Myöhempien aikojen anteeksipyynnöt

Englannin ylähuoneessa suunnitellaan lakialoitetta jonka avulla voitaisiin pyytää anteeksi Alan Turingilta. Alan Turing vaikutti toisen maailmansodan lopputulokseen ja hänet kastroitiin homoseksuaalisuuden vuoksi. Tätä pidetään epähumaanina ja siksi asialle halutaan tehdä jotain virallisten kanavien kautta.

Itse en luota kovin vahvasti kollektiiviseen syyllisyyteen. (Ideologia on käytöksen selittämisessä korrelaatio eikä kausaatio.) Kuitenkin tässä anteeksipyynnössä ei tunnu olevan hirveästi mitään järkeä. Yksilöiden tasolla tässä henkilö joka ei ole tehnyt kyseistä tekoa pyytää anteeksi henkilöltä joka ei voi antaa anteeksi koska on kuollut. Instituutiotasolla huomattavaa on, että anteeksi pyydetään yksilö Alanilta sen sijaan että pyydettäisiin anteeksi kaikilta homoseksuaaleilta jotka ovat kohdanneet vastaavaa käsittelyä.

Pseudotiedostamista ; joka vanhoja tunnustaa se nykyisiään piilottelee.

Näenkin tämänlaatuisen toiminnan varsin keinotekoisena. Pidän sitä mukarohkeana ja pseudotiedostavana. Mieleeni tulee lähinnä vuosi 2012 jolloin käännettiin Aleksandr Solženitsyn "Gulag - vankileirien saaristo". Teoksella oli siinä vaiheessa lähinnä historiallista arvoa. Kirja on aikanaan ollut merkittävä, ja koskenut todellista ilmiötä. Kuitenkin käännettyä teosta arvioitiin kuin käännös olisi yhä yhtä aikaansaava. Aidon kriittisen tiedostamisen sijasta ihmisille myytiin jonkinlaista "valkoisen miehen syyllisyyttä" puhdistavaa. Rohkeutta tai asioiden parantamista tämänlaisessa on hyvin vaikeaa nähdä. ; Oikeasti myöhäinen käännös näin tärkeästä kirjasta on itsessään huuto siitä että kenties syyllisyydentunteisiin olisi tarvetta. Ainut kysymys joka aktiivisen kriittisen tiedostamisen kanssa saisi syntyä on kysymykset siitä mitkä valtarakenteet, yhteiskunnan syvärakenteet ja muoti-ideologiat ovat mahdollisesti estäneet kirjan kääntämisen aiemmin. Venäjään päin kumartelun historiassa on useitakin ideologioita joiden yhteispanokseen voidaan tässä osoittaa sormella.

Tässä mielessä "Gulag" on nykyään tiedostava samaan tapaan kuin anteeksi pyytäminen Alan Turingilta on aitoa halua puuttua homoseksuaalejen nykyisiin ongelmiin ja epäkohtiin. Se on mediapeliä. Sillä pärjää nykyään hienosti. Sillä pääsee esimerkiksi vuoden paaviksi.^wtf? Sillä kun katsomme tuoreimman paavin pehmopuheita, niissä tuntuu paistavan läpi erikoinen asenne. Hän korostaa että homoista vaahdotaan liikaa, ja puhuu lempeitä sanoja. Instituutionaalisia ja ideologisia muutoksia ei ajeta. Ei tarvitse olla kovin kyyninen nähdäkseen että "Koska ehkäisy ja homojen asema yhdenvertaisina ihmisinä on kirkolle vaikea pala, on oivaltavaa sysätä ne ainakin hetkeksi taka-alalle julkisesta diskurssista sanomalla, että kirkko on keskittynyt niihin "liikaa". Ei ole mitään indikaatiota siitä, että kirkko tekisi asiassa mitään radikaalia linjamuutosta, vaan paavi on viimein ymmärtänyt, että länsimaissa näiden teemojen julkinen käsittely kirkon yhteydessä tekee Vatikaanille nykyisin enemmän hallaa kuin villaa."

Mutta palatakseni Turingiin. Homokseksuaalien kemiallinen kastrointi on selvästi seksuaalietiikaltaan kristillistä ja se on tapahtunut kristinuskon vahvasti sävyttämässä maassa aikana jolloin kristinuskolla oli merkittävästi valtaa. Se on osoitus siitä että kristinusko sisältää vahvoja julmuuselementtejä jotka itse asiassa ovat vaatineet pitkäjänteistä kontrollin lisäämistä jotta ne on saatu loppumaan. Toiminta ei ole nykypäivänä harjoitettua, ja anteeksi pyytäminen on menneisyydenhallintaa. Siitä yritetään tehdä myös tämän hetken hallintaa. Anteeksipyytelijät tekevät medianhallintaa samalla tavalla kuin "vuoden paavi". Näissä omituista on se, että kollektiivinen vastuu jotenkin tunnustetaan mutta sitten siitä ei välitetä ja se pestään pois. Ja tätä aaltoilua minun on kaikista vaikein ymmärtää.

Muutoinkin anteeksipyynnöillä on selvästi vanhenemispäivä. Turing ei ole esimerkiksi tarjoamassa armoaan. Tälläinen menneisyyden peseminen tuntuu vähän samalta kuin se, jos minä kävisin vähän töytäämässä kouluajan kiusaajiani. He varmasti sanosivat että ovat pahoillaan. Siinä vaiheessa armon anelun naamiointi anteeksipyynnöksi on lähinnä huvittavaa. Ei sellaiseen voisi vakavasti ottaen sanoa muuta kuin että "Yes, you will be." Seurauseettisesti myöhäistä on pyytää anteeksi mitään sellaista joka ei muuta anteeksipyytäjän tulevaisuuden valintoja ja toimintoja. Tai joihin ei liity menneisyyden tekojen seurausten oleellista korjaamista.

Kristinusko, kulttuurimme konditionaalisen ihmisarvon perusta

Tarkasti katsellen voidaan huomata että kristilliseen ideologiaan korreloiva julmuus johtuu yleensä siitä että kristinusko ei tunnusta ultimaattista ihmisarvoa. Kristinuskon ihmisarvo on aina konditionaalinen. Ihminen pelastuu joko uskomalla tai tekemällä hyviä tekoja ja välttämällä syntejä. Ikuinen elämä on arvontunnustus, Jumala olisi paha väistämättä jos hän rankaisisi helvettiin tai jättäisi armollaan pelastamatta jonkin jolla olisi ehdoton arvo. Aatehistoriassa voidaan oppia sen verran että humanismi tuotiin kirkkoon yhteiskunnasta. Oikeastaan universaali ihmisarvo onkin jotain johon kristinuskon dogmisto on lähinnä pakotettu ; Jossain vaiheessa sitä päätettiinkin että humanistien arvot olivatkin niitä joita Jumalakin halusi.
1: Tai toki ihmisiä on haluttu pelastaa. Kun katsoo Jan Guilloun "Noitien asianajajaa", on selvää että luterilainen pohjoismainen (protestanttien alueella tapahtunut) noitavaino oli myös noitien auttamista. Sillä kun noita tunnusti pahat tekonsa ja katui ja kuoli rikostensa vuoksi, hän pääsi taivaaseen. Tässä konditionaalisuus ja julmuus kuitenkin kohtasivat.

Kristityt, tämä on toki uutta mutta yrittäkää olla aidosti hyviä ihmisiä (edes kerran)

Tämän tehtävänä ei kuitenkaan ole panostaa mitään kollektiivista vastuuta. Ja edes konditionaalinen ihmisarvokaan ei ole puute, vaan heikkous jonka sublimoiminen vahvuudeksi voi olla hyvinkin mahdollista.

Ideologia on yhä lähinnä yksi korrelaatti muiden joukossa. Siksi en räyhää siitä että kristinuskon irrottamaton essenssi olisi tämänlaatuinen julmuus. Tunnen liian monta itseäni vähemmän julmaa kristittyä, joten tämänlaisen väittäminen voisi olla hyvinkin omituista. Sen sijaan tämä onkin astetta enemmän haaste. Haaste jossa kristitty voisi kilvoitella omassa eettisyydessään "pseudotiedostamisesta" ihan sellaiseen kunnolliseen synnintuntoon ja siihen liittyvään parannuksentekoon. (Olkaa huoleti, tähän ei tällä kertaa liity kenties ihmisen elämän tärkeintä ja syvällisintä kysymystä "miekat vai pistoolit".)

Sain idean yhdestä Alan Turingin anteeksiantoa käsitelleestä kirjoituksesta. Siinä oli ilmaisu jossa vaadittiin yksilöstä ilmiöön menemistä, eli vaatimus laajemmasta anteeksipyytämisestä. Kun "instituutio" pyytää anteeksi "määritellyltä ihmisryhmältä" kollektiivisuus on varsin koherentilla tasolla ja tämänlainen anteeksipyyntö on filosofisesti jotenkin mielekäs. (Tosin itselleni kollektiivinen syyllisyys on hieman arvoitus. Ihmiset tekoja tekevät.) Lause "Let our apology to Turing stand too for the apologies that should be made to every single one of those thousands of departed souls." voitaisiin haasteessani laajentaa pahoillaoloon joka ylittäisi homoseksuaalit.

Kristitylle ei varmasti olisi ideologiansa reunaehtoja ylittävää ottaa kristityn apologeetikon Rod Rosenbladtin näkemyksiin. Hän kehottaa kohtaamaan uskonnottoman tai ateistin tämän kokemushistorian ja ymmärtämisen kautta. Toki tämä on Rosenbladtilla lähinnä jonkinlainen kätevä käännyttämisen kikka. Mutta ennen kuin käännyttämiseen päästään, siinä tiedostetaan se, että jos joku on vihainen tai surullinen uskontoon liittyvien asioiden vuoksi, niin tässä on jotain jota ei voi ohittaa sellaisilla sanoilla kuin "militantti" tai vihjaamalla että "se on vaan sellainen taisteleva ateisti" tai että "se haluaa vaan huomiota muoti-ideologialleen jonka kevät meni jo". Se on joko suoran kollektiivisen syyllisyyden tunnustamista, tai ainakin sen tunnustamista että kristinuskon nimissä ja sisällä tehdään pirusti pahaa ja että tämä paha tulee tiedostaa ja sitä vastaan on taisteltava ja näitä vääryyksiä on kritisoitava. Että uskonveljeys ei saa nousta etiikan yli. Pinnallisimmillaan ja laskelmoivimmillaankin tämä tarkoittaa sitä että uskonveli on jo vakaumuksessa ja tässä on kuitenkin kysymys uusien ihmisten pelastamisesta. Joten asenne on hyvin vahvasti perusteltu.

Sen jälkeen voi tiedostua vaikka jostain joka tapahtuu tänä päivänä. Ja kristinuskon kohdalal tuoreiden asioiden löytäminen ei ole vaikeaa. Kun pitää silmät auki, tästä saa kokopäivätyön. Kun sellaisen ottaa, ei ole enää koskaan samanlainen kuin kansankirkkomme toimijat joille kaikenmaailman Pirkko Jalovaarat tupsahtavat täytenä yllätyksenä. Yllättyminen kun on odotettavissa jos ja vain jos harrastaa pseudotiedostamista ja elää jossain toisen maailmansodan aikana, aikana jolloin miehet olivat miehiä, naiset olivat naisia ja ateistit kunnollisia angstaavia antihumanisteja joihin oli helppoa heittää vastustavia stereotypioita.

Tiedostavassa tilanteessa on toki se, että siinä missä menneisyyden peseminen tuntuu mukavalta koska siinä syyllisyyttä ja vastuunkantoa pestään pois. Se on helppoa. Sen sijaan aito itsekriittinen tiedostaminen tuntuu vähän siltä kuin tekisi inventaariota siitä mitä kaikkea ahteriin onkaan tänä vuonna tullut työnnetyksi. Aito vastuunkantaminen, pahoillaanolo ja aito tarve anteeksipyytämiselle tuntuukin ikävältä. Jos tiedostaminen ei vituta, ärsytä ja saa mieltä keksimään "militantti" -sanaa itsen suojaksi, se ei ole mitään kunnollista tiedostamista.

Jotta tässä vaikeassa haasteessa - kuka muka sanoi että hyvyyden pitäisi olla helppoa - pääsee alkuun voi ottaa Juha Leinivaaran tuoreen blogauksen avuksi. Hän ottaa esille Rauno Helpin. Suomalaisen nykyajassa toimivan hartaan uskonmiehen. Kannattaa tutustua herran saarnamateriaaliin. (Joka saattaa toki joutua jossain vaiheessa salaperäisen katoamiserrorin kohteeksi, koska keskimäärin häiritsevänluonteinen uskova ei osallistu saamaansa kritiikkiin keskustelemalla tai tunnustamalla virheensä vaan deletoimalla häiritsevän materiaalin jotta voi jatkaa samaa toimintaa ilman julkisuutta. Blogissa on onneksi otettu lausuntoja talteen ennen tätä joten oleellisimmat eivät katoa.)

Huomiotaherättävää on se, että Helpin saarnaamisessa ensin lietsotaan pelkoa jossa vastapuoli nähdään kovia pakotteita käyttävänä. Siinä kuvataan vaarallista vihollista. Yleisö hallelujaa näille. Seuraavaksi Helppi kannustaa "itsepuolustukseen". "Ja minulle tulee mieleen, että Herra, lähetä nyt jonkilainen Mooses kirveen kanssa tänne nyt." ... "Tää uuden liiton pehmoaika ei enää toimi."
1: Ja jos katsotte sen saarnan taltioinnin, opitte että konteksti, käytetyt äänensävyt ja vastaavat tekee tästä pahemman. "Ei kontekstissaan" voi pahentaa mielikuvia mutta tässä kyseisessä tapauksessa se lieventää uhkaavuutta. Kontekstiinsa laitettuna tästä tulee siis pahempi ja tämän korostaminen ei siis ole pelastus vaan ongelmien pahentamista.

Yksi hullu voi tietysti sanoa mitä tahansa. Siksi on oleellista tajuta että videon yleisöstä kuuluu "Aamenia" tälle ajatukselle siitä että homojen ja muun syntisyyden hoitaminen pehmoilun sijasta kirveellä olisi hyväkin asia. On selvää että tässä on varsin konkreettinen kielenkäyttö. On vaikeaa nähdä tässä mitään muuta kuin pelonlietsontaa jolla oikeutetaan väkivallasta lupaileva kielenkäyttö joka kenties muutoin voitaisiin nähdä epäkristillisenä. Se kuitenkin kuvaa sitä että kristinuskossa on edelleen paljon tahoja joille absoluuttinen ihmisarvo ei ole kristillinen. He ovat ymmärtäneet että teologisesti kristinusko tarjoaa konditionaalista ihmisarvoa. Tämä ei kuitenkaan ole saanut heitä sanomaan että "sen pahempi kristinuskolle".

Helppiä on vaikeaa nähdä yksittäisenä hulluna. Sillä jo videoista tietää että hän kiertää uskovaisten keskuudessa. Häntä kutsutaan paikalle ja häntä halutaan. Yleisöäkin saadaan paikalle. Ja he eivät suinkaan tuomitse ja kritisoi näitä kirvespuheita, vaan päinvastoin alleviivaavat Helpin pelottelu-itsepuolustuskuolemantuomiokirvespuheita "hallelujaa" ja "aamen" -sanoilla joilla on kristillisessä ideologiassa erinomaisen syvällinen henki. Kritiikin sijasta niiden konnotaatiot huutavat "olette täsmälleen oikeassa" ja "juurikin noin". Riemukkaat, innokkaat ja kannustavat äänensävyt näiden sanojen toistamisessa vahvistavat että kysymys ei ole mistään Helpin toiminnan paheksunnasta.
1: Itse en ole Helpin sanomisista yllättynyt. Suoraan sanoen niissä ei ole mitään uutta. Ne ovat liitoksissa kreationismiin jostain syystä liitoksissa olevaan yleiseen aggressiiviseen uhkailuasenteeseen jossa ei kirvesmetaforia, ilmaisuja tiettyjen tahojen kuolemantuomion oikeuttamisesta eikä tappouhkauksia säästetä. Se kuuluu kuvioon. Se on standardi, ei mikään poikkeustapaus. (Miksi kuvittelette että meidän kotona ei voi astua kolmea askelta ilman että käden ulottuvilla on pitkähkö teräase tai jalkajousi? No, koska kerään niitä, höpö!)

Jos olet todella tiedostava kristitty, pyydät anteeksi uskonveljiesi puolesta. Ja menet ja teet Helpin kaltaisille ihmisille jotain. Sen jälkeen kun olet tiedostunut - ja kenties unohtanut selittelyt siitä miten sinun ei pidä aktivoitua kun siinä tuomittaisiin uskonveli ja tuomitseminen on Jumalan asia - ja tarttunut toimeen, voit mieluusti ilmoittautua mukaanolijaksi hyvyyshaasteeseeni. Vuosien aikaisen työn tuotoksena listaan tulleet runsaat nimimäärät voivat sitten toimia kannusteena. Ja kasautuessaan osoittaa että kristinuskossa on paljon hyvää.

Kannattaa todella tiedostua miten vuosien pumppaaminen tuon haasteen kanssa on kantanut hedelmää. Nostan sitä tosiaan esille tämänlaississa blogauksissani aina silloin tällöin. Tiedostamisen jälkeen tällekin asialle voisi kenties tehdä jotain. Jos siis on kristitty. Hyvä ihminen ei sen sijaan tarvitse olla, koska sellaiseksi voi aina yrittää tulla.