Kenties klassisin tapa tulkita lause on "emohenkinen tulkinta". Silloin se, että elämä on raskasta ja sitten kuollaan. Ja tässä se kuolemakin on jotenkin jotain joka pahentaa asiaa. Tämä voi tuntua omituiselta ja jopa sisäisesti ristiriitaiselta. Sillä jos elämä on kauhea asia, kuoleman voisi luulla olevan helpotus. Tätä näkemystä voisikin kuvata jännitteisenä. Se sanoo enimmäkseen jotain sen tapaista että "living in misery is only marginally better than dying in it."
Stoalainen taas voi nähdä elämän fortunan iskuina. Silloin elämä voi olla raskasta, ja kuolemalla voi olla paikkansa. Puhutaan hyvästä kuolemasta, eu thanatos, ei eutanasia siinä vomituisesti käännettynä "armokuolemana". Vaan siten että kun elämällä on arvoa, kuolemalla voi olla hintansa. Ja vaikka elämällä olisikin arvo, niin kuolemalla voi silti olla paikkansa. Tämä linja voi sitten mennä jopa suisidaaliselle linjalle, jossa ajatellaan että elämä on kauheaa ja kuolema on helpotus. Että on kaikille hyvä vain päästä pois. Tätä tulkintaa pidetään varmasti jotenkin "makaaberina ja eeppisyydessään latteana" sillä tavalla jota tämänlaiset rockandrollkliseet voivat tehdä, ne kun ovat usein "kaksipiippuisia miekkoja". Kuitenkin näin ajatteleva on hyvässä seurassa. Esimerkiksi Jobin kirjan Job ja Saarnaajan kirjan Saarnaaja hakevat henkisyyttään ja elämänsä arvoa juuri näiden raskasmielisten teemojen kautta.
Paras saamani tulkinta on kuitenkin tullut ystävältäni, joka ei uudelleentulkinnut sanan "kuolema" merkitystä. Hän otti tarkastelun kohteeksi sanan "imeä". Hän muistutti että imemistä on monenlaista. Ja ainakin moni mies nauttii siitä että nainen häntä imuttaa sellaisella jalkojenvälitavalla. "Life is your bitch." hän huomautti. Eikä maailma enää sen jälkeen näyttänyt ihan samalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti