Onnellisuus ei ole sama kuin adaptiivisuus

Evoluutiossa kärsimys on jotain jota tuotetaan korkeintaan muille elämisen kamppailussa.
Evoluutiossa kärsimys on vain luuserien hommaa. Mutta itse ollaan osa voittoisaa sukua.
Sukua joka on jatkunut ja kehittynyt luomakunnan kruunuksi.

Aristoteles eli - tai oikeastaan ajatteli/kuvitteli elävänsä - maailmassa, jossa kaiken korkeinta selittämisen muotoa edusti tavoitteellinen selittäminen. Esimerkiksi kivi putosi koska se oli kiven luontainen rooli. Aristoteles liittikin onnellisuuden, luonnollisuuden ja tavoitteellisuuden yhteen ; Kun ihminen noudatti telostaan hän teki kuten oli tarkoitettu ja tämä teki hänet onnelliseksi.

Jumalinen suunnitelmallisuus ja tavoite joka on kaiken maailmassa olevan takana osuu tähän malliin hyvin ja siksi kristillinen teologia on soveltanut ajatusmallia paljon.
1: Katolinen perinne on hyvin vahvasti sitonut itsensä Platonin ja Aristoteleen perinteisiin, joten ei ole ihmeellistä jos luonnollisuusargumenttia näkee sen yhteydessä esimerkiksi ehkäisy- ja homoseksuaalisuusaiheissa.
2: Protestanttisissa suuntauksissa asia tunnetaan sekä luterilaisessa että kalvinismissa.
___2.1: Kalvinisteille ihmisen vapaa tahto torjutaan, koska Jumalan suvereeniutta halutaan korostaa. Tässä ihminen on taipuvainen elämään synnissä. Hän hakee nautintoja mutta ei saavuta menestystä. Jumalan väliintulo muuttaa ihmisen preferenssit ja hän saavuttaa sekä pelastuksen että ulkoisen menestyksen. Aito kohtaaminen Jumalan kanssa tarkoittaa predestinoitumista paratiisiin, ja Jumalan suvereeniuden tajuaminen on niin suurta että aito apostasia, uskosta luopuminen, kielletään kategorisesti. Ihminen joka luopuu uskosta ei kalvinistin mukaan koskaan ollutkaan uskossa.
___2.2: Luterilaisessa mallissa ihmisellä on vapaa tahto. Ihminen on taipuvainen hakemaan nautintoja ja elämään synnissä. Ja joskus he jopa menestyvät ulkoisesti. Vapaa tahto on kuitenkin enemmänkin alisteisuutta vieteille kun vapautta. Ihmisellä on kuitenkin vapaus valita usko - ja toisaalta vaikka Jumala kutsuu, tämänkin voi vapaalla tahdollaan torjua. Ja vasta uskonvalinta vapauttaa ihmisen. Ihminen voi kuitenkin ajautua takaisin syntiin omilla valinnoillaan. Apostasia luterilaisuudessa on mahdollista.

Moni näkee että tämänlainen ajatusmalli saisi tukea evoluutiosta. Tämä malli itse asiassa korostuu paitsi hedonistien, nautiskelijoiden ja ateistien puheissa, niin se itse asiassa läpipaistaa vahvasti myös niissä puheissa joissa evolutionismin nähdään tarkoittavan samaa kuin hedonismi ja egoismi. Ajatus siitä että ihminen olisi perisynnin turmelema ja että vasta Jumalan apu voi nostaa hänet tämän ulkopuolelle. Se, mitä protestantti sanoo nautintojen hakemisesta ja synnissä elämisestä on vain liitetty evoluutioon. Ja jos hedonistiselta evoluution kannattajalta kysytään hän peräti usein kuvaa tilannetta niin, että evoluutio myös pesee syntisyyden näistä teoista, tehden niistä jotenkin luonnollisia ja hyviä.

Tätä asennetta kuvaamaan laitoin alkuun kuvan erilaisista öttiäisistä joilla on omituisia kärsimystä tuottavia keinoja välineenään. Ja annoin sille kuvatekstin. Tämä kuvateksti kuvaa asennetta joka on käytännössä tieteenvastainen. ; Aivan kuten luterilaisuus tekee väitteen maailmasta esittämällä että meillä on vapaa tahto ja kalvinismi väittämällä että meillä ei ole. Tämä redusoi ne joksikin jossa koko teologia voidaan redusoida tämän yhden psykologisen kysymyksen ympärille. Tosin sillä erolla, että vapaa tahto ja sen olemassaolo ei ole vielä tieteen ratkaisema kysymys joten siitä voi olla montaa mieltä. Kun taas tämä hedonismin tematiikka on käytännössä jo nyt tiedetyn perusteella automaattisesti tieteenvastainen.
1: Toki jo ajatus luomakunnan kruunustakin olettaa että evoluutio edistyisi jossain pysyvässä ontologisessa hierarkiassa on enemmän juuri em. perinteistä luonnonjärjestyskäsitystä tai jopa "hurahtaneiden krisseleitten krokoankkaperseilyä" kuin evoluution ymmärtämistä ja edustaa epäevolutiivista kantaa. Halusin korostaa lausuntoa niputtamalla yleisiä evoluutiokliseitä jotka eivät oikein ole evoluutiota ollenkaan. - Niitä kyllä riittää - Ihan sen takia että moni evoluutiota sinänsä kannattavista ovat idiootteja jotka eivät tiedä mitä oikein kannattavat. Ja tämä on minun maailmassa vielä isompi sääli kuin se, että joku on kreationisti joka tietää kannattavansa jotain asiaa niin vahvasti että ei enää oikein edes kykene ymmärtämään sitä mitä vastustaa.

Ajatus on jotain jota moni evoluution kannattajakin näyttää seuraavan, kysymys ei siis ole siitä että ulkopuolelta tuotaisiin lokero jolla evoluution kannattaminen suoraan olkiukotettaisiin. Moni ateisti uskoo nimenomaan näin. Että evoluutio tarkoittaa sitä että on järkevää olla hedonisti. Tässä kohden ytimessä on ajatus siitä että evoluutio tuottaa adaptaatioita, ja että kipu on varoitus väärästä toiminnasta ja nautinto on palkitsemista. Tällöin kieltämättä voi syntyä ajatus siitä että ihminen jolla on tälläinen adaptiivinen järjestelmä ja kyky miettiä, ennakoida ja suunnitella tulevaa olisi hyvinkin vahvalla pohjalla hedonistina. Luonnollinen elämäntapa johtaisi onnelliseen ja terveeseen elämään.

En kuitenkaan voi olla muistuttamatta siitä minkä on tajuttu eiluonnontieteellisten filosofien toimesta.
1: Epikuros tajusi että hedonismi liiallisena johtaa mässäilyyn ja epäterveyteen. Että liian juomisen jälkeen tulee krapula ja maksakirroosi. Olen itsekin kironnut moneen kertaan sitä, miten krapula on aivan kamala, mutta tästä ei synny oppimis-iskostumista koska se seuraa liian pitkän ajan päästä juomisesta. Alkoholi assosioituu mielessä emootioihin asti siihen humalatilaan, mutta krapula on jokin joka yhdistyy vain loogis-kausaalisessa rationaalisessa mielessä. Tämä johtaa tahdonvoimalla kamppailuun.
2: Schopenhauer tajusi että jos elämänvoiman tarkoituksena on tuottaa jälkeläisiä jotka ovat terveitä eivätkä luonnonoikkuja, vanhemmat joutuvat helposti tekemään ratkaisuja jotka tekevät heidät itsensä onnettomiksi. Kun mietitään syntyvä jälkeläistä, joudutaan helposti ottamaan sellainen puoliso joka ei sovi hyvin yhteen itsen kanssa.

Robert Kutzan kuvaakin evoluution ja nautinnon välistä suhdetta evoluutiopsykologiaa käsittelevässä kirjassaan "Why everyone (else) is a hypocrite". Hän muistuttaa että "Evolution doesn't care how happy you are." Luonnonvalinta ei ole valikoitunut siihen mikä tuottaa yksilöille onnellisuutta, vaan siihen minkälaisia jälkeläisiä syntyy. Onnellisuus on sivutuote. Positiivinen palaute tarkoittaa sitä että evoluution kautta on todellakin ohjelmoitunut asioita joissa toteutunut tila nähdään haluttavaksi ja sen toistuminen on hyvä asia. Ja näin onnellisuus ja evoluutio liittyvät yhteen. Mutta se ei todellakaan tarkoita sitä että evoluutio johtaisi onnellisuuden maksimoimiseen. "feeling good in itself  isn't the outcome that the system evolved to bring about." Positiivisten kokemuksien saaminen ei lisää kelpoisuutta, ainoastaan se että toistetaan kannattavia malleja on. ~Sillä myös kipu on adaptaatio. Siinä yritetään välttää asioita. Tämä on evoluution ohje ja adaptiivinen. Kukaan ei kuitenkaan usko että evoluutio tarkoittaisi tämän vuoksi jotain jossa pitäisi maksimoida kärsimys. Sillä evoluutio ei tähtää kärsimykseen, vaan tiettyjen asioiden välttelyyn. Kärsimys ja onnellisuus ovat keinoja jotka ohjaavat adaptiivisiin tavoitteisiin eläinyksilön päässä, eivät adaptiivisia maaleja joihin evoluutio itsessään tähtää.

Siksi esimerkiksi itsetunnon maksimoiminen ei ole itsessään evolutiivista. Onnellisuuden maksimointi ei ole itsessään evolutiivista. Eikä optimismi ole samaa kuin luonnollinen ja terve elämä.

Elintapasairaudet tuovat esille jopa uuden piirteen joka pakottaa miettimään adaptiivisuutta hieman tarkemmin ; Kyse ei enää ole edes siitä että mihin onnellisuus ja kärsimys liittyvät. Kysymys on siitä että tämä liitoskohdan konteksti on monesti muuttunut. Monet niistä ovat itse asiassa malliesimerkki siitä miten ihminen on ajautunut evolutiiviseen loukkuun. Ennen adaptiivinen toiminta onkin nyt haitallista. Ennen ei voinut ahmia itseään diabeetikoksi, joten tältä suojaavaa geenistöä ei ole. Ennen oli järkevää ahmia energiaa. Nykyään ainut evoluution tarjoama keino tätä nykyään epäadaptiivista toimintaa vastaan on tahdonvoima. Tahdonvoima joka pitkällä tähtäimellä tekee meistä onnellisempia ja terveempiä, kun taistelemme lyhytaikaista nautintoa vastaan joka tuottaa pian ongelmia.

Kenties vahviten tämä näkyy jo aiemmin pohjustamassani tahdonvoimassa ja vieteille alistumisessa. Monestihan tahdonvoimaa käsitellään kuin se olisi jonkinlainen laite jossa on tietyn suuruinen tankki joka sitten kuluu loppuun käytössä. Ja monesti asia tuntuukin juuri tältä. Esimerkiksi joku vaikea peli on sellainen että sitä ottaa haasteen jonkun aikaa ja sitten lopettaa koko pelin kun tilanteesta ei tule mitään. Kun on jaksanut yhden toiston, miksi ei jaksa sitä 300 yrityskertaa? Selvästi tälläinen ajatus kuluvasta tahdonvoimasta sopii hyvin arkikokemukseen.

Kaikista tahdonvoima on hyvä asia. Se on kuitenkin äärimmäisen antihedonistinen. Se tuottaa kärsimystä ja pyrkii juuri siihen että ihminen jatkaa kärsimystään edelleen. ; Esimerkiksi kun itse vierottauduin karkista, koska minulla meni sitä paljon joka päivä, kokemus oli todella ärsyttävä. Kärsin sokerin vähentämisestä pitkään. Se oli todella ärsyttävää. Ja se ratkaisu olisi ollut niin helppo. Työmatkani varrella kun on halpa karkkikauppa ja kaikkea. Tahdonvoima on arkijärjenkin valossa hyödyllinen adaptaatio, kenties yksi ihmisen menestymisen kannalta tärkeimmistä yksittäisistä piirteistä.

Tahdonvoimassa ei ole kysymys itsepetoksesta, vaan emotionaalisesta ristiriidasta. Monet ihmiset lukitsevat jääkaappinsa yöksi, koska pelkäävät että väsyneenä tulee ahmittua. Ihmisellä ei ole mitään koherenttia ydintä, vaan houkutukset ovat enemmänkin ajallisesti ristiriidassa. Ahmimisessaä perimämme saa meidät haluamaan lyhytaikaista nautintoa, joka on ristiriidassa pitkän tähtäimen onnellisuuden kanssa. Mutta tämä ei tarkoita sitä että lyhytaikainen nautinto ei olisi aitoa nautintoa. Kysymys on aika harvoin suoranaisesta itsepetoksesta, vaan preferenssien vaihtelusta. Ihmisen mieli ei ole niin koherentti kuin vanha klassinen malli - Aristoteelinen tavoitteelisuus-luonnollisuusmalli josta poikkeaminen on hairahtumista - antaa ymmärtää. Kysymys ei ole siitä että oma ytimemme olisi rationaalinen ja se joka katsoo pitkää tähtäintä. Kysymys on siitä että ytimemme on vain osittain tätä.

Siksi se, että sorruin vierottautumisen aikana muutaman kerran karkkiin sai aikaan pettymystä ja turhautumista ei tarkoita että olisin tehnyt jonkinlaisen itsepetoksen. Kyllä minä tiesin tosiasiat ja ainoastaan preferenssini vaihtuivat sen mukaan olinko syönyt karkkia vai en. Tähän liittyen Kurzban korostaakin että tahdonvoima on usein enemmänkin piirre kuin jokin ominaisuus jota säilötään-kulutetaan. Ihmiset kestävät eri määrän turhautumista ja osalle sisäinen kamppailu on helpompaa kuin toisilla. Tämä sisäinen pysyvä piirre vain näyttäytyy ulkoisesti mielenmuutoksena. Syntyy samanlainen preferenssi-illuusio kuin tahdonvoiman ja itsepetoksen suhteessa.

Kun siis vaikka lopetan pelin, ei syynä ole se että tahdonvoimani olisi kulunut loppuun - voin alkaa tekemään jotain muuta keskittymistä vaativaa toimea varsin piankin. Kun lopetan pelin, syynä on se että olen oppinut pelistä asioita jotka ovat pakottaneet minut uudelleenarvioimaan kyseisen pelin vaikeustason. Jos näkemykseni vaikeudesta olisi sama heti alussa, en jaksaisi kokeilla uudestaan - ja tämän vuoksi itse asiassa tuppaankin tässä tilanteessa joko pyytämään puolisoani pelaamaan vaikean kohdan läpi tai yksinkertaisesti vaihdan peliä. ~ Aivojen toimintaa toki rajoittaa esimerkiksi sokeri - jota saa karkeista - mutta se ei tarkoita että pelaaminen kuluttaisi sokerivarat loppuun ja tästä seuraisi peliin kyllästyminen. Itse asiassa sokerin loppuminen ei ole edes karkinhimon puhkeamisen perimmäinen syy, vaikka sen suhde aivojen energiaan onkin mekaanisesti varsin suorasukainen.

Kaiken kaikkiaan uskallankin sanoa että hedonismia on kaiken kaikkiaan melko vaikeaa perustella evoluutiolla. Evolutionistin on nykykulttuurissa helpompaa hyväksyä Nietzscheläinen malli jossa kärsimys ja onnellisuus liittyvät yhteen. Vaikean pelin läpäisy ilostuttaa enemmän kuin helpon pelin ja karkkivierottautumisessa onnistuminen parantaa terveyttä ja pitkän tähtäimen onnellisuutta. Toisin kuin kristilliselle teologille, evolutionistin kohdalla kärsimys ei ole ongelma vaan osa ratkaisua elämisen mysteereihin. Jos minulta kysytään, niin lyhytjänteinen "laiskuus&mässäily -hedonismi" ja sen liittäminen evoluutioon saisi kuulua enemmänkin kreationistien välinepakkaan olkiukkomaisena syytöksenä.

Ihmiselle tulee usein nälkä heti kun hän vain ajatteleekin maukkaita energiamakupaloja.