Kirjoitin mielenterveydestä tavalla jossa nostin esiin sen, että mielenterveyttä esitetään analogiseksi muunlaisten sairauksien kanssa. Tein tämän tavalla joka nosti esiin sen, että yhteys ei täytä klassisen formaalin todistamisen ja deduktion vaatimuksia. Sainkin siihen kommentin "Mielenterveyden ongelmat on helppo määritellä fyysisiksi sairauksiksi: välittäjäaineet aivokemia synapsit blaablaablaa" joka on oikeasti oleellinen pointti. Se johtaa toiseen, edellistä linkkiä hieman aikaisempaan, tekstiini, jossa käsittelen sitä miten aivojen ja fyysisen sairauden yhteys on mahdollinen mutta tiettyjen oletusten alainen. Sen valossa saamani syvällinen huomautus muuttuu "triviaalilla tavalla todeksi".
Tässä kohden minun on korostettava, että en ole "antipsykiatri". Tietyllä tavalla ensimmäinen linkkitekstini ei ollut pääasiassa mielisairautta koskeva argumentti, kuin tieteenfilosofiaa koskeva argumentti jossa mielenterveysongelmat otetaan enemmänkin yhtenä esimerkkinä. Tämän näyttääkseni teen tämän blogauksen, jossa käsittelen erilaisia asioita jotka vaikuttavat "klassisen formaalin deduktion" kautta samalta kuin "olettelu".
Havaintojen teoriapitoisuus.
"Knowing the names of things is the beginning of wisdom."
(E. O. Wilson, "Consilience")
Ensinnäkin antipsykiatria nojaa vahvasti positivismin henkeen. Siinä korostetaan oletuksettomuutta, metafysiikattomuutta ja vastaavaa. Heiltä on yksinkertaisesti jäänyt vaihde päälle. Tämä on ymmärrettävää, sillä filosofian historia on täynnä ajatuksia joissa korostetaan ehdottomuutta. Jo Sokrates odotti että argumentit olisivat vedenpitäviä. Eli ne olisivat eheitä tavalla jossa niitä ei voitaisi mitenkään kritisoida. Myöhemmin empiristit muuttivat tämän havainnoitavuusvaatimukseksi ja vastaavaksi.
Monia positivismin henki ärsyttää. Itsellänikin on niitä hetkiä jolloin uneksin aikakoneesta. Nimittäin jos ka kun aikakone keksitään, niin matkustan sillä aikaan ennen Wienin piirin tuhoisaa vaikutusta ja likvidoin vastuuhenkilöt. Koska nykyään tieteenfilosofiassa pitää ensin opetella työläästi positivismin asiat ja sitten ymmärtää että ne olivat mahdottomia ja väärin. Likvidointi olisi ihastuttavaa koska sitten ei tarvitsisi vaivata päätä metafysiikattomuudella, deduktiolla, analyyttisillä ja synteettisillä lauseilla eikä varsinkaan etu- ja takajäsenen vaihdoilla, jotka pitää opetella, vaikka Wienin piirin näkemykset sitten lytättiin.
Kuitenkin tässä on hyvä ja oleellinen huomata, että Wienin piiri teki tärkeän virheen. He sulkivat tien ajatukselle jossa vaaditaan 100% ehdotonta havaittavuutta ja mallinnettavuutta. Kaikenlaiset aiemmin suositut näkemykset ihmisen kognition virheettömyydestä jysähtivät Wienin piirin kieltämättä nerokkaiden ihmisten epäonnistumiseen. Wienin piirin jälkeen olemme joutuneet käsittelemään jotenkin havaintojen teoriapitoisuuden (theory-ladenness of observation). Tämä antaa luvan sanoa monille antipsykiatrian argumenteille, että "sen pahempi deduktiolle".
"We are drowning in information, while starwing for wisdom. The world henceforth will be run by synthesizers, people able to put together the right information at the right time, think critically about it, and make important choises wisely."
(E. O. Wilson)
Klassisesti asiat on vain määritelty. Ja nähdäkseni antipsykiatrian - kuten monien muidenkin modernin ajan denialistien - ongelma on se, että he ovat pitäytyneet siinä että jako analyyttiseen ja synteettiseen tietoon on vahva. Tällöin jako syntetisoituun tietoon ja määritelmillä tehtyyn tietoon ovat toisiinsa liitoksissa. Tämä jako paistaa läpi myös mukaanlaittamistani Wilsonin lainauksista.
Quinen tapa suhtautua havaintojen teoriapitoisuuteen korostaa sitä, että tämä jako ei ole kovinkaan selväpiirteinen. Tosiasiassa havainnot johtavat määritelmien korjaamiseen. Tämä on esillä vaikka siinä että jos meillä esimerkiksi on mielenterveysongelmasta määritelmä, joka nojaa adaptiivisuuden vähenemiseen, voimme huomata että OCD:lla on evolutiivinen tausta. Quinen mukaan emme voi koskaan falsifioida mitään siististi. Jokaisessa tälläisessä tilanteessa joudutaan harkitsemaan sitä, onko OCD sittenkin jotain muuta kuin mielenterveyden häiriö, koska määritelmän mukaan se ei ole. Vai onko sittenkin se mielenterveyshäiriön määritelmä huono kun se ei selvästi pidä sisällään näin tehokasta vastaesimerkkiä (counter excample). Kaikki falsifiointi on "potentiaalista". Ja siksi määritelmä ei ole puhtaasti analyyttinen eikä mikään tiedon yhdistely ole puhtaasti synteettinen.
Käytännössä on katsottava kokonaisuutta. Duhemin-Quinen teesin mukaan on korjattava sitä jonka muuttaminen vaatii vähemmän korjailua muussa tiedossa. Näin huono määritelmä on heikko, ja se esimerkiksi veisi mukanaan hyvin monta ja oleellisena pidettyä mielenterveysongelmaksi nähtyä sairautta. (OCD haittaa yksilöiden elämää niin paljon, että suurin osa psykologeista hylkää puhtaasti evolutiivisen ja adaptaatiokeskeisen määritelmän.) Samoin jos määritelmä on erityisen vahva ja sen korjailu johtaisi erikoisten vastaesimerkkien syntyyn muualla, olisi syytä hyväksyä että kenties tämä mainittu ongelma ei olekaan mielenterveyden häiriö. (Näin on tehty ainakin homoseksuaalisuuden kohdalla.)
Lääketaito
"Assassins have been around for ages, and all of them fulfill the same purpose ; a job well done."
(Albert Camus)
Tämä taso koskee aivan kaikkea tiedettä. Lääketiede ei tässä osin eroa lainkaan vaikka biologiasta tai teoreettisesta fysiikasta. Mutta on huomattava, että lääketiede on käytännössä myös soveltavaa tiedettä. Ja tällöin sitä kohtaavat ne filosofiset ongelmat jotka ovat tuttuja teknologian filosofiassa.
Puhtaasti tieteellisenä mallinnettavana yksikkönä lääketiede on objektiivista. Silloin kerrotaan lähinnä korrelaatioita. Kun jossain tilanteessa tehdään jotain, tästä seuraa jotain. Kysymys siitä onko jokin asia toivottavaa ja pitääkö jotain tehdä on sitten se porras joka muuttaa asiat "sairauksiksi" ja tekojen tilastolliset seuraukset "parantamiseksi". Nämä termit piilottavat arvoladatut oletukset niin hyvin että vähemmän kieltä nyyläävä ei välttämättä huomaa ollenkaan, että lääketieteen jokainen sovellus kohtaa syviä eettisiä teemoja.
Teknologian kautta tilanne vertautuu siihen, että ydinpommia tehneet tiesivät mitä pommi tekee. Todellinen eettinen kysymys on sitten se, pitääkö rakentaa ydinpommi, ydinvoimala - vai molemmat vai ei kumpaakaan.
Onkin hieman erikoista, että antipsykiatriassa kohtaa melko usein vaihtoehtohoidoista tuttua moitetta siitä, että lääketiede hoitaa oireita eikä sairauksia. Kuitenkin nämä ovat arvoladattuja. Ja sitten toisaalla toiset antipsykiatrien suosimat auktoriteetit tekevät kuten Puhakainen, jonka käsittelyssä mielenterveydessä ei voitaisi puhua oireista ja sairauksista ollenkaan, koska ne ovat vain normatiivisia vaatimuksia siitä minkälainen ihminen on.
Puhakainen on siinä mielessä oikeassa, että nämä ovat oletuksia. Kuitenkin niiden ei voi nähdä olevan kovin ehdottomia. Sillä jos mietitään mitä oletuksia lääketieteessä yleensä tehdään, niin ne koskevat
1: Kärsimyksen vähentämistä. Ja kärsimys on monesti subjektiivinen asia jota voidaan kuitenkin lähestyä tilastollisesti. Kipu ei ole miellyttävää eikä kukaan nauti masennuksesta vaan ihmisiltä kysytäänkin ihan suoraan että "kärsitkö masennuksesta". Tässä lääketiede olettaa että kärsimyksen vähentäminen on eettistä. Tämä on kieltämättä olemisesta pitämiseen (is-ought) loikkaus.
2: Kuolemisen vähentämistä. Kuoleman kohdalla ei ole edes kovin paljoa subjektiivisuutta. Tietyt taudit johtavat kuolemaan ja tätä estetään toisin keinoin. Tässä vain oletetaan että kuoleminen ei ole hyvä. Jos pitää lääketiedettä huonona, pitäisi olettaa että tämä is-ought -loikkaus on huono. Eli että kuolema onkin hyvä, kaunis ja toivottava asia. En itse pidä tätä hirveän mahdottomana, mutta se on näkemyksenä melko vahvasti marginaalia.
Itse asiassa eettiset oletukset ovat yllättävän vähälukuisia. Tämä kertoo siitä, että lääketieteen soveltaminen on tietyssä määrin helpommin "eettistä" (tai jos olet pilkkuaviilaava filosofi, "eettisesti ihmiselle lajinmukaisempaa") kuin vaikkapa teknologian ja tieteen kohdalla, jossa keksinnön tai teorian sovellukset johtavat suurempiin ongelmiin. (Toki lääketieteessä on usein vääntöä etiikasta. Jos esiin otetaan vaikka eutanasia, sen voidaan nähdä olevan kompromissinhakua mainitsemani kärsimyksen ja kuoleman kriteerin välillä. Usein kärsimys ja kuolema liittyvät yhteen, mutta eutanasia muistuttaa että näin ei ole.)
Aivojen mutkikkuus.
"The essence of humanity's spiritual dilemma is that we evolve genetically to accept one truth and find another. Is there a way to erase the dilemma, to resolve the contradictions between the trancendentialist and empiricist world views?"
(E. O. Wilson)
Mielenterveyden kohdalla ongelmana on aivojen toiminnan ja niihin liittyvien järjestelmien mutkikkuus. Mielenterveysongelmat liitetään usein joko suoraan aivojen sairauksiksi tai umpierityksen sairauksiksi. Tällöin ne ovat täsmälleen yhtä fyysisiä kuin vaikka murtunut jalka.
Vaikeutena on kuitenkin se, minkä nostin siinä kommenttia saaneessa blogauksesani esiin ; että tässä joudutaan hyvin usein luottamaan analogisuuteen sen sijaan että olisi todella sidottu mielenterveyden ongelma aivoihin. Tämä on usein oletus.
Toki monet kemialliset lääkkeet toimiessaan osoittavat yhteyttä ja esimerkiksi Antonio Damasion kirjoja lukiessa ei voi olla huomaamatta, miten tietyt mielenterveyden ongelmat liittyvät aivojen leesioihin, jotka ovat yhtä tavalla havaittavia fyysisiä vammoja kuin vaikka irronnut pikkusormi. (Aivoissa on vaikka aivoverenvuodon aikaansaama konkreettinen ruhje.) Tämä tarkoittaa oikeastaan sitä, että ajan mittaan mielenterveyspuoli lähestyy muuta lääketiedettä ja lopulta kenties jopa saavuttaa sen.
Siihen asti joudumme luottamaan ekstrainduktioon. Siihen, että kun on löydetty aivoihin ja hormoneihin sidottuja ongelmia A, B, C .... niin myös D, E, F... joiden syntytapaa emme vielä tiedä tai ole todistaneet, voivat hyvinkin olla samanlaisia. Siksi yhteys on monesti metafora. Mutta tämä ei ole este, vaan pikemminkin muistutus siitä että aivotutkimus on suuri tutkimusohjelma jolla on edessään vielä monta hedelmällistä vuotta työtä.
Ja siksi en ole antipsykiatri. En vain ole positivisti, enkä pidä positivistisuutta vaativia tai sellaista odottavia kovinkaan älyllisinä - tai oikeastaan edes tieteellisesti ajattelevina - ihmisinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti