Ihmiset sekoittavat usein itsepuolustuslajin harrastamisen väkivaltaan. Syynä on tietysti se, että itsepuolustuksen harjoittelussa lyödään ja heitellään ja tehdään muutoinkin asioita. Ulkoisesti mukana on toki samantapaisia piirteitä - onhan salin kaverillisessa treenausympäristössä asioita joita voi soveltaa vihollisiin sodassa tai kadulla. Mutta asenteellisesti itsepuolustuslajien harjoittelu ja vaikkapa katutappelu ovat varsin kaukana toisistaan. Asia on ehkä voimakkaimmillaan miekkailun kohdalla. Moni kokee että sen täytyy olla vaarallinen harrastus. Miekka on toki varteenotettava ja tappava ase. Mutta harjoittelussa tämä potentiaali ei aktualisoidu. Itse asiassa tämä välineen vaarallisuus ei ajakaan tappofrenzyyn vaan päin vastoin kehottaa harjoittelussa keskittymiseen ja varovaisuuteen ja turvallisuuspiirteiden korostumiseen. Ihan sen takia että olisi ne harjoitukset ensikin viikolla ja toisenkin kerran.Hieman vastaava sekaannus eri piirteissä koskee myös uskonto/uskonnottomuuskeskustelua. Tässä ateisteja vastaan tulee tavallisesti ns. "kohteliaisuusvaateita". Ateismia syytetään aggressiiviseksi. "Militant atheist" on kliseinen sanapari, jota ei ole vaikeaa löytää. Ilman googlen tuomaa puolimaagiselta tuntuvaa apua tuo sanapari tulee vastaan hyvin usein. Usein sana liitetään jopa kaltaiseeni agnostikkoon.
Tästä päästäänkin suoraan siihen, miten "militantti ateismi" ja "kohtelias ateismi" esiintyvät. Keskustelukenttä on sinänsä vääristynyt. Usein mikä tahansa ateismi saa helposti leiman "loukkaava ja ilkeä". Ja agnostikkoja varten on varattu leimallinen nimi jota esimerkiksi Pauli Ojala käyttää ; "kohtelias ateismi". Agnostikot liitetään muutenkin aika usein suoraan ateisteihin. Itse olen toki korostetun uskonnoton, joten tämä ei ole niin suuri virhe kuin monien muiden agnostikkojen kohdalla.
Keskustelu voidaan jakaa tavoitteisiin. Usein ajatellaan että uskonnottomilla olisi jokin tietty tavoite. Kuitenkin uskonnottomuudessa on hyvinkin erilaisia maaleja. Osa haluaa lopettaa koko uskonnon. Osa haluaa lopettaa yliluonnolliseen liittyvän taikauskon ja iskee tätä kautta tieteen kannatukseen ja taikauskoisten uskonnon ilmenemisten kuten rukousparannusten kimppuun. Osa haluaa että uskonto ei ohjaisi politiikkaa tai että uskonto ei omisi itselleen monopoliasemaa moraalikeskustelussa. Osa haluaa vain olla rauhassa. Osa haluaa kuulua ateistiseen yhteisöön sen takia että se on yhteisö. Ja osaa ei oikeasti vain jaksa kiinnostaa yhtään enempää. Tavoitteet ovat siksi hyvinkin erilaisia.
Monisyisyys tarkoittaa sitä että on luultavasti löydettävissä "tosi kovia vaateita". Näkemykset voivat olla ekstreemejä. Tälläistä ateismia voisi kutsua militantiksi tai ääriliikkeeksi. Kuitenkin kysymys on harvemmin tästä. Monisyisyys - ja se, että ateistit ovat itse asiassa yleensä ottaen ajamassa melko mietoja asioita, on keskustelu jossain muussa.
Ateismin militantiksi kutsumisessa ei olekaan kysymys fanaattisuuskeskustelusta "perinteiseen tapaan". Ei siis katsota ajaako ateismi jotain todella destruktiivista, kovaa ja murhaavaa yhteiskuntaan.
Sen sijaan uskonnottomissa kritisoidaan keskustelun sävyä eikä sen sisältöä. Kysymys on tavallaan retoriikasta eikä asiasta. Ei puhuta asiasta, vaan siitä minkälaisia sanavalintoja siinä käytetään.
Sävystä keskustelu on tietysti tehnyt keskustelusta kummallista. Sillä se liitetään ikään kuin itse liikkeen ekstreemiyteen. Tosiasiassa agnostikot voivat olla hyvin vihaisia. Ja toisaalta kulttien johtajat ovat yleensä poikkeuksetta kyenneet ystävälliseltä vaikuttavaan kommunikaatioon ; Kulttien johtajat puhuvat yleensä siloiteltua kieltä. Minä olen agnostikko, joka on uskontoja kohtaan lievä suhtautumistapa. Minun sävyni on kuitenkin melko aggressiivinen. Olisi hyvä huomata että strategia ja tavoitteet ovat eri asioita ; Kenties ystävällinen sävy ja ilkeä sävy johtuvat enemmän keskustelijoiden persoonista kuin itse liikkeestä.
Tämä herättää sinänsä vaikeita kysymyksiä. Koska tämä tarkoittaa sitä että uskonnottomille syötetään jokin strategia. Jos jokin on huono retorinen sävy, on vaatimus ikään kuin toisenlaisen strategian käytölle. Siksi ei olekaan ihme, että ateistinen yhteisö käyttää sanaparia "Concern troll" huolestuneesta kristitystä joka neuvoo ateistejen strategioita. Sanoma on kliseiseesti vetoaminen "kunnioita ja vaikene" -teemalla. Sisältönä on se, että "muu johtaa uskovaisten vihaan ja tämä ei aja ateistien asemaa." Tässä kohden ytimeen astuu se, miksi meidän täytyisi välittää jostakusta joka ei jaa tavoitteita ja jota ei kiinnosta uskonnottomien asioiden menestyminen. Tai pahempaa : Joka pitäisi sitä jopa ikävänä asiana. concern troll saakin siksi aina huvittuneen ja ärsyyntyneen kohtelun. Ja ansiosta.
Toisaalta sävyyn liittyy ärsyyntyminen. Tämä taas on monisyinen assia:
1: Se liittyy myös siihen miten lujasti asiasta provosoidutaan, jolloin päämäärä provosoi. Esimerkiksi kun Islaminuskoiset loukkaantuivat Muhammad -pilakuvista niin että piirtäjästä pitää julistaa "DOA -tyylinen" tapporaha aina silloin tällöin, on miltei selvää että sarjakuva oli provokatiivinen. Tämä sarjakuvan provokatiivisuus taas ei johdu niinkään sarjakuvasta vaan lukijasta: Islamilaisten suuttumus johtuu siitä, että islaminuskon osat ovat monilta osin hyvin pikkumaisia ja pikkusieluisia tässä kohden. Joten sarjakuvista provosoituminen kertoo siitä että islamiin liittyy vakavia ongelmia muun muassa väkivaltaisuuden oikeuttamisten kohdalla. Vastaava näkyy tietysti siinä miten suomessa fundamentalistit ja konservatiivit reagoivat homojen prideä vastaan tehdyssä kaasutusiskussa. He muistuttivat että itse kulkue, laillinen mielenosoitukseen tai juhlakulkueeseen sidottu tapahtuma, oli provokaatio joka teki laittoman ampuma -aserikokseksi luokiteltavan kaasuiskun ymmärrettäväksi ja kenties jopa hieman hyväksyttäväksikin.
___1.1: Toki provosoituminenkin voi olla joskus paikallaan, mutta tällöi keskustelu siirtyykin tavoitetasolta sävytasolle. On eri asia provosoitua ja tehdä verbaaliset vastaiskut kuin tehdä väkivaltaan tai sen uhkaan perustuva isku vihassa.
2: Ja toisaalta sävytasolla tapahtuva loukkaaminen voi johtaa provosoitumuseen jolloin kyseessä on keskustelun sävyyn liittyvä provosoituminen. Tähän liittyy se, että vastustamisessa olevat sävyt kimmahtavat helposti takaisin. Fundamentalistien tekstin alaiseksi joutunut loukkaantuu helposti. Ja tämän jälkeen luonnollinen suuttumisreaktio ikään kuin vahvistaa ennalta saatua näkemystä. Jos ateisteja pitää vihaisena ja moraalittomana ja menee heille tämän kertomaan, he voivat loukkaantua ja tämä loukkaantuminen taas tulkitaan fundamentalistin silmissä siten että hänen väitteensä onkin tosi koska ateisti loukkaantui.
Tosin retoriikassakin on siis itse asiassa kaksi tasoa. On strategiataso jossa tyyli harkitaan ja sillä tavoitetaan tiettyä lopputulosta ja persoonataso, jossa sävy johtuu omasta persoonasta tavoitteen sijasta. En keskity tähän tässä kovin paljoa. Osittain siksi että nämä ovat toisistaan erottamattomia. Esimerkiksi PZ Myers on tunnettu räväkästä kielenkäytöstä ja tämä voi johtua joko siitä että hän ajattelee ravistelevansa tällä keinoin taikauskoja ja tabuja vahvemmin. Tai sitten hän on vain karkea suustaan.
Tämä tuo mukanaan kaksi ongelmaa:
1: Henkilökohtainen tyyli ja siihen vetoaminen on itse asiassa pohjimmiltaan ad hominem -strategia, jossa jonkun esittäjän habitus ratkaisee asian, eikä hänen argumenttiensa sisältö. Näin ollen miellyttävää kieltä käyttävät persoonat saavat yliotetta ja kovempaan ja suorempaan kielenkäyttöön tottuneet rajataan ulos. Tätä kautta keskustelukenttä muuttuu sliipatummaksi, mutta sisältö menettää merkitystään.
2: Toisaalta suuttuminen kertoo myös henkilökohtaisesta sitoumuksesta asiaan ; Vihan tunne tarkoittaa aina myös sitä että asialla on merkitystä henkilölle. Tätä kautta se, että vihaiset sävyt kielletään on itse asiassa hieman sama asia kuin se, että vaiennetaan ne jotka ovat ahdistuneita tai peloissaan joistain asioista. Äksyjen sävyjen vuoksi kieltäminen on siis itse asiassa hieman sama, kuin jos kieltäisi niiden osallistumisen joiden emotionaalinen tarve asian käsittelyyn on kovin.
Kaiken kaikkiaan ateistien militanteiksi kutsuminen ei tunnu kovin riittävältä. Se näyttää enemmän ad hominem -pilkkastrategialta jolla keskustelua siirretään asiasta henkilöihin. Lisäksi on hyvä huomata, että vaikka uskovaiset saattavat käyttää tyylitasolla kaunista kieltä ilman kiroilua, he tekevät vakavia asiatason syytöksiä. Ateistit esitetään tavallisesti moraalittomina, nihilisteinä ja muutenkin yhteiskunnallisesti vaarallisina kammotuksina. Tälläisellä asenteella vihaisuuden ennustaminen on itseääntoteuttava ennustus. Minä olen metsä, joka huutaa siten miten sinne huudetaan. Ja pirun ylpeä tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti