Tehtävänannon rajojen mietintä:
Ensi alkuun on hyvä huomata, mitä tämä meemi ei mielestäni tarkoita.
1: Se ei ole mikään "suosituslista." Tämä onkin tärkeä asia, koska on eri lailla hyviä kirjoja. Palkitseva kirja, helppolukuinen kirja, kirja jonka lukee kerralla, kirja jota lukee pitkän ajan pieni pala kerrallaan, kirja johon palaa uudestaan. Ne ovat luultavasti hyvin erilaisia. Tätä kautta ei ole mitään yhtä lukutapaa: Kaikissa on mukana syitä jonka vuoksi lukee. Ja yksi ihminen voi pitää niistä, ja niiden arvojärjestäminen voi olla mieletöntä. "Minkälainen kirja on hyvä" ei ole mikään "yksi ja tietty" luokka.
2: Toisekseen tämä ei ole mikään tarkka valikoima "kaikista kirjoista" joita olen lukenut. Tämä ei ole myöskään lista siitä, mitkä kirjat ovat mielestäni erityisen hyviä. Tämä olisikin vaikeaa, koska lukemieni kirjojen määrät vaativat kymmenien tuhansien käsittelyä. En muista kaikkia nimeltä. Sisällötkin on monesta unohtuneet ja sekoittuneet keskenään. Tätä kautta yksittäisen kirja vaikutus olisi vaikea arvioida.
3: Tämä ei ole myöskään mikään "uusia teitä avaava" tai edes siihen kannustava juttu, koska tosiasiassa minä kuten moni muukin tekee karsintaa. Ja mielestäni tätä pitäisi lisätä.
___3.1: Ensinnäkin ei ole mitään syytä lukea kaikkia ja kaikenlaisia kirjoja. Moni ihminen tietää kirjoista jo ennen kuin on avannutkaan niitä. Tätä valikointia käytetään hyväkseen kirjakaupoissa, joissa ostetaan kirjoja joita ei olla vielä luettu. Mahdollisesti jopa useammin kuin sellaisia kirjoja jotka on jo luettu.
___3.2: Lisäksi pitäisi korostaa "taloudellisesa lukutapaa". Tyler Cowen ehdottaa että ihminen lukisi kaikkia kirjoja, ja lopettaisi niistä suuren osan. Sitoutuminen ei välttämättä ole hyvä asia kirjoissa. Huono kirja pitäisi heittää useammin nurkkaan.
Oman lähtökohdan reunaehtojen konstruointi.
Tosiasiassa tässä on kyse siitä, minkä kirjojen on katsonut vaikuttavan elämäänsä. Tässä kohden aloin tekemään listaa ja karsimaan tietyllä prosessilla kirjoja niistä joita olen lukenut.
1: Yritin hillitä itseriittoisuutta. Sillä tämänkaltainen kysymys houkuttelee silottamaan julkisuuskuvaa. Että laittaa vain huipputiedemiesten kirjoja ja kirjoja jotka on voittanut erityispalkintoja. Että laittaisi siihen kaikkea arvostettua ja tunnettua kaunokirjallisuutta. Tämän karsimiseksi, vaikka pitäisin jonkun tunnetun kaunokirjallisuuden teoksen sisällöstä, heittäisin sen pois, varmuuden vuoksi. Siksi valikoin vain "vähemmän tunnettua kirjallisuutta". Eli jos se antaa liian positiivisen kuvan, se on todennäköisesti "väärä kuva". En halua että kirjalista olisi mikään "peilin kirkastaja" joka korostaa miten mainio veikko olen. Jos ei muuten, niin sen vuoksi että jos se ei ole aidosti "minun minuuteen" vaikuttanut, siihen tarttuu sellaista egoilua, jonka lukija huomaa kyllä valehteluksi ja hännän nosteluksi kilometrien päähän. Kirjoittipa sen sitten "joka tunnetaan terävänä analysoijana" -muotoon jossa viitataan toisten sanomisiin tai ei.
2: Tämä ei saa olla vain kirja, josta pidän. Lisäksi sen olisi konkreettisesti vaikutettava persoonaani. Tätä kautta esimerkiksi "Taru Sormusten Herrasta" jäi pois. Olen lukenut sen useaan kertaan, mutta persoonaani siitä ei ole mielestäni jäänyt jälkiä.
3: Kirja ei saa olla sellainen, että se on joskus vaikuttanut, mutta että se ei vaikuta enää nykyisin. Että sillä olisi joskus ollut jokin erityinen arvo. Tätä kautta dumppaantuu iso kasa kristillistä että shamanistista ja meditaatio kirjallisuutta. (Itse asiassa haluankin haistattaa niille pitkät.)
4: En ota esiin kirjoja jotka vaikuttava johonkin filosofiseen koulukuntaan, eli sen täytyy vaikuttaa nimen omaan luonteeen ja arkielämään. Muuten elämästä tulisi helposti "akateemisen irrallista". Siispä listan kirjat eivät niikään ole rakentaneet sitä mitä mieltä olen, vaan vaikuttavat siihen minkälainen olen. (Tosiasiassa olen kuitenkin enemmän kotikasvatuksen, kavereiden, geenien ja turpaan saamisteni summa.)
5: Otan vain sellaisia kirjoja joita minulla on omana. Jos en omista sitä, en saa siitä kuvaa. Ja jos en ole vaivautunut hankkimaan/varastamaan/lainaamaan sitä, tullen toimeen ilman sitä. Jo ostotoimenpide itsessään on markkeri kirjan merkityksestä.
Lopullinen läjä:
Nämä kirjat, joita en laita siististi rinnakkain, koska siitä saattaisi syntyä jokin ihme harhaluulo siitä että ihmisen mieli ja minun mieleni olisi jokin järjestelmällinen laitos. Laitoin ne läjään. Tietenkin haluatte perustelut sille, miksi juuri nämä kirjat on valittu.1: Markus Kajo, "Kettusen paluu - ihmisen käsikirja" muodostuu lyhyistä jutuista. Ne käsittelevät humoristisesti ihmisyyttä ja siihen liittyviä asioita. Tämä kirja on antanut minulle paljolti ihanteeni. En siis ole kirjan mukainen, mutta se on heitättänyt monta seikkaa kyseenalaiseksi. Osoittanut paheitani. Mutta kannustavasti. Mielestäni kirjan kirjoittajalla on sellaista aitoa Sokraattista filosofista asennetta, johon on erittäin vaikeaa törmätä.
___1.1: se lähestyy asiaa huumorin kautta. Elämä ei ole niin totista vänkäämistä, kuin jotkut yrittävät rakentaa. Että kaiken ei tarvitse olla elämää suurempaa.
___1.2: Se miettii juuri pieniä asioita, joista löytyy samalla arvoa. Kaiken ei tarvitse olla kaukana ja suurta ollakseen merkittävää.
___1.3: Kolmannekseen se sisältää ison palasen ihmettelevää asennetta, eikä se esitä tietävänsä juuri mitään. Tietämättömyys on olotila, jonka kanssa on pakko tulla toimeen. Kun kirja ihmettelee näitä, samalla herää mieleen se, että jos pienissäkin asioissa on epävarmuutta, niin miten suurissa asioissa olisi yhtään vähemmän?
___1.4: Se ei sisällä varsinaista ideologiaa. Se ihmettelee ja kritisoikin asioita, mutta sävy ei koskaan ole tuomitseva. Tämä on opettanut kriittisyyden aidon sisällön. Erimielisyys ei tarkoita samaa kuin vastustaminen ja vihaaminen. Samoin asioista voi tehdä mielipiteitä ilman että niiden pohjalta rakentaa jonkun valtavan ideologiamonoliitin, joka olisi ristiriidaton. Ja sitten esittäisi että se ideologiamonoliitti on se, mitä ihminen on. Olemme ristiriitaisia, outoja pähkäileviä, ja typeriäkin olentoja. Ja hyvä niin.
___1.5: Kirja sisältää myös sen, että se lähestyy asioita viittaamalla tieteellisiin tosiasioihin ja tuomalla näiden hassuja piirteitä esiin. Tämä tarkoittaa sitä että tieto ja kiinnostus ei ole ammattilaisten yksinoikeus, ja että se, että asia on "faktaa" tai "nippelitietoa" ei vielä tarkoita että se olisi "kuivaa". Pro -science -asenne ei välttämättä ole samaa kuin kaikkitietävyys, arroganssi, kilpailu, vastustaminen, ilkeys. Eikä tarvitse olla edes nörtti tai muu "egghead".
2: Daniil Harms, "Ensiksikin ja toiseksi". Kirja sisältää absurdeja novelleja. Niissä absurdius rakennetaan arkisten asioiden ympärille. Siinä outo tunne rakentuu siihen että joku nousee aamulla ylös, menee ulos ja kohtaa miehen, joka on juuri ostanut polakan. Kirjailija oli lapsia vihaava mies, joka kirjoitti elantonsa kirjoittelemalla juttuja lapsille. Jotta saisi rahaa mahorkkaan. Henkilö, joka muutti itse oman nimensä "Harmiksi". Ja se näkyy. Novellien henki löytyy tässä tapauksessa melko hyvin tämän kirjoittavan ihmisen itsensä kautta. Tätähän se elämä on. Se on ensisijaisesti kummallista, ja oma ideologia ja oma itse on tavallaan kaupan. Päivästä riippuu se, naurattaako, itkettääkö, vai tuleeko vain säälivän samaistunut olo.
3: Magnus Mills, "Taivaanrannan kulkijat" on pidempi juonellinen kirjoitus, joka käytännössä on opettanut minulle kaiken sen, mitä mieltä olen parisuhteesta, unelmista ja niiden romahtamisesta. Sekä siitä, miten yhden tavoittelu voi johtaa siihen että toinen menetetään. Eikä silti ole takeita siitä, että tavoiteltu saataisiin. Kirjassa puitteet ovat alussa melko pelkistetyt. Aavikolla on alumiinista tehty talo, joka kutistuu ja laajenee lämpötilan mukana. Hiekkaa on lapioitava. Tähän kuvioon astuu ja siitä poistuu ihmisiä, joiden olemassaololle ei ole sen kummempia syitä. Nainen, jota päähenkilö ei muista, tulee jostain koska hän muistaa sinut. Ihmisyys rakentuu läsnäolon kautta. Ideologia taas saa ihmiset yhdessä tavoittemaan mahdottomia. Mutta vain siinä määrin, missä ideologia myötää ihmisten unelmaa. Kaikki rakentavat kun se on yhteinen unelma. Ja vaikka yhden annetaan olla johtaja, koska hän osaa ja koska hän on aloittanut koko prosessin. Mutta hänenkään ei anneta sorkkia itse unelmaa. Vaikka se olisi niinkin kummallinen, kuin halu asua alumiinitalossa kanjonissa ja vaihtoehto - tiilitalot - olisivat paljon kätevämpiä. Unelmien ei tarvitse toteutua tai olla järkeviä ollakseen vaikuttavia. Lisäksi ideologian ei saisi antaa vaikuttaa erottavasti: Nainen, joka tulee tyhjästä koska muistaa sinut, voi kadota elämästä jos lähdet liiaksi kaivelemaan kanjonia. Ja loppujen lopuksi Sillä ei ole väliä sillä, missä asut, vaan kenen kanssa.
4: Magnus Mills, "Aidantekijät" on edellisen kirjan kirjoittajan aikaisempi kirja. Siinäkin on erittäin pelkistynyt ympäristö. On kaksi skottia jotka vihaavat brittejä. He ovat laiskoja aidantekijöitä. Heitä valvomaan käsketään brittiläinen työnjohtaja, jossa on vain kaksi vikaa. Hän on työnjohtaja ja brittiläinen. Työnteossa valtaosa kuluu vaikeuksissa, kuten vesisateessa ja siinä että aidan tilaaja kuolee onnettomuuden kautta paalulekan iskuun. Työnteon aikana haaveillaan suurista. Nimittäin vapaasta ja oluesta. Lopun aikaa istutaan pubissa juomassa olutta -velaksi jos rahat on jo juotu. Koska siinä voidaan "iskeä naisia". Kuitenkaan tähän liittyy lähinnä tonttumaisesti tönöttämistä. Jos joku menee iskemään naisia oikeasti, tätä ei katsota hyvällä. Onnistuminen aikaansaa kateutta. Kirjassa ei tapahdu mitään yliluonnollista (tai muutenkaan mitään), mutta siinä on koko ajan hämäräperäinen ja jopa pahaenteinen tunnelma. Lisäksi siinä on toistokappaleita, joissa on identtinen teksti ja tilannekuvaus. Joka pilkkua myöten. Mutta konteksti on eri, jolloin teksti tuo ilmi aivan eri kuvan. Haluaisin tehdä tästä kirjasta elokuvan-
5: István Örkény "minuuttinovelleja". Kirja sisältää absurdin, groteskin, pelottavan ja huvittavan täydellistä rinnastamista erityisen lyhyissä novelleissa. Se on kuitenkin sisällöltään erityisen kriittinen, se nostaa esiin hänen elämänsä aikaisen poliittisen tilanteen asioita: Poliittisen kuvan takana on ikään kuin vinksahtanut maailma, joka on outo ja kauhea ja hassu. Ja se on juuri se, mitä todellisuus tavallaan on. Kirja haluaa muuttaa asiaa, muutoshalun henki ja aktiivinen toiminta paistaa rivien välistä vahvasti. Kuitenkaan siinä ei ole ideologista sisältöä. Tai jos sellainen on, se on ihmisyys. (Soveltaen: Ihmistä ei pitäisi ajatella sen mukaan onko hän "kristitty" siinä mielessä miten kristityt ovat määrittäneet itsensä. Sen sijaan pitäisi katsoa tämän "määritelmän taakse" ja löytää ihminen, se joka katsoo olevansa kristitty. Hän on se, mikä on, sanoipa ideologian virallinen määrittely sitten mitä tahansa. Sillä kun määritelmä ja ihmisyys eivät kohtaa, syntyy ristiriita, jossa todelisuus on vahvempi vaikka ideologian sisältö yrittääkin muuta esittää. Ja tästä virheestä syntyy vain groteskia kummallisuutta.) Kirjailija ei kuitenkaan ole ilkeä tai raivoa aiheuttava. Hän onkin sanonut että "Vain iva loukkaa, ei nauru, varsinkaan ei sellainen nauru, jonka groteski aiheuttaa".
6: Dan Simmons, "Hyperion". Tämä kirja kertoo erilaisista maailmankatsomuksista ja niiden törmäämisestä. Sen sankarina on erilaisia tahoja, jotka erilaisten maailmankatsomusten ja uskomusten kautta tuovat vaikeuksia siihen kysymykseen "mitä on persoona". Yksikään ideologia ei oikeastaan selitä sitä, vaan nostaa siihen uusia ongelmia. Jokainen matkalainen on aivan erilainen, ja he ovat erimielisiä lähes kaikesta. Islamilaisen ammattisoturin ja juutalaisen kirjaviisaan tai druidin välillä on vain vähän yhteistä. Tälle kirjassa on olennaista se, että jokainen kertoo oman tarinansa. Ne sidotaan yhteen tarinalla, jossa he menevät etuoikeutetusti tapaamaan "lepinkäistä", joka on varsin kauhea jumala. Kirjasarjan myöhemmissä osissa asioita selitetään auki, ja niille annetaan vastauksia. Itse kuitenkin jätän sarjan juuri tähän. Se on vain yksi kirja. Se nimittäin kokoaa yhteen erilaiset ihmiset. Kaikilla on tarina. Ja se, mikä sitoo ihmiset yhteen, on päämäärä, joka jää toteutumatta. Tärkeämpää on näiden ihmisten elämä ja heidän kokemuksensa ja tarinansa. Matkanteko, ei päämäärä ja saavuttaminen.
7: Andy Riley, "Pupujen itsemurhakirja". Olen saanut tämän lahjaksi ihmiseltä, joka sanoi että se on erittäin minun näköiseni kirja. Tämä ei siis ole niinkään rakentanut kuin ilmiantanut persoonaani. Siinä suloiset pienet pupuset eivät vaan jaksa elää ja kuolevat erikoisilla ja mielikuvituksellisilla virityksillä. Se on sarjakuvakirja. Sisältää vähän tekstiä. Herättää kuitenkin kysymyksiä myös siitä, että itsemurha ei ole vain goottien ja angstaajien asia. Kysymys siitä, kenellä on oikeus haluta kuolla ja kysymys siitä, kenen hallussa elämä lopulta on, voi tulla mieleen. Ei poista kuolemanpelkoa, eikä anna käytännöllisiä keinoja kuolemiseen. Naurattaa kuitenkin.
8: Neil Gaimanin "American Gods" on fantasiakirja, joka yhdistää fantasiaelementtejä nykyaikaiseen kuvaamiseen. Gaiman tuo esiin vankan mytologioiden tuntemisensa kautta kysymyksiä siitä, miksi jollain Jumalalla on merkitystä milloinkin. Tähän liittyy tietysti se, miten Jumalat saapuvat paikalle ihmisten mukana eivätkä ole valmiina perillä. Samoin kuin se, mikä on Jumala. Ja mikä on rituaali. Arkipäiväisesti alkavat tapahtumat tiivistyvät : Vanhat ja jo unohdetut jumalt, kuten Odin ja Horus kamppailevat uusien ja erikoisten jumalien, kuten Median kanssa. Kaikki odottavat ihmisiltä uskoa ja vaativat heidän aikaansa. Nykyamerikan palvonnan kohteiksi osoitetaan kristuksen lisäksi mammona. Ihmissydämen ristiriitaisuus ja joka paikkaan tempovat vaateet nousevat esiin pitkn matkaa.
9: Matt Ridleyn "Origins of virtue" käsittelee yksinkertaisesti sitä tieteellistä kysymystä, miten ihminen on voinut evoluution kautta synnyttää moraalisia tunteita ja miksi niiden sisältö on sen suuntainen mitä se on. Erittäin harvoin tiedekirja onnistuu rämpyttelemään etiikan kieliä. Tämän kirjan kohdalla on kuitenkin syytä muistaa, että is-ought -ongelmaa ei ole ratkaistu: Siitä miten asiat ovat ei pitäisi päätellä miten niiden pitäisi olla. Mutta tässä kohden pääsee kuitenkin tutkimusmatkalle ihmisten lajinmukaisiin etiikan rakenteisiin. Tätä voidaan käyttää etiikkapohdintojen apuvälineenä. (Sillä etiikan ei tarvitse olla todellisuudesta vieraantunutta is-oughtista huolimatta. Kun mietitään etiikkaa on hyvä tietää että pommi räjähtää. Tämä ei tarkoita että se olisi oikein. Mutta tämä räjähdysfakta on silti olennainen kun mietitään esimerkiksi sitä minkälaisia sota -aseita ihmisille suolletaan.) Ei sisällä ideologiaa. Tätä voi lukea olipa sitten kristitty, ateisti tai ei.
10: Guy Windsor, "Swordsman's Companion". Kirja esittelee italialaista miekkailua, joten se ei sinällään kosketa "minun ydinaluetta". Mutta se on kuitenkin minun ensimmäinen eurooppalaista keskiaikaista miekkailua käsittelevä kirja. Sen kirjoituksen luonteeseen on tiivistynyt mainiosti se, mitä on olla historiallisen miekkailun rekonstruoija. Se kertoi minulle mistä hommassa on kysymys. Tässä mielessä se on "minuuden kirjoista" erityisen oleellinen.
Ehkä tämän pohjalta voidaan ymmärtää hieman siitä, miksi olen tälläinen kummallinen kusipää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti