Mato -ongel(ma)

Tietoisuuden ja reagoinnin suhde on hyvin vaikea kysymys. Tämä tulee vastaan vaikkapa siinä vaiheessa jos lähtee miettimään eläinten hyvinvointikysymyksiä mato -ongella. Mato reagoi kipuun. Sillä on reagointitapa. Mutta onko sillä lisäksi tiedostettu kokemus kivusta? Tämän pitäisi olla tärkeä kysymys, sillä mukana tulevat mietinnät siitä mikä on eläinrääkkäystä ja mikä ei. Kysymys on vähintään mielenkiintoinen asia ratkaista.

Ehkä kuumin peruna aiheessa liittyy tietoisuuteen. Perinteisesti tietoisuus on selitetty erillisellä sielulla. Tässä ajatellaan että ihmisen ruumiista jäisi ylitse jotain, joka olisi tietoisuus. Tämä on vaikuttanut eläinrääkkäyskysymyksiin. Sillä usein on ajateltu että eläimillä ei ole sielua. Jeesuksen armolahja koskee tässä suositussa näkemyksessä ihmistä. Se voi johtaa miettimään samantapaisia asioita kuin lääkäri Pekka Reinikainen, jonka "Unohdettu Genesis" sivulla 319 kertoo, että metsäeläimillä, linnuilla ja maan matelijoilla ei ole sielua ja että näiden kuolemasta ja kärsimyksistä puhuminen ei ole sen vuoksi tarkoituksenmukaista.

Moni kuitenkin ajattelee, että tietoisuus olisi aivotoiminnan tulosta, ja että eläinten kärsimys rinnastuu vahvasti ihmisten kärsimyksiin. He korostavat että ihminenkin on eläin, ja oman itsen erityisasemaan korottaminen on vallankäyttöä. Se rajataan näin koska ihmisellä on valta. Näin syntyy lajirasismia jossa mahti antaa oikeutuksen.

Aivojen oman toimintansa ymmärtäminen onkin vaikeaa.

Gregory Chaitinin informaation luonteeseen liittyy todistus, jonka mukaan formaali systeemi voi rakentaa vain tuloksia jotka ovat vähemmän kompleksisia kuin se itse. Tämän on usein ajateltu tarkoittavan sitä, että esimerkiksi ihmisen aivot eivät voisi täysin ymmärtää itseään. Tarvittaisiin isommat aivot, ne ymmärtäisivät ihmisen aivot. Mutta tämä mutkikkaampi rakenne ei ymmärtäisi itseään. Conway, joka korosti itseorganisoitumista taas on nostanut esiin sen piirteen, että hyvinkin suuri kompleksisuus voi syntyä pienillä ehdoilla, joten mekanistinen aivolaitekin voi kuitenkin tuottaa hyvin ihmeellisiä asioita.

Kun nämä laitetaan yhteen, jaottelu johtaa siihen, että aivot voivat olla varsin jännittävä elin, mutta sen itseymmärrys on epätäydellistä.

Tietoisuuden tajuaminen on siis kenties ymmärryksen ulkopuolella. Tämä on eri asia kuin epäfysikaalisuus. Tietoisuus on siis ikään kuin sellainen emergentti piirre, joka tuottaa sellaista kompleksisuutta, jota aivot itse eivät osaa kalkyloida. On kuitenkin hyvin vaikeaa erottaa tälläistä tajuttavuuden ulkopuolella olevaa osaa sielun kaltaisesta tieteen ymmärryksen ulkopuolelle määritellystä ilmiöstä ja asiasta.

Mato sätkii kivusta, mutta jos se on vain refleksi. Jos mato onkin vain jotain sellaista jota ajatuskoe filosofisesta zombiesta yrittää nostaa esiin ; Siinähän on yksilö joka reagoi kipuun ja toimii muutenkin kuin sillä olisi tietoisuus, mutta siltä nyt vain puuttuu kvaalia kivusta ja muista asioista. Miten voidaan erottaa madon reagointi tietoisuudesta? Kenties mato vain on, eikä koe mitään elämänsä aikana. Se toki reagoi ja sitä voi tulla sääliksi, kun se sätkii koukussa. Mutta kenties kyseessä onkin vain refleksi. Niitähän on koomapotilaillakin joilla ei välttämättä ole tietoisuutta. Automaatti on eri asia kuin tiedostava olento.

Asiaa voidaan vielä mutkistaa sillä John Wilkinsin muistuttamalla huomiolla, että "itseorganisoituvan" emergenssin ja reduktion ero on monesti laskentakapasiteettikysymys. Tämä johtaa ajattelun Daniel Dennettin linjoille. Hänestä tietoisuus on osittainen; Hänelle tietoisuus on ikään kuin vähitellen kasvava ja vähenevä ominaisuus. Ihminen joka tekee tiukan tiettyyn kykyyn liittyvä rajanvedon että tietty asia on tietoisuutta ja tavoitteellisuutta, on väärässä. Dennettille madolla on tietoisuus. Toki paljon yksinkertaisempi kuin ihmisellä. Mutta ero on laskentatehon määrässä, ei siinä että ihmisellä olisi jokin täysin uniikki ja ainutlaatuinen lisäominaisuus.

Thomas Nagelin valtavan tärkeä "What Is it Like to Be a Bat?" -ajatuskoe liittyy aiheeseen vahvasti. Nagelin mukaan se, että jos jollain olennolla on tietoisia kokemuksia, kvalioita asioista, vain silloin tuntuu joltain olla kyseinen organismi. Nagelin mukaan kokemus oli subjektiivinen eikä sitä voinut mallintaa tai siirtää. Mikään tieto hermosolujen toiminnasta ei kerro subjektiivisesta kokemuksesta.

Wilkins on lähestynyt asiaa sitä kautta, että digitaalikamera prosessoi. Kameralla ei ole kvalioita, se on kone. Se kuitenkin prosessoi. Samanlaisia asioita tapahtuu myös ihmisellä: On hämmästyttävää miten epätarkka kuva silmästä itse asiassa lähtee. Aivomme vain prosessoivat ja käsittelevät kuvaa ovelasti ja lopputuloksena on varsin mukavanoloista kuvaa. Kamerat tekevät itse asiassa samantapaisia asioita. Niissä on mukana datankäsittelyä, joka selventää kuvia. Ihmisen aivot tekevät paljon enemmän kuin kamera. Tätä kautta tietoisuus voi olla mutkikkaampaa. Mutta se ei tarkoita että se ei olisi olennaisesti samanlaatuista, erot olisivat vain "kaistanleveydessä".

Kenties subjektiivinen kokemus voitaisiinkin siirtää informatiivisesti jos informaatiota siirrettäisiin vain valtavasti. Wilkinsin mukaan tietoisuuskysymyksessä on Sorites -paradoksi, pinoparadoksi. Siis kysymys on samasta, kuin tuuheasta tukasta josta irtoaa hiuksia yksi kerrallaan. Minulla on tällä hetkellä varsin tuuhea tukka jota on valtoimenaan, mutta sukuviat vihjaavat että vanhempana tulen kaljuuntumaan. Teen sen yksi hiuksi kerrallaan, joten on vaikeaa sanoa tarkalleen ottaen missä vaiheessa, monennenko hiuksen kohdalla, tukkani lakkaa olemasta tuuhea.
1: Omana välihuomautuksena: Informaatio "musta" on symboli, joka viittaa itsensä ulkopuolelle. Ihminen on nähnyt mustaa, ja on kokemut mustaa. Mutta tämä on hieman eri asia kuin muistaa kaikki mustuuteen liittyvät asiat, kuten sen, miten se ärsyttää silmän hermosoluja ja prosessoida nämä kaikki piirteet ulkomuistista samanaikaisesti. Tätä kautta on hyvä muistaa että esimerkeissä siirretään karkeistus. Ei siis ihme, jos kokemusta mustasta ei synny, kun informaatiota ei virtaa riittävän paljon ja riittävän nopeasti.

Wilkins huomauttaa että kameraesimerkin torjuminen sillä että kamera olisi eitietoinen ja ihminen tietoinen, on itse asiassa petitio principii. Siinä oletetaan että ihmisellä on jokin erityinen tietoisuus, joka ei ole prosessointia. Tämä on kuitenkin jotain, jota tässä ollaan tekemässä johtopäätökseksi. Petitio principii -keinolla syntyy vetoamista, ei argumentointia. Se muuttaa kysymyksen vastauksen etsimisestä siihen että maailmankuvan johtopäätös vain koherentisoidaan. Kysymystä ei ratkaista, vaan ennakkopäätös vain ylläpidetään. Samanlainen ongelma on Nagelin lepakkoajatuskokeessakin. Wilkins esittää että "The "information" in qualia is of a curious kind: it is inexpressible information. How something can be inexpressible and information is unclear to me." Kysymys on aiheellinen. Informaatio kun nähdään vaihtoehtojen rajaamisena. Informaation ajatus rakentuu juuri sen varaan, että joistain asioista tehdään todennäköisiä ja toisista epätodennäköisiä.
1: Nörtit liittävät tähän ajatuksen bitistä, joka on karkeasti sanoen vastaus "Kyllä vai Ei"

Tämä sai minut miettimään että kokemus voi olla sitä "ylijäämää", joka Chaitinin mukaan oli välttämätöntä. Se olisi informaatiota, mutta se olisi ihmisen aivojen rajallisuuden vuoksi kuvaamatonta. Tätä kautta asiaa voitaisiin auttaa liittämällä aivoihin lisäosia. Eli jos halutaan siirtää jonkun ihmisen kvalia, täytyy samalla olla tietoja hänen muista aivojen osistaan, jotta saataisiin muistoja. Nämä ovat yksilöllisiä. Tietokoneen kovalevyissäkin on eri ohjelmia, koska niillä on hieman erilainen elämänkokemus, joten tämä ei muuta aivojen tietoisuutta epäobjektiiviseksi. Temppuna onkin tiedonsiirto. Kenties yhteyksiä pitää hieman muutella, jotta ne saadaan sopimaan vastaanottajan aivosolujen toimintaan. Näin saadaan manipuloitua vastaavuus. Lepakkokokemuskin voisi onnistua lisäosilla.

Tämä on ajatuskokeena tietysti scifitasoa. Mutta pointtina onkin tuoda esiin se, että tämänlainen on kenties mahdollista. Eihän Nagelkaan osoita ajatuskokeessaan että siirtäminen on mahdotonta. Ei voi olla reilua ja tasapuolista että ajatuskokeissa todistamisen taakka siirretään toiselle, kun toinen näkemys voi olla ilman. Ytimenä onkin siksi huomata vain se, että ajatuskokeessa kvalia on nimen omaan prosessoitua informaatiota, joka on mekaanista. Sitä voisi vaikka sähköjohdoilla ja muilla värkeillä siirtää aivoihin niin että informaationlevitys on riittävän nopeaa ja riittävän tarkkaa. Joku voisi kysyä, että miten tämä kokemuksen samanlaisuus voidaan tarkistaa. Se onkin hyvin vaikea kysymys. Se johtaa siihen, että tämäkin näkemys on pohjimmiltaan petitio principii. Vastakkain on siis kaksi maailmankuvaa. Ainakaan toistaiseksi ei ole kikkaa erottaa kumpi on väärässä ja kumpi oikeassa.

Näin ollen jää auki myös se, onko mato -onginta kidutusta ja eläimen tietoisuuden tuhoamista. Etiikan kannalta tämä ei ole toki välttämättä oleellistakaan. Voi olla väärin tuhota mato, vaikka sillä ei ole tietoisuutta. Toisaalta voi olla oikein tuhota mato vaikka sillä olisi tietoisuus. Kysymys on siitä, mitä piirteitä pidetään tärkeänä.