lauantai 20. heinäkuuta 2013

hurskastelevaisehkollaismaisekkuudellisuuksissaan

Erittäin moni uskovainen kristityt elävät maailmassa jossa kristinusko samastuu vainottuna olemiseen. Tässä fantasiassa on erikoinen jännite. Jännite joka perustuu siihen että valtion samanaikaisesti nähdään olevan kristillinen, että valtaosa ihmisistä seuraa kristillistä moraalia ja että arvomaailmamme on suurelta osin kristillinen. Ja samalla kristinusko on marginaalissa, ja että vain harva seuraa kristillisiä arvoja ja että tässä ollaan menossa tuhon tietä. Kysymys on "vainottuna enemmistönä" olemisesta.

Toki osa tästä on enemmänkin nostalgista marttyyriyttä jossa muistutetaan sitä miten Roomalaiset syöttivät kristittyjä leijonille. Se ei ole syytös kanssa eläjiä kohtaan. Mutta esimerkiksi viime aikojen keskustelussa kristityt elävät kuin heitä itseään vainottaisiin jotenkin relevantisti. ; Hekumointi marttyyriajatuksella on se, mitä korostetaan jos homot pääsevät naimisiin tai naispapit saavat saarnata. Kyseessä on kuitenkin vainoamisilluusio, joka johtuu siitä että ärsytystä ja vainoa ei osata erottaa toisistaan.

Tosiasiassa ateistit tai viranomaiset eivät ole rajoittaneet uskovien kansalaisoikeuksia. Se, että nainen saa olla pappina ei kiellä kristittyä olemasta tiettyä mieltä naispappeudesta. Naispappi saa vain ihan itsekin valita että onko tämä hänestäkin totta. Kristityt eivät joudu kantamaan mitään hihamerkkiä ulkona liikkuessaan. Heillä ei ole erillisiä bussivuoroja ja heidän lapsensa pääsevät esimerkiksi yliopistoon opiskelemaan sen sijaan että se eriytettäisiin muille. Kristityn omaisuutta ei tuhota eikä heille lähetetä tappouhkauksia. Kristittynä olemisesta ei yleisesti pahoinpidellä, raiskatta tai tapeta uskon tähden. Ja jos he joutuvat näiden rikosten kohteiksi, niin yhteiskunta yrittää tuomita tekijät. (Ainoana poikkeuksena esimerkiksi lestadiolaisten parista paljastunut armokäytänne jossa uhri velvoitetaan antamaan anteeksi ja sitten piilotellaan tekijän rikosta kun asia on tapahtunut. Mutta tämä ei ole ideologian ulkopuolelta tulevaa kristittyjen vainoa vaan sitä että kristityt vainoavat toisiaan.)

Tosiasiassa kysessä on ärsytys. He kokevat vainona ja suvaitseamttomuutena sen, että kaikki eivät ole samaa mieltä heidän kanssaan, ja ennen kaikkea ovat ääneen erimielisiä uskoa koskevista kysymyksistä. Eli esimerkiksi Räsäsen vainoa on se, että hänen toimiaan poliitikkona arvostellaan sen sijaan että tarjolla olisi vain kehua.

Suomalaiset kristityt eivät yleensä tunne vainoa, koska se on niin etäällä heidän omista kokemuksistaan. Tämä on surullista koska nykyaikanakin kristittyjä vainotaan aivan oikeasti. Ja hyvin raskaastikin. Vainoamista tapahtuu esimerkiksi Irakissa, Pakistanissa, Intiassa ja Nigeriassa ja monessa muussakin maassa. Siksi on irvokasta että arvon kotimaan nyssykät sekoittavat pahan mielen synnyttämän itsesäälin ulkopuoliseksi vainoksi. On irvoksta kun joku väittaa olevansa vainottu ja hän teke tekee tämän turvallisesti (0 tappouhkausta) neljän seinän sisällä asunnossa (ei palanut) läppärin (ei takavarikoitu) äärellä istuen (koska ei ole hakattu petipotilaaksi) omassa kodissa (koska omistaminen sallitaan) rauhallisessa tilassa (ei ovellakolkuttelijoita), josta voi milloin tahansa lähteä ulos (koska ovia ei ole lukittu ja vaarallisen mielipiteen vuoksi laitettu kotiarestiin) ja voi lähteä vaikka muiden sekaan ostoksille Prismaan (sen sijaan että olisi vain tietty kauppa johon saisi mennä jotta pysyisi erossa terveestä kansalaisesta).

Nähdäkseni Suomessa vainoa on tullut sellaisilta tahoilta jotka esimerkiksi
* Ryhmätason vainoamisena ; Hyökkäävät kaasuaseen kanssa Suomen Lakia omantuntonsa vuoksi rikkoen aivan laillisen kulkueen kimppuun ja saa tästä ministeritason kristityltä ymmärrystä hakevan lausunnon Pride-provokaatiosta.
* Ryhmätason vainoamisena ; Äärioikeistolaiset yrittävät puukottaa Dan Koivulaaksoa äärioikeistosta kertovan kirjan esittelytilaisuudessa - ja monen reagointi tähän on sitä että tämän pitäisi osoittaa miten äärioikeistolaisia on jo moitittu liikaa.
* Semisosiaalinen ideologiaan kytköksissä oleva vainoaminen ; "Uncommon Descent" -blogi tekee misquoten Piankan eräästä tekstistä. Ja väittää tämän virheen vuoksi että tämä suosittelee sitä että valtaosa ihmiskunnasta tuhottaisiin ebolaviruksella ja että hän olisi ehdottanut tätä vakavasti otettavana ratkaisuna. Tämä juttu leviää ja esimerkiksi Tapio Puolimatka painaa sen kirjoihin ja kansiin tarkistamatta mitä Pianka on todella sanonut. Lopputuloksena on vihan provosoituminen ja hän saa runsaasti häiriösoittoja ja häntä ja hänen perhettään uhkaillaan. Mukana on myös tappouhkauksia.
* Yksilötason vainoamisena lähettävät tappouhkauksen suoraan laatikkoon kantaen vain siksi että ihmisellä on väärä epäkristillinen näkemys evoluutioteoriasta.
* Yksilötason vainoamisena se, että auttaa itsemurhaa yrittänyttä goottia ja on kiinnostunut roolipeleistä johtaa siihen että auttamista yritetään rajoittaa soittelemalla epämääräisiä vihjailuja saatananpalvonnasta. Tilanne peräti pahenee sen jälkeen kun rajoitteet toimivat sen verran hyvin että em. itsemurhaa yrittänyt onnistuu.
* Yksilötason vaonoamisena se, että yrittää mennä töihin ja saa hyvän työpaikan, johtaa siihen että paikallinen seurakuntaihminen soittaa työpaikalle että pitää olla varovainen kun henkilö on ateisti ja kaikkea.

Kristityillä ei yleensä ottaen löydy mitään tuon suuntaistakaan;
* He yleensä tuntevat vastenmielisyyttä ja pelkoa jotain tahoa kohtaan ja sekoittavat tämän pelon vainotuksi tulemsieen. Tämä on kuitenkin lähempänä vainoharhaa ja paranoijaa. Esimerkiksi islamkriitikot jotka ovat tehneet kritiikkiään vuosia ovat elossa. Edes Timo Soinia ei ole kertaakaan edes hakattu. Tässä mielessä islamin kristittyjen vainoa ja vaarallisuutta vakavampi uhka yhteiskunnassa on tällä hetkellä se väkivalta mitä äärioikeistosta negatiivisesti kirjoittelevat kohtaavat. Että otetaan se islamin peikko esille sitten kun se on vainonnut saman verran tai enemmän kuin.
* Paras on se, että eräs  ihminen selitti että hän on uskonvainottu. Tosiasiassa hän oli koulukiusattu joka sekoitti sen, että hän oli kristitty ja häntä hakattiin siihen että häntä hakattiin kristinuskon vuoksi. Itsekin koulukiusattuna tiedän että koulukiusaaminen on vainoamista. Mutta se ei ole ideologisista syistä kiusaamista. Oma kiusaamiseni ei ollut ideologista kiusaamista vaikka yhtenä kiusaajana olikin "kirkkoihmisen poika".

Vainoamista on tietysti montaa astetta. Kenties onkin hyödyllistä miettiä asioita seuraavalla jaottelulla;
* Esimerkki ärsytyksestä ; Samuel Taylor Coleridge oli ooppiumpöllyssään tekemässä runoa Kubla Khanista. Hänen ovellaan soi ovikello. Innokas vakuutusmyyjä keskeytti Coleridgen luovuusputken ja runo jää ikuiseksi ajoiksi kesken. Tämä toki rajoittaa jossan määrin ihmisen toimintaa, ja sillä on vaikutusta sananvapauteen. Se on myös häiritsevää ja ärsyttävää. Mutta tämä ei ole vainoa. Tämän vuoksi ovikelloa pimputtava Jehovan Todistaja on ärsyttävä, mutta hän ei kiusaa tai vainoa. Ei vaikka kiistelisi oven ulkopuolella kanssasi Jumalan olemassaolosta ja olisi kriittinen asioihin jotka ovat mielipiteenvapauden ja uskonvapauden asioita.
* Esimerkki vainoamisesta ; "Seinfeld" -sarjassa Kramer osallistuu AIDS -kävelyyn. Hän rekrytoi osallistujia, levittää AIDS -tietoutta ja osallistuu kävelyyn. "Talk the talk and walk the walk." Hän ei kuitenkaan halua kantaa AIDS -nauhaa jota hän pitää pinnallisena ja laiskana hyväntekeväisyysaktina jossa motivaationa on ylpeys. Hän tekee teot juuri ilman että mainostaa tehneensä ne itse, koska muu olisi jotenkin väärin. Hänen nauhattomuudestaan huudellaan, häntä vaaditaan kantamaan sitä, ja kun hän ei suostu hänen väitetään olevan AIDS -epidemian taistelun turhuuden kannattaja. Lopulta hänet hakataan.

Nyrkkisääntönä on se, että jos sinua vainotaan, olet uhri ja silloin on syytä puuttua asioihin. Kyseessä on harm principleen viitaten tehty toisen tekojen sensuroimisvaatimus. Tämä on toisen vapauteen ja itseilmaisuun puuttumista sen vuoksi että seuraukset vahingoittavat ja mahdollisesti jopa tappavat muita ihmisiä. Jos taas kohtaat ärsyttävyyttä, niin ohjeena on että suck it up. Koska jos tässä kohden lähdet vaatimaan sensurointia, olet itse vainoaja. Joudut tyytymään valittamiseen ilman marttyyristatusta. Joudut tyytymään valittamiseen siihen vedoten että olet moralisoiva kusipää. Suck it up ja tunnusta kusipäisyytesi - niin me muutkin joudutaan tekemään!

Ei kommentteja: