Homoseksuaalisuuden vastustaminen on leimallisesti "oikeaoppisuuskeskustelua" ; Fundamentalistit, yrittävät saada omista normeistaan kaikkien normeja. Tässä on kuitenkin voimanlähteenä myös moni muu asia. Sillä "Raamatussa" sanotaan monenlaisia asioita. Toiset asiat eivät nosta samanlaista meteliä. Kaikki Raamatun käskyjen rikkominen ei nosta samantapaista meteliä. Veriruokien syömistäkin kohtaan "Uudesta Testamentista" löytyy varoittavia kohtia. Niihin ei suhtauduta vakavasti, paitsi jos on Jehovan Todistaja.
Syynä ei ole klassinen "kaappihomo pelkää omaa seksuaalisuuttaan" -argumentti. Jos se pitäisi paikkaansa, olisikin siitä seurauksena se, millä fundamentalistit pelottelevat. Eli että yhteiskunta muuttuisi homoseksuaaliseksi. Homoavioliiton salliminen saisi minut kokemaan vastemielisyyttä petipuuhiin naisten kanssa, koska tähän asti olisin torjunut homoseksuaalisuuttani.
Viha -aiheisiin itseltä kielletty puoli ei ole kovin laaja -alaisesti toimiva selitys. Sillä esimerkiksi natsejen ksenofobian taakse harvemmin laitetaan natsien padottua ja torjuttua ulkomaalaisuutta. Se ei olisikaan järkevää. Vihalle löytyy siksi toisenlaisiakin puolia. Itse asiassa "oma sisäinen pelätty" tuntuukin olevan hyvin aihespesifi.
Uskaltaisin vihjata että suurin motivaatio homoseksuaalien vastustamiseen on "Raamatun" lauselmien lisäksi oma inhon tunne koko asiaan. Moni heteroseksuaalinen ihminen kokee vastemielisyyttä ajatukseen harrastaa seksiä saman sukupuolen edustajan kanssa. He levittävät tämän ajatuksen kaikkiin, jolloin tämä omaa toimintaa koskeva inho muuttuu yleiseksi inhoksi joka koskee ketä tahansa joka harrastaa seksiä saman sukupuolen kanssa. Itse ikään kuin samastetaan toimijoihin. Tätä kautta syntyy demonisointia, jossa moottorina on yllättäen yhteenkuuluvuuden tunne. (Tämä on selityksenä oikeastaan "sisäisen homon" kanssa täysin päinvastainen.)
Toki tämänlainen ajattelu on hieman kornia, koska tälläisellä tavalla kaikki minkä itse kokee inhottavaksi muuttuu moraalittomaksi. Näin oman kokemukseni kautta esimerkiksi kalja on moraalitonta ; Sehän maistuu vallan kauhealta. Kieltämättä minulla on taipumusta kokea inhon tunteita kun näen jonkun juovan kaljaa. Mutta en ole tekemässä omista henkilökohtaisista mieltymyksistäni mitään "löydettyä luonnollista etiikkaa". Sillä tätä kautta syntyisi outo maailma jossa olut on kielletty, toisin kuin absintti. Vastaavanlainen ajattelutapa uhkaakin itse asiassa meitä kaikkia jollakin tavalla. Aiheena ei ole vain homoseksuaalisuus, vaan mikä tahansa, johon liittyy vahvoja henkilökohtaisia tunteita.
Se, mikä tässä on hyvä huomata, onkin se, että inhon tunne on helposti inhoavassa ihmisessä itsessään. Meidän on nykyisin vaikeaa tunnustaa näitä puolia. Homoseksuaalin vastustajan oma henkilökohtaiseen koskemattomuuteen koskeva inhon tunne ulkoistetaan. Lopputulos on se, että "homoseksuaalit ovat ahdistavia". Näin syntyy tabu homoseksuaalisuuden pahuudelta.
Ja jos jokin ahdistaa, niin kuolema. Tässä ahdistus purkautuu toisella tavalla. Siitä tulee vastustuksen sijasta huumorin aihe. Jukka Talve on tutkinut kuolema -aiheisia vitsejä. Kuolema on tabu, koska siihen liittyy abstrakti kuolemanpelko. Ihminen voi käsitellä ahdistustaan huumorilla. Ja kauhistella myöhemmin mille onkaan tullut nauraneeksi. Kuoleman käsittelyssä on tietysti muutoinkin paljon kiertoilmauksia, eufemismeja, joiden kautta siihen tulee humoristisia sävyjä.
Tämä tuo mukaan sen, että yleinen käsitys siitä että nyky -yhteiskunta lakaisisi kuoleman ulos on puoliksi väärässä ; Itse asiassa on helpohkoa huomata, että kulttuurimme on pullollaan kuolemaa. Näemme kuolemaa televisiostakin uutisista viihdeohjelmiin. Kuolema on kuitenkin pinnallistettu, siitä on tehty yhdenlainen ideaali, joka on pesty siihen liittyvistä inhottavista piirteistä. Tätä kautta kuolema lakkaa olemasta se, mikä se on. Kulttuurimme tunkee meille ulkoistettua ja pinnallista kuolemaa. Se itse asiassa huipentuu siihen, että kun läheisemme kuolee, joku toinen pukee hänet hautaan ja hautajaisissa pappi joka ei ole ihmistä tuntenut sanoo muutaman sanan vainajasta. Ja tämä tehdään seurakuntatiloissa joissa vainaja ei eläessään kuluttanut aikaa. Koko kuolemaprosessi on ulkoistettu ja jäljelle jäävät omaisten rituaalinen osallistuminen asiaan ulkopuolisina. Ulkopuolisempina kuin pappi, joka ei läheistä tuntenut.
1: Homoseksuaalisuudessakin siivoamisilmiö tunnetaan: Homovitsit ovat yleisiä. Ja fundamentalistien kannattama ideaaliin homoseksuaalista on joko "eheytetty" eli heteroseksuaaliksi muutettu homoseksuaali. Tai homo joka pidättäytyy synnistä, joka ei toteuta homoseksuaalisia taipumuksiaan.
Tästä kaunistelevasta perinteestä voidaan ottaa näkymiin myös vaikkapa parisuhdeterapiat. City -lehti kirjoittikin hieman Burnsin näkemyksestä, joka kritisoi vallitsevaa tilaa vahvasti "Suurin osa pariterapeuteista uskoo esimerkiksi puuteteoriaan: kaikki haluavat rauhaa ja rakkautta elämäänsä, mutta eivät osaa elää ja viestiä oikein." Ihmisten inhottavat piirteet unohdetaan. Nehän kuuluvat "syyllisille". Syyttelyä taas ei pidetä rakentavana. Kuitenkin ihmisillä on paitsi eettisiä ja hienoja, myös varsin likaisiakin motiiveja. Nämä on otettava huomioon. Syyllisen sijasta kysymyksessä on ihmisen perusolemus, joten kaikki ovat syyllisiä ja tilanteelle "olisi tehtävä jotain", kun parisuhdeterapiaankin on tarvetta.
Se, että ihmisten negatiivinen tunnemaailma kielletään ja se, että ne liitetään syylliseen, on pohjimmiltaan reductio ad absurdum ; Asiat yliyksinkertaistetaan. On toki hyvä että syy-yhteyksissä asiat selittyvät toisissaan. Mutta kausaatio ei tarkoita sitä että vain yksi asia vaikuttaa. Tämänlainen syyllisyysleima liittyy vahvasti intresseihin. Esimerkiksi jos kristillinen hyväntekeväisyysjärjestö tekee hyvää, on taustalla kahdenlaista suosittua yliyksinkertaistamista : Toiminta nähdään jopa itsekkäänä PR -toimintana, jota tekevällä on mainostamisintressi ja joka saa ylemmyydentunnetta teoistaan. Toisessa taas toiminta nähdään pelkästään kristillisen hyvän tahdon aikaansaannoksena. Tosiasiassa ihminen on niin kompleksi, että osaan ihmiseen sopii toinen ja osaan toinen. Ja enemmistöön molemmat.
Toisaalta, kun reductio ad absurdum astuu mukaan kuvioihin, voidaankin sanoa että kenties rotuvihaan ja rasismiin vaikuttavat vihan syyt ovat erilaisia. Näin "sisäinen homo" -argumenttikin saa elintilaa. Homovihan tiivistäminen yhteen syyhyn olisi liian tiukkaa.
Tämä oli rakenteeltaan kokeileva artikkeli. Siinä ei ole aihetta joka sitoisi erilaiset käsittelytavat yhteen. Siinä ei ole myöskään yhtä käsittelytapaa joka sitoisi eri aiheet yhteen. Sen sijaan se yrittää edetä erilaisista aiheista ja käsittelytavoista toiseen siten että kokonaisuudessa olisi silti jotain joka olisi enemmän kuin osiensa summa. Pyrin siis eräänlaiseen holistiseen argumentaatioon ja kirjoitin siksi "tyylillä ennen tarkoitusta". Sori.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti