Miksi mielisairauksia ei kohdella samoin kuin muita sairauksia?

Nettisarjakuvassa kuvattiin miten kävisi jos fyysisiä sairauksia kohdeltaisiin kuten mielenterveyden häiriöitä. Ihmiset sanoivat esimerkiksi koomapotilaalle, että selvästi tuo makaaminen ei auta, että olisi parempi vain tehdä jotain muuta. Ruokamyrkytyksestä kärsivälle sanottiin, että kyllähän hän tietää sairaudesta, mutta ihminen voisi kuitenkin edes yrittää. Pytyllä oksentavalta kysyttiin, että onko hän vain yrittänyt että hänellä ei olisi flunssaa. Diabeetikolta kysyttiin, miksi hän ottaa joka päivä lääkkeitä, eikö hän pelkää että hänen persoonansa muuttuu ja hänestä tulee joku toinen.

Tietyllä tavalla sarjakuva esillenostaa yhteiskunnallisen asenne-eron. Toki sen hengessä oli myös filosofisesti omituisia puolia : Esimerkiksi diabeetikolta voitaisiin kysyä että eikö hän pelkää, että hänen ruumiinsa muuttuu ei häneksi itsekseen. Se valaisisi ainakin hieman enemmän sitä, että jos persoonasi on masentunut tai maanis-depressiivinen, niin miksi ylipäätään haluaisit pitää sen? Että onko se autenttisuus sittenkään niin relevanttia että kaikki onnellisuus ja elämästä nauttiminen pitäisi kieltää tämän korkeimman arvon edessä?

Mutta tosiasiassa sarjakuva iski myös keskusteluun jota on käyty psykiatrian puolella. Se käsittelee sitä, onko psykiatria oikeastaan ollenkaan tieteenala. Ja tätä kautta se, miten suhtaudut nettisarjakuvaan johtaa implikaatioihin siitä voitko puhua ollenkaan "traumoista", "narsisteista" - tai "äitihaavoista".

Kenties suorimmin ylläoleva osuu Neil Pickeringin näkemykseen. Hän kirjoitti "The Methaphor of Mental Illnessiin" argumenttiketjun joka nojaa siihen ajatukseen, että mielenterveyden häiriöt ovat analogisia fysikaalisten sairauksien kanssa. Häntä on moitittu piilo-oletuksista joissa korostuu se, että vain oletetaan kaksi asiaa (a) että fyysiselle sairaudelle on siisti kriteeristö ja (b) mielenterveyden ongelmat osuvat täsmälleen samaan kriteeristöön. Mielestäni Pickering selvästi tiedostaa tämän, sillä hän on nimennyt kirjansa siten että siinä on suoraan metafora -sana. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä, että hänen argumenttinsa on formaalisesti vajaa sillä tavalla millä kaikki analogia -argumentit ovat. Johtopäätös ei seuraa suoraan premisseistä, ja toisin kuin korrelaatioita, analogian takana olevaa induktiivisuutta on vaikeampi testata kokeellisesti ; Keskustelu vääntyy vahvasti siihen, mikä on oleellinen analogia ja mikä on oleellinen epäanalogia.

Pickeringillä argumentin toinen puoli on siinä, että hän tavallaan lähtee määrittelemään sairautta mielenterveyden häiriöiden kautta. Ytimessä on se, että mielenterveyden ongelmien kriteerit liittyisivät vapaaseen tahtoon. Esimerkiksi heikkotahtoisuus tarkoittaa sitä että ihminen valitsee väärin. Tällöin kysymys ei hänen mukaansa ole mielenterveyden häiriöstä vaan vaikkapa moraalisesta heikkoudesta. Toisaalta jos biokemiallinen epätasapaino pakottaa ihmisen johonkin, kysymys on sairaudesta. (On tietysti hyvin vaikeaa sanoa mihin vaikkapa huumeaddiktio asetetaan.)

Moni on ymmärtänyt ylläolevan asetelman heikkouden. Ja siksi onkin luotettu enemmän siihen, että mielenterveyttä lähdetään määrittämään kärsimyksen ja funktioiden kautta. Tässä ongelmana on usein se, että se nojaa jonkinlaiseen luonnollisuuden käsitteeseen joka on jollain tavalla arvoladattu.
1: Perinteisessä teologiassa on käytetty jaotelmia jossa luonnollisuus määritellään teleologian ja funktion käsittein. Ongelmana on se, mikä on luonnollista on usein vain "määritelty ilmasta". Poikkeaminen yhteisön normeista määrittyy usein hulluudeksi ja mielenterveydestä tulee teokraattien ja dogmaatikkojen vallankäyttöaluetta. ; Aivojen funktio on hyvin vaikea määrittää. Esimerkiksi jo kysymys "onko puhumisen oppiminen - saati lukutaito -  luonnollista vai keinotekoista?" on haasteellinen. Jos kysytään onko kuuliaisuus vai omaehtoisuus aivojen luonnollista käytösmallistoa, saadaan eri ihmisiltä aivan eri vastaukset. Kysymys on siitä onko luonnollisuus jotain mitä aivoilla voidaan tehdä, vai onko se sidoksissa Jumalan tahdon seuraamiseen on sekin filosofinen arvolatautunut piilo-oletus. Aivot ovat niin mutkikas ja plastinen elin, että on hyvin vaikeaa ottaa esille piirteitä ja sanoa että ne ovat aivojen luonnollinen funktio.
2: Asiaa on toki hienosteltu tekemällä asiasta evoluutiokysymys. Esimerkiksi Jerome Wakefield on nostanut esiin, että mielenterveydellinen häiriö on jollain tavalla biologiaan sidoksissa oleva häiriö, jota on epäadaptiivinen ja siksi haitallinen. Ajatus on sinänsä kiinnostava, mutta siitä seuraa omituisuuksia. Esimerkiksi Obsessiivis-Kompulsiivinen käytös määrittyisi mielenterveydeksi, koska tutkijat ovat löytäneet sille adaptiivisia piirteitä. Samoin masennukselle on löydetty adaptiivisia piirteitä ja skitsofrenia on sekin "sivutuote luovuudesta". Joko nämä siis eivät olisi mielenterveyden häiriöitä tai sitten mielenterveyden määritelmä itsessään on väärä.
3: Tilastollis-Mieltymyksellisesti asiaa tarkastellen siten, että mielenterveyden häiriö on hoidettavissa, se ei ole tilastollisesti kovin yleinen ja se aiheuttaa kärsimystä. Kärsimys (joko siksi että toimintakyky menee tai koska tila itsessään on ärsyttävä mukanapidettävä ja alentaa elämänlaatua) taas voidaan arvioida tilastollisesti potilailta ja ympäristöltä kysellen. ja saada tätä kautta näkemys siitä mikä on haluttavaa ja mikä on inhottavaa. Tämä muistuttaa jossain määrin Sam Harriksen ajatuksia moraalin mallintamisesta, ikään kuin yleisinhimillisenä humanistisena ilmiönä. Tämä on mielenkiintoinen, mutta siinäkin on taustalla analogian mukanaantuomat vaikeudet.
     3.1: Esimerkiksi Bill Fulforf näkee, että mielenterveyden ytimessä tälläisissä kysymyksissä on diskurssinkätkentä. Hänestä ihmiset arvioivat ensin, tilastillisesti maisteluttamalla että mansikka on hyvä kun taas paskakikkare ei ole maistuvaa. Sitten he luokittelevat mansikan ominaisuuksiin ja yrittävät tätä kautta tuottaa listan johon vedoten mansikka on hyvä. Hänestä mielenterveys olisi siksi sitä että et onnistu elämään jonkin normin mukaan. Ongelma on siis sama kuin fundamentalistien luonnollisuudeksi nimeämisen kohdalla - se on vain paremmin naamioitua. ; Itseäni miellyttää ajatus mielenterveyden puutteen sitominen jonkinlaiseen epäonnistumiseen ja Fulfordin ajatus epäonnistumiseen suhtautumisesta. Mutta valitettavasti mielenterveyden kohdalla ongelmana on se, että jos teoria mielenterveyden luonnollisuudesta on logiikkaloikkia tekevä hypoteesi, niin aivan yhtä täysin myös teoria siitä että mielenterveys on sidoksissa pelkästään sosiaaliseen epäonnistumiseen on sitä..

Nähdäkseni tämä ei tarkoita samaa kuin psykiatrian epäonnituminen. Ongelman voidaan nähdä kuvaavan kaikkea tieteenfilosofiaa koskevaa ongelmaa. Ja jopa itseään koko tieteenfilosofiaa koskevaa ongelmaa. Kuhn kuvasi sitä miten tiedettä ei tehdä normatiivisen tieteenfilosofian mukaan. Eli ei ole mitään ikuista ja muuttumatonta käsitystä siitä mitä kriteereitä tieteellä on. Enemmänkin ensin tehdään tiedettä ja sitten sitä sidotaan erilaisiin normeihin, ja nämä normitkin elävät keskustelussa. Kuhnin mukaan tutkijoille syntyy päähän enemmänkin nyrkkisäännöstö, malleja siitä mitä hyvä tiede on. Klassiset tutkimusesimerkit ja luetut tutkimukset ovat exemplarseja. Ja muita teorioita heijastetaan suhteessa näihin. Ja mikä tärkeintä, tämä suhde on analoginen eikä normatiivinen.

Näin ollen voimme edelleen ihmetellä miksi mielenterveyspuolen ongelmia kohdellaan niin eri tavalla kuin muita. Uskovatko ihmiset todella niin vahvasti perimmäiseen vapaaseen tahtoon, että mielenterveys on aina jonkinlainen illuusio? Jos ihmiset olisivat koherentteja, voitaisiin sanoa että arkipsykologiassa juuri näin olisikin. Mutta koska ihmiset eivät ole sisäisesti koherentteja, voimme odottaa sitä, että ensin yhden ihmisen mielenterveysongelma ohitetaan vapaaseen tahtoon, yrittämiseen ja kannustamiseen liittyvin sloganein ja sen jälkeen mennään selittämään kyökkipsykologialla ihmisiä kuin he olisivat mielenterveytensä ohjaamia ja hallittavia marionetteja. Ja siksi samanaikaisesti masentunut on vain vätys joka ei halua yrittää ja se ex-mies täytti kaikki psykopaatin tunnuspiirteet.