Marko Ruokolainen kirjoitti "Yleissivistävä uskonto" -otsikon alla uskonnon kouluopetuksesta. Mielestäni se oli hyvin kirjoitettu siksi, että normaalisti tässä aiheessa on menty asiaan kulttuurin, identiteetin ja hallinnan kautta. Hän sen sijaan laittoi uskonnonopetusta mittakaavaan. Eli lähinnä vertaili sitä, miten paljon eri asioita opetetaan koulussa.
Uskonto on aine, joka kuuluu kauiten opiskeltaviin 3 aiheeseen. Esimerkiksi mitään luonnontieteitä ei pohjusteta yhtä kauaa. Uskontoa opiskellaan myös määrällisesti hyvin paljon. Koulun tavoitteena on opettaa hyvä yleissivistys. Tässä kohden on pakko katsoa, että uskonto on kenties tärkeä asia. Mutta sen määrä vihjaa että sen merkitys on luultavasti yliedustettuna. Uskontoa opetellaan sen merkitystasoon nähden hyvin paljon.
Uskontoa on lukiossa pakollisena saman verran, kuin fysiikaa, kemiaa ja psykologiaa yhteensä. Kombottamalla biologialle ja filosofialle annetaan uskonnon kanssa sama määrä työtä. Tällä tavalla ynnäämällä tälläinen yleissivistys alkaa oikeasti näyttämään kummalliselta.
Uskonnon kannalta ongelmallista on myös se, että sillä on itse asiassa aika vähän omaa merkitysarvoa yksinään. Uskonnossa merkittävyyttä saadaan lainaamalla teemoja historiasta ja filosofiasta. Tosiasiassa kirkkohistorian sijasta voitaisiin opetella enemmän historiaa ja vähentää uskontoa.
Kouluissa ei sen sijaan ole mitään skeptisyyskurssia. En muista käyneeni tieteenfilosofian, logiikan ja muun vastaavan koulutusta. Äidinkielessä tyyli ja retoriikka on korostetuti esillä. Matematiikka opettaa tietynlaista päättelyä. Mutta luonnontieteellisen ajattelun ymmärtäminen jää varsin vähälle. Filosofia tekee yleiskattauksen, jossa tähän tärkeään asiaan ei panosteta. Ihmiset oppivatkin enemmän manipuloimaan ja tekemään poliittista ja vaikuttavaa ja tyylikästä tekstiä. Mutta he eivät opi perustelemaan asioita läheskään yhtä laadukkaasti. Osittain siksi, että aikaa pistetään ylimitoitetusti vähemmän relevanttiin. (Lue : Uskonnonopetus.)
Ehkä erityisemmässä tilanteessa on kuitenkin jos tilannetta rinnastaa tietotekniikan opettamiseen. Puolisoni hihitteli kotona, kun kuuli että etiikasta on tulossa oma aine. Mutta tietotekniikan opettaminen ei ole vastaavassa oppiainestatuksessa. Sen opit pitäisi ikään kuin "oppia muiden aineiden ohessa". Nykyajassa perustietotekniikkataidot, jos jokin, on sitä yleissivistystä. Sellaista jota miltei jokainen hampuusihippikin tarvitsee.
Kun huomaa että uskonnossa opetetaan maailmankuvaa, perinteitä ja muuta vastaavaa, herää kuitenkin ihan oikeasti se kysymys, että eivätkö nämä asiat ole niitä jotka opitaan enemmänkin ohessa, elävässä elämässä? Koulussahan ei edes opeteta oppilaan omaa maailmankuvaa, joka olisi kenties relevanttikin kartoittamisen ja etsimisen aihe, vaan enemmänkin siellä opetetaan "vanhempien maailmankuvaa". Jos vanhemmat pitävät tätä maailmankuvaa olennaisen tärkeänä, he kyllä opettavat sen lapsilleen.
1: Believe me, he opettavat, jos uskonto on tärkeä, jopa enemmän kuin tervettä olisi. Näissä tapauksissa koulu voisi tarjota tärkeän "vaihtoehtoympäristön", jossa olisi olennaisesti esillä muutakin kuin tämä. Vanhempien vakaumuksen opettaminen tarjoaa tilaa sille, että vanhempien maailmankuvasta "ei ole pakopaikkaa". Tällöin tarjonta selvästi yksipuolistuu.
Maailmankuvan, jossa on mukana myös tunnemaailma, opettaminen saa helposti suorastaan absurdeja piirteitä.
1: Kirjoittelinkin tähän liittyen hikipediaan pienen absurdin jutun uskonnon maistraattiutumisesta. Halusin siinä olla uskonnonvastainen että uskontomyönteinen. Halusin herättää mietteitä siitä, miten vakaumuksen ottamisen ulkostaminen instituutiolle on kummallista. Se, että uskoon tultaisiin byrokraattisen rasti ruutuun -lajittelun kautta on aivan yhtä absurdia kuin vakaumuksen ottaminen kirkossa tai koulussa.
Perinne on jotain, joka tulee kotoa ja elämästä. Toki on muistettava että historian aikana moni perinne on tuhoutunut, ne ovat joskus olleet suosittuja, mutta nyt niitä ei edes muisteta. Esimerkiksi perisuomalainen perinne, nuuttipukit, eivät enää kolkuttele ja piruile. Toisaalta perinteet ovat kuolleet, koska koska niitä ei ole pidetty tärkeinä ja niillä ei ole ollut osaa elävässä elämässä. Ne ovat muuttuneet kuriositeeteiksi, jotka ovat kenties outoja ja hupaisia, mutta eivät enää samalla tavalla tärkeitä.
Tältä kannalta uskonnonopetus on enemmänkin tekohengitystä, kuin mitään elävän ja terveen perinteen jatkamista. Uskonnossa arkea ja pyhää ei ole aina eristetty toisistaan. Nyt uskonnolle on eriytetty paljon opetusaikaa.
Toki joku voisi muistuttaa, että eihän se ole minuakaan estänyt. Että olen voinut tutustua tärkeisiin asioihin omalla vapaa -ajallani. Olen tutustunut lukenut tieteenfilosofiaa joka koulussa oppiaineena ole ei. Rajat olisivat siis vain mielessä, ja omaa mielenkiintoa ei kielletä. Heille sanon, että sittenhän uskonnon opettamisen poistaminen ei ole keneltäkään pois, koska omalla vapaa -ajallaan sitä voi halukas mennä omalla vapaa -ajallaan kirjastoon lukemaan teologiaa, jos se niin tärkeää ja kiinnostavaa heistä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti