Uskonnoissa on ylipäätään vaikeaa nostaa esiin dialogia. Esimerkiksi Tapio Puolimatkan filosofia on malliesimerkki siitä miten pluralismin ideaali on vahvasti mukana, mutta se irrelevantisoituu koska Puolimatkan muut konseptit tuppaavat sotkemaan asiat. Esimerkiksi hän hakee keskustelua ateistienkin kanssa koska jokainen ajaa kohti totuutta, mutta käytännössä hänen olettamansa sensus divinitatis rakentaa homo religiosus -ihmiskuvalle tyypillisen ajatuksen siitä että keskustelu tavallaan nollautuu kun jokainen pohjimmiltaan tietää sen totuuden olevan Jumala. Puolimatkan warrant -konsepti taas nihiloi ateismin merkityksen jo alkuunsa, hän korostaa että ateismi ei voi, jo lähtökohtaisesti, olla ollenkaan järkevä maailmankuva. Keskustelu on julistuksen ja käännyttämisen ideaalin läpitunkema ja
1: Jos otetaan lähtökohdaksi sensus divinitatis, lopputulos muistuttaa Budziszewskin näkemystä siitä että julistuksessa ei ole perusteltava vaan heitettävä sloganeita ; Ihmisille ei tarvitse perustella mitä nämä "pohjimmiltaan jo tietävät".
2: Jos taas otetaan lähtökohdaksi warrant, se johtaa manipulatiiviseen keskusteluun jossa uskovaisia pitää kunnioittaa ja ateisteja ei. Keskustelun tehtävänä on käytännössä se, että on uskova joka on oikeassa ja ateisti joka kääntyy ja tunnustaa huonoutensa.
Tämä on tietysti vaikeaa. Puolimatkallakin on taatusti taustalla ajatus esimerkiksi Sokraattisesta maieutikos, viisauden kätilöiminen. Siinä keskustelu toimii väärien näkemysten korjautumisena ja ihminen tekee prosessissa muutokset itse ja vapaaehtoisesti. Valitettavasti intuition korostaminen (sensus divinitatis) ja uskonnon lähtökohtaisen oikeassaolon (warranted belief) yhdistelmä yhteisvaikutuksistaan johtaa siihen että kysymys on julistamisesta ja käännyttämisestä. Hyvät ideat turmeltuvat ja lopputuloksena on juuri samantapaista mitä käy kirkkosaarnan dialogissa jossa käytännössä pappi sanoo yhtä ja kanttori vastaa ja jossa seurakunta on spontaani juuri sillä tavalla kuin papereihin on painettu. Tämä muistuttaakin siihen kotimaan blogilinkkiin liittyvä Bahtinin näkemys siitä että "Totuus nimittäin on monologisoivaa." ja jonka lopuke selittää että oikeudenmukaisuus lentää helposti tässä prosessissa ikkunasta "F. M. Dostojevski - jonka taidetta edellä mainittu Bahtin on tutkinut - sanoo Idiootissa Aglajan suulla ruhtinas Myskinille: Teissä ei ole hellyyttä: vain totuus, siksi te olette epäoikeudenmukainen. Jos totuuden tietäminen ja tunteminen ovat tärkeintä, tulee mahdottomaksi rakkauden kaksoiskäskyn toteuttaminen, sillä totuus nousee aina rakkauden yläpuolelle."
Nähdäkseni tämä monologiluonne koskee kaikkia ontologiaan keskittyneitä laitoksia. Mitä vahvemmin ontologian - valitettavasti väistämätöntä - peikkoa vastaan taistellaan ja mitä enemmän ollaan puhtaalla epistemologisella tasolla, lopullista totuutta ei voida omistaa tai määritellä. Kaikki on likiarvoja ja tuloksia toistaiseksi. Ontologiassa sen sijaan voidaan yrittää ottaa tutkimusongelmaan sellainen ote että se määritellään lähtökohtaisesti ristiriitaiseksi ja mahdottomaksi pitää.
1: Warrant -argumentaation surullinen ydin onkin se, että vaikka Jumalan olemassaololle annettaisiin 50% mahdollisuus, niin se mielipide että Jumalaa ei ole ei ole ollenkaan rationaalinen koska rationaalisuus tässä yhteydessä kielletään. Hoopommaksi tekee tietysti se, että tämä ei oikeasti edes ole näin ; Plantingan warrant -totuuskäsitys on pohjimmiltaan loogisen positivismin ihanne, josta naturalistit ovat luopuneet ja ilman tätä konseptia koko argumentti kaatuu kuin korttitalo. Se sanoo pohjimmiltaan että evolutionisti-naturalisti-ateisti ei voi täyttää monien kristittyjen vaatimuksia ja toiveajatteluehtoja siitä mitä tieteen ja rationaalisuuden tulisi olla. Tämä ei ole uutinen tai ongelma naturalistille. Se kun kertoo enemmän niistä kristityistä.
Totuuden kätilöinti onnistuu vain jos lopputulosta ei ole naulattu dogmaksi. Eli ei ole presuppositionistisesti otettu kaiken ytimeksi omaa maailmankuvaa ja päätetty että sitä ollaan oikeassa ja sitten kulutetaan loppuelämä sen kanssa että keksitään lista syitä miksi "ollaan oikeassa" tai miksi "voidaan olla oikeassa". Ontologialähtöinen totuus ei ole dialogista, koska se perustuu määritelmistä ka esioletuksista johdettavaan deduktioon eikä induktioon joka vaatii testejä ja totuuden kanssa vertaamista. Se on parhaimmillaan monikulttuurisuutta jossa on eri premissejä. Ja jossa eri premissit ovat mieltymyksiä, joiden paremmuudesta ei pohjimmiltaan voi argumentoida. Pahimmillaan se on sitä että tämä ongelma kierretään määrittelemällä premissit joiden ulkopuolella ei ole järkevää ihmistä. Deduktio sallii siis pohjimmiltaan dogmatismin ja relativismin. Ja on hupaisaa että molemmille aito dialogi on itse asiassa likimain mahdoton. Dogmaattisuuden kohdalla Bahtinin lausunto on jo tuttu. Relativismin kohdalla dialogisuus taas ei merkitse juuri mitään merkkitystä. Ja jos se merkitsisi, sillä ei olisi mitään väliä koska ei olisi mitään merkitystä käydäänkö dialogia vai ei, koska tietoa ei olisi olemassakaan saavutettavana. On vain totuus ja epätotuus, absoluutti. Eikä tieto joka on aina epävarmaa ja testaamista vaativaa.
1: Dialogissa maailmankuvallisuuden kohdalla on oltava neutraali. Ja se ei tarkoita sitä että kaikkia maailmankuvia olisi helliteltävä kunnioitettavana lähtökohtaisesti. Tässä usein korostetaan tieteen rajallisuutta. Tiede ei kuitenkaan mitenkään ilmiselvästi ole rajattu. Monesti määritellään yliluonnollinen joka on määritelty lähtökohtaisesti joksikin eipropositionaaliseksi josta ei voi saada tietoa tieteen keinoin. Mutta ei mietitä onko tälläistä konseptia ja kohdetta olemassakaan. Lisäksi tämä määritelmä sitten liitetään eri aiheisiin aivan mielivaltaisesti. Oletetaan että tietoisuus koostuu sieluelementistä joka on juuri tällä tavalla yliluonnollinen. Loogisen positivismin ihanteen romahdus tarkoittaa ja koskee joka ikistä teoriaa. Myös gravitaatiota, johon monet luottavat tästä huolimatta. Se ei sen sijaan rajaa tiettyjä aiheita - kuten tietoisuus tai Jumala - automaattisesti tieteen ulkopuolisiksi. Nämä ovat varsin mielenkiintoisia oletuskasaumia jotka kertovat tietyisti heikkouksista tässä tyypillisessä ajatustavassa. Mutta vaikka nämä ohitettaisiin ja oletettaisiin että tiede ei todella voi jotain todellisia aiheita ja asioita mitenkään ratkaista se ei oikeassaollessaankaan tarkoita että oma vaihtoehtoinen keinovalikoima kuitenkin kykenisi johonkin mihin tiede ei pysty. Tieteen rajoitus ei anna tilaa omille pelleilyille ennen kuin on selvästi osoitettu että tässä tieteen kyvyt ylittävässä asiassa on muu tapa joka tuottaa ehtaa aitoa tietoa. Moni unohtaa tämän ja sekoilee. Heidän taustaoletuksenaan on ihmisen egosentrisyys jossa ihminen on perimmiltään kuin erehtymätön kaikkitietävä Jumala. Jokin joka ei voi olla perimiltään perseestä, typerä ja paska. Nähdäkseni tämä warrant -maailmankuva on itse asiassa jo kaikkea saamaamme todistusaineistoa vastaan.
Tämä on dogmaattinen ohjelmanjulistus jota ei voi kyseenalaistaa. Tämä on keskustelu joka luetaan paperista. Sitähän se aina on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti