Nostin esille sen, että sukuni on molempien vanhempien puolelta karjalaista perua. Isovanhemmissani on siis riittämiin evakkoja, molemmilta puolilta sukua. Nostin esiin sen, että ymmärrän jos monille pohjalaisille talvisota edustaa tärkeää ja historiaan sitovaa tilannetta. Sillä talvisota käytiin maan puolesta kaukana, eivätkä menetykset koskeneet heitä. Oli siis kansakunta jota puolustettiin ja jossa onnistuttiin.
Karjalaisuudessa talvisota ja jatkosota kuitenkin katkaisevat provenienssin. Se paikka mistä on tullut ei ole enää nykyisen maan puolella. Asiaa ei tietenkään auta se, että sotien jälkeen sotaveteraanit ja karjalaiset olivat halveksittuja.
1: Sotaveteraanien kohdalla on syytä muistaa, että kyseessä oli lauma enemmän tai enemmän traumatisoituneita miehiä. On erikoista, miten sotaveteraanit muuttuivat ihmisistä joiden traumatisoitumisensa tiedostettiin ja joita halveksittiin tämän vuoksi vaihtui siihen että heistä syntyi symbolisia sankareita joiden traumatisoituminen on kielletty.
2: Karjalaiset taas olivat aikansa maahanmuuttajia. Itse asiassa nykyajan maahanmuuttokriittisyys ei ole mitään uutta suomalaisuutta. Aiemmat sukupolvet harrastivat sitä siirtokarjalaisiin. Karjalaisuuteen ei kuitenkaan ole liitetty oikein mitään symboliikkaa. Aiemmin heistä puhuttiin ongelmana ja sittemmin asiasta on vain lakattu puhumasta.
Omassa suvussani asiaa vahvistaa se, että äitini puolella muutto oli savoon ja isoäitini uskonto oli ortodoksisuus. Tämä ei ollut mikään valtauskonto, joten se on varmasti toiminut erottavana elementtinä. Isän puolella suku on sitten ollut hyvinkin ongelmallista. He ovat olleet liian kommunisteja oikeistolaisille ja liian lahtareita venäläisille. Tällä puolella molemmat puolet ovat miltei ampuneet samoja ihmisiä. (Osittain syynä saattaa olla se, että isän suku on tullut karjalaan Puolasta. Syynä on ollut katolisten harjoittamat vainot.)
Kenties karjalaisuus onkin tätä kautta antanut minulle hyvin modernin identiteetin. Siinä talvisota on menetyksen symboli, joka yhdistettynä normaaliin suomalaiseen epäsopujurnutusperinteeseen irrottaa individuaaliin juurettomuuteen. Sinne mistä on tullut ei voi mennä ja siellä missä on ei voi kuulua joukkoon. (Mikä vastaa hyvin normaalia elämiskokemustani.) Ja tämä ei ole pääkaupunkiseudulla elävälle mikään ongelma nykyaikana. Se on itse asiassa hyvin käytännöllinen.
Sitä minä vain en ymmärrä, miten kun tämänlaiset asiat kertoo, asia koetaan jotenkin syvänä loukkauksena. Minun on vaikeaa ymmärtää miten minun irtonainen ja juureton identiteettini loukkaa sotaveteraaneja. Jos haluatte vastauksia, kysykää. Jos ette kestä niitä ettekä halua niitä, älkää kysykö!
Minulle kansallistunne on sitä, että ei kumarreta symboleja ja hoeta niihin liittyvää liturgiaa tiettyinä päivinä. Minulle se on sitä, että eletään vapaudessa, kehitetään ja eletään yhteiskunnassa joka päivä. En ymmärrä miksi kansallistunteen pitäisi olla sitä, että joku kansallismielisyyden pastori esittää "kysymyksiä" kuin ne olisivat liturgiaa johon pitää vastata rituaalinomaisesti tietyin sanoin. Ja joka loukkaantuu ja kutsuu kerettiläiseksi heti jos kansallistunne ei ilmene tietyllä tavoin ja kummuta stereotyyppisiä kliseitä vastaukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti