Maailmassa on luomia

Alati tieteellinen "suomi24" -foorumi viittasi ajatukseen jossa ateismi ja agnostismi olisivat liudentuneet toisiinsa. Ja että siksi klassisesta ateismin määritelmästä tulisi luopua. "Ulkomailla edelleenkin ollaan pitäydytty ateismin määritelmässä että ateisti on ihminen joka ei usko jumaliin koska uskoo että jumalia ei ole olemassa! Kaikki johtavat filosofit ja jopa muutama uusateistikin on samalla kannalla. (Ihmekköhän se koska kaikissa filosofian ja uskonnonfilosofian oppikirjoissa ateisti määritellään henkilöksi joka ei usko että jumalia on olemassa.) Tämä uusi agnostismin ja ateismin fuusioituminen on vain uusateismin luoma netti-ilmiö sekä ilmiö populaarisella tasolla. Mutta ei akateemisella."

Näkisin, että syynä on se, että
1: Uusateismin jumalaperustelun ytimessä on todennäköisyys. Se ei sano että Jumalaa ei ole, vaan että Jumala on tieteelliseltä kannalta epätodennäköinen ja varsin selitysvoimaton teoria.
2: Lisäksi hyvin usea korostaa että on uskonnoton. Tähän kategoriaan kuuluu sekä agnostismi että ateismi.
3: Igteismi on myös suosiossa. Ja siinä Jumalakysymys ei kiinnosta. Se on kanta agnostismin ja ateismin väliltä.

Uskovaista tämänlainen ärsyttää. Heille agnostismin käsite voi olla jopa turha, koska heille ytimessä on kuuliaisuus Jumalalle. Ja agnostismiin harvemmin kuuluu tämä osio. Voidaankin jopa sanoa että uskovaisten maailmankuvassa on tarve hieman toisenlaiselle jaottelulle. Sen sijaan että määriteltäisiin mikä on (a) teisti, mikä on (b) agnostikko ja mikä on (c) ateisti, lähdetäänkin siitä että on (1) oikeaoppinen, kuka (2) kerettiläinen ja kuka (3) jumalaton.

Etenkin igteismin sävyt tuntuvat ärsyttävän. Agnostismin uudelleennimeämiselle halutaan pontta jotta ateistit eivät voisi vain ujuttautua siihen että teistien olisi tehtävä jumalatodistukset. "Sillä tavalla saamme nämä palstan kierot uusateistit pois koloistansa ja viimein perustelemaan sitä että miksi he uskovat ettei ole olemassa minkäänlaista jumalaa."

Näkisin, että syvin ongelma ateismissa onkin siinä että se on määritelty kahden näkemyksen kautta. Ateismi nähdään samanaikaisesti (a) jumalauskon puutteena ja (b) rationaalisuuskäsityksenä Jumalan olemassaolosta. Usein ihmisillä nämä asiat kulkevat käsi kädessä.

Mutta tosiasiassa sekä usko, agnostismi että ateismi pitävät sisällään vakaumuksen, uskontoinstituution ja tietoteoreettisen suhtautumisen. Ja yleisesti ottaen onkin niin että ateismia ja teismiä sitoo yhteen laajempi kimppu. Agnostismi taas ei ole näiden puoliväli.

Arkikielessä teismi ja ateismi määrittävät ihmisen suhdetta jumaluskoon ja agnostismi nähdään epätietona uskoon. Kuitenkin tosiasiassa agnostismi useimmiten määrittelee ihmisen suhteen jumalasta saatavaan tietoon. Se on eri asia kuin teismin ja ateismin puoliväli.
1: Esimerkiksi itse olen uskonnoton (en liity instituutioon ja dogmaan ja kuuliaisuusperinteeseen), jumalavakaumukseton (minulla ei ole minkäänlaista uskonelämää, en siis heilu emotionaalisesti uskonhaluamisen kanssa) ja agnostikko (tietoteoreettisesti Jumalan olemassaolo on minulle mysteeri). Jos ateismi määritetään tietoteoreettisesti, silloin en ole ateisti. Jos ateismi määritetään uskonvakaumuksen kautta, olen paatunutta paatuneempi ateisti.
2: Tässä määrittein on selvää, että ateismi ei ole uskonto, koska siitä puuttuu instituutio. Eikä se ole uskontoa siinäkään mielessä, että siinä oltaisiin jumalauskoisia. Ateismi on korkeintaan tietoteoreettinen suhtautuminen Jumalaan ja tässä mielessä se on enemmän ideologia, jos sitäkään.

Itse asiassa myös teismi on vastaavalla tavalla mutkikas.
1: Jos esimerkiksi otamme esille deismin, voimme huomata että tämän jälkeen meillä on käsissämme "filosofien Jumala" jolla ei yleensä ole mitään uskontoa ja johon ei liity mainittavaa uskonnollista aktiivisuuttakaan koska deismissä Jumala on alkusyy joka ei puutu tapahtumien kulkuun. Moni uskovainen kokee deismin Phillip Johnsonin tapaan "hengettömänä alkusyynä" joka on kuin "vaihtaisi aitoa kultaa väärään rahaan".
2: Toisaalta tapauskovaisilla voi olla vahva sidos siihen että Jumala on olemassa, ja jotka "uskovat omalla tavallaan" ja jotka ovat myös uskontoinstituution jäseniä jotka harrastavat rituaaleja. Mutta joilta puuttuu se uskon emotionaalinen puoli. Heitä on paljon ja heille tunteilevampien uskovaisten toiminta voi näyttää suoranaiselta hihhuloinnilta.
3: Monille hengellisyyttä korostaville uskovaisille Jumala taas on tietoteoreettisesti mysteeri. Heillä on sitten "vain se vakaumus". Osa heistä kuuluu instituutioon, ja osa irrottautuu tämänlaisesta koska se ei ole heistä tarpeeksi hengellistä.

Lisäksi on hyvä huomata Kahnemanin opit. Se, että kaikilla ihmisillä on käytössään kaksi kognitiivista järjestelmää. On intuitiivinen ja nopea systeemi yksi joka tuottaa tiettyjä tuloksia ja sitten se hidas ja hyviä tuloksia tuottava systeemi kaksi. Nämä ovat usein ristiriidassa. Esimerkiksi skeptikko joka ei usko kummituksiin voi kummitustalossa säikähtää ja ajatus kummituksista iskee mieleen. Tarkemmalla miettimisellä hän ei pidä tätä järkevänä. Yleensä maailmankuvassa arvostetaan jäsentyneisyyttä ja harkittuja mielipiteitä, joten aito skeptikkokin voi säikähtää kummituksia vaikka ei uskokaan niihin. (Se on vain tunteilua ja primitiivireaktiota tai sitten dogmaattisuuden puutetta, riippuen keneltä kysytään) Tällä on relevanssia sillä intuitiomme hakee teleologisia vastauksia ja ateistien tavat vastata vihjaavat että heidän nopea systeemi ykkösensä tuottaa intentionaalis-teleologisia selityksiä evolutiivisesti validimpien funktionaalis-teleologisten selitysten sijasta.
1: Minun pikaintuitioni on että uskovaiset ihmiset ovat ärsyttäviä jotka esittävät haasteita joihin on ikään kuin pakko vastata koska SIWOTI -syndrooma. Minun pitkäaikaisempi miettimis-jäsentämiseni taas tuppaa tuottamaan lopputuloksen siitä, että eteeni tyrkätyissä jumalatodistuksissa on puutteita joka tarkoittaa, että he ovat tyhmiä ihmisiä jotka ovat juuri haaskanneet aikaani omien epäonnistumistensa tarkkailuun.
2: Koska minulla ei ole emootioita Jumalaan ja instituutio on lähinnä tylsistyttävää ajanhaaskausta, kenties tärkein suhteeni koko uskontoilmiöön onkin mitattavissa suhteessani uskovaisiin ihmisiin. Tässä tilanteessa tarvitsenen jonkin erityisen määritelmän ihmiselle jolla ei ole kiinnostusta, rakkautta tahi vihaa Jumalaa kohtaan, joka suhtautuu uskontoinstituutioon pragmaattisesti jonain johon voisi kuulua jos se ajaisi niitä asioita joita itse ajaa - aivan sama millä arvoilla koska suhde on pragmaattinen - ja joka suhtautuu uskovaisiin ihmisiin parhaimmillaan viileästi ja pahimmillaan hostiilisti - riippuen tietysti siitä miten uskovainen reagoi, toimii, käyttäytyy tai tappouhkailee. 

Kenties vikana ei olekaan ateismin ja teismin ja agnostismin määritelmät. Vaan siinä että ilmiöitä niputetaan liikaa ja vaaditaan siistejä klimppejä. Uskonnossa ja muissa vakaumusasioissa taas harvoin on mitään siistiä. (Sanan "siisti" missään määritteissä.)