(h)enkä(ys) - "Jakamaton tuki"

Irja Askola on ollut lähetystyöntekijöiden kanssa julkisuudessa. Facebookissa hänelle on kerätty kannustusta ja hän sai myös "Yhteys" -liikkeeltä tukea. "Me allekirjoittaneet Yhteys-liikkeen jäsenet ilmaisemme jakamattoman tukemme piispallemme Irja Askolalle, kun hän sunnuntaina siunaa tehtäviinsä uudet Suomen lähetysseuran lähetit. Tiedämme, että joukossa on homopari. Olemme iloisia siitä, että kirkkomme kohtelee ihmisiä tasapuolisesti ketään syrjimättä työhönottotilanteissa."

Naama vinossa.

Ensimmäinen tuntemukseni oli selvä ; Olin tästä ensi sijassa katkera. Lausunto oli tavallaan jopa ironinen. Sillä "Jakamaton tuki" voidaan nähdä sanaleikkinä joka korostaa sitä että sitä tukea ei jaeta muille. Ja se vastaisi tiettyä kokemusmaailmaani asioista. ; Ironia tulee siitä että kun itse olen ollut Askolan tilanteessa, eli uskovaisten hengellisen hyökkäyksen kohteena. Ja kun olen tiennyt jonkun muun olevan samassa tilanteessa ja olen yrittänyt tehdä asialle jotain, ei reagointi ole ollut ollenkaan samanlaista ; Päin vastoin ; Reaktio on yleensä ollut epäilys. On pitänyt perustella että "asioita on ehkä tulkittu". Sävy on se, että uskonto ei ole ollenkaan tuollaista. Ja olisinkin huvittunut jos Askola saisi tuekseen sen mikä "tavallisille ihmisille" niin usein on luvassa. Eli lausunto siitä että mitään ei ole tapahtunut ja jos onkin, niin se ei edusta kirkon virallista kantaa. Ja asian pitää tällä olla kunnossa ja hoidossa. Että pitäisi miettiä miten epäkunnioittava paskiainen on kun loukkaa toisten herkkää ja niin haurasta ja arvokasta vakaumusta. ~ Askolallekin voisi lisäksi kertoa että hänen puheensa vihapuheesta ja vastaavasta ovat vain uusateistista uskonnon ja hengellisyyden väärinymmärtämistä ja militanttia ateismia. Koska se on uskontokritiikin ainut mahdollinen syy, kuten jokainen asiallinen lempeä kristitty tietää.

Lisäksi olen ihmeissäni. Sillä uskonnollisesta väkivallasta on aivan tuoreesti alettu keskustelemaan kuin se olisi vakavasti otettava ilmiö. Ja lisäksi ollaan valittamassa keskustelukulttuurista. "Kotimaassa" oikein sanotaan, että "Olen surullinen keskustelukulttuurin rappeutumisesta maassamme. Jo pitemmän aikaa on ollut polarisoituva kehitys: Ääripäät etääntyvät toisistaan ja ärhäköityvät. Keskustelu on katoamassa. Tilalle on tullut iskulauseiden huutelua. Toisten ääntä ei yritetäkään kuunnella. Oma toiveeni on koota eri tavoin ajattelevia saman pöydän ääreen toinen toistaan kunnioittamaan ja siinä kilpailemaan." En ole tästä samaa mieltä. Päin vastoin, keskustelukulttuuri on muuttunut rakentavammaksi ja lempeämmäksi. Kun mietin saatanapaniikkivuosia 1990 -luvulla, kreationismin ryntäystä 2000 -luvun alussa ja vastaavia, niin päin vastoin. Tuntuu siltä että "riemuhihhulit" ovat nykyään rakentavampia kuin koskaan. Nyt he nimittäin ovat oppineet ymmärtämään sen, että enemmistö (aka. "kaikki") ei olekaan heidän kannallaan. Argumentti siitä että Suomi on kristittyjen maa ei enää päde iskulauseena. Valtaa ei voida käyttää miten tahansa. Se, mitä sille on tässä prosessissa tapahtunut on se, että se on tullut julkisemmaksi ; Internet on lisännyt näkyvyyttä. Ja helppo lähettäminen on johtanut siihen että niitä lähetetään näkyvämmin. Ymmärrän toki, että kirkossa jossa Pirkko Jalovaaran demonologis-eksorsistiset harrastukset ovat "yllätys" ei olla ihan perillä oikein mistään. Ymmärrän, että Askola on merkittävämpi ja häneen kohdistuva henkinen väkivalta tärkeämpää kuin kaikkiin muihin kohdistuva pahempi. Ymmärrän että se, että laimentuva uskonväkivalta kohdistuu myös kirkkoeliittiin voi näyttää keskustelukentän polarisoitumiselta.

Olen katkera kun vuosia huutaa työllä ja mikään ei vaikuta. Että kaikki lausunnot kyseenalaistetaan ja ne on raskaimmalla todistettava. Ja varmistettava että "ei ole vain tulkinnut vihapuhetta". Ja kun toinen tekee saman, hän saa näkyvyyttä ja asialle tehdään jotain käden käänteessä. Tämä herättää mielikuvia elitistisestä yhteiskunnasta jossa toisten ongelmat ovat irrelevantteja ja "ei edes olemassa vaan väärinkäsitys". Ja toisille se on sitten vakava ihmisoikeusongelma joka täytyy ratkaista ja josta saadaan tukevia addresseja.

En kuitenkaan ole niitä ihmisiä jotka eivät osaa yhdistää katkeruutta humanistihömpöttelyyn. Sillä jos mietitään asioiden paranemista, se tarkoittaa aina ajallista mielivaltaa. Ennen joku ei ole saanut apua ja nyt saa. Ennen asioista ei puhuta ja nyt puhutaan. Ennen asioita kiistetään ja nyt myönnetään. Voidaankin sanoa että merkki eettisyyteen panostamisessa on juuri se, että menneisyys näyttää epäreilulta nykyhetkeen verrattuna. Siksi ei pidä loukkaantua ajallisesta epäreiluudesta jossa ennen ei ole saanut mitä muut saavat nyt. Tämänkainen ajassa riippuva kaunaisuus ja kostonhimo ovat toki itselleni varsin tuttuja, jopa vallitsevia, tunteita. (En tiedä voiko armotonta kostonhimoa pitää jopa perustuntemuksenani, siinä missä joku muu ajattelee olevansa pohjimmiltaan leikkivä ihminen, poliittinen ihminen, uskonnollinen ihminen tai hyväntahtoinen ihminen. Minä olen kenties joku homo retributensis, kostava ihminen.)

Siksi olenkin vähentänyt tässä blogissa asiasta huutamista. Sillä katkeruudestani huolimatta ymmärrän että asiasta puhuminen ei ole "huonoa PR:ää" kirkolle. Se on hyvää PR:ää. Huonoa PR:ää ja epäeettistä toimintaa olisi sen sijaan vaieta ja peitellä ongelmia ja kiistää niiden olemassaolo. Yritän näyttää mallia siinä, että kun kirkko tekee asiat oikein, tälle annetaan löysää. Pyrin tähän samalla innolla kuin siihen että kun asia nostetaan esiin ja tästä aletaan venkoilemaan ja kiemurtelemaan, niin tästä temputtelusta rankaistaan ns. isän kädellä. Kun metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, on mahdollista antaa keppiä ja porkkanaa. Ja tällä kenties saadaan jotain tehtyä. Kenties uskonväkivaltakeskustelu laimenee niin laajalle, että sen teho muuttuu vaarattomaksi. Johan sitä olisi odotettukin!

Siksi ajattelin muistuttaa että uskonkriitikot käyttävät usein sanaa "herätysliike" väärin. Syynä on se, että ihmisillä ei välttämättä ole mitään tietoa siitä jargonista jota uskonnon parissa "pitäisi käyttää". Itse muistan saatanapaniikista - omituinen ilmiö jonka kirkko tuntuu kiistävän, jopa sitä itse törkeästi harjoittaneet yrittävät kiistää sitä tehneensä ja vetoavat ylitulkintoihin joita "jotkut on ehkä tehneet". Itse muistan sen, miten ei ole myöskään tietoa siitä kehen voi luottaa ja kehen ei. "Kirkon virallinen kanta" ja ennen kaikkea "ketkä seuraavat virallista kantaa ja ketkä eivät" olivat molemmat vieraita käsityksiä. Siksi ihmiset ajattelevat usein väärillä termeillä. Ja eräs näistä sanoista on "herännäinen".

Mietitään vaikka körttejä. "My brother in arms" eli evoluutioteorian puolustajana & kreationismin kriitikkona taitava ja tunnettu Timo Tiainen on herännäinen ja körtti. Hän kuvaa "argumentti.fi" -sivustolaan sitä, miten körtteihin tulee suhtautua. "Herännäisyys on armollista kristillisyyttä ilman mitään omia erikoisoppeja eivätkä körttiläiset kysele kenenkään uskomisen tai parannuksen teon perään, kaikki saavat tulla. Ei ole kriteereitä, jotka pitäisi täyttää kelvatakseen (jopa agnostikko on tervetullut). Lisäksi viime vuotisen – 2011 – tutkimuksen mukaan körttiläisten moraalikäsitykset eivät suuresti eroa suomalaisen valtavirran moraalisista näkemyksistä. Moderni körttiläisyys on varsin suvaitsevaista ja elämän monimuotoisuutta ymmärtävää (körttiläisyydessä aika laajalti hyväksytään myös seksuaalivähemmistöt)." Tässä kohden merkittävää on se, että vaikka minä olen tunnettu tuittu- ja vittupää. Tiainen on aina ollut ns. Mench. (Sellaisella tavalla johon tekisi laittaa etuliitteitä "suur" tai "yli" tai "über" ellei niissä olisi niitä negatiivisia konnotaatioita.) Herännäisyydessä ei yleensä ole mitään vikaa.