Yhteiskunnan (illusorisesta) nörttiytymisestä

"Mutkimus" -blogissa "Hobitti" -elokuvassa käyminen liitettiin nörttiyteen. Tämä herätti itsessäni hieman ihmetystä. Sillä monesti tuntuu, että nörtteilystä tullut jollain tavalla "valtavirtaa". Minussa on sen verran elitistiä, että ihmettelen vakavasti sitä, että onko valtavirtahollywoodelokuvan katsominen todella "nörttiä"? Vastakkain on siis näkökulma jossa esimerkiksi työn toimistoutuminen ja tietotekniikan rynnistäminen on tehnyt nörttiydestä normaalia. Ja se näkemys jossa nörttejä on edelleen vähän ja ainoastaan sen nimi-identiteetti olisi muuttunut jonkinlaiseksi arvonimeksi. ~ Eli onko yhteiskuntamme nörttiytynyt niin, että se mikä ennen oli nörtteilyä on nyt tavallista vai pitäisikö unohtaa "maallistumisen" kaltaiset käsitteet ja puhua yhteiskunnan nörttiytymisestä?

Itse muistan jo "Taru Sormusten Herrasta" - elokuvien tekoajalta sen, kuinka osa katsoi että suursuosio jotenkin turmelisi nörttiyden. Siihen aikaan moni jaotteli itsensä niihin jotka olivat lukeneet kirjan ja pitäneet siitä ennen elokuvia. Ja tämä eroteltiin sitten siitä rahvaasta joka luki kirjan elokuvan katsomisen jälkeen, ehkä. Itse korostan nörttiydessä obsessiota ja taitopuolta. Eli sitten kun osaa epäterveen määrän elokuvatriviaa voisi "kelvata" nörtiksi. Ehkä.

Kun aiemmin kirjoitin siitä miten sukupuolikysymys liittyy nörttiyteen, en kuitenkaan korostanut muutosta koko nörttiyden arvostettavuudessa. Minä ihan oikeasti muistan ajat, jolloin nörtiksi kutsuminen oli pilkkanimen käyttämistä. Nörttiys oli siis sosiaalisesti ulkopuolelta tuotu käsite, jossa tungettiin epämiellyttävää identiteettiä. - Se oli vähän sama kuin jos jotakuta kutsuttaisiin uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi "hihhuliksi". ; Tässä mielessä on hieman huvittavaa, että monet naiset haluavat nörttiyden statusta itselleen kovasti. Se kun on vähän sama kuin yrittäisi kisata siitä kuka saa "mäntin" tai "idiootin" arvonimen. Se, että naisille ei oikein haluttaisi myöntää pilkkaavaa nimitystä tuskin olisi mikään tasa-arvon ongelma.

Mutta suhtautuminen nörttiyteen onkin muuttunut positiivisemmaksi.
1: Kenties tässä on syynä se, että yhä harvempi tekee "konkreettista aitoa työtä" ja teknologia ja "abstrakti norsunluutorneilu" on läsnä kaikessa. Jopa blogeissa politiikkaa käyttäessä joutuu nykyään käyttämään tiedekeskeistä argumentaatiota jossa ei knoppia ja oppia säästellä. Vaikka nämä ovat jonkilaista "akateemisten pellejen pelisääntöjä" joista ei ole mitään hyötyä ja jotka ovat peräti tylsiä.
2: Tai sitten tässä on itse asiassa käynyt niin että nörttiys on yhä jonkinlainen uhristatus. Ja nykyajan kulttuurissa kaikenlainen uhristatuksen ja vähemmistöaseman hakeminen on tärkeää jotta saa asiansa kuulluksi.

En siis selventänyt tilannetta. Itse asiassa voidaan sanoa, että kenties (a1) nörttiys on yleistynyt ja yhteiskunta muuttunut joten lähes kaikki ovat nykyään nörttejä. (a2) Nörttiys on yleistynyt ja sen uhristatus on kuitenkin haluttava vaikka se onkin oikeasti valtavirtaa. Nörttiys on siis illusionaarinen vähemmistöstatus. (b1) nörttiys on harvinaista mutta siitä on tullut terminä hyväksytty ja yhteiskunta on muuttunut niin että yhä useampi voi teeskennellä nörttiyttä (b2) nörttiys on harvinaista, mutta se on uhristatuksena haluttava joten nörtiksi itseään kutsuvia teeskentelijäpikkuprinsessoja riittää joka nurkkaan asti.

Minulla ei ole vastausta siihen miten relevantteja kukin kohta on. Mutta koska käytän "nörtti" -käsitettä jonkinlaisena itseäni kuvaavana käsitteenä, on hyvä korostaa missä asenteissa ja määritelmissä tätä sanaa käytän. ; Olen vielä^(?) niin vanha että nörttiys on minulle hyvin usein itseironinen ilmaisu. Siis vähän sama, mikä rooli on sillä kun kutsun itseni "paatuneeksi naturalistiksi" ja "evonkelistaksi" joka elää "niin lujasti arvotyhjiössä, että itkisin itseni uneen, siis mikäli minulla olisi tunteet." Tämä on siis jonkinlainen reaktio johonkin, jota asiallinen ihminen voisi kutsua toistuvaan kiusaamiseen rakennetuksi stereotypisoituneeksi stressireaktioksi. Nörttiyden kohdalla tästä on vaikeaa päästä irti, vaikka ympäröivän kulttuurin suhtautuminen onkin selvästi muuttunut - ja jopa äärimmäisen vahvasti.