Riivaajarauta ; Penaalin tylsin kansankynttilä

Suomen PISA - tulokset olivat heikentyneet. Olimme toki tuloksellisesti yhä hyviä, mutta ykkössijalta romahtaminen tuntui iskevän moniin. Esiin tuli ainakin se, että Suomi ei osannut käyttää aiempaa menestystään ; Opetusinnovaatioita ei muutettu konsulttubisneksen kaltaiseksi arvotuotteeksi ulkomaalaisille, ja sen sijaan opit jaettiin ilmaiseksi. Lisäksi voittajafiilis nähtiin luvaksi lopettaa kehitystyö. Ajateltiin että pärjätään ilmankin. Etumatka menetettiin ja enemmän.

Kuitenkin minulle lirahti PISAt housuun vasta kun luin otsikoita siitä miten Suomen opetus on ajastaan jälkeenjäänyt. Ja vierailin sen jälkeen Skepsiksen puolella, jossa nostettiin esiin kasvatustieteen ProGradu -tutkielmia.

Ensimmäinen Pro gradu -tutkielma, Kevät 1999, Opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto, "Taistelu saatananpalvontaa vastaan : - auttamisen ja ennaltaehkäisyn tueksi kasvattajille". Se pitää sisällään seuraavaa pedagogista viisautta: "Tiesitkö, ettei meillä ole taistelu vain lihaa ja verta vastaan, vaan myös henkimaailman pahoja olentoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan? Nuoristamme käydään todellista taistelua" ... "On pystyttävä erottamaan mielenterveyden ongelmat ja häiriöt demonien aiheuttamista ilmiöistä." ... "Paha henki voi vaikuttaa ihmisen elämään ulkoa käsin tehden häiriötä. Tällöin on kyse poltergeist-ilmiöstä, joihin liittyy kaikkea käsittämätöntä. Riivaaja/demoni/paha henki voi myös asettua ihmiseen, jolloin puhutaan tilariivauksesta." ... "Nuoriso-ohjaaja Mane Juvonen on joutunut rippikoulunuorten kanssa tilanteisiin, joissa on jouduttu ajamaan ulos riivaajia."

Toinen Pro gradu -tutkimus, Kevät 2002, Jyväskylän yliopisto, Erityispedagogiikan laitos, "Saatananpalvontaan suhtautuminen : ehkäiseviä ja auttavia suhtautumis- ja toimintatapoja saatananpalvontaan etsimässä" jossa kansankynttilän pätevyys ansaittiin esimerkiksi seuraavilla ansioituneilla tiedoilla. "Riivaajien ulosajaminen: Ensin on hyvä ymmärtää, mitä demonit ovat. Ne ovat älykkäitä henkiä, jotka aikaisemmin olivat Jumalan enkeleitä. Saatana, heidän johtajansa, oli eräs arkkienkeleistä. "Hän on eräs voimallisimmista ja älykkäimmistä Jumalan luomuksista." Jokainen demoni on paha ja petollinen. Heillä on monia nimiä, kykyjä ja voimia ja heidät voi voittaa ainoastaan Jeesuksen vallalla ja voimalla." ... "Yökahvilan työntekijä asettaa kyseenalaiseksi sen, onko saatanan palvonnasta irtipäässyt monien vuosien terapiankaan jälkeen todella vapaa, jos tämä ei ole tullut uskoon. - "Mutta mä uskon, jos siihen ei ole saanut apua, tarkoitan uskoon tuloa, niin vaikka kaikki ulkoiset merkit jäisivätkin pois, niin uskon, että hän on silti saatanan kahleissa vielä vanhempanakin." ... "Usko Jeesukseen ja Pyhä Henki estävät saastaisten henkien palaamisen takaisin. Pelkkä ihmisen oma päätös lopettaa saatanan palvonta ei Raamatun ja kokemusten mukaan riitä lopulliseen vapautumiseen."

On selvää, että nämä gradut liittyvät alakulttuuriin. Itse asiassa se liittyy myös saatanapaniikkiin. Tämä on melko oleellista, sillä kirkon puolella saattaa törmätä tutkijoihin, joiden mielestä ilmiötä ei olisi olemassakaan. Ne vertautuvat lähinnä siihen hämmennykseen joka kirkossa vallitsi myös kreationistien suhteen. Kreationismin tutkiminen suomessa oli jotain jota ei pidetty relevanttina. Ei uskottu että suomessa olisi ainuttakaan nuoren maan kreationistia. Kuitenkin uuden maan kreationisteilla oli markkinat jopa kirjanmyynnille. Saatanapaniikkiin liitoksissa olleita roolipelivainoja on vasta viime aikoina alettu hyväksymään suomessa todella tapahtuneena ilmiönä. Ajallisesti pro gradut on tehty tämän jälkimainingeissa. (Edes minä en ole tarpeeksi paranoidi uskoakseni saatanapaniikin olevan relevantti asia nykypäivänä.)

Mutta tosiasiassa tässä ei mennä viime vuosituhannen loppuun. Tässä gradustossa ollaan ainakin 1000 vuotta ajasta jäljessä. (Harvoin tätä pääsee sanomaan muutoin kuin metaforana. Nyt pääsee!) Tämä edustaa toki myös tuoreempia tuulahduksia, tarkalleen ottaen 1500 -luvun henkeä. "Tieteen Kuvalehti Historia 18/2013" kertoi tuon ajan kasvatuksen hengestä. Silloin lapset pistettiin varhain töihin. Piiskaaminen nähtiin hyvänä, sillä perisynnin alaiset lapset haluttiin puhdistaa. Liika piiskaaminen nähtiin jonain, jossa ei tapahdu kauheaa vahinkoa, koska se kuitenkin teki lapsen kuuliaiseksi ja auliimmaksi Jumalalle ja kuuliaisuudelle.

Tuon ajan henkeen voitaisiin toki yrittää tehdä pedagogian erikoistumisalagraduja. Varhaiskasvatukseen erikoistuneet voisivat esimerkiksi ottaa opiksi 1500 -luvulla laajasti uskottuun vaihdokas -ilmiön tuntemiseen. Virallisesti kristinusko pelkäsi lasten puolesta ja hätäkasteella oli suuri arvo ja merkitys. Kuitenkin samalla pappi saattoi kieltäytyä kastamasta lasta, jota hän epäili vaihdokkaaksi. Peikko oli laittanut oman lapsensa tilalle jotta tätä hoidettaisiin hyvin. (Peikko oli vähän kuin ihmisten käki.) Vaihdokkaita ei hoidettu ja heidät saatettiin laittaa tunkiolle. Odotuksena oli, että peikko pettyisi kun hoitoa ei tule ja hakisi pentunsa pois. Merkittävää on, että kuvaukset vaihdokkaista näyttävät viittaavan vammaisiin, etenkin Downin syndroomaisiin ja autisteihin. Tuskin maltan odottaa mitä Jyväskylän yliopisto sanoisi jos kirjoittaisin vakavalla naamalla gradua joka esittäisi, että "on pystyttävä erottamaan vammaiset vaihdokkaista". Josta sitten rakennettaisiin, ikään kuin Pirkko Jalovaaran hengessä, puolustuksia joissa kiistetään se, että tälläisessä asenteessa olisi mitään ongelmallista, koska eihän tässä halveksita vammaisia tai yritetä estää heidän kasvattamista ja elämäänsä. (Kysehän on vain niistä muutamasta vaihdokkaasta.)

Ja tätä ei pidä tulkita väärin. En ole kieltämässä aihetta, vaan tekemisen tavan. Kirjallisuustieteessä ja kulttuurintutkimuksessa tehdään jatkuvasti tiedettä asioista jotka ovat fiktionaalisia. Huolellisesti muotoillen voitaisiin vaikka tehdä tutkimusta ihmisten näkemyksistä aiheesta. Hyvä gradun voisi vaikka verrata historiallisia lähteitä nykyajan riivaajien karkottajien näkemyksiin. Vaikka pahan olemuksesta ja ihmiskuvista. Näin selviäisi vaikka se, miten aihepiirin käsittely kenties on muuttunut ja sitä kautta mistä näkökulmasta sitä ehkä tulisi lähestyä kasvatuksellisesti. Se voisi vaikkapa käsitellä puolueettomasti saatananpalvojien ynnä muiden uskontojen sekoittamien henkilöiden kohtaamiseen ja hoitamiseen. On ihan mahdollista tehdä täysin asiallista tiedettä esimerkiksi nuorten näkemyksistä tai kokemuksista saatananpalvonnasta tai vastaavista, mutta käytännön ohjeita mm. demonien karkottamisesta kasvatustieteessä ei ole tätä.

On huomioitava, että pedagogiikka ei ole teologiaa. Teologisen puolen dogmatiikan laitokselta syntynyt pro gradu voisi sopia aiheeseen paremmin. Toki tällöinkin näkökulmaa olisi ollut hyvä muuttaa rajummin. Kuitenkin kasvatustieteen kohdalla ongelmana on se, että se on monin paikoin "musta laatikko". Tämä ei ole sama kuin loukkaus pedagogiikkaa vastaan. Kasvatustieteissä tehdään paljon laadukasta ja tutkimuslähtökohtaista työtä. Mutta jos sinulla on jotain aivan sikahulluja ideoita jotka eivät kelpaa "Suomen Teologiselle Instituutillekaan" niin kasvatustiede tarjoaa mahdollisuuden saada ne läpi, ehkä.

Tällaisenaan gradu on mahdollinen käytännössä vain, jos tekijät ; työn ohjaaja, työn tarkastaja ja kirjoittaja ovat jokainen vakaumuksensa mukaisesti toimivia ja kaikkien vakaumus on sama. Muuten ei ole käsitettävissä miten gradut on hyvääksytty vaikka niissä paistaa läpi kirjoittajien henkilökohtaiset uskomukset, jotka tässä yhteydessä näyttäisivät täysin vievät kyvyn aiheen tieteelliseen, rationaaliseen ja objektiiviseen ajatteluun. Jotain on lähtökohtaisestikin pahasti pielessä, jos tieteellisessä tekstissä kirjoittaja puhu pahoista hengistä todellisina olentoina. Etenkin kun toisessa gradussa viitataan erääseen lähteeseen entisenä noitana. ; 1999 ilmestynyt Gradu hankkii uskottavan asiantuntijan ja rakentaa tälle osaamisen aihepiiriin selittämällä että "Doreen Irvine, englantilainen nainen, joka on entinen noita". On varsin vaikeaa ymmärtää miten tämänlaisella lähtökohdin saadaan osoitettua että ihmisellä on oppineisuus ja asiantuntemus lasten opettamiseen. Luulisi, että tämänlainen materiaali päinvastoin kertoisi siitä, että kyseisen ihmisen ei pitäisi koskaan ikinä missään olla yhdenkään lapsen lähellä kasvattamisen ammattilaisena.
1: Oman hupaisan lisänsä asiaan tuo tietysti se, että juridisestikin gradut ovat kyseenalaisia. Saatananpalvonta ei ole millään tavalla laitonta Suomessa ja siihenkin voidaan soveltaa uskonnonvapauslainsäädäntöä. Jos minä tästä lähtisin tekemään omaa agendaani vastaavalla tavalla ja tekisin (kuvitteellisesti) kasvatustieteellisen maisterintyöni otsikolla "Taistelu viidesläisyyttä vastaan: - auttamisen ja ennaltaehkäisyn tueksi kasvattajille" Gradun tarkastaja katsoisi otsikkoa ja sanoisi että tämänlainen tuskin täyttää uskonnonvapauslakien pykäliä.

Asenteeni voi tiivistyä analogiseksi "Raivon ensyklopedian" lausuntoon islamilaisesta uskonoppineeta suursmurffista: "Onko ko. urpo jotenkin henkisesti jälkeenjäänyt? Siksikö hän on erikoistunut islamilaiseen lakiin näin perkeleen tarkasti? (En keksi muita syitä näin äkkiseltään.) Olen sitä mieltä, että jollekulle pitäisi kyllä oikeasti maksaa siitä, että hän käyttää kaiken aikansa Koraanin, hadithien tms. tutkimiseen ja erilaisten vastaantulevien ilmiöiden kommentointiin ja tuomitsemiseen pelkästään niiden kautta – mutta ei kenenkään pitäisi ottaa sitä vakavasti. Äijä olisi hyvä viihdyttäjä, sillä ei kukaan täysipäinen ikinä ajattele sellaisia asioita kuin hän. Mutta on ihan perseestä, että kukaan suhtautuu tällaiseen absurdiin horinaan vakavasti millään tasolla."