Miksi kreationistien istunnoissa käyminen ei maksa vaivaa?

Lauantaina olisi ollut mahdollisuus käydä kuuntelemassa Tapio Puolimatkan pitämää esitystä. Päätin kuluttaa ajan fiksummin tutustumalla lautapeleihin, kuten "KnightMare Chess" -peliin. Leinivaara kävi paikalla. Hänen raportointinsa perusteella vierailu esitelmässä olisi ollut ajanhukkaa. Moni asia olisi ollut toistoa, joten reissu ei olisi ollut opettavainen. Esimerkiksi Raamatun auktoriteettia tieteen ytimessä puolustettiin tavalla josta olen blogannut jo.

Yleinen asennevammaisuus.

Asenteetkin olivat odotetunlaiset. Puolimatka oli moittinut uskontokeskustelun häijyä sävyä. Kuinka uskovaisia kohdellaan ikävästi. Kuitenkin herra itse on omissa esitelmissään muun muassa vastannut yleisökysymyksiin liittyen evoluutioteorian kannattamisesta johtavaan moraalittomuuteen. Puolimatka itse esitti perään rinnastuksen jossa evoluutikot esittävät että alemmat ihmisrodut tullaan pyyhkimään maan päältä. Hän on painanut kirjoihin ja kansiin "Tiedekeskustelun avoimuuskokeeseen" sivulle 477 että "Koska pelkistävän fysikalismin mukaan meillä ei ole aitoa tietoa arvoista, kuoleman jälkeisestä elämästä ja Jumalasta, meillä ei ole edellytyksiä elää viisasta ja hyveellistä elämää." Hän sanoo siis että viisaus ja hyveellisyys ei siis asu ateisteissa. Joku räväkkä tiivistäisi saman sanonnan sanoihin "ateistit on pakosti pahoja ja tyhmiä". Perusteluna oleva koska on mielenkiintoinen. Näyttää argumentilta joka on rakennettu absurdista väitteestä johon on liitetty sana "koska".

Luulisi että ihminen, joka on valmis syyttämään vastapuolta paitsi väärässä olevaksi, myös moraalittomaksi ja huonommaksi ihmiseksi, ei välittäisi mistään ad hominem -sävystä jota ilmoilla on. Puolimatka sekoittaneekin tässä kohden pinnan sisältöön. Hän käyttää herjaavia sivistyssanoja ja teemoja sen sijaan että esimerkiksi kiroilisi. Minusta tälläinen on kosmeettista. Jopa teeskentelevää. Sivistyssanoilla ilkeilevä leppoisan teeskentelijä elää valheessa, tajusipa sitä itse tai ei.

Tosin arvokeskustelujen yleinen sävy vaikkapa pakkoruotsinkin ympärillä on sen verran tiukka, että uskaltaisin sanoa että jonkinlainen aggressiivinen sävytys on joka tapauksessa odotettavaa. Siksi ei voikaan sanoa muuta kuin että kannattaa kasvaa pikkumaisuudesta ja pikkusieluisuudesta pois. Ja jos ei tähän pysty, niin ei pidä pelata jos ei kantti kestä. Kaiken kaikkiaan mieleen tulee monenlaisia sanontoja saamisesta ja tilaamisesta ja ihmisenä kasvamisesta.

Myös debattireagointi oli ainutlaatuinen. "Puolimatka tiesi aloittaessaan, että yleisön seassa istuu ateisteja. Siksi hän ilmoittikin heti, että kritiikkia saa ja pitää esittää. Olisi huonoa ateistien maineelle, jos ei sanoisi vastaan. Hiljaisuus tulkitaan myöntymisen merkiksi". Tosiasiassahan osa argumenteista voi olla uusia, eikä vasta -argumenttien keksiminen ole mitään tehdastyötä jota tehdään spontaanisti hilirimpsis. Toinen asia on myös esiintymistilanteen sosiaalinen luonne, joka korostaa suorasanaisuutta. Nopeus ja karisma korostuvat live -esityksissä. Ja kuten tunenttua, siksi kaikki denialisti-crankit sellaisia harrastavatkin. Itse arvostan enemmän sitä, että argumentti on siististi kokonaisuutena esillä ja sitä käydään argumentti-vasta -argumenttitasolla läpi huolellisesti nopeuden sijasta. Mihinkään "keksi vasta -argumentti lennosta tai olet samaa mieltä" ei ole kunnon kahtiajako. "no one gives a shit" on jo parempi.

Argumentaation yleinen huonous (esimerkkitapaus yleisestä crank -sairaudesta, kehäpäätelmäpöhöstä.)

Leinivaara on lainannut Coynen surkastuman määritelmää. Se on seuraava. "Evoluutioteoria ei sano, ettei surkastumilla ole mitään tehtäviä. Ominaispiirre voi olla surkastuma ja samanaikaisesti palvella jotain tehtävää. Se ei ole surkastuma siksi, ettei sillä ole mitään tehtävää, vaan koska se ei enää palvele sitä tehtävää, jota varten se on kehittynyt. Sturtsin siivet ovat hyödyllisiä, mutta se ei tarkoita sitä, etteivät ne kertoisi mitään evoluutiosta."

Surkastumasta Puolimatka löytää kehäpäätelmän seuraavalla tavalla.

"Coyne määrittelee surkastuman elimeksi, joka ei enää palvele sitä tehtävää, jota varten se on kehittynyt. Coynen määritelmä edellyttää makroevoluutioteorian totuuden, koska se edellyttää, että tietty elin on makroevolutiivisen kehityksen aikaisemmassa vaiheessa palvellut jotakin muuta tehtävää."

Kehäpäätelmäsyytös on tietysti kova. Siinä on vain yksi ongelma. Lähes kaiken ympärille voidaan rakentaa kehäpäätelmä. Tätä on tehty esimerkiksi luonnonvalinnan kohdalta (johon vastasin pitkästyttävästi ja työläästi aikaisemmin - Nyt on onneksi ymmärrettävä linkistä vain se kohta, jolla vaikkapa gravitaation ympärille saadaan rakennettua kehäpäätelmän luonne.) Tosiasiassa kehäpäätelmärakenteen löytäminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Aito kehäpäätelmä syntyy kuitenkin paljon tiukemmissa ehdoissa.

Puolimatka perustaa kehäpäätelmäsyytteensä kaikkiin kolmeen klassiseen tapaan jolla sellainen voidaan tehdä käytännössä aina;
1: Määritelmä ja mittaaminen erotetaan. Tällöin se, että asia on määritelty joksikin ja se tunnistetaan mittaamalla tämä asia muuttuu kehäiseltä vaikuttavaksi.
2: Se, että systeemit verkottuvat toisiinsa käsitetään kehäpäätelmäksi. Kun kaksi suuretta ovat tiivissä suhteessa toisiinsa, ne näyttävät erottamattomilta ja se, että ensimmäisen tulos vaikuttaa toisen tulkintaan (ja toisen ensimmäisen) tulkitaan kehäiseksi.
3: Kokonaiskuvan tarkastelun sijasta kaikki muu asiaan konkreettisesti tärkeä vaikuttava unohdetaan pois. Tämän rakentaminen on vaikeaa mutta se on mahdollista, kun muistamme Quinen oivalluksen siitä että esimerkiksi mikroskoopilla havainnoiva luottaa optiikan teorioihin, jotka taas on saatu testattua erilaisten testitapojen (logiikka+laitteisto) kautta.... Kaikki tutkimus tapahtuu jonkun toisen teorian kautta. Koko tiede on verkosto. Usein katsotaan kokonaiskuvaa. Kun esimerkiksi jonkun elementin testi ja siihen liittyvät muut asiat unohdetaan, ja karsitaan, jää jäljelle yhteenliittymäkenttä, joka näyttää kehäiseltä.
4: Havainnot jotka vain sopivat teoriasta vedettyihin deduktioihin sekoitetaan kehäpäätelmäksi. (Induktio ja induktiosta nostettu ennuste, induktion testaamisen väline, sekoittuvat keskenään) Se, että jokin asia tekee deduktiivisen seurauksen ja ne yhteensopivat maailmassa virheettömästi ei tarkoita että muunlainen tila olisi mahdoton.

Surkastuman luonnetta voidaan käsittää siten, että jos minä elän vaihtelevasti kuntoillen, minun lihakseni kasvavat tai pienenevät. Ja samoin rasvaprosenttini. Jos lihakseni kasvavat kutsutaan sitä vaikka jämäköitymiseksi. Ja jos lihakseni pienenevät, ne kutistuvat. Voin jopa palkata tyypin, joka mittaa lihaksistoani ja rasvaprosenttiani ja monia muita asioita. Hän rakentaa tästä kehitysverkon, jossa on esitettynä miten olen kuntoillut milloinkin. Hän ei näe minun kuntoilevan, vaan mittaa ainoastaan lihaksistoani. Silti hän voi tehdä niin ja kyseessä on järkevä systeemi, joka ei perustu kehäpäätelmään. Itse asiassa voidaan kuvitella monenlaisia erilaisia kuntoilutilanteita jotka voisivat toteutua kohdallani.
1: En tiedä aloittaessani pidänkö vaikka perjantaina rokulia. Eikä testaajakaan tiedä. Tätä kautta aineistoni voisi muuttaa tulkintaa ja odotuksia joita testaajalla on. Hän voi vaikka olettaa että kuntoilen 3 kertaa viikossa. Ja huomatakin että harjoittelen vain 2 ja vaihtaa tämän vuoksi seurantaan erilaisen kaavion joka kuvaa harjoittelupanostustani. Tämä ei ole kehäpäätelmällistä vaan aineisto ja tulkintatapa ovat vaikutussuhteessa keskenään.

Vaikka joku voisi sanoa että ensin on teoria kuntoilun vaikutuksesta lihaksiin ja sitten on vain mitattu lihaksia ja sitten lihasten muutos todistaa kuntoilusta, joka olisi kehäpäätelmäistä. Valitettavasti vain sillä tavalla, jolla gravitaation todistaminen kehäpäätelmäksi onnistuu. Ja se, jota Puolimatka käyttää.

Se, että jokin katsotaan surkastumaksi on aina kiinni elimistössä. Puolimatka siis katsoo yksittäistä piirrettä ja unohtaa koko muun elikon. Tosiasiassahan vertailuja tehdään analogiapäätelmin. Surkastuma toisin sanoen sidotaan vertailuun. Ja tottakai, jos me saamme tietoa siitä että jokin elin on nykyään erilainen kuin monin paikoin samankaltaisella esielikolla, on sitä luontevaa pitää erilaistuneena (kuten vaikkapa surkastumana.)
1: Puolimatka itse on suuri analogiapäätelmien ystävä. Minä taas tunnetusti kannatan "hyviä analogioita" ja vastustan "huonoja analogioita", joten voin vastustaa monia Puolimatkan pitämiä analogioita joutumatta silti heittämään kaikkia analogiapäätelmiä viemäriin.

Makroevoluutiossakin muutos on hyvin sidotunlaista. Surkastunut elin täytyy liittyä elimistöön, jossa on suuria samanlaisia piirteitä joihinkin toisiin. Mukana ei ole vain yksi luu tai tarkasteltava raaja, vaan koko eläin. Monen piirteen samanlaisuus rakentaa ajatuksen järkevästä yhteneväisyydestä. Ja itse asiassa evoluution falsifiointi onnistuisikin löytämällä tietynlainen mosaiikkimuoto. Tässä kysymys ei ole pelkästään siitä että "on samannäköisiä" vaan samanlaisuudet muodostavat jonkinlaisen muutoskertomuksen. Makroevoluutio kumoutuu jos analogiat menisivät väärällä tavalla ; Koska evoluutio näyttää lintujen suhteen dinosauruksiin ja nisäkkäät ovat toisenlaisessa suhteessa matelijoihin, on näiden kanssa mahdollista löytää ristiriitaisia hahmoja. Tämä tarkoittaa sitä että on löydettävissä testi joka kumoaisi evoluution.
1: Ja btw. esimerkiksi juuri tämänlainen testailun mahdollisuus tekee siitä analogiasta hyvän.

Monista, kuten Puolimatkasta, falsifiointi ei ole tieteenfilosofisesti tärkeää. Mutta hekin joutuvat tunnustamaan sen, että falsifiointitilanne joka tässä saataisiin evoluution analogiavertailuihin syntymään, perustuu aina ristiriitaan. Ja kehäpäätelmän perusluonne on se, että se ei koskaan ole ristiriitainen.
1: Toki moni kreationisti väittää että makroevoluutio on kehäpäätelmä että falsifioitu, mutta he ovatkin todella, todella, huvittavia. Päättäisivät. (Joko kumpaa kannattavat, tai sitten esikoulun logiikankurssinsa.)

Olento joka olisi puoliksi lintu ja puoliksi nisäkäs, ei olisi evoluutioteorian mukainen. Toki voitaisiin kuvitella evoluutioversio, jossa linnut olisivat jotenkin kehittyneet nisäkkäistä. Mutta kysymys onkin yhteensopivasta aineistosta. Jos meillä on fossiileja jotka näyttävät että linnut ovat syntyneet matelijoista ja nisäkkäät ovat linnuista erillinen linja (ja kehittyneet matelijoista), ei lintu-nisäkäs olisi toimiva. (Koska linnun ja ihmisen välimuoto on matelija.) Makroevoluutiolle mahdottomia mosaiikkimuotoja on mahdollista keksiä. Empiirisesti niiden löytäminen on tietysti ollut epäonnekasta, mikä tietysti antaa tukea evoluutiolla.
1: Tätä kautta voidaankin sanoa että makroevoluutio on surkastumien ulkopuolella testattu ja yleisesti pätevä viitekehys - joka vertautuu kuntoiluesimerkkini teoriaan lihasten ja liikunnan suhteesta jota on testattu muualla kuin antamassani asetelmassa. Surkastuminen taas vertautuu liikunnanohjaajan lihasten koon kautta tekemäänsä tulkintaan tekemästäni liikunnan määrästä.

Puolimatkalainen vielä tietysti tässäkin vaiheessa voi selittää siitä, miten on kauheaa että surkastumia käytetään makroevoluution todisteena. He eivät kuitenkaan huomaa, mitä yllä mainitsemani "ihmis-lintu -epäkonsistentitus" tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että on mahdollista löytää sellaisia ominaisuusjoukkoja, joissa voi olla surkastumia tai mitä vaan muunlaisia piirteitä, voi kumota makroevoluution.

Tämä tarkoittaa sitä, että näiden välillä on mielenkiintoinen suhde. Jokainen fossiili joka testataan on potentiaalisesti kumoava. Se nostaa siis deduktiivisia ennusteita siitä mitä voidaan löytää ja mitä ei. Surkastumat ovat itse asiassa tietyssä suhteessa ; Ne ovat yksi luokka jonka tämä deduktion sallii. Tieteenfilosofit puhuisivat ennusteista ja niiden toteutumisesta. Se taas ei ole kehäpäätelmällisyyden kaltainen rikos ja ruttoista ajattelua, vaan jotain jota pidetään peräti ihailtavana.

Kun surkastuma ei kumoa, se on korroboroiva tulos. Jokainen tietää että jos testistä selviää, se on evidentiaalista tukea. Jos surkastumat olisivatkin vääränlaisia, makroevoluutio kumoutuisi ja tätä kautta voitaisiin varsin sujuvasti päästä siihen, että kyseessä ovat erilliset ilmiöt. Surkastuman määritelmäkään ei enää olisi viisas. Syntyy tila jota Puolimatkalainen voisi kuvata väitteenä "surkastuma ei ole surkastuma", mutta tilanne onnistuu koska kyseessä on empiiris-looginen toisiinsa nivoutunut käsitteiden yhteenliittymä, ei se että kaksi asiaa olisi suoraan määritelty toistensa kautta. (Muuten sitä ristiriitaa ei voitaisi rakentaa.)
1: Kreationisti sanoisi että evojen määritelmät romahtaisi ristiriitoihinsa kuin korttitalo. Asian ei oikeasti pitäisi olla edes kreationisteille vieras, sen verran paljon tämäntapaista kumoamislähestymistapaa käytetään niissä argumenteissa joissa huudetaan "and fossils say NO!" Tämänlaisen "korttitalotilanteen" sekoittaminen kehäpäätelmään kertoo siitä että kritisoija ei ymmärrä kritisoimaansa kohdetta, vaan lähestyy tätä typistetystä ja väärästä kulmasta ja siksi koko argumenttikin kohdistuu johonkin aivan muuhun kuin mihin se väittää sen kohdistuvan.

Tähän liittyen kyseessä on piirteiden samanlaisuuteen ja erilaisuuteen perustuva tutkimus, jossa saadut mittaukset vaikuttavat kokonaisuuteen, eikä kehäpäätelmä.

Siksi.

Siksi ei ole järkevää mennä kreationistien esitelmiin. Siellä vaan odotetaan asennevammaisesti spontaania reagointia johonkin, jota ei ulkoa muista. Ja joka vaatii pitkän sepustusvastauksen. Lopuksi olisi pitänyt alistua uskovaisten parissa tutulle sosiaalisuudelle, jossa ventovieraisiin suhtaudutaan turhankin tuttavallisesti. Jos haluan vaivautuneisuutta, menen sukujuhliin. Viimeisin on tietysti henkilökohtainen syy. Mutta kovin voimakas sellainen ; Kun ensin ollaan asenteellisia, sitten heitetään roskaa argumentaatiota ja sitten odotetaan että oltaisiin mukavia, kaveeraavia ja sosiaalisia. Ei sellaista kolminaisuutta vain voi kestää.