tiistai 3. maaliskuuta 2015

Että kaikki ei menisi käsille

Olen muutaman kerran kokeillut rapieria, ja en ole pitänyt siitä. Tähän on karkeasti ottaen yksi syy. Se, että se vaatii aivan liikaa. Syy ei tavallaan ole siinä että se olisi jotenkin "homoa", vaan koska minussa ei ole "riittävästi miestä" siihen. (Mikä on tärkeä huomautus.) Jos pitkällä miekalla harjoittelu on raskasta ja väsyttävää, rapierin kanssa kyseessä on, ainakin minun kohdallani, aivan puhtaasta kivunsiedosta. (Tosin minulla on säännöllisesti särkyjä joka tapauksessa ja tämä voi olla liitoksissa niihin.) Pitkän miekan ergonomia on minulle paljon parempi.

Olinkin hieman yllättynyt kun eräs hyvä miekkailija korosti että hänestä pitkämiekka on nuorten miesten laji. Hän korosti että siinä räjähtävästä voimasta on erityisen paljon hyötyä. Sen sijaan hänestä rapierilla pystyy hoitamaan asioita paremmin vanhanakin. Tämä tuntuu omituiselta ja huonosti yhteensopivalta tuon "ergonomiakäsitykseni" kanssa. Ja itse koen tämän "ergonomiakysymyksen" melko lailla koeteltuna ilmiselvyytenä.

Mutta kenties näiden kahden välillä onkin jonkinlainen yhteys.

Jos mietitään rapieria, se ei paina enempää kuin pitkämiekka. Ne ovat suunnilleen samanpainoisia. Oleellisin ero on siinä miten niitä pidetään ja käytetään. Rapierin kanssa asetta pidetään paljon ojossa suoraan edessä. Tämä on se kivun lähde. Kun pitää kättä suorana edessään puolitoista tuntia, tietää pitäneensä.

Pitkässä miekassa on sen sijaan paljon asentoja joissa kädet ovat lähellä ruumista. Etenkin italialaisessa miekkailussa tämänlaiset asennot ovat enemmänkin pääsääntö kuin poikkeus. Posta di Fenestrassa kädet ovat pään vierellä, Posta di Donnassa lähes olalla. Porta di Ferro on hyvin levollinen. Näissä asennoissa käsiä voi pitää paljon kauemmin ilman että huomaa pitäneensä. Oikeastaan ainoastaan Posta Longassa kädet ovat suoraan eteenpäin.

Oleellinen kysymys on "miksi". Ja nähdäkseni tärkein yksittäinen syy on väistin rakenne. Rapiirin kohdalla pistomiekan pisto-ominaisuus voisi viedä mielikuvat siihen että pistoasetta pidettäisiin eri tavalla kuin viiltoasetta. Mutta nähdäkseni tämä ei ole tässä se tärkein elementti. Sillä jos katsotaan erilaisten sapeleiden käyttöä, voidaan huomata että niissä osassa käytetään varsin ojossa olevia perusasentoja. Ja vaikka schiavonnien tai muiden korikahvallisten miekkojen (basket hilted sword) käyttöä katsellessa voi huomata että niissäkin on iso annos sitä minkä minä koen "epäergonomisuudeksi".

Nähdäkseni syynä on se, että vaikka pitkän miekan väisti on tavallaan hyvä ja suojaa melko hyvin, niin se ei kuitenkaan tarjoa kovin totaalista suojaa kädelle. Käsi joka on suoraan ojossa on helppo maali. Siksi Posta Longan ideana on se, että sitä käytetään tilanteissa joissa miekan terä suojaa kättä niin että vastustaja joutuu jotenkin menemään sen ulottuville (tai jos on ovela, kiertämään sitä) päästäkseen käsille.

Kun miekka on vaarallinen heti kun olet iskemisen ulottuvilla, on selvää että pitkällä miekalla on nimenomaan järkevää pitää käsiä kaukana vastustajan aseesta ja iskeä täältä hyökkäyksiä. Kädet ovat maalina hyvin hyvin vähän aikaa. Ja tässä vahvasta räjähtävyydestä on taatusti hyötyä.

Sen sijaan rapiirissa on käden ympärillä paljon suojaa. Silloin on järkevää pitää sitä edessä. Tästä asennosta pääsee tekemään salamannopeita hyökkäyksiä ja ase on koko ajan valmiina suojaamaan erilaisia linjoja. Nyrkkisääntönä onkin se, että mitä useampi suojakaari miekassa on, sitä todennäköisemmin senlaisen käyttöön keskittyvä tyyli pitää asetta ojossa. (Pelkkä väistipalkki tai nyrkin yli menevä kaari ei tässä vielä paina paljoa, mutta tästä enemmän on enemmän.)

Kysymys on tavallaan vähän samasta kuin bucklerin kanssa. Siinäkin pikkukilpeä pidetään usein ojossa hyvin raskaalla (ja minulle kivuliaalla) tavalla koska siten se suojaa hyvin. Koska siinä käsi ei ole maali vaan kilpi jonka taakse voi mennä itse suojaan.

Ei kommentteja: