Skeptikon ongelmana on se, että hän usein joutuu joko olemaan hiljaa tai tukemaan pseudotieteitä rahallisesti. Syynä on se, että "vastustaja on tunnettava", joten tämän argumentit on luettava. Tämä taas vaatii ostoksille menemistä.
Otan esimerkin kreationismin (kirjon) kautta, koska sen parissa olen pyörinyt eniten. Vastaava tilanne heijastuu kuitenkin myös muissa vastaavissa aiheissa.
Larry Moranin blogaukseen tuli kommentti. Se kuvastaa hyvin tilannetta. Kuvauksessa kerrotaan, miten Wellsin Intelligent Design -kirjaa "Icons of evolution" ei juurikaan myydä. Monin paikoin samat (pisteellä merkityt) kirjat ovat hyllyssä vuodesta toiseen. Myyntiluvut kasvavat kun paikallinen kristillinen koulu pistää kirjan pakollisten luettavien joukkoon. Eli käytännössä kun kirjaa pakotetaan ostamaan. Silti myyntimäärät eivät ole valtavia. Samassa jutussa paljastuu että yliopistossa tekstiä käytetään esimerkkimateriaalina, ja jostain nämäkin kirjat on ostettu.
Mainitun kirjan kokonaismyyntimäärät 10 vuoden aikana eivät ole mitenkään erityisen mahtavia. Vaikka Intelligent Design oli aikanaan "kovaa kauraa" USA:ssa ja siellä on tunnetusti paljon fundamentalistikristittyjä, kreationisteja ja muita jotka ovat kiinnostuneita juuri tälläisestä materiaalista. Ensivilkaisulla myyntiluvut tuntuvat isoilta numeroilta, mutta jos ajatellaan kohderyhmän laajuutta, on selvää että kirjaa ostetaan näiden parissa marginaalisesti. (Vaikka yksikään kirja ei joutuisi skeptikoiden käsiin ja hyllyihin).
Syykin on selvä. Kirjat on itse asiassa tarkoitettu skeptikoille. Ne ovat käännytysmateriaalia. Omien puolella tilanne on se, että heille riittää että kirja on olemassa. Kun on kirja jonka kerrotaan tukevan omaa asiaa ja olevan tieteellinen on tärkeä turvallisuutta tuottava tekijä. Heille ei ole niin tärkeää lukea ja ymmärtää asioita.
Toki pseudotieteissä on muutamia jotka lukevat. Mutta he ovat "eliittiä". Tämänlaisia uskonnollisia yhteisöjä kuvaa hierarkia. Kirjoja lukevia kunnioitetaan. Mutta suurin osa on "riviuskovia", joilla ei ole hierarkiassa erityisasemaa. Heille uskonto on arkielämän asia, ei debattiasia.
Tämä selittää sen, miksi useilta uskovaisilta tulee aivan käsittämättömän outoja argumentteja.
1: Usein pyydetään vain lukemaan joku kirja, jonka kerrotaan olevan hyvä. He eivät kykene keskustelemaan kirjan sisällöstä. Ja jos voivat, heitä joudutaan korjaamaan. "Flew -kömmähdyksen" kaltaiset ovat heidän parissaan arkipäivää. On vaikeaa suhtautua tälläiseen epäfaktapeittoon oikein mitenkään muulla kuin ylenkatseellisella huvittuneisuudella. Tekninen pikkusormimieli sanoo että mainostusta ja tosiasioina heitettyjä asiavirheitä.
2: Edistyneemmät heistä osaavat yhden kirjan sisältöä. Mutta heilläkin on huonona piirteenä joustamattomuus. He eivät debatoi vaan toistavat.
3: Kaikista edistyneimmät voivat jopa myöntää virheensä argumentoinnissa, mutta palaavat vanhaan jo virheeksi tunnustamaansa argumenttiin, kun he seuraavan kerran lukevat samaa kirjaa ennen nukkumaanmenoa.
Huikein puolustus tällä perustasolla näyttää olevan kombinaatio jossa muita voidaan moittia epäloogisiksi, mutta omaan lempinäkemykseen kohdistuvat asiat katoavat kun muistutetaan "oikeudesta mielipiteeseen". Vaikka skeptikkohan ei ole yleensä mitenkään lailla kieltämässä pseudotieteitä. Oikeus mielipiteeseen on eri asia kuin se, että kaikki mielipiteet olisivat näkemyksissään yhtenäisiä ja ainakin jokseenkin loogisia (joka ei minulle riitä vaikka onkin eräänlainen minimitila) ja tieteellisesti perusteltuja (joka on paljon vaikeampaa).
Tämä epätasapainon syvyys selittääkin sitä, miten kirjoja lukeneet ja osanneet ovat niin arvostettuja omiensa parissa. He ovat selvästi vähemmistöä. Onneksi heitä on, sillä muuten tilanne olisi aivan liian toivotonta.
Toisaalta asiaa Suomessa auttaa se, että kirjoja löytyy usein kirjastosta. Pseudotieteilijät nimittäin ovat suosionkipeitä. Niinpä he lahjoittavat teoksia kirjastoihin. Siellä ne ovat heille painokustannus, ja kaltaiseni skeptikko voi ne sitä kautta lainata ja lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti