maanantai 30. joulukuuta 2013

The best I've seen, ma'am. (Hardly any rats.)

"Titanic" -elokuvan pintatarinana on tarina luokkaeroista. Tässä perusasenteena on korostaa köyhyyden erinomaisuutta. Yläluokkainen Rose näkee rikkaiden elämän kuivana, tylsänä, sieluttomana ja pinnallisena. "I saw my whole life as if I'd already lived it. An endless parade of parties and cotillions, yachts and polo matches. Always the same narrow people, the same mindless chatter. I felt like I was standing at a great precipice, with no one to pull me back, no one who cared ... or even noticed." Tälle vastakkaisena nähdään köyhien aito elämä. Siksi kun Jack ja Rose tanssivat alakerrassa, tälle kontrastiksi annetaan näytteitä rikkaita ihmisiä tylsässä salongissa tylsine juttuineen ja ilman juhlia. Titanic -laiva onkin määritelty varsin suorasukaisesti aluksi "It was the ship of dreams to everyone else. To me it was a slave ship, taking me back to America in chains. Outwardly, I was everything a well brought up girl should be. Inside, I was screaming."

Itse voisin löytää montakin orjaa jotka olisivat valmiita hylkääämään elämänsä päästäkseen kultaiseen häkkiin. Samoin jaksan elpäillä että elokuvan ohjannut Cameron olisi valmis hylkäämään kaikki "Titanicin" ja "Avatarin" hänelle tuottamat rahat jotta pääsisi elämään aktuaalista elämää.

Tämä on sen tyyppistä materiaalia jota ei voi ymmärtää muuta kuin sitä kautta, että kyseessä on elokuva joka on tehty hyvinvoivalle yleisölle.
* Rikkaisto ostaa itselleen hyvän mielen korostamalla että rikkaus olisi jonkinlainen uhraus. He ovat kovalla työllä ansainneet menestyksensä ja uhranneet autenttisuuden yhteisön tukipylväänä toimimisen vuoksi. Samalla unohdetaan että oikeasti köyhien elämä ei ole yhtä bilettämistä jossa viina virtaa ja itsetoteutus on huipussaan. Köyhyys on käytännössä sitä että tehdään tylsää työtä jotta saadaan välttämättömyydet ja tämän jälkeen ei todellakaan jää aikaa ja voimavaroja harrastamiseen ja itsetoteutukseen.
* Yleisö samastuu oman itsensä projisoimalla. Keskiluokkainenkin yleisö on Maslown tarvehierakiassa tasolla jossa he ovat ylittäneet alimpien tasojen vaateet - ja melko harva on kohdannut sen elämänsäkään aikana. Heille se, että raha ei tee onnea muuntuu muotoon jossa raha on jopa onnellisuuden este.

Sama asenne näkyy myös elokuvan suhteessa mielenterveyteen. Jos "Titanic" tekee jotain, niin se halveksuu mielenterveyshäiriöiden vakavuutta ja niiden taustasyitä. Tämä näkyy hyvin kun katsomme Rosen historiaa. Elokuvan alkupuolella hän on niin kauhistunut ensimmäisen maailman ongelmistaan, että hän harkitsee itsemurhaa. Hän seisoskelee laivan kaiteen toisella puolella ja Jack puhuu hänet lopettamaan aikeensa kertomalla miten kovaa jäätyminen oikeasti on.
1: Jack viittaa lapsuuteensa ja tässä hän sitoo asiat peräti tiettyyn paikkaan ; "Well, they have some of the coldest winters around. I grew up there, near Chippewa Falls. I remember when I was a kid, me and my father, we went ice fishing out on Lake Wissota. Ice fishing is, you know, where you." On toki mielenkiintoista miten Jack referoi lapsuudenaikansa kokemukseen tekojärvellä joka tehtiin vasta viisi vuotta Titanicin uppoamisen jälkeen. Tämä vaatii yliluonnollista selitystä tai 88 mph:n nopeuden ylittävän auton käyttämistä.

Merkityksellistä on se, että suisidaalinen depressio ei pilkahda elokuvan jatkossa ollenkaan. Samoin Rosen eläminen vanhaksi ja vanhan Rosen elämänasenne viittaa siihen että hänellä ei ole mitään merkkejä masentuneisuuden suuntaan. Tämä on elokuvissa, etenkin romanttisissa elokuvissa, usein toistuva tematiikka jossa mielenterveyshäiriöistä parannutaan helposti. Rosekin tarvitsee itsetoteutusta ja muutaman tunnin lomaromanssin ja se ikään kuin korjaa kaikki ongelmat.
1: Mikä kyllä voi olla uskottavaa siinä mielessä että Rosen "orjuus" tuskin on mitenkään hirvittävän relevantilla tasolla traumaattista ja karseaa. Pikkumaiset ongelmat voivat korjautua pikkuriikkisillä korjauksilla. Mutta pikkumaiset ihmiset jotka tekevät itsemurhia pikkuriikkisten ensimmäisen maailman ongelmiensa kanssa ovat pikkumaisia. Joten mikä tahansa herne Rosen patjan alla voisi teoriassa laukaista suisidaaliset ajatusketjut.

Mutta mitä tekee "Titanic"? Tarjoaa meille huippukohtauksen jossa Jack houkuttelee Rosen laivan partaalle ja houkuttaa tämän levittämään kätensä. Ihmisen joka on tuossa muutama kohtaus aikaisemmin yrittänyt hypätä laidan yli ohjataan laidalle saman henkilön toimesta jonka pitäisi tietää paremmin.

Syynä tähän Rosen ihmeelliseen eheytymiseen on varmasti se, että usein itsetuhoisuus, itsen vahingoittaminen, ja itsemurhan yrittäminen tulkitaan joksikin muuksi. "Huomion kerjäämisteoria" (cry-for-attention) on hyvin yleinen tulkintatapa ihmisillä jotka itse eivät ole itsetuhoisia. Kuitenkin kun on tutkittu sitä mitä destruktiivista käytöstä harrastavat ihmiset itse kokevat, tilanne on jotain aivan muuta. Esimerkiksi viiltelyssä, jossa "huomiohuoraustematiikka" on erityisen vahvana on saatu merkkejä aivan muusta. Vahingoittamisella haetaan (a) pakotetta joka siirtää huomion ikävistä ajatuksista, jopa pakko-ajatuksista (b) suoraa kipua ja vastaavia aistimuksia (c) tai jopa viiltelystä seuraavaa endorfiininautintoa joka ei vain toteudu yhtä usein kuin viiltelijät itse odottavat. On erikoista, että tämä ei tule mieleen ihmisille jotka viiltelijöitä kohdatessaan eivät muista sitä että nämä tavallisesti käyttävät pitkiä hihoja ja toimivat muutenkin piilossa. Ja että viiltely liittyy muuhunkin riskikäyttäytymiseen kuten alkoholin ja päihteiden käyttöön, joita tulkitaan ongelmien huonon käsittelyn tematiikalla sen sijaan että huomionhakeminen ja sosiaaliprinsessointi olisi se primaarinen viiltelyn tarkoitus. Roseja on siis pääasiassa vain elokuvissa.

Erikoista onkin, että traumaattinen laivanuppoamiskatastrofissa oleminen ja lukuisten ruumiiden näkeminen tuntuu olevan Roselle kaikki ongelmat korjaava kokemus. Yleensä isojen ruumiskasojen näkeminen traumatisoi lajityypillisesti sosiaaliseen ihmislajiin kuuluvat, joitain psykopaatteja lukuunottamatta. Roselle Titanicin uppoamiseen liittyvä stressi, ihmisten hädän näkeminen sivusta , ihmisruumiiden näkeminen, ihmisten kuoleminen ikävillä tavoilla, jäinen kylpy, muu hengenvaara ja elämää suuremman lomaromanssin kuolema - ja kaikki yhden illan aikana - korjaavat hänen mielenterveytensä. Suisidaalisesta hienohelmasta tulee siksi täysin eheä nainen joka kasvaa vanhaksi rouvaksi ja isoäidiksi, jonka suurin mielenterveydellinen aukko näyttää olevan kaikkien mahdollisten taloudellisten realiteettejen unohtaminen.
1: Se, joka näkyy siinä miten hän heittää timantit mereen, vaikka Rosen lapsenlapset tai afrikan nälkäänäkevät voisivat käyttää, tarvita ja arvostaa sitä enemmän kuin meri joka ei välitä kalliista uhrilahjoista. Poseidonilla on jo nykyään timantteja ja uponneita aarrekaljuunoita riesaksi asti. Jack on kuollut, eikä käytä timantteja. Eikä kristinuskon Jumalakaan tiemmä ole tämänlaisten uhrilahjojen pyytelijä.

Titanicissa köyhyys on autenttisuutta joka on rikkaalle norsunluutornissa elävälle ulottumattomissa. Titanicissa trauma on realiteettien tiedostamista joka ohjaa ihmisen ymmärtämään tärkeän ja vähemmän tärkeän. Ja nämä tukevat toisiaan. Tämä on toki ymmärrettävää siinä mielessä, että traumaattiset kokemukset tuhoavat asioita ja niiden jälkeen ollaan rippusen köyhempiä. Tämän konsistenttiuden varaan en kuitenkaan laskisi paljoa.

Ei kommentteja: