Agnostismi pelkuruutena.

"Tuomo minä taas pidän agnostismia pelkuruutena."
(Tomi)

Yllä oleva statement -tyylinen lausunto herätti huvittuneisuuteni aiemmin. Jonain vanhoina hyvinä aikoina herrasmiehet tietysti silpoivat toisiaan hengiltä aamunkoitteessa tuollaisten lausuntojen vuoksi. Mutta nykyään tämä sinällään ihastuttava ja herttainen perinne on monenlaisten juridisten pyöritysten kieltämä. Siispä jäljelle jääkin vain huvittuneisuus.

Kyseessähän ei oikeastaan ole mikään argumentoitu asia. Se on vain väite, joka rakentuu sen varaan että henkilön mututunne yhdistetään siihen että hänellä on ikäänkuin sanakirja jossa määritelmä on kirjoissa ja kansissa. Vastareaktiona tuollaiseen voisi tietysti määritellä että tuollaisten lausuntojen antajat ovat "minusta ja minun sanakirjani mukaan" ääliöitä. Jos haluaisi asettua samalle tasolle.

Kuitenkin tarkemmalla pohdinnalla kysymys on mielenkiintoinen. Se tosin vaatii sen, että lausuntoon liittää sisältöä. Onneksi olen niin ovela että osaan lisätä täytteitä lähes mihin tahansa kliseeseen tai herjaukseen joka vastaan voi tulla.

Agnostismin pelkuruusasennetta voidaan lähestyä. Usein nimittäin positio ja siitä kiinnipitäminen liitetään rohkeuteen. Tätä kautta ateisti ottaa tiukan kannan, uskovainen ei. Agnostismi taas olisi epävarmuutta, joka on likimain sama kuin rohkeuden puute sitoutua kumpaankaan kantaan. Eksistentialistit voisivat puhua uskon hypystä ja ennen kaikkea siitä miten agnostikko jättää tämän tekemättä.

Toisaalta erilaista vakaumusta tarjotaan myös "turvarättinä". Eksistentialistisesti voitaisiin puhua mauvaise-foi -ajattelusta. Se on tavallaan vakaumus, mutta se on huonoa uskoa. Siinä autenttisuus torjutaan ripustautumalla johonkin joka antaa pysyvyyttä, identiteetin ja muita vastaavia asioita. Näin ihmisen ei tarvitse olla autenttinen ja rakentaa itseään. Hän delegoi tämän toisille. Tätä kautta agnostismi voikin olla rohkeutta.

Tosin molemmat ylläolevat nojaavat siihen että agnostismi ei olisi itsessään positio. Kuitenkin ainakin Sartre muistuttaa että valitsematta jättäminenkin on valinta. Itse asiassa agnostismia voidaan lähestyä aktiivisena positiona jonka valitsemiselle on omia perusteluja. Timo Tiainen käyttää tähän todistustaakkaa ja sen kontekstiherkkyyttä: "Scott Shalkowski ehdottaa, että todistustaakka on "kontekstiherkkä". Nykyisen tiedeyhteisön viitekehyksessä esimerkiksi todistustaakka lepää sen päällä, joka kieltää elektronien (tai atomien) olemassaolon. Lisäksi yleisesti ottaen todistustaakka on sillä, joka kieltää tai kyseenalaistaa "ilmeisen hyvin perustellun [tieteellisen] väitteen" (esim. Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian). On epäoleellista todistustaakan kannalta onko väite positiivinen vai negatiivinen. Oletetaan, että tämä näkemys on oikea. Osoittaako se, että juuri teisteillä (tai pelkästään heillä) eikä ateisteilla on todistustaakka? Ei osoita."

Oma täydentävä kannanottoni tähän aiheeseen on itse asiassa se, että monin paikoin kysymys siitä onko asia positiivinen vai negatiivinen on itse asiassa sananmuotoilukysymys. Ja muutenkin positiivisen ja negatiivisen todistamisessa on epäsymmetrioita enemmän kuin arkijärki sallii. On hyvä katsoa mikä on tavallista ja mikä erikoista. Ongelmana tässä on Jumalakysymyksessä pääasiassa se, että tässä "pelataan piilokorteilla".

Kaiken kaikkiaan agnostikot kuvataan usein väärin. Se voi olla myös tietoon perustuva positio : Kaiken tiedon kielto ajaisikin epäilykehään jossa agnostismistakaan ei olisi tietoa. Sen sijaan agnostismi onkin mahdollista nähdä Sokraattisena näkemyksenä jossa tiedetään että jostain asiasta ei tiedetä.

Näin ollen agnostismi ei voi määritelmällisesti olla suoraan pelkuruutta. Minä olen tietysti "cowardin" sijasta "concerned", joka ei ole mitään turhaa määrittelyjenhalontaa. Olen pullollani kärsimätöntä varovaisuutta, jonka kautta olen säpsyn kärsivällinen ja hermostuneisuudesta huolimatta tungen "pahoihin paikkoihin". Se voisi jopa näyttää pelon voittamiselta, rohkeudelta. Mutta hermostuneisuudessa on kyse hieman erilaisesta ilmiöstä. Pelon funktio on suojata, hermostuneisuuden perustila on varautumisessa ja orientaatiossa.