastaavia goreja elementtejä. Ne ovat kuitenkin ns. varoitusväkivaltaa jossa pelotellaan seurauksilla. Teologisesti Jeesuksen kärsimys ei ole opettavaa kärsimystä, se on enemmänkin velkaa osoittavaa kärsimystä ; Jeesus on tämän väkivallan sijaiskärsijä ja siksi hänen täytyi käydä helvetti puolestamme. Kristinuskon tarina onkin tavallaan se että kärsiessään syntimme puolestamme, Jeesus otti osamme. Ja oikeasti sinun pitäisi olla ristillä. Tämä on se kristinuskon ihana ihmiskuva ja mielikuvasto jolla itsensä maailmaan pitäisi kontekstoida ollakseen kristitty.
Jeesuksen kokemalla väkivallalla on itse asiassa vielä velallisen aseman korostaminen. Sillä on tarinallisesti toinenkin funktio. Karujen kokemusten kuvaaminen varmistaa että "kaveri on todella kuollut". Pitkän perjantain väkivaltagurmeemässäily on perusteltua nimen omaan sillä että tarinan kannalta oleellista oli että ei synny sellaisia selityksiä että Jeesus olisi ollut mies joka vain jotenkin olisi selvinnyt siitä kaikesta hengissä, ja tajuttomana viety luolaan toipumaan ja pelastumaan tätä kautta. Ei. On haluttu varmistaa että Jeesus todella kuoli jotta hän voisi todella ylösnousta. Väkivallalla on siis varsin karu sisältö. Dekapitoitu Jeesus olisi siis itse asiassa vielä vahvempi kristillisen uskon vahvistaja. Tämä ei siis ole rienausta koska se on niin väkivaltainen.
Dekapitoidussa Jeesuksessa on tietysti vain yksi ongelma. Se ei ole historiallinen epätarkkuus ; Jeesusta ei Raamatun mukaan dekapitoitu, mutta tosiasiassa yksityiskohdissa ja esityksissä on usein paljonkin mielivaltaisia kuvauksia jotka eivät ole historiallisesti perusteltuja ja jotka silti hyväksytään. Suurempi ongelma on se, että Jeesusta tuntuu vaivaavan kristillinen suhde amputaatioon. Tarkalleen ottaen kristinuskon kohdalla kenties tärkein konkreettista elämää koskeva teologinen kysymys on se, miksi Jumala ei paranna amputoituja. Ihmeparanemisissa parannutaan syövästä, maksatulehduksista ja vastaavista - jopa kuolleista heränneitä kristittyjä on (ainakin omissa tarinoissaan) useitakin. Mutta amputoituja ei ihmeparanemisissa esiinny. Vaikka raajan irtoaminen on lääketieteellisesti simppeli ja varma keino. Ja sen takaisin kasvaminen on helposti dokumentoitavissa ja näytettävissä. Niin silti tätä ihmettä ei tapahdu. Tässä ei ole nähdäkseni mitään Raamatun vastaista koska Jeesuksellakin oli ongelmia tämän kanssa ; Hän tunnetusti näytti ristiinnaulitsemisen jättämiä reikiä käsissään ylösnousunsa jälkeen. Mikä tarkoittaa sitä että hän ei ollut parantanut niitä.
Kuva onkin rienaava koska jos Jumala olisi kristinuskon Jumala, hän olisi "liian kuollut palatakseen". Kristitty joutuu tässä tasapainoilemaan vaikeassa välikädessä. Väkivaltaa pitää olla jotta Jeesus on taatusti vaineessa. Mutta yli ei saa mennä tai hän on Jumalallisen ihmeparanemiskyvyn ulkopuolella. Siksi mainos on kuin onkin rienaava. (Ja tämä perustelu tarvitaan perusteluksi jotta sinne konsettiin kehtasi mennä.)
Onkin kiinnostavaa, että metallikulttuuriin kuuluu vahvasti kristillinen kuvasto. Rienaamiseen tuntuu olevan tarvetta. "Ruttopuiston rovasti" ottaa tässä esimerkiksi "Rock the Bones"-festivaalit joitka pidetään Hietaniemen hautausmaan lähellä. "Rock on rajaton riemu. Rockissa ei ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaistakaan. Rock ei kunnioita edes kuoleman rajaa, vaan ryömii helposti hautuumaan kiviaidan yli viemään ilosanomaansa myös niille, jotka tahtoisivat levätä rauhassa. Saako perkeleellinen mekkala vainajat nousemaan haudoistaan rokkaamaan? Entä luetaanko pelkät haudassa kääntyilyt joraamiseksi? Hevimusa saa virtansa kuolemaan liittyvistä asioista. Kuolema kiehtoo. Kuolemassa on Poweria."
Tässä näkemyksessä perusongelma on osittain siinä että kristinusko on uskonnollistanut kaikki kuolemaan liittyvät symbolit niin että kulttuurimme ei tunne kuoleman symbolia joka ei olisi kristillinen tai uskonnollinen. Näin moni näkee että jos lainaa symbolia, niin lainaisi taustaideologiaakin. Näin ei tietysti ole, ja tämä osoittaa enemmänkin sen miten yksisilmäisesti asioita katsotaan vain yhden kulttuurin perspektiivistä ja kaikki muu yritetään vaikka väkisin mutiloida ja olkiukotuksin ja kärjistyksin sovittaa se tämän yhden kulttuurin perspektiiviin. Että historiallisuudesta ja omasta ideologiasta ei kyetä nousemaan ja ymmärtämään kohdetta jota on kuitenkin tästä huolimatta pakko kritisoida ja vastustaa.
Kuolema on tässä kohden siitä herkullinen esimerkki symbolien hitaudesta, että kuolema kuvataa viikatteen kanssa. Kun hahmo on syntynyt, viikate on edustanut sen ajan teknologiaa. Mutta vaikka maatalousteknologia on nykyisin hyvin kehittynyttä, kulkee uskontoperäisen mystiikan voimahahmo edelleen viikate olallaan. Leikkuupuimuri ei ole edes hakusessa. Moni on myös vieraantunut koko siitä maanviljelyskulttuurista josta kuoleman viikatehahmo on sisältönsä ja referenssinsä hakenut. Kuoleman käyttäminen symbolina ei silti edusta mitään haikailua agraarikulttuuriin.
Mutta tämä ei ole selityksenä riittävä. Sillä pelkän symbolien käyttöönoton lisäksi mukana on kiistatta rienaamisen henkeä. Rienaus taas on enemmän kuin symbolin käyttöönottoa, se on ikonoklasmia joka on eräänlaista symbolin rikkomista ja symbolin halveksumista. ; Rienaaminen voidaan nähdä myös kannanottona ja kenties se pitäisi jopa nähdä ensisijaisesti sellaisena. Se voidaan nähdä kannanottona siihen että "ei pelota" ja että tämä ei johdu rohkeudesta jossa voitetaan pelko, vaan se, että asiassa ei ole mitään pelättävää. ; On helppoa mekkaloida hautausmaalla jos uskoo että kuolleet pysyvät kuolleina. On helppoa pahastua jos uskoo että näin ei ole. Siksi rokkarit osoittavat varsin konkreettisesti toimillaan että vaikka kuolema kiinnostaa ja kenties pelottaakin, siihen liittyvä kuvasto ei ansaitse ja saa samanlaista kunnioitusta. Rienaus on äärimmäinen irtiotto joka vaatii melko rajua epäuskoa. Rokkari ei usko ylösnousemukseen, siihen että vainajat heräävät häiriöön kuten naapurin mummo - vaan enemmänkin näyttää että mikään mekkala ei riitä.
Suhde on kuin dekapitoidulla Jeesuksella. Siinä missä Jeesus normaalisti on taatusti kuollut jotta voisi nousta kuolleista, on Jeesus tässä prosessissa taatusti niin kuollut että ei enää herää
Kirjoittaja ei pelkää Jeesuskuvastoa, koska hän ei kärsi Horror vacuista. Sen sijaan hän valmistautuu viikonloppuna sekä kastejuhlaan että rippijuhlaan menoon. Ilman Rock and rollia, valitettavasti. ; Näissä juhlissa Jeesusta ei luultavasti dekapitoida, tai edes kastroida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti