sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pieni ajatus ; Puolimatka ja uusperheiden huonous

"Keskisuomalainen" -lehdessä ilmestyi juuri Puolimatkan kirjoitus "Lainvalmistelu tarvitsee luotettavaa tietoa". Otsikko saattoi herättää minussa tiettyjä ironian tunnistamiseen liittyviä tuntemuksia. Mutta sen sisältö oli kiinnostava.

Nimittäin jos asiaa kontrastoidaan lähihistoriaan, saatetaan muistaa Jyväskylän yliopiston käsittelemä tutkimusetiikkapuoli. Joka päättyi Puolimatkan kannalta onnellisesti. Moni toki pitää Puolimatkan voittoa ikään kuin todisteena siitä että hänen esittämä sisältö olisi tieteen vallitsevien näkemysten mukainen. Mistä ei ollut kysymys, vaan siitä onko hän käyttänyt lähteitään oikein.

Tämän tekstin kannalta mielenkiintoista on että tuolloin Puolimatka antoi Jyväskylän yliopistolle vastineen. Ja siinä Puolimatka ilmoitti, ettei asiantuntijalausunnollaan missään nimessä ottanut kantaa eri perhemuotojen paremmuusvertailuun. Sen sijaan hän korosti keskittyvänsä "sukupuolineutraalin avioliittolain sosialisaatiovaikutuksiin heteroperheissä". Nyt tuossa kyseisessä kirjoituksessa hän onkin lehtien mielipidepalstoilla vihjailemassa siitä miten lapset ovat vaarassa ei-heteroperheissä. Nyt "lapsivaikutusta ei ole huomioitu". Samoin hän on Heurekan "Aito Avioliitto" -tilaisuudessa 28. 3. 2015 pitämässä esitelmän "Miten sukupuolineutraali avioliittolaki murentaa yhteiskuntaelämän perustaa". Eli kyse ei selvästi ole sosialisaatiosta vaan huomio on keskittynyt lapsivaikutukseen, joka taas tarkoittaa sitä että lapset ovat vaarassa. Ja lapset ovat vaarassa, koska lesbot ja homot ovat huonoja vanhempia.

Tämä kaikki tietenkin nostattaa oleellisen kysymyksen. Kun Puolimatka ei ensin ole ottanut kantaa asiantuntijalausunnossaan tästä lapsivaikutuksesta vaan puhunut sosialisaatiovaikutuksiin heteroperheistä, hän on nyt vihainen siitä että päättäjät eivät ole ottaneet huomioon lapsivaikutusta jota hän ei alan asiantuntijana ottanut esille kun asioista piti päättää. Which is quite interesting indeed...

Joku voisi ajatella että tämä demonstroisi sitä miten Puolimatkan sanoma vaihtelisi yleisön mukaan. Tai ainakin Puolimatkan tekstit ovat sitten retorisesti niin omintakeisia että miehen itsensä ilmoittama tulkinta omien kirjoitustensa sisällöstä vaihtelisi yleisön mukaan. (Joka on sama kuin edellinen, mutta pahan ja kieron ihmisen tekemänä. Molemmissa on kysymys kaksoisstandardista suhteessa omiin puheisiin.)

Minä näen kuitenkin että Puolimatka on jyrkentänyt kantaansa. Hän ei nyt ota kantaa asiantuntijalausuntoonsa, vaan tekee jotain muuta. Varmasti syynä on poliittisen tilanteen muuttuminen. Aiemmin Puolimatka reagoi tilanteeseen jossa tasa-arvoista avioliittoa haluttiin muuttaa. Silloin ei kannata olla hyökkäävä. Nyt hän tarvitsee asialleen kannattajia. Ja populismi onnistuu paremmin luomalla skismaa, kiistaa ja muuta controversya. Tämä kaikki onkin tuttua Puolimatkalle jo hänen aktiivisimmalta ID -sananlevittämisen ajoiltaan.

On toki hieman huvittavaa ja ironian tunnistamisen tuntemuksia herättävää muistaa että tuo samainen herra sitten seuraa Jeesusta joka syntyi, kasvoi ja eli äpäränä uusioperheessä. Tässä ironisessa tuntemuksessa voisi jopa kysäistä että jos menetelmä sopi täydellisen hyvälle ja kaikkivaltiaalle Jumalallekin, miksi se ei sopisi meillekin?

En tosin ymmärrä miten Puolimatka suhtautuu heteroiden adoptioon. Sitä kun koskevat samat ongelmat. Jopa pahemmin. Sillä kuten monet tietävätkin, nykyinen tilanne on ajanut lesboja hankkimaan lapsia ns. muumimukimenetelmällä. Syntynyt lapsi sitten voidaan liittää siihen perheeseen missä hän on muutenkin elänyt. Allekirjoittanut muuten pitää "Muumipappuutta" itselleen sopivana ja muutenkin positiivisena asiana. Sitä voi kasvattaa omaa biologista kelpoisuuttaan ilman lapsenhoidon haasteita. Ei tarvitse sietää mitään pikkuista kääpiötä nurkissa ja pelätä sitä miten tällä menee koulussa.

Ei kommentteja: