Eräs minun ystäväni on sitä mieltä että yhteiskuntamme on krumeluurisoitunut. Valtaosa ihmisistä tekee varsin abstraktia työtä, jonka tarpeellisuus yhtään millekään on muuttunut kyseenalaiseksi. Esimerkiksi joskus on byrokratiaa byrokratian vuoksi.
Hän itse mittaa tarpeellisuutta hieman erikoiselta. Hän laskee asiat sitä kautta, miten oikeuttaa olemassaolonsa yhteiskunnan toimintojen lakattua. Tarpeellinen taito olisi sellainen, millä ihminen voi oikeuttaa osuutensa vähistä ruokavaroista. Hän itse osaa esimerkiksi rakentaa ja käyttää yksinkertaisia vanhoja koneita. Taiteiden tai koodaamisen osaaminen olisi sen sijaan melko turha taito näissä oloissa, jolloin sähköä ei ole saatavilla.
Itse joutuisin oikeuttamaan olemassaoloni maanviljelytietojen kautta. Ja sitä kautta että voisin osaltani vahtia niitä vähiä ruokavaroja ollen kohtuullinen riski niille "turhille taiteilijahipeille" jotka tietysti yrittäisivät napata osansa vähistä ruokavaroista.
Tälläisessä skenaariossa kaikki toiminta keskittyy Maslown tarvehierarkian alimpaan puoleen. Tosin esimerkiksi insinöörit voisivat oikeuttaa itsensä pitkäjänteisyydellä. Heillä olisi keinoja ja tietoja ajaa maailmaa takaisin toimivaksi yhteiskunnaksi. Itse asiassa abstraktit taidot voisivat olla hyvinkin hyödyllisiä. Esimerkiksi nykyään hyväntekeväisyystyössä organisaatioasioita tekevä tietää miten asioita pitää hoitaa. Eli miten postapokalyptinen joukkiomme saa esimerkiksi veden, huussit ja muut vastaavat. Mitä tulee tehdä ensin ja mitä sitten. Heistä tulisi johtajia. Koneenkäyttäjä saa toki oikeuttaa paikkansa ojankaivuupuolella.
Filosofiantaidoilla näissä oloissa ei tekisi mitään. Se olisi perseestä. Kuka sellaisessa postapokalypsissä muka haluaisi elää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti