Seppo Simolan lausunnot Päivi Räsäsestä ovat herättäneet kohua. Syynä on tietysti se, että foorumi on "Kirkko ja Kaupunki". Ja foorumin lisäksi Simola moitti varsin provokatiiviseen sävyyn kristillisdemokraatteja. Myöhemmin on sitten pitänyt esimerkiks irtautua siitä että tässä olisi kannustettu laillien poliittisen puolueen nimeltä KristillisDemokraatit kieltämiseen.
"Kotimaassa" otetaan kantaa siihen, miten "tavallisen aran helsinkiläisen usko" on ohitettu. Blogi keskittyy tunnevarauksiin. Siihen että faktatason ohi pitää katsoa tunnereaktioita. "Kun Simola provosoi, jotkut ihmiset provosoituvat. Onko kohtuullista, että provosoitunut ihminen ilmaisee olevansa provosoitunut? Voiko provosoidulta ihmiseltä odottaa järkevää reaktiota? Ja kun Raittila kuittaa provosoituneen ihmisen suuttumuksen aiheuttajan sanoilla "tekevälle sattuu", miten odottaisit provosoituneen ihmisen reagoivan?" Suhde provokaatioon ja tunnetasoon on mielenkiintoinen, sillä se tuntuu puuttuvan esimerkiksi uskonnottomien käsittelyssä. Onneksi tästä saadaan kommentteihin kristityn suusta osuva kommentti joka tuo tämänkin teeman mukaan. "Yksi oma teesini on ollut se, että kaikkien meidän, jotka olemme kasvaneet jostakin jonnekin, on syytä varoa sitä, että emme keskustelisi vain oman
entisen itsemme kanssa ja olettaisi, että ne sinne toiseen paikkaan jääneet olisivat samanlaisia kuin me itse olemme olleet." Esimerkiksi uskonkeskusteluun osallistuminen nähdään vain jumalanvihan ja uskonnon kiinnostavuuden kannalta. Vaikka tosiasiassa syynä voi olla kyllästymist-tympäytyminen jossa jyrähdetään siitä että asiaa on liikaakin esillä. Muodissa oleva sekularismi pyrkii uskonnon ja politiikan eroon. Se on näkyvää. Ja jotenkin ihmiset silti näkevät että sekularisti yrittäisi nimenomaan lisätä uskontopoliittista keskustelua. Kun se kuitenkin itse asiasa vain tuo esille sitä että uskontotematiikka salakuljetetaan lähes aiheeseen kuin aiheeseen ja että he tästä huolimatta haluavat olla omaa mieltään. Blogi kutsuu keskustelua "ohipuhumisen viikoksi" "Kulunut viikko voitaisiin nimetä ohipuhumisen viikoksi. Viikoksi, jolloin kirkollisen keskustelun osallistujat puhuvat, mutta läheskään kaikki eivät pysähdy kuuntelemaan. Vuorottelevien monologien viikko on tuskallista luettavaa. Luulen, että keskustelun osapuolet ajautuvat toisistaan entistäkin kauemmaksi."
Itse näkisin että on huvittavaa nähdä ohipuhuminen vahinkona. Se on päin vastoin oleellinen piirre jonka tunnistaminen johtaa oleellisiin huomioihin. Itse olen esimerkiksi huomannut että saat hieroa yksinkertaistakin asiaa jopa vuoden verran uskovan naamaan eikä tämä tunnista sitä vielä sittenkään. Ei vaikka tämä vaikuttaisi aivan leppoisalta. Ymmärrys ei kenties edes ole mahdollista uskovaiselle, joka on jumittant siihen yhteen maailmankuvaan ja joka ei joudu irtautumaan siitä elämänsä varrella. Ja toisaalta on huvittavaa olettaa että ohipuhuminen olisi ollenkaan vahinko. Kenties asiat ymmärretään suoraan sanoen aivan tahallaan väärin.
Arhi Kuittinen on toki laadultaan erittäin satunnainen mies. Mutta joskus hänen teologin koulutuksensa aivan selvästi kantaa hedelmää. Hän ihmettelee, kuten hyvä terävänenäinen ihminen tekeekin, ei sitä mitä sanotaan, vaan sitä mikä jätetään sanomatta. "Simola ohittaa täysin sen, että piispat ovat hyväksyneet viidesläisen, vähemmistöfundamentalistin kirkkoministeriksi, valtionkirkon poliittisen roolin ja etuoikeuksien pönkittäjäksi.
"Hiljaisesti", sympaattisella ja väistelevällä mediahiljaisuudella mutta varsin vankasti piispat ovat hyväksyneet erilaiset ei-luterilaiset lahkot, viidesläiset ja lestadiolaiset, valtionkirkon virallisen tuen piiriin, epädemokraattisen seurakuntapolitiikan ja kirkolliskokouksen valtakeskiöön ja sekä työntekijöiksi ilman teologista perustaa."
Hän nostaa esiin sen, että Räsänen ei ole mikään poikkeama vaan seuraus. Kuittinen korostaa että Räsäsestä on tehty syntipukki. Kirkko on politisoitunut, koska sen sisällä toimii mielenkiintoisia tahoja joista on peräti yliedustus "Räsäsen edustama kalvinistinen kirkkovaltio-poliittinen teologia on vaijettu mediassa mutta se on kirkon eliitin hyväksymää ja suojelemaa teologiaa kaikkien ruusuisten mediapuheiden takana. Kirkolliskokouksen edustajista 2011 jopa 74% ilmoitti olevansa viidesläinen viiteryhmältään, uskonkäsityksiltään ja "arvoiltaan". (Kotimaa-lehden toimitus 2011) Räsänen ja viidesläisten yliedustus kirkolliskokouksessa edustaa vain pienen 6% viidesläis-vähemmistön paisuteltua osuutta kirkon jäsenistä." Ja Päivi Räsänen on vallassa tiettyjen mielipiteiden kantajana kaikkea muuta kuin sattumalta. Kirkon sisäinen valtapolitiikka on luonut hänet, ja jotta valtapolitiikkaa ei tarvitsisi muuttaa, on yksilö Räsänen haluttu vaientaa. "Räsäsen on rehellisyydellään, viidesläisten saavuttamalla valta-asemalla, sidosryhmänsä vetoomuksilla ja omalla laskelmoimattomalla fanaattisuudellaan, "sinisilmäisyydellään", nostanut esille kirkon epärehellisen valtapolitiikan ja olemuksen valtion virastona: kirkko on ilman teologiaa, linjaa, päämäärää ja uskontofilosofiaa."
Kirkko on täynnä poliittista peliä. Se on ideologialtaan tarkoituksellisen hämärä. Sillä esilletuotuna se vaikeuttaisi varojen käyttöä. Jos ideologiset yliedustukset olisivat esillä, erittäin moni eroaisi. Kun joku sanoisi että Räsänen ei ole poikkeus, vaan hän edustaa marginaalista kahdeskymmenesosaa uskovaisista jotka käyttävät kolme neljännestä kirkollisesta vallasta, se haittaisi näiden rahojen käyttöä ideologisiin tarpeisiinsa. Kirkollisverovarojen ohjaaminen ja viiteryhmien avulla tehty poliittinen vaikutusvalta on jotain josta ei haluta luopua, koska se ajaa "marginaalisen valtaeliitin" ideologista näkökantaa parhaiten. Simolaa onkin käytetty todisteena siitä että "kirkko ei ole sellainen". Että kun kirkko ja kaupunki -lehti tuomitsee Räsäsen se osoittaa että kirkko on leppoisa paikka jonne mahtuu kaikenlaista. Ei. Päivi Räsänen nimenomaan on red herring. Ei erhehdys, vaan tiedetty vedätys.
Siksi olenkin Kuittista pessimistisempi. Kun hän esittää retorisen kysymyksen "Ovatko kaikki suomalaiset käsittäneet väärin kirkon olemuksen rippikouluaikana ja pakkosukonnonopetuksessa? Harhauttaako kirkko suomalaisia tahallaan rippikoulussa, eroamista ehkäisevissä nostalgisissa vetoomuksissa ja juhlapuheissa ajaakseen nyt fundamentalistisen vähemmiston tukemaa konservatiivista kirkon valtapolitiikkaa?" hänen oma vastauksensa voi olla että ihmiset osaavat. Itse näen että valtaosalla ihmisistä ei ole mitään aavistusta suunnilleen mistään. Sillä ainakin minun aikainen uskonnonopetus voitaisiin aivan täysin poistaa. Sillä se on helppo aine. Aine joka ei ole helppo siksi että uskonto tai teologia olisi helppoa. Ei edes siksi että uskonnolla ei tee elämässä yhtään mitään. Se oli helppo ja turha aine koska substanssia oli laittoman vähän. Kirkon olemuksesta ei opita mitään koska siitä ei opeteta mitään. Kun eroajia moititaan uskontotiedon keveydestä, on selvää että katse tulisi suunnata uskontotiedon lähteeseen, eli rippikouluun ja koulun uskonnonopetukseen. Kysymys onkin sen jälkeen että miksi uskontotieto on kaikesta pakkokurssittamisesta huolimatta onttoa. Ja miksi tälläistä tehotonta uskonnonopetusta ylipäätään tarjotaan kun se selvästi ei opeta yhtään mitään tarpeellista. Ja että miksi ihmiset silti valtaosin kuuluvat kirkkoon josta he eivät de facto tiedä yhtään mitään eivätkä siksi edes voi kannattaa sen ajamia asioita (joista eivät tiedä mitään) tai tunne sen opetuksia itselleen rakkaiksi ja tärkeiksi (koska ne eivät ole edes mielessä, saati sydämessä).
Näkisin että harhautus ei ole täysin tahallista. Kirkko on täynnä liberaalejakin pappeja joille kirkko on moniarvoinen. Mutta valtaeliitin ei nimenomaan kannata tulla esille. Viidesläiset ovat kahmineet pikku hiljaa valtaa kuten kunnon kalvinistisen dominionistin kuuluukin. Prosessissa on mennyt kymmeniä vuosia, eikä evankelis-luterilainen kirkkomme nosta meteliä siitä että se rahoittaa tahoja joiden teologia ei ole luterilaista teologiaa, vaan on jopa luterilaisuuden vastaista teologiaa. (Viidesläisten kalvinistiset vaikutteet ja vanhoillisleastadiolaisuus joka pitää valtionkirkkoa ja tapauskontoa pahuutena.) Yksi syy on myös siinä että ihmiset pelkäävät uskontoa, mutta puutteellisilla tavoin. (Ottakaa tässä hyvät ihmiset oppia minusta. Minä osaan dissata kirkkoa paljon monisäikeisemmin ja mielenkiintoisemmin.) Ihmiset pelkäävät vain fanaattista käännytys-julistusta, mutta he eivät sen sijaan pelkää sitä että joku käyttää valtaa fasadien takana. Julistus on toki julmaa, mutta sen pahuus on näkyvää.
Aina kun Räsänen jyrähtää, esille tulee epämiellyttävä totuus "kirkon virallisesta kannasta", ja rehellistä olisi tunnustaa valtaenemmistö ja sanoa että asiaan tulee muutos ja sitten tehdä se muutos. Tai sitten sanoa että kirkko on todella tälläinen eikä muuttaa mitään ja erotkoon ne jotka eroavat. Kumpaakaan tietä ei ole valittu. Se kertoo kaiken olennaisen. Kirkon sisäinen valtapeli halutaan pitää ennallaan, ajamaan pääosin (74%) marginaalisen (6%) vähemmistön asiaa. Siksi siitä ei haluta vuotaa ulkopuolelle, koska valtaosa ei tätä valtapeliä hyväksyisi vaikka tämä valtapeli pelataan käytännössä heidän rahoillaan. Sitten ihmetellään että ihmiset vieraantuvat, eivätkä pidä kirkon esoteeriseksi jäävää hössöhöpinän taakse täysin käsittämättömäksi jäävää "virallista kantaa" itselleen rakkaana. Ja eikä se haittaa jos näin käy, kunhan ovat jäseniä ja maksavat kirkollisveronsa. Sillä vähemmistö (6%) tietää että valtaosaa ei kuitenkaan saada omalle puolelle, joten on Jeesukselle parasta nyhtää pennit irti harhaoppisilta tekokiristtypakanoiltakin.
Onneksi kirkon tiimoilla on tässä kohden rehellisiäkin. Jaakko Löytty - jota ei ainakaan voida pitää minään uusateismin airueena - on sanonut suorat sanat kirkon vallasta - ja ennen kaikkea siitä kuka ja ketkä sitä oikeasti käyttävät. "esimerkiksi Kansanlähetys ei ole enää kirkon häirikköliike, vaan se on kaapannut vallan piispoja myöten. - Tyynempi kristillinen linja, tai kasvatuskristillisyys jos niin halutaan sanoa, kyyristelee piilossa ja pyytää anteeksi olemassaoloaan." Nykytila onkin se, että kirkollinen valtaenemmistö on vähemmistöllä joka elää jonkinlaita vainofantasiointia jossa se myös esittää näitä vainotuksitulemislausuntoja mediassa ja etenkin keskinäisessä kommunikaatiossaan. Sen sijaan asiallinen uskova joutuu pyytämään anteeksi sitä että vainoaa tätä valtaeliittiä olemalla julkisesti erimielinen. Valtaeliitille "Jeesus on julkisesti yhä arka ja sensuroitu asia" - ja vain siksi että he eivät kestä erimielisyyttä ja sekoittavat oman tiukkapipousuutensa ja herneen nenään vetämisensä ja ärsyyntymisen vainotuksi marttyyriksi tulemiseen. Tätä marttyyrinkruunua ja anteeksipyytelyasenteen vaatimista tarvitaan koska se on koko valtaeliitin rahapelin ylläpidon ydinasia. Ilman sitä ja koko korttitalo romahtaa.
Ja rehellisesti sanoen tämän korttitalon romauttaninen voisi aidosti rakentaa sellaisen kirkon johon kaltaiseni ihminen voisi kenties jopa palata. Tai ainakin johon kuuluminen ei olisi minun silmissäni jonkinlainen nolo henkilökohtainen piirre joka vertautuu enemmän johonkin pornofetissin julkiseen kannattamiseen - eli joka sinällään tulee sallia, mutta jota voi silti katsoa vähän alta kulmain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti