"Kirja lataa pöytään ensimmäisenä tärkeän filosofisen kohdan: elämän tarkoitus. Tuttuun tyyliin elämällä voi olla objektiivinen tarkoitus vain, jos sellaisen ilmoittaa ihmiselle jokin jumalolento. Tarkoitus ei ilmesty pelkästään ikuisella elämällä. Lane kertoo tarinan astronautista, joka jää nalkkiin asteroidille. Hänellä on mukanaan kaksi lääkepulloa. Toisessa on myrkkyä. Toisessa aine joka takaa kuolemattomuuden. Astronautti ymmärtää jääneensä ansaan kivelle, joten hän ottaa myrkkyä, mutta voih! Hän naukkasikin vahingossa itselleen kuolemattomuuten. Hänen elämänsä on ikuista tyhjyyttä kylmällä kivellä.
Elämän tarkoituksen täytyy siis tulla jostain muualta kuin elämän kestosta. Kuinkas ollakaan, se tarkoitus löytyy ihmisen elämään vain ihmistä korkeamman olennon antamana."
Vertaus voi tuntua ensin hieman erikoiselta. Sillä usein uskontoa puolustetaan siten että vastassa on absurdismi. Tämä on ymmärrettävää koska eksistentialistinen ateismi, joka oli aikanaan muodikasta, vetoaa toistuvasti juuri absurdiuden teemoihin. Sellaiset ajattelijat kuin Sartre ja Camus tulevat tästä ensimmäisenä mieleen, mutta jopa analyyttisempaa linjaa edustava Russell. Heistä ateistin ideana on se, että hän kykenee unohtamaan haihattelun ja heräämään. Ja että tässä sitä vain sitten tajuaa että ihminen on rajallinen ja maailma siksi absurdi. Eli koska ihminen on tomuhiukkanen äärettömyydessä ja elää henkäyksen universumin miljardien vuosien historiassa, hän on pieni ja mitätön. Ja että ihmisen on itse keksittävä mielekkyyttä omaan pieneen elämäänsä. Itse asiassa tämä absurdin tematiikka on ajankohtaista myös nykyään.
Craig itse asiassa iskee argumentillaan melko taitavasti tähän perinteeseen. Hänen esimerkkinsä korostaa että elämän rajattomuus ei muuta asioita. Kivellä elävä ihminen elää absurdia elämää vaikka elämän mitaksi saataisiin ääretön. Tässä tavoitteessa vertaus myös jossai määrin onnistuu. On selvää että elämän arvo ei voi syntyä pelkästään elämä pituuden tuijottamisesta. Elämän laadulla on väliä.
Muutoin Craigin vertaus sitten kuitenkin iskee monta hieman ongelmallista kulmaa. Ensinnäkin siinä korostetaan että itsemurha voi olla parempi vaihtoehto kuin ikuinen elämä. Craigin argumentaatio on mielenkiintoista koska antaessaan itsemurhasta vaihtoehdon, hän tekee kannaottoa eutanasian ja itsemurhan teemoihin. Hän ei tietysti sano tätä suoraan, koska se olisi väärän teologian julistamista. Mutta jos ihminen ei ole asteroidilla kyvykäs pitämään mielekästä elämää, hän on valmis itsemurhaan. Ja vasta tämän implisiittisen kontekstin valossa Craigin vertauksessa on ytyä. Muuten itsemurha olisi vain väärä teko ja tosiasiassa elämä asteroidilla olisi karua mutta siitä pitäisi löytää mieltä loppuun asti.
Ja toisaalta uskontojen parissa uskonnottomuutta on väheksytty juuri sillä tematiikalla että absurdius on hyväksytty. Valtaosa teistien antiateistisesta argumentaatiosta perustuu sille että ilman äärettömyyksiä mittakaava ja rajallisuus tuhoavat. Sellaiset sanat kuin "arvotyhjiö", "nihilismi" ja monet muut vastaavat nojaavatkin siihen että nämä ihmiset ovat ottaneet Sartren ja Camusin argumentit ateismin luonteesta vakavasti. Craigin vertaus itse asiassa ampuu pohjan pois näiltä argumenteilta. Paratiisia puolustetaan ikuisuusteemoilla. Hyvää elämää ei kuitenkaan mitata ikuisuusteemoilla. Ja siksi ateistillakin voi yht'äkkiä olla eiabsurdi ja merkityksellinen elämä. (Kunhan ei vain vietä sitä asteroidilla tai William Lane Craigin tekstejä lukien, tämä on.)
On selvää että asteroidilla kykkivän astronautin elämä on ankeaa eikä hyvää elämää. Koska siitä puuttuvat ne asiat jotka tekevät elämisestä elämisen arvoista ja hyvää elämää. Ja tähän on olemassa helppo ratkaisu. Se löytyy itse asiassa "Calvin & Hobbes" -sarjakuvasta (Suomeksi "Lassi ja Leevi"). Eräässä stripissä on tilanne jossa ulkoilmassa olevat Lassi kysyy Leeviltä "Look at all the stars! The universe just goes out forever and ever!" Leevi jatkaa aloiettua "It kind of makes you wonder why man considers himself such a big screaming deal." Lassi vastaa tähän sisätiloissa jossa televisio ja muut koneet pauhaavat ja jossa valot ovat päällä että "That's why we stay inside with our appliances." Tämä voidaan nähdä pinnallisen kulttuurin pinnallisuutena. Mutta tosiasiassa taustalla on vänkä totuus siitä mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Kaikki se sälä ja hälpe joiden tapahtumien keskiössä satumme olemaan.
Ja tässä Craigin argumentti jättää tilaa absurdille. Sillä hän on valinnut vertauksen tapahtumapaikaksi asteroidin. Asteroidi on paikalliseti hyvin rajallinen. Jos Craig olisi ottanut esimerkiksi planeetan jossa on toisia ihmisiä joiden kanssa jutella, viihdeohjelmia joita katsoa, donitseja joita syödä, inkivääriolutta jota juoda sekä paljon ilmaista nettipornoa, astronautilla olisi liikaa muuta tekemistä ja tähän vertauksen tarvitsemaan arvotomaan itsemurhateemaan ei koskaan päästäisi. Kenties onkin todella syytä vaihtaa näkökulmaa ajasta maantieteelliseen. Kenties olisi aika hylätä "ääretön tai ei mitään" -näkökulma jossa keskiössä on vain "ääretön" ja "rajallisuus" ja tajuta että nollan ja ääretömän välissä on ääretön määrä numeroita. Näin lyhyelläkin elämällä voi todellakin olla arvoa ja merkitystä eläjälleen.
Camus ja Sartre eivät olekaan esimerkiksi uusateisteille kovinkaan relevantteja. Absurdi innostaa vain kaltaisiani vähän vanhanaikaisia tyyppejä joiden egon kurissapitämiseksi tarvitaan kovia sisäänrakennettuja nöyrtymismekanismeja. Nykyään on muodikasta harjoittaa ns. hyvää itsetuntoa jolle absurdin hallitsemattomuus on vierasta. - Absurdin synty toisen maailmansodan jälkeen ei monista ole sattumaa ja kenties yhteiskunnassamme ei ole niin suuria katastrofeja että tämä kokemus tulisi monenkaan kokemuspiiriin - Kenties siksi onkin järkevää että Craig ottaa tälläisen vaihtoehtoisen linjan käyttöön.
Toisaalta juuri tämä kyseinen vertaus tuntuu kuitenkin jyräävän pääasiassa uskovaisten ajatteluperusteita ja ateistien vastustusstrategioita, ja se itse asiassa tuottaa yllättävän vähän vaikeuksia ateistille joka voi aina sanoa että "aivan, siksi ikuisuuspillerisi taivaspaikalla ei innostakaan, se ei liity elämän tarkoitukseen ja hyvään elämään mitenkään".
Monista onkin aivan mielekästä olla hereillä. Uusateismin korostama elämäntapa itse asiassa voidaan nähdä jonakin joka sanoo jopa Craigille ja monille muille "One Nation under God" -unelmissa eläville että ateistit eivät usko näihin paratiisiunelmiin koska he ovat hereillä. Siinä ei uneksuta äärettömyyksistä itsemurha-asteroideilla koska itsellä on isompi maantiede ja elämää edessä elettävänä, koettavana ja tehtävänä koko ajan. Ja että jos tämän ajan kuluttaa paratiisiin valmistautumiseen viettää elämänsä kuin se tyyppi joka päättää säästää eläkepäiviä varten, säästää ja raataa ja kärsii elämänsä vain saadakseen sydänkohtauksen kesken työuransa. Koska rajallisella elämällä on arvo, sen poistaminen esimerkiksi uskonnonharjoittamisella -jos sellaisen itse kokee arvottomaksi tämä on - on jopa hyvin suuri rike. Se on kuin ajaisi itse itsensä sinne asteroidille ja rikkoisi sitten rakettinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti