Kirjoitukseni ei ole koskaan ollut siitä selkeimmästä päästä. Lisäksi ylikäytän pilkkuja ja teen jonkin verran kielioppivirheitä. Typoja ja anglismeja taas satelee sellaiseen tahtiin, että en kehtaa edes puhua niistä. Siksi en yleensä ole kehdannut moittia toisia heidän kielenkäytöstään. Olen sallinut erilaisia ilmaisutapoja, olen antanut niiden ikään kuin heijastaa kunkin omia mieltymyksiä. Kieli on kuitenkin tältä osin funktionaalinen. Jos hyvällä tahdolla ja yrittämisellä saa selvää toisen näkemyksistä, se riittää minulle aivan hyvin. Tästä huolimatta olen törmännyt erikoiseen ilmiöön. Siihen, että kielenkäyttöni on monille liian hyvää. Niin hyvää että se loukkaa toisia. Minulta jopa pyydetään huonompaa kieltä. Tämä ei lakkaa ällistyttämästä.
Tämä erikoinen tilanne on joskus erikoisempi kuin toisinaan. Vähemmän erikoisten tilanteiden kautta saattaa kuitenkin saada kuvan myös niistä hieman erikoisemmista tilanteista. Taannoin ihminen pahastui minulle koska käytin hänestä teitittelymuotoa. Tämä oli hänen mukaansa "erityisen etäännyttävää". Tämä on jossain määrin ymmärrettävissä jonkinlaisen luokka-ajattelun kautta. Teitittely edustaa vanhakantaista yläluokan käytöstä. Ja siksi teitittelymuoto vaikuttaa snobismilta jossa on kohteliaisuuden sijasta hierarkia. Teitittelijä ikään kuin kohoaa teittelemänsä yläpuolelle korostaen kielellään omaa statustaan ja asemaansa yhteiskunnassa.
Tämä on jokseenkin ymmärrettävää, mutta se koskee myös esimerkiksi pistettä. Ja sitä, että lause alkaa suurella alkukirjaimella. Eräs ihminen otti minut facebookkaverikseen koska hän halusi seurata päivityksiäni. Päivitykseni ovat hieman omituisia, ja osa näyttää olevan kiinnostunut. Hän ihmetteli, että miksi yksityisviesteissäkin käytän kokonaisia lauseita. Hän kysyi että teenkö työkseni jotain kieleen liittyvää ja että en saa tätä sitten ikään kuin vapaalla pois. Että tämä oli jotenkin erikoista, toki piristävää, mutta siltikin jotenkin omituista joka piti ikään kuin erikseen selittää. Ja minä kun luulin vain käyttäväni pistettä ja suurta alkukirjainta. Nykyään jo tämä on monille jonkinlainen oppineisuuden osoitus, jossa ikään kuin korostetaan sitä että oma alakulttuuri ja viitekehys poikkeavat keskustelukumppanin vastaavista. Kieliopillisesti oikeinkirjoitettu lausekin on siksi joillekuille "erityisen etäännyttävää". Viesti, joka sanoo että keskustleukumppani ei ikään kuin kuulu joukkoon. Tämä ajatus on itselleni hyvin vieras, siinä jotenkin omituinen ellei peräti perverssi henki.
"Aristoteleen kantapäässä", kielikukkasten parissa talsivat kielioppinyyläydellä naureskelevat ovat huomanneet vastaavan ilmiön. Samalla itselleni selvisi, mikä on se perimmäinen syy sille miksi lauseitani on vaikeaa ymmärtää. ; Ihmisten kirjallinen viestintä on "tekstiviestinomaistunut". Lauseet ja ilmaisut ovat lyhyitä ja suoraviivaisia. (Mikä ei ole pahe.) Sivutuotteena on syntynyt vaikeus ymmärtää lauseenvastikkeita. (Mikä on pahe.) Kielenkäytössä kaikenlaiset viittausvirheet yleistyvät. (Toki minäkin joskus vien kitarani korjaajalle jonka kaula on katkennut.) Toisin sanoen en ole oikeasti niin mutkikas tai kielellisesti mahdoton ymmärtää. Käytän vain monenlaisia lauserakenteita ja käytän runsaasti lauseenvastikkeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti