Samaa toistui myös Starbuckseissa joissa kävin toistuvasti. Siellä on tapana laittaa nimi ja muita merkintöjä kuppiin. Näin tilaukset saadaan ohjattua sopivasti. Tätä varten he kysyvät nimen ja kirjoittavat sen kuppiin. (Asiakas ei kirjoita.) Oma nimeni kirjoitettiin aina väärin, mutta aina eri tavalla väärin. Sain esimerkiksi seuraavat "Toma", "Tuoma", "Tuomba", "Dowma", "Dowama" ja jopa "Tuoßa". Kirjoittaminen niin kuin lausutaan on ilmeisen vaikeaa. Syynä on luultavasti se, että minut liitettiin johonkin hieman itäeurooppalaisempaan kulttuuriin. (Mikä ei ole teknisesti ottaen huono arvaus. Olen Suomesta, ja jos täällä menee idempään euroopassa astuu Venäjälle.) Puolalaisuus kummitteli jälleen taustapiruna. Nimeni yritettiin kirjoittaa siinä muodossa mikä mielikuva ihmisillä on itä-eurooppalaisitsa tahi puolalaisista kirjoitusmuodoista.
On kuitenkin hieman mysteeristä että mistä tämä johtuu. Yksi vastaus tulee jo siitä että Lontoossa on paljon puolalaisia maahanmuuttajia. Minun korostuksestani kuulee varsin keveästi että en ole englantilainen. (Itse sanon suoraan että lausun väärin, Windsor taas sanoo englantilaisen kohteliaasti että minulla on aksentti.) Vihjeitä tulee itäiseen suuntaan. Puola ei ole huono arvaus. Toinen vastaus taas tulee siitä että tosiasiassa suvussani on hyvin kaukaisia linjoja Puolaan. Tarkalleen ottaen Puolan ortodokseihin jotka ovat aikanaan karanneet katolisten uskonvainoja. On periaatteessa mahdollista että minulla on puolalaista rotunäköä sen verran että tarkka osaisi huomata ne. (Itse en osaa sanoa tähän mitään, en tiedä miltä puolalaiset näyttävät. Mutta jos todellakin minulta näyttävät, niin voi rassukoita.)
Nimi ja asuinmaa ovat tietysti jonkinlaisia identiteettejä ja sen vuoksi tämänlaisilla asioilla on suhteeton merkitys aivoissa tapahtuvalle sepeämiselle. Sitä jotenkin haluaisi tietää että mistä "pohjimmiltaan" on kysymys. Haluaa, vaikka todennäköisesti pohjaa ei edes ole.
Tämä on ihmeellistä. Jostain syystä turisteilta kysytään että mistä he ovat. Ja turistit ovat tyytyväisiä. Kuitenkin tämä on tavallaan huomautus siitä että "kuka ei kuulu joukkoon" että on samalla kliseinen, mielikuvitukseton tapa olla mukakontaktissa mukakiinnostunut toisesta. Tämä ei voi oikeastaan tehdä muuta kuin vetää minun mietteet kohti Jean Baudrillardia, joka esitteli "viettelyn teoriaa" jossa seducere on enemmänkin huomion sivuun vetämistä. Tavallisesti viettely nähdään paljastamisen kautta, mutta Baudrilladrin näkemys on eri. (Ei sama.). Viettely on juuri sitä että jonkun vihjataan olevan enemmän, mutta ei paljasteta tämän ydintä. Baudrillardin maailmassa tavallista on jopa se, että tämä huomion siirtäminen on hämäystä ; Paljastuksessa ei oikeasti ole mitään paljastettavaa, se vain on lähinnä viittaavinaan itsensä ulkopuolelle. Kun tuntematon haluaa korjata tuntemattomuutta ja viittaa "olen Suomalainen" hän sanoo pohjimmiltaan jotain sellaista kuin "Olen tavallinen tylsä ihminen mutta olen peräisin tavallisesta tylsästä paikasta." (Hän kuuluu johonkin, mutta ei tänne?)
Äärimmillään sitä päätyy pyörittämään itseidentiteettimyllyä jossa pyöritellään banaalia yksityiskohtaa ja mitättömiä detaljeja, jotta voitaisiin väistää se, että tosiasiassa ei ollut mitään kohtaamista vaan korkeintaan asiakassuhde. Tälläisiä pyörittelevä ihminen on äärimmäisen ontto, hän joutuu itsepettämään itseään ja viettelemään itsensä. Se taas on vähän kuin masturbointia ilman seksiä, jotain jossa ensin vonkaa itseään ja sitten kieltäytyy selittämällä että ei voi kun on pää niin kipeänä.
Yläkuva on Lontoon "Science Museumin" robotin hiekkaan piirtämä kuva bloggaajasta. Alakuva on korkeintaan osoitus terveistä käsistä.
2 kommenttia:
En tiedä, mitä mielikuvia missäkin maassa eri kansallisuudet tuovat mieleen. Jos meitä pidetään sen maan kansalaisina, josta itse ajattelemme positiivisesti, se ei tunnu niin pahalta kuin joku muu väärä arviointi. Mietin tätä lukiessani, miksi minullekin oli maailmalla aina tärkeää se, että minua pidettiin juuri suomalaisena, vaikka ihmiset eivät olisi tienneet Suomea edes olevan olemassa. Toinen vaihtoehto oli eurooppalainen. Amerikkalaiseksi en millään halunnut tunnustautua, en myöskään venäläiseksi.
Toinen asia. Jaksan ottaa vastaan tietoa vain pienin annoksin. Uusateismia ymmärrän little by little. Lukiessani blogini vanhempia kirjoituksia ja kommentteja huomasin, että olit yrittänyt selittää minulle uusateismin näkökulmia jo viime vuonna kirjoittaessani fyysikko Kaarle Kurki-Suoniosta.
Kyllähän ne jotkut "ei osuvat identiteetit" loukkaa. Toiset ei. Liekkö "piilorasismia"? Ehkä ehkä ei : Itse sain lapsena esim uimahallissa avaimen tyttöjen puolelle ja muutenkin pidettiin tyttönä usein. Ne ärsytti, vaikka en koe että nyt olisin "niin naisvastainen sovinisti" ollut. ; Mutta ehkä olinkin? "Tyttöbakteereja" = kontaminoituna alempana olentona pidin heitä?
PS. Kaikki me mennään korkeintaan omaa vauhtia. Etkä tässä nyt ole missään huonossa seurassakaan ; Uusateismi on mullekin "ulkopuolelta katsottu liike", (evodebatoijana vähän kuin sovittu välirauha heidän kanssa, pragmaattisista syistä) ja hämmästyttää se että miten tämän luokittelua ei osata edes ammattilaisten teologien parissa käytännössä. Liekkö mannermaisen ja brittiläisen akateemisen kulttuurin ero pohjimmiltaan eikä uskontoero itsessään se isoin kuilu?
Lähetä kommentti