"Journeyman Philosopher" -blogissa oli kiinnostava teksti fysiikasta. Se käsittelee tällä hetkellä auki olevaa kysymystä siitä miten kvanttifysiikan ja suhteellisuusteorian välinen ristiriita olisi paikattava. "Last week’s New Scientist’s cover declared SPACE versus TIME; one has to go. But which? (15 June 2013). This served as a rhetorical introduction to physics' most famous conundrum: the irreconcilability of its 2 most successful theories - quantum mechanics and Einstein’s theory of general relativity - both conceived at the dawn of the so-called golden age of physics in the early 20th Century."
Kysymys iskee tietyllä tavalla oleellisesti omaan ajatteluuni mutkan kautta. Sillä siinä esitetään muutamia vaihtoehtoja. Joista osassa ajalle käy erikoisesti. "In a much earlier publication of New Scientist on ‘Time’ Rovelli is quoted as claiming that time disappears mathematically: "For me, the solution to the problem is that at the fundamental level of nature, there is no time at all."" ... "In a more recent post (May 2013) I quoted Paul Davies from The Goldilocks Enigma: ‘[The] vanishing of time for the entire universe becomes very explicit in quantum cosmology, where the time variable simply drops out of the quantum description.’" Tämä tietysti tavallaan sopii siihen että irtaudun aikaan ja ajallisuuteen keskittyneestä - kulttuurimme kaikkialle tunkemasta - kulmasta jossa aika on jotenkin erityisen oleellinen ihmiselämän kannalta. Ja olen siirtänyt sitä kohti paikkaa ja tilallisuutta koskevaan suuntaan. Sillä mitäpä avaruuden fysiikka on kuin maantietoa joka ulotetaan planeetasta koko universumiin. En kuitenkaan ole rakentamassa omaa pseudotiedettä jossa tämänlainen fysiikka jotenkin todistaisi enemmänkin humanistisen tavoitteeni. Ja tämänlaiset maailmanselitykset olisivat muutenkin kovin suureellisia ja mahtipontisuudessaan rikkoisivat niitä syitä jonka vuoksi maantieteen suuntaan alkujaankin koen tarpeelliseksi.
En myöskään puutu lähteen laskelmiin. Ne ovat hienoja, mutta ne eivät koske tätä blogausta. Otan sen sijaan esille multiversumin ; Kuten linkkini kertoo, suurin osa fyysikoista hakee ratkaisua suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan yhdistämiseen säieteorioista. Eli samasta paikasta mistä kosmoksen syntymisen syytäkin haetaan. (Mikä ei ole huonosti yhdeltä teorialta.) Sen heikkoudet ovat myös hyvin tunnetut. "Most scientists and science commentators seem to be banking on String Theory to resolve the problem, though both its proponents and critics acknowledge there’s no evidence to separate it from alternative theories like loop quantum gravity (LQG), plus it predicts 10 spatial dimensions and 10500 universes. However, physicists are used to theories not gelling with common sense and it’s possible that both the extra dimensions and the multiverse could exist without us knowing about them." Linkkini tietysti korostaa muiden näkemysten esilletuomista ja se on täysin asiallista.
Sillä tuomani asia ei oikeastaan koske sitä että mitä teoriaa pitää puolustaa. Vaan sitä, että miten apologetiikassa suhtaudutaan fysiikkaan ja miten samanlaiset ajattelut voitaisiin soveltaa muualle.
Karkeasti sanoen säieteoria ja multiversumi nähdään ateistisina ja pahoina. Sen puutteet ovat apologetiikassa toistuva elementti. Sitä pidetään epäuskottavana ja huonona ja metodin heikkoudet ovat juuri ne jotka tuodaan esiin. Ne tiivistyvät karkeasti ylläolevaan listaan. Ja minulla ei ole rehellisesti sanoen aivan kamalasti ongelmia tämän kanssa. Ongelmat ovat tunnettuja. Kysymys on siitä, riittävätkö ongelmat vai eivätkö.
Apologeetat eivät ole yksimielisiä suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Osa korostaa että suhteellisuusteoria on hyvä teoria ja esimerkiksi (YEC) Russell Humphreys käyttää sitä jopa tuottaessaan selityksiä sille miten maan 6000 vuotta voisi olla sama kuin ulkoisen universumin miljardit vuodet ; maan keskiössä oli vain valkoinen aukko jonka tuottama aikadilataatio on vaikuttanut. (Humphreys myös viittaa kvanttifysiikkaan selittäessään miten tähtien valo ehtii maahan ; Vallitsevat teoriat esitetään hänellä periaatteessa positiivisella asenteella.) Osalle Einstein on saatana. Osa korostaa että kvanttifysiikka on epäintuitiivista. Ja toiset käyttävät sitä hyvinkin samaan tapaan kuin monet kvanttimystikot. Heille se on kaiken hengellisen ja maagisen peruslähde joka viittaa suoraan Jumaliseen vuorovaikutukseen ja toimintaan. Kuitenkin käytännössä apologeetat unnioittavat Newtonia ja tämän teorioita. Ja tämä on tärkeää.
Sillä jos mietitään mikä on selvää, on se että suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan väliset yhteensovittamisvaikeus on hakusessa. Sille voi hyvin olla naturalistinen ratkaisu, mutta sitä ei ole vielä kokeellisesti vahvistettu. Uskovaiset tunnistavat että tässä on tilaa denialismille samalla aukkojen jumala -logiikalla joka on heille tuttu evoluutiokriittisyydestäkin. Eli luodaan mysteeri ja sitten selitetään että mysteeri on perimmiltään asian selittämättömyyttä eikä sitä edes ollenkaan voida ratkaista tieteen keinoin. Ja sitten selitetään että kun ongelman ratkaisua ei tiedetä niin tiedetään että se on Jumala. Evoluution kohdalla mysteerejä pitää usein rakentaa sinne missä niitä ei ole. Mutta fysiikan kohdalla tälläiseen ei ole tarvetta.
Kuitenkin tässä innosta toimiessaan kristittyjen pitäisi tunnustaa että jos mysteeri on ohittamaton, ongelma olisi relevantti ja oleellinen todiste että suhteellisuusteoria että kvanttiteoria ovat väärin, valehtelua, huijausta ja että niistä tulisi luopua. Jälkimmäinen tuottaa nikottelua osalle. Mutta nikotus iskee viimeistään siinä vaiheessa kun tämä osoittaisi Newtonin fysiikan roskaksi. Newtonin fysiikasta on luovuttu, mutta apologeetat korostavat sen olevan hyvä approksimaatio ja silti hyvää tiedettä. Vastaavaa meriittiä he eivät suostu antamaan evoluutioteorialle.
Kysymyksen asettelutapa muistuttaakin siitä että tosiasiassa fyysikot eivät yrittäisi tälläisellä strategialla kumota mitään teoriaa. Sillä ennen Einsteiniäkin oli ongelmia. Einsteinin teoriaa ennen oli ristiriita Faraday ja Maxwell toivat esiin erilaiset vahvat maailmanselitysteoriat, vastakkain oli gravitaatiopohjainen ja sähkömagnetismiin perustuva selitys. Molemmat olivat vahvoja ja molemmat olivat keskenään yhteensovittamattomia. Einsteinin teoria ratkaisi ongelman synteesillä. Molemmat olivat vahvoja koska ne olivat enemmän "hyviä approksimaatioita" kuin "lopullisia teorioita". Sähkömagnetismin historiassa sähkö ja magnetismi nähtiin eri ilmiöiksi mutta niiden välille tuli omituisuuksia jotka johtivat synteesiin. Debunkkaus toimii ihmispsyykelle mutta fysiikka ja muut luonnontieteet harvemmin tekevät niin. ; Uusi nouseva paradigma selittää aina sen minkä aikaisempikin plus jotain muuta.
Jos itse olisin kristitty apologeetta, lähtisin juuri toista tietä liikenteeseen. Kehuisin säieteoriaa ja korostaisin etät huippututkijat pitävät siitä. Sitten kertoisin että siinä on heikkouksia, mutta ne eivät ole ratkaisevia ongelmia. Sillä tieteessä on joskus tyydyttävä siihen mitä voidaan tehdä ja mihin on mittareita. Tämä antaisi hitusen enemmän metodista pelitilaa apologeetoille itsellelleen.
Onkin huvittavaa että jos nitpickaa yksityiskohdista ja vaatii vihollliselta kovia ehtoja, niin itse asiassa tekee demarkaatiokannanoton jota oman teoriankin pitäisi noudattaa - muuten argumentoija ei olisi sisäisesti koherentti vaan vaatisi muilta jotain johon ei itse kykene. ; Tarkkuus onkin jotain jota vain toimivat teoriat uskaltavat ja voivat vaatia, sillä he pärjäävät niin tiukoista ehdoista että vastapuoli ei niistä selviä. Kun on heikoilla pitäisi ymmärtää että haetaan hyväksyttävyyttä sieltä mistä aita olisi matalin eikä rynnätä suoraan laittamaan tavoitetasoa niin ylös että edes parhaat tämän hetken teoriat eivät niitä kykene täyttämään.
Mutta itse tavoittelenkin tieteellistä tai filosofista hienoutta. Apologeetat hakevat käännynnäisiä. Sillä vaikka heitä kenties kiinnostaa totuus, he haluavat kuitenkin ns. pelastaa ihmisiä vielä enemmän. Eli jos tiede on niin kesken että ei löydä sitä Jumalaa ja oikeaa mielipidettä mitä apologeetta kannattaa, sen kertominen ihmisille ei tulisi kysymykseenkään. Sillä kysymys on ihmisten pelastamisesta. Lying for Jesus on monista ei_niin_fanaattisista_äärikristityistäkin nähtävissä jonkinlaisena erittäin perverssinä ja omituisen vääristyneenä eettisyytenä. Mutta se on kuitenkin apologeetoille itselleen juuri etiikan ydinmehua.
Apologeetat harvemmin mietivät metodia. Heitä kiinnostaa aihe ja mielipide. Siksi säieteoria on heille paha ja kuuluisa ja pelottava vihollinen jonka debunkkaaminen tuo epäilystä tieteeseen ja emotionaalista vetoa ... sanotaan paremman sanan puutteessa "hieman mystisemmille" ... näkemyksille. Jos heitä kiinnostaisi tiede, he tajuaisivat että tämä rajoittaa heidän omaa pelitilaansa jos he haluavat todella tehdä omasta näkemyksestään tiedettä ja saada sille suosiota sellaisena. Mutta eihän heitä kiinnosta. Kysymyksessä on debattistrategia jossa hyökätään vihollista vastaan, ja tavoitteena on lytätä kaikki sellaiset teoriat jotka omaan Jumalakäsitykseen eivät sovi. Apologeetoilla on vihollisia ja vääriä maailmankuvia, joita vastaan heitetään mitä tahansa argumentteja satutaan saamaan. Ja oma jota tuetaan mitä satutaan saamaan. ; Metodiikka ei heitä kiinnosta koska se olisi neutraalia, se ei suoraan ja varmasti asettaisi vastausta siihen mikä siitä halutaan saada.
Siksi kristityillä ei filosofin silmään ole pelisilmää multiversumin suhteen. He eivät korosta miten samanlainen ja miltei yhtä hyvä heidän oma näkymätön Jumalaulottuvuutensa on.
Tämä on siitä hauskaa, että he kuitenkin hyväksyvät multiversumiin liittyvää logiikkaa antrooppisessa periaatteessa. He tykkäävät kertoa miten epätodennäköistä on että juuri meidän universumimme kaltainen universumi syntyisi. Tässä logiikkana on sama mikä multiversumissakin (Pahoittelen että latistan asian äärimmäisen banaaliksi ja aidon fysiikan mutiloivaksi vertaukseksi joka riittänee idean esilletuomiseen. Mutta ei oikein muuhun) ; Maailmassa on variaatiota ja voidaan kuvitella että variaatio johtuu joko siitä että emme ymmärrä maailman deterministisyyttä, tai siitä että maailma on indeterministinen. Tai siitä että oikeasti jokainen vaihtoehto toteutuu jossain universumissa ja vain yksi realisoituu nyt. (Asiaa voisi kuvata miltei sillä että "Jokainen voittaa lotossa jossain multiversumissa".) Antrooppisen periaatteen kohdalla luonnonlakien kohdalla joudutaan joustamaan hieman enemmän jotta arviot saadaan esille. Sillä luonnonlait ovat ... luonnonlakeja. Eivätkä ne niin olennaisesti eroa havaitussa, gravitaation voima on tietty - ja koko tieteemme perustuu universalismin ajatukseen joten jos gravitaatio vaihtelisi, voisimme ajatella että teoriassa on jokin virhe. (Antrooppiseen periaatteeseen haetaan arvioita hieman vaikeammin havaittavista ja esoteerisimmista ja spekulatiivisemmista teistä. Mutta ei niitäkään täysin hatusta vedetä!) Moni teologikin selittää että jos Jumala on vaihtoehto hän ikään kuin toteutuisi hieman vastavalla logiikalla. Tässä heillä ei tosin ole pohjalla enää mitään arviointikeinoa ; Mielikuvituksen kuvittelema määritetään mahdolliseksi, joka on kyllä aika voimakas filosofinen hyppy ; (Voidaan varsin hyvin kuvitella että minä en voi saada noppapelissä nopan silmäluvuksi 7 jos siinä on tarjolla luvut 1-6. Voin kyllä mielessäni kuvitella siihen vaikka miljoonan, mutta se ei muuta sitä reaaliseksi.)
Mutta kysymys on sielujen voittamisesta, joten tämä on ymmärrettävää ja odotettavissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti