Hyvä omatunto ei ole omaatuntoa ollenkaan

Heideggerin "Olemisessa ja ajassa" ahdistus (angst) on tie varsinaisuuteen. Heideggeristä ahdistus on heräämistä jokapäiväisestä epävarsinaisuudesta. Oma itse nähdään keskitettynä ja vakaana itseyden tilana (selbstpunkt) ja häiriö tässä on ontologista oksettavuutta joka syntyy kun ihminen luopuu pelon ja epävarmuuden välttämisestään ja luomistaan keinotekoisista turvakuplista. Karkeasti ideologia joka ei ole raskas ja ravisteleva ei voi ajaa minuuden asiaa.

Tämä on hyvin erikoinen ja arkijärjelle vieras lähstymistapa, sillä angstia pidetään huonona. Perussävynä etenkin hedonistisena nykyaikana on juuri sen korostaminen, että jos maailmankuva tuottaa ahdistusta, siinä tulee olla jokin vika. Siksi jos nykyään haluaa seurata jotain muodikasta tai suosittua filosofiaa tai uskontoa, lähimmäksi ahdistusta pääseekin niissä ideologioissa joissa korostetaan tiedostamista. Tosiasioiden tunnustaminen ja tunnistaminen on mukana ja Paha omatunto on vain korvattu sillä että tiedostaminen tekee paremman ihmisen.
1: Itse asiassa valtaosa ateistien kritiikistä perustuu sille että ateismi on huonoa koska se aikaansaa ahdistusta - ja toisaalta ateisteille ollaan raivostuneita siitä että he ovat Adornon hengessä pahimpia vääräoppisia eli "syntisiä ja onnellisia" kun he eivät ole angstisia kuten uskovaiset lokeroivat.

Heideggerin määritteissä nämä uskovaiset ja muut tiedostelijat ovat itse asiassa rakentaneet epävarsinaisuuden ideologioita. Toisin sanoen he epäonnistuvat elämässään. He ovat luusereita olemisen tasolla riippumatta siitä miten hyvin he onnistuvat ulkoisesti, vaikka tämä tapahtuisi statuksella, suosiolla, rahalla tai piispanhiipalla.

Tästä seuraakin se Heideggerin erikoinen ajatus, jossa omatunto on käytännössä aina pahaa omatuntoa.

Hänestä omaatuntoa tuli kuunnella koska se oli syvintä itseä. ; Omatunto ei siis ollut mikään ulkopuolinen enkeli kuiskimassa korvaan, vaan se oli syvintä omaa itseä. Omatunto haastaa ihmisen kuuntelemaan itseään ja unohtamaan epävarsinaisuuden, kuten itsen toisiin vertaamisen. Heidegger pitää perinteistä selitystä omastatunnosta huonona, sillä siinä se kuvitellaan ulkopuoliseksi hahmoksi joka pääsee sisäisiin salaisuuksiimme. Heideggeristä se, että unohdamme sen että joku pitää listaa pahoista teoistamme muuttaa omantunnon hyödylliseksi. Se muuttuu merkiksi epäonnistumisen tiedostamisesta. Se kertoo jos olemme tulkinneet tai tehneet asioita väärin. Oman rajallisuuden ymmärtäminen ja epäonnistumisen hallinta muuttuu ytimeksi jos ulkopuolinen vahti vaihdetaan sisäpuoliseksi vahdiksi. Ilman tätä on vain syyllisyyttä ja rangaistusten pelkoa.
1: Pascal Boyer kutsuu salaisuuksia nimellä strateginen tieto - ja jolla on psykologisesti olennainen osa jotta uskomus muuttuu uskonnoksi. Ihmiset voivat uskoa vaikkapa avaruusolentoihin, mutta jos avaruusolentojen kerrotaan lukevan ajatuksia ja seuraavan tekojamme, ihmiset alkavat paitsi olemaan kiinnostuneita niistä, niin myös palvomaan niitä. Uskonnoissa strategisen tiedon urkkija on sen ydinmehu. Heideggerin näkemys siis poistaa kristinuskosta sen uskonnoksi tekemisen oleellisinta psykologista osasta. Vaikka hän ei todellakaan ollut mikään uskonnoton. Huomio on kiinnostava ja hieman hämmentävä.

Heideggerin tapa korostaa omaatuntoa epäonnistumisen tunnistamisena johtaa pois moralismista. Ihminen ei nouse jonkun objektiivisen moraalin avulla moraalittomuuden yläpuolelle ; Omatunto ei ole mikään ulkopuolinen moraalihygienikko, joka pesee maailman synnit ja nostaa ihmisen muiden yläpuolelle. Päin vastoin, Heideggerin omatunto on paljon raskaampi ja vähemmän egoa hivelevä. Se muistuttaa siitä että ihminen elää sidoksissa muihin ihmisiin ja maailmaan. Ja että ihminen on rajallinen ja epätäydellinen ja epäonnistuva. Ja siksi huoli ja angst sitovat ihmisen todellisuuteen. Ihminen ei koskaan hallitse itseään täysin. Ja siksi autenttinen omatunto tarkoittaa aina huonoa omaatuntoa. Jos ihmisellä on hyvä omatunto, hänellä ei ole omaatuntoa lainkaan. ; Kusipäillä onkin teoilleen moraalinen oikeutus ja vain paskiaiset eivät kadu.

Voidaankin sanoa että nykyaikana vallitsevien ideologioiden koko idea on jotenkin pestä syyllisyys pois. Kaikkien ideologioiden perusideana on nykyään omatunnon tappaminen. Tiedostavat ihmiset nostavat itseään ignoranttien yläpuolelle ajatellen että lenkkarien tekeminen hikipajoissa on oleellisesti enemmän ignoranttien syy koska nämä vain ostavat eivätkä tee kuten kunnon tiedostanut ihminen joka sekä ostaa että tiedostaa tekevänsä moraalittomasti. Ja uskontokin keskittyy ensi sijassa hyviin tuntemuksiin ja pelastukseen. Jopa synnintuntoa korostavat fundamentalistit ovat lomittamassa syntisyyttä ensi sijassa ulkopuolisille ; He hyökkäävät esimerkiksi homoja vastaan ja käyttävät kristittyjen kääntymyskertomuksia oppina että kristinusko nimen omaan nostaa ihmset toisia ihmisiä paremmaksi. Niin että sisään pääsee kuka vain mutta sisällä pitää olla tietynlainen ja hyväksyä tietyt mielipiteet. Ja että vaikka kaikki ovat syntisiä, niin homot (ja etenkin ateistit) ovat pahempia syntisiä ja uskovaisen tekee paremmaksi moraalinen etevymmyys ja ennen kaikkea se teologinen fakta että vaikka kaikki ovat syntisiä, hierarkisuus syntyy siitä että kaikki eivät ole pelastuneita.

Mutta yksi asia on selvä ; Kristinuskon Jumalalla ei ole pahaa omaatuntoa.

Paholaisen Asianajajan facebookryhmän kautta pääsin tutustumaan klassiseen aiheeseen. Uskovaisille on tärkeää puolustaa "Raamatun" arvovaltaa ja Jumalaa. Ja koska Jumala käskee surmaamaan kanaanilaiset ja jopa näiden syntymättömät lapset, tulee heidän selittää miksi on olemassa hyviä kansanmurhia. Tästä puolustuksesta löytyi versio, jossa korostetaan että historian tulkitsemiseen perustuvat keinot eivöät ole hyviä ; Ei siis voida hyväksyä sitä että juutalaiset olivat julma kansa joka after the fact rationalisoi tekemänsä kansanmurhan hyväksyttäväksi kutsumalla sitä Jumalan tahdoksi. Tälläinen monissa kulttuureissa havaittava kun rikkoisi Raamatun arvovaltaa vastaan.

Sen sijaan asia ratkaistiin seuraavalla tavalla : "The problem isn't that God is evil. The problem is that we are. It isn't that God has mistreated us, but that we have mistreated him. This text and others like it bother us for one fundamental reason: we have virtually no grasp on the holiness of God or the sinfulness of humanity. We have little sense of the transcendent beauty, moral purity, and infinite righteousness of the Creator. And we have little sense of the depth and extent and ugliness of our own depravity." Selitys on varsin klassinen. Se nojaa siihen että Jahve määrittää hyvän, kaikki mitä Jahve tekee on hyvää, vaikka käskisi murskaamaan vauvojen kallot ja tappamaan kokonaiset kansat sukupuuttoon. Ja ihmisellä ei ole valtaa määrittää asiaa pahaksi koska ihmisellä ei ole valtaa yli Jumalan. Jumala vain tietää paremmin.

Mysteerikortin lisäksi tässä keinossa on varsin synkeä perusasetus. Teknisestihän tuo herra sanoo että se oli hyvä kansanmurha koska ihmiset ovat saastaa. Kansanmurha voi siis olla hyvä koska ihmiset on paskoja. Eikä Jumala riko moraalia vastaan. ; Eli kun ateistit sanovat että uskovaiset voi oikeuttaa kansamurhat eettisinä, uskovainen sanoo että ei ei niin ei voi tapahtua koska kansa ansaitsee kuolla. Ja ateistin ei edes tarvitse antaa lapiota jotta uskovainen kaivaisi itsensä syvemmälle loukkuun. Mikä johtaa siihen erikoiseen tilanteeseen että se mikä ihmisen tekemänä olisi mitä hirmuisin rikos, on Jumalan tekemänä kosmisen hyvän huipentuma. Hyvyys tai pahuus eivät siis selkeästi ole kiinni tapahtumista, teoista ja vastaavista. Ytimessä on se, kuka sen teon tekee. Paradoksaalisinta tässä on kuitenkin nimi. Sillä uskovaiset kutsuvat tätä nimellä "absoluuttinen moraali" tai "objektiivinen moraali". Se kuitenkin näyttää varsin relativistiselta.

Itse näkisin että tämä tarkoittaa vain sitä että Jumalalla ei ole omaatuntoa. Ja hänen seuraajillaan tuntuu olevan erikoinen - moderniin nykyajanmenoon kieltämättä hyvin sopiva ja pinnallisen epäautenttinen - elämänasenne jossa hekin pyrkivät tulemaan Jumalan kaltaiseksi. Eli pesemään omantuntonsa puhtaaksi. Valitettavasti tässä prosessissa käy kuten siinä aina käy. Hyvä omatunto ei ole omaatuntoa lainkaan. Ja ilman omaatuntoa ei voi olla hyvä sellaisella tavalla joka olisi ihmiselämän kannalta relevantti tai tärkeä asia. Ei voi, ei vaikka olisi Jumala. Kaikkikykyisen Mahtava Kristinuskon Jumala joka olisi sellainen kuin kristityt Hänen sanovan olevan kyvytön katumaan kansanmurhaa johon on Raamatun mukaan komentanut, olisi kieltämättä Suuri. Suuri Paskiainen.