Tämä on 1100 blogijuttuni. Rituaalinani on aina ollut leikitellä blogailuun liittyvillä teemoilla. Nytkään en ajatellut tehdä poikkeusta. Tällä kertaa ajattelin nostaa esiin taustamotivaatioideni luonne. Tämä ei ole kovin vaikeasti arvattava. Taustalla pyörii ajatus "renessanssimiehestä".Tätä kautta tämä blogi on eräänlainen kooste, jonka tavoitteena olisi ikään kuin täyttää Douglas Adamsin otsikko "Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki." Näin kysymykset käsittelisivät sitä, mitä maailmassa on, miten se toimii, ja miten asiat ovat olleet, miten ne tulevat ja miten ne menevät.1 Ja missä kaikessa ihmiset ovat onnistuneet mokailemaan, sekoilemaan, häröilemään ja oppimaan matkan varrella.2 Kuinka maailma on täynnä suuria kysymyksiä, joihin on tarjolla useiden viisaiden tuottamia vääriä tai puutteellisia vastauksia. Ja kuinka kaikki tämä on sitten muka jotenkin ollut sen arvoista. Matkalla hihaan tarttuu tietysti kaikkea erittäin hyödyllistä, kun selvät faktat yhdistyvät toisiinsa ja niiden tuloksena on vaikutus, jonka impakti ihmisten elämään on valtaisan mullistava.3
Toki historia tuntee renessanssimiehiä. Ensimmäinen niistä oli Aristoteles. Hän aloitti ties kuinka monta erilaista tieteenalaa. Hänestä on kuitenkin mahdotonta tehdä tiivistelmää. Sillä siinä missä esimerkiksi Platon käyttää yhtä systeemiä, ideamaailmaa, kun hän lähestyy mitä tahansa asiaa etiikasta kivien putoamiseen, Aristoteleellä selitystasoja ja selitystapoja on monenlaisia. Aristoteles oli siis renessanssimies ennen renessanssia, hän oli aikaansa edellä. Leonardo da Vinci taas oli renessanssimies renessanssiaikaan, hän oli aikansa hermolla. Nykyisin jos yrität olla renessanssimies, olet tietysti jälkeenjäänyt. Syynä on tiedon lisääntyminen ja tiedon sirpaloituminen. Se, mitä Platonin oppilas Aristoteles aloitti, sirpaloittaminen, on jatkunut nykyisin siihen asti että jos yrittää tarttua kaikkeen, ruokkii vain omaa multidiletantismiaan. Asiantuntematon harrastelija tunkee nokkaansa kaikkeen, osaa vähän kaikkea mutta ei mitään kunnolla.
Olisi siksi typerää luulla että en olisi sisäistänyt ylläolevaa.4 Blogini sisältö on "Large amount of uncountable factions, which all are extremely unlike to be of use to anyone." Mutta diletantismin kautta se pääsee kuitenkin kurkistamaan kahteen minulle keskeiseen asiaan: (1) Asioista on voitava ottaa selvää ja pähkäillä. Onnistumisen mahdollisuus tai vaikeus ei tarkoita samaa kuin matkanteon lopettaminen. Silti voidaan yrittää ihan täysillä ja naama irvessä. Ja (2) ihmisen täytyy saada leikitelläkin, jotta elämä ei ole aina turhantotista vääntämistä.
Tätä kaikkea kuvaa tietysti erittäin hyvin termi swashbuckling. Se yhdistetään elokuvagenreen joka käsittelee renessanssimiekkailijoita. On muskettisotureita ja/tai piraatteja. Kuitenkin minulle se on keskiaikainen juttu, jotain joka ei siis ihan vielä ole kypsynyt renessanssiaikaiseksi. En siis ihan onnistu. Mutta se ei haittaa. Koska asenne on kuitenkin suoraa niistä elokuvista - ja tämä taas ei kovin hyvin sovi keskiaikaiseen näkemykseen siitä mitä ihmisen tulisi olla ja tehdä. Tätä taustaa vasten on ihan luontevaa ja täysin ilmiselvää tehdä nimen omaan ja juuri taistelulaji-filosofiablogia.
1 Kun syö paljon parsakaalia, virtsa voi muuttua vihreäksi. Näin kävi Tiberiuksen pojalle, joka piti parsakaalista niin paljon että söi vain sitä. Ja lopetti vasta kun virtsan värimuutokset tulivat mukaan kuvioihin.
2 Periytyvien ominaisuuksien merkityksestä opittiin alkaptonuria -nimistä taudista, jota Garrod esitti periytyväksi. Tauti on varsin tylsä, se aikaansaa muun muassa korvavahan kummallista väriä. Tauti oli niin tylsä, että löytö ei noussut esiin. Geenitutkimus olisi voinut harpata kymmeniä vuosia eteenpäin, jos Garrod olisi tutkinut jotain tautia joka olisi rakenteeltaan mielenkiintoisempi.
3 Tiesitkö että rooman keisari Caligula (Oik, nimi Gaius Caesar Augustus Germanicus) sai lempinimensä - josta hänet tunnetaan paremmin kuin oikeasta nimestään - koska hänet vietiin lapsena sotakentille katsomaan paikkoja. Hän oli sotilaille eräänlainen maskotti, joka oli puettu pikkuisiin sotilaan varusteisiin, aina sotilassaappaita myöten. Nimi "Caligula" tarkoittaa "pikku kenkää". Suomenkielinen sana, joka kuvaa tätä sanaparia on "Lipponen". Nyt siis voimme arvailla mitä "Paavo" on latinaksi. "Gaius" oli aika yleinen nimi, joten se on tuskin hirveän huono.
4 Päin vastoin, tämän vaatimattoman huomion ole sisäistänyt itsereflektion kautta perustuen korkeimman omakohtaisiin elämänkokemuksiini. Ensin ajattelin kirjoittaa aivan kaiken, mutta kun olin kirjoittanut luomakunnan historiasta ensimmäiset tuhat vuotta ja tekstiä oli miljardeja sivuja tiivistä luonnontiedettä ja kvanttimystiikkaa, päätin että yhteiskunnan tarjoama rahallinen tuki ei riitä projektini rahoittamiseen - vaikka projektia olisikin tekemässä kaltaiseni erityislaatuisen nerokas olento, joka ei tietenkään tee mitään rahan vuoksi vaan sen vuoksi että pääsisi näyttämään sivistystään ja pätemällä tukea kaikkien muiden kehitystä kohti parempaa. Prosessissa jossa ihmiskunta hienostuisi blogin kirjoittajan kaltaiseksi. Koska olen muiden hyveideni ohella pitkämielinen, en päättänyt heittää hanskoja tiskiin vaan päätin ainoastaan karsia asioita. Lähtötuomion saivat kaikki turhat asiat. Muun muassa Latvialaiset kansantanssit, siivoaminen, reseptit ja onnellisuus. Samoin kuin julmalla kädellä karsin kaiken joka oli typerää, liian epäkoherenttia, ja tietenkin kaikki josta olin erimielinen, josta en pitänyt ja joiden kirjoittajiin olen kokenut tunteenomaista raivontunnetta. Näin jäljelle on jäänyt vain olennaisimmat viisauden hedelmät. Muuhun ei ole jäänyt aikaa. Toki kaiken tämän muunkin ehdottoman varmasti tiedän todeksi.
* Kuva on manipulaatiolla tehty yhdistelmäkuva, jossa on Leonardo da Vincin kuuluisa "Vitruviuksen mies" yhdistettynä Fiore dei Liberin kuvaan jossa kuvataan miekkailun hyökkäyslinjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti