Ollessani Pohjanmaalla sain jälleen kohdata sen, miten älykkyyttä on montaa sorttia. Olen siinä mielessä hyvin klassinen, jopa stereotyyppinen, filosofian harrastaja, että sovin haihattelevan mutta epäkäytännöllisen filosofin perusmalliin. Isosisareni on sen sijaan kykenevä esimerkiksi järjestämään juhlat. (Aihe josta tässä blogissa et lue.)
Jokainen lähisukuiseni kykenee myös esimerkiksi pakkaamaan auton. Kun minulle sanotaan komento laittaa tavarat autoon, pitää minulle määritellä mitä tavarat tarkoittavat. Kykenen suorittamaan hyvin yksinkertaisia, määrältään pienehköjä ja tarkasti määriteltyjä toimia. Pieni sisareni selitti, että olen niitä ihmisiä joita varten maailmassa on tuoleja joissa lukee lapulla, että niihin saa istua. ; Kotonani puolisoni on tottunut siihen että jos minun käskee tyhjentää astianpesukoneen, tottelen kyllä ja tyhjennän astianpesukoneen. Mutta en täytä sitä. Molemmat käskyt on suoritettava erikseen. Ja jos näitä ketjuttaa liikaa - yleensä 4 käskyä - en muista kaikkia.
Samanaikaisesti minulle ei tuota ongelmia pyöritellä mitä ihmeellisimpiä asioita jotka vaativat mitä ihmeellisimpien kuriositeettitietojen muistamista. Jos joku on koskaan nähnyt miten en huomaa sosiaalisia tilanteita (joiden huomaamiseen minulta puuttuvat ruuvit) tai nähnyt miten vaikeaa minun on tehdä suunnilleen mitään, voi ihmetellä että miten tämänlainen blogi voi syntyä sellaisen tampion, toopen ja sohlon toimesta.
Tämänlaiseen epäonnistumiseen ja onnistumiseen voi suhtautua monella tavalla. Esimerkiksi voi ottaa amerikkalaisen tavan. Ja suomalaisen tavan. Nämä heijastuvat juhlissa, niiden nimissä ja taustaperinteissä.
Amerikan tapa ; Kiitospäivä.
Amerikoissa tunnetaan kiitospäivä (Thanksgiving day). Sitä vietetään marraskuun neljäntenä torstaina. Se on hyvin Amerikkalainen Juhla ja sitoutuu historiaan. Suomi on hyvin irrallaan tästä historiasta. Samoin tuntuu että Suomi on hyvin irrallaan myös siitä kulttuurista jossa kiitospäivä on syntynyt.
Toki kiitollisuus kiitospäivässä on melko ironinen. Sillä kiitollisuus ohjataan yleensä johonkin joka on onnistunut tai jossa on ollut onnekkuutta. Mutta jos ensimmäistä kiitospäivää viettävien puritaanien elämää katsotaan, voimme huomata, että matka oli kaikkea muuta kuin onnekas. Vastoinkäymisiä oli itse asiassa niin paljon, suoranaisesti hikipediaisissa mitoissa, että vähän taikauskoisempi voisi uskoa että puritaanit olisi kirottu.
Vuonna 1620 puritaaneja vainottiin. Isosta-Britanniasta Hollantiin muuttaminen ei riittänyt ja pian puritaanit tajusivat, että heidän on pakko lähteä karkuun koko Euroopasta. Tämä ei ole onnekasta. "Mayflower"-laivalla pakoon lähdettyään he eivät päässeet halutuille alueille vaan he joutuivat menemään paljon karumpiin paikkoihin. Ihmisiä kuoli matkalla. Ja
saapuminen oli myöhässä, joten istutuksia ei ehditty tekemään ja juuri tämä talvi oli, jopa aluen karuus huomioiden, epätavallisen kova.
Siirtokunnalla ei siis ollut ruokaa eikä oikein suojaakaan. Puolet siirtokunnan jäsenistä kuoli hyvin pian nälkään ja tauteihin. Kesällä alkoi intiaanien kanssa sotiminen. Lopputuloksena tästä kaikesta puritaanit halusivat laittaa kalkkunaa pöytään, koska he halusivat kiittää. Juuri heidän voisi luulla olleen vakuuttuneita siitä miten pahan ongelma on relevantti teologinen ongelma. Mutta ilmeisesti puritaanien mielessä oli vielä pahempia vaihtoehtoja joita tämä epäonnistumissikermä ei tuottanut.
Suomen tapa ; Kiitoksenriistopäivä
Suomessa ei kiitospäivää vietetä. Sen sijaan Suomessa taas vietetään lokakuisin epäonnistumisen päivää. Päivän järjestämisen mukaan epäonnistuminen on Suomen viimeisimpiä tabuja.
Tätä on vaikeaa ymmärtää. Sillä suomalaiset ovat perinteisesti olleet epäonnistumisessa rypeviä. Tämä on jopa korotettu jonkinlaiseksi nöyryydeksi. Suomalaisissa on siinä määrin körttiläisyyttä - uskontokunnasta riippumatta - että he ovat kyllä valmiita kertomaan tarinoita joissa he epäonnistuvat ja ovat huonoja. Tämä johtaa joko lannistumiseen tai vielä useammin siihen että epäonnistumisen edessä taivutaan mutta ei taituta. Mutta ei toisaalta nousta onnistumiseenkaan.
Sen sijaan onnistumista suomalainen kulttuuri kestää melko huonosti. Suomalaisessa kulttuurissa ylpeys omista saavutuksista nähdään egoismina. Brassailun tunnustamista pidetään helposti röyhkeänä ja jopa kusipäisenä. Paremmuusjärjestyksessä nähdään statusta, valtaa ja hierarkisuutta - ja huonompitaitoisten itsetunnon latistamista. Siksi esimerkiksi hyvä skeptikko nähdään sosiaalisena huonoutena. ; Ihmiset kestävät epäonnistumisjuttujani ja niitä pidetään jotenkin hauskoina. Onnistumisista ei kuitenkaan saisi iloita ja olla ylpeä saavutuksistaan koska se olisi ylpeyttä.
Kenties oikein tapa ; Yritä enempi -päivä.
Toki epäonnistumisen päivän tarkoituksena on virallisesti ollut korostaa enemmänkin
lannistumattomuutta kuin epäonnistumista. Eli epäonnistumisten
kestäminen liittyy ikään kuin Jari Sarasvuon ajamaan ideaaliin, jossa
epäonnistumisia kestetään ja yritetään ja sitten lopulta onnistutaan.
Tämäntapaisessa asenteessa on hyviä puolia. ; Se tuo mieleen muusikon,
joka selitti, että hänen esiintymistään kuvaa kaksi nyrkkisääntöä. (a)
Jos hän tekisi virheitä vuosikymmenten harjoittelun jälkeen, hän ei
voisi esiintyä ollenkaan. (b) Jos hän pelkäisi virheiden tekemistä, hän
ei voisi ollenkaan nousta lavalle.
Kuitenkin tämä filosofia toimisi paremmin jos juhla nimettäisiin vaikkapa tulevien onnistumisten päiväksi. Silloin sankariksi voitaisiin nostaa vaikka Alexander Flemingin penisilliinin keksimisen ; Vahingossa ja erehdyksessä tehty unohdus johti bakteerinäytteiden kuolemaan homesienen läheltä. Ja Fleming teki tästä oivalluksen sen sijaan että jäi rypemään ja naureskellen jäänyt otsaansa takomaan.
Koska isosisareni ohjeisti minua osaavuudessaan, päätin ottaa joitain hänen ajatuksiaan ja muokata niistä jotain. Ja paras mitä voin tehdä, on toivoa että hän ei pystyisi ihan helposti tekemään samaa. Ylläoleva teksti opettaa toivottavasti sen, että elämässä on aina vaihtoehtoja. Joskus jopa kolme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti