Kuinka tiedämme epäonnistuvamme?

Josiah Royce tuo "Philosophy" -teoksessa esiin vanhan argumentin ihmisen epätäydellisyydestä. Argumentti on 1800 -luvulta ja jossain määrin niin vanha, että se on jälleen kiinnostava.

Etenkin nykyään, kun reformoitu epistemologia on korostanut ihmisen laadukasta ajattelua todisteena Jumalan olemassaolosta - ihmisen järki nähdään siis analogisena Jumalan täydellisen tietämisen kanssa - on tämä argumentti täysin päinvastaisella kannalla.

Roycen lämmittämä argumentti keskittyy sen ympärille, että miten erehtyminen on mahdollista. Ja tämä tarkoittaa, paitsi sitä että ihmisen näkemys eroaa objektiivisesta totuudesta, niin etenkin sitä että miten ihminen voi kuitenkin tietää tämän epäonnistumisensa. ; Tämä ero on oleellinen, sillä jos jokin konsepti olisi täysin ihmisen kykyjen ulkopuolella, tämä johtaisi joko siihen että olisimme kysymyksen suhtaan epätietoisia, tai emme edes tiedostaisi koko kysymyksen olemassaoloa. (Joka Jumalan kohdalla tarkoittaisi joko sitä että olisimme pakotettuja ikuiseen agnostismiin tai jopa igteismiin jossa emme ajattelisi koko konseptia.)

Vanhassa teologisessa ajattelussa virheen huomaaminen vaatisi sen, että olisi jokin laajempi ja inklusiivisempi ajatuskategoria joiden välillä voidaan tehdä arvio. Ja jos niiden välillä ei ole koherenssia, korrespondenssia tai muuta yhteensopivuutta vaan ristiriitoja, voisimme huomata tämän. ; Tässä näkemyksessä sen, että meillä ei ole warrantia tarkoittaa sitä että Jumala on olemassa.

Toki on hyvä huomata, että kahden sadan vuoden aikana tilastollisuus on tullut mukaan arvioihin. Totuus on muuttunut totuusarvioksi. Toki ihmiselämässä koemme usein hakevamme totuutta ja tekevämme arvioita siitä miten maailma toimii, miten moraali on ja mikä on esteettistä. Ja hyvin usein koemme että kaikki nämä arviot tehdään jonkinlaisen Oikean Totuuden, Hyvyyden tai Kauneuden nimissä. Arkiajattelu on tässä mielessä Platonin ideamaailma -näkemyksen mukainen. Koemme asiat absoluutteina.

Kuitenkin teemme asiat harmaasävyisesti. Tilastollisuus tarjoaa keinot käsitellä virheitä ja erheitä. Roycen kirja tuo tässä kohden toki esiin osittaisen tiedon (partial knowledge). Tässä korostetaan sitä että joskus tiedämme että jossain on virhe, mutta emme ole varmoja siitä mikä tämä virhe on. Silloinkin meillä on jotain tietoa systeemistä. Tämä huomio hipoo tilastollisuutta, mutta ohittaa kuitenkin sen, että totuuskäsitys ei ole binaarinen "kyllä" tai "ei".

Virheen jumalisuuden korostamisessa on implisiittinen ajatus jossa on vain yksi yritys ja yrityksessä on joko väärässä tai oikeassa. Todennäköisyys on kuitenkin varmuusjatkumo. Arviot voivat myös heilahdella. Esimerkiksi jos Paul näkee että pensaassa on tiikeri, hän voi erehtyä. Hän voi paremmassa aineistossa kokeakin että kyseessä on tuuli. Kuitenkin tämäkin arvio voi olla väärä ja pensaasta hyökkääkin raidallinen tiikeri. Joka tarkemmassa tulkinnassa paljastuukin mutanttileopardiksi...

Itse asiassa voimme myös kysyä että vaikka ylläoleva olisikin havaittu, olisiko se väistämättä oikein. Parhaimmillaan voimme kysyä muilta ja saada jämäkän yksimielisyyden. Tosiasiassa erehtyminen vaatii vain sen että jokin joka tapahtuu on tosi ja josta voidaan olla jotain mieltä joka ei ole sama kuin tämä tosiasia. Se ei vaadi havaitsijaa joka olisi oikeassa. Itse asiassa erehtymiseen riittää kaksi vajavaista näkökulmaa, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Kummankaan näistä ei tarvitse olla edes totuudenkaltaisia jotta näiden välisestä skismasta syntyisi väärässäolemisen kokemus.

Itse asiassa voidaan sanoa että loogisen mahdollisuuden sisällä onkin sellainen mahdollisuus että ristiriita olisi tasa-arvoisesti totuudenkaltainen. Tiedämme esimerkiksi illuusioita joissa sama piirros näyttää pupulta ja ankalta. (Kuten playboyn logo.) Ei ole vaikeaa kuvitella, että jos meillä olisi lajityypillinen tapa jossa ensin näyttäisi että se on pupu mutta pitkän tarkastelun jälkeen se näyttääkin aina ankalta, syntyisi kokemus että tämänlainen monitulkintainen kuva olisi ajanut meidät aluksi erehtymään. Molemmat näistä näkökulmista olisivat kuitenkin vajaita. Eikä absoluuttia tarvitakaan virheen havaitsemiseen mitenkään kovin väistämättä.