keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kysymyksiä Robinille

Joskus ihminen kokee tulevansa hulluksi koska ajattelee asioita, joita ei ymmärrä. Mitä tekee jos käsittää oman pienuudensa, mutta ei halua pelätä maailmaa? Missä ovat ihmiset, jotka tietävät? Kenelle voin esittää suuria kysymyksiä ja saada vastauksia?

Ennen tätä varten tarvittiin Jumalaa. Nykyään ihmiset voivat saada vastauksia vaikka astronauteilta. Astronautit vastaavat usein mielellään kysymyksiin. Usein heiltä kysytään avaruuspuvussa olemisesta ja etenkin siihen liittyvästä vessa-asioinnista. Paras vastaus kysymykseen "miten", jonka tiedän on "näin".

Myös monilta muilta voi kysyä ja saada vastauksia. Esimerkiksi taannoin meillä Keravalla mainostettiin että kauppakeskuksessa oli vierailemassa Robin. Ensin ajattelin, että aika valjua on, jos pitää ihmisen kysyä Robinilta, sehän on vain Batmanin sidekick. Mutta sitten tajusin että on ainutlaatuinen ja hyvä tilaisuus kysyä Robinilta ties mitä. Kyllä hän varmasti osaa vastata. On kivaa että noinkin tärkeä sankari tulee aivan tavallisten ihmisten kysymyksiin vastaamaan, ihan pro bonobo vielä.

Esimerkiksi seuraavia kysymyksiä voi kysyä
.

Onko Batmanilla suomalaiset sukujuuret? Kun esimerkiksi minun nimi, Hämäläinen kirjoitetaan ulkomailla helposti muotoon "Hamalainen". Lausutaan silti "ä" eikä "a". Batmanin kohdalla taas tiedetään että kirjoitetaan "Batman", mutta lausutaan "Bätmän". Ihan sama juttu. Että onko amerikansuomalaista sukujuurta? Oletko ihan varma ettei olisi?

Miten Batmanin varustevyöhön mahtuu ne kaikki asiat jotka siihen näyttävät mahtuvan?

Batmanin varustus näyttää hankalalta vessa-asioiden hoitamisen kannalta, miten se tehdään jos tulee hätä? Luulisi että teidän hommissa tulisi hätä helposti. Itselleni tulisi ainakin joka kerta helposti kun näkisin superpahiksen minionilaumoineen. ("Näin"?)

Batman vaikuttaa traumatisoituneelta. Te, Robin, taas vaikuttaa jopa nössöyteen asti mielenterveeltä. Eikö sinun kannattaisi houkutella Batman terapiaan? Vai onko hän jo terapiassa ja Te olette tosiasiassa hänen edunvalvojansa? (Se kyllä selittäisi monta asiaa!)

Ärsyttääkö sinua se, että aina ihmiset kysyvät Batmanista eikä sinusta? Ikään kuin olisit sidekick joka on ikään kuin Batmanin korvikkeena kätevä Batmanologian konsultti? Eikö se käy mielen päälle koskaan?

Olette näköjään melko suosittu levylaulaja. Ainakin nuoret tyttöset pitävät musiikistanne? Onko rikollisten torjunta niin kallista että pitää hankkia tämänlainen elannonhankintatapa? Vai nielevätkö Batmanin terapia varallisuutta?

Naamarin tehtävä on suojella identiteettiä niin että ei selviä kuka ja minkä näköinen tyyppi pitää naamaria? Teidän levyissä olet aina ilman naamaria. Eikö tämä ole vaarallista? On ehkä aikuiselle häpeä ostaa teidän levyjä, mutta osaa ihminen nähdä sen naaman levyn kannesta ilman kuunteluakin. Ja voi myös ostaa ja salassa tykätä, kun ei vaan tunnusta blogissa asian vaan sanoo julkisuuteen valeen että pikkutyttömusiikkia jota ei järkevä kuuntele.

Olisiko teillä nimmaria levyyni? Serkkutytölle menee. Sisaren lapsen levy, tämän puolesta jonotin ja kysyin. (Ja onhan batmantunnari mukana sitten seuraavassa levyssä, pliide.)

Ei kommentteja: