Kirjoitin aika kauan aikaa sitten sivistyksestä. Kulttuuri rinnastui maanviljelyyn ja kaupunkilaisuuteen. "Lehtokotilo" taas katsoi maalais-kaupunkilaisjaottelua asumisen kautta. Sukuisista syistä otsikkomme olivat itse asiassa samankaltaiset.
Esiin nousi se, miten kaupungissa ja maalla asuminen sisältävät monia paradokseja. Sellaisia paradokseja, joita on esimerkiksi luolassa elävillä askeetikoilla. Sillä heitä pidetään mystikkoina ja guruina. Kuitenkin he joutuvat kuluttamaan aikaa maailman välineellistämiseen. He joutuvat miettimään elossapysymistä. Ruuanvalmistus ja hankinta vievät askeetikolta runsaasti aikaa. Hän joutuu kamppailemaan elämästä. Sen sijaan kaupungin vuokra -asunnoissa mikroaterioiden ympäröimänä tämänlaiset asiat muuttuvat kaukaisemmiksi. Tätä kautta mahdollistuu periaatteessa se, että voitaisiin ajatella syvällisiä asioita kun ei olla sitouduttu pakkopuuhaamiseen. Kuitenkin käytännössä hyvin usein kaupunkiasunnossa aktivoituu vain television kaukosäädin.
Esimerkiksi maalla ollaan lähellä luontoa. Tämä tuntuu monesti samalta kuin luonnonläheisyys ja ekologisuus. Kuitenkin kaupungeissa asuva voi kävellä. Autoa ei tarvita. Toiminta on keskitetympää. Kaupungissa asuminen onkin siis monella tavoin mahdollista rakentaa ekologisemmaksi.
Samoin kaupunkeihin liitetään epäsosiaalisuus ja maaseutuun yhteisöllisyys. Kuitenkin kaupungissa on hyvin paljon ihmisiä. ; Ihmisvilinän määrä muuttaa kuitenkin helposti toiset ihmiset kasvottomaksi massaksi, joksikin jota välineellistetään. "Hän on asiakaspalvelija" kieltää omaan töykeään kohtelun vastaamisen. Kaupungissa on ihmisiä, mutta ei yhteisöä. Kaupunki kuitenkin tarjoaa periaattessa mahdollisuuden todella dynaamiseen sosiaalisuuteen. Seurassa on enemmän "mustia joutsenia".
Tästä malliesimerkkinä olkoon keskiviikkopäiväni, jolloin lähdin spontaanisti työkaverin kanssa musiikkiliikkeeseen. Päädyimme muun muassa soittelemaan. Kohtasimme tuntemattoman tyypin, jonka kanssa oli puhetta erinäköisistä musiikki -aiheista. Ei meistä tietysti ylimpiä ystäviä tullut, mutta tämänlainen kohtaaminen on maalaisolosuhteissa hyvin vaikeaa. Omalta kohdaltani suurin osa sosiaalisesta kanssakäymisestäni kuitenkin rakentuu juuri tämänlaiselle "vaikutteille altistumiselle". Se on ideointimoottorinikin ydin. Tyyppi yksi sanoo asian ja tyyppi kaksi sanoo toisen. Minun vaatimattomaksi roolikseni jää vain yhdistää nämä kaksi mahdollisesti muutoin toisiinsa liittymätöntä asiaa yhteen.
Minulle kaupunki on dynaamisempi ja sosiaalisempi. Maaseutu taas on sisäänpäinlämpiävämpi paikka. Sellainen, jossa on vähän henkeä joka sanoo "joku ulkopuolinen byrokraatti kaupunkipojanjolppi tulee neuvomaan vaikka ei sitä millään paperilla viljellä. Aina on viljelty ohraa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti