sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Oliko Forrest Gump valepukki?

"Forrest Gump" -elokuvassa Tom Hanksin esittämä retardi keskustelee aluksi puistonpenkillä bussia odotellessa. On hyvä kiinnittää huomiota siihen keiden kanssa Forrest juttelee. Sillä tuntuu että tällä on hyvinkin suuri vaikutus siihen mitä hän kertoo.

Esimerkiksi sairaanhoitajalle jutellessaan hän aloittaa siitä että kengät näyttävät mukavilta. Hän puhuu juoksemisesta. Mutta ei jostain syystä mene aikaan jolloin hän juoksi USA:n läpi puolelta toiselle useita kertoja. Sen sijaan hän puhuu jalkatuista. Samoin sotajutut puhutaan vanhalle miehelle, joka vaikuttaa olevan sen ikäinen että hän olisi voinut olla mukana maailmansodissa.

Muutenkin tarinassa näyttää olevan niin, että vaikka tarina kerrotaan lineaarisesti alusta loppuun, niin se jotenkin nivoutuu siten että se sopii niihin ihmisiin joiden kanssa Forrest juttelee. Lisäksi ympäristön tapahtumat, kuten ohilentävät linnut, näkyvät myös siinä tarinassa.

Tämä kuvaa omalla tavallaan muistin toimintaa. Ihmiset muistavat yksityiskohdista ja tämä voi värittää lopputulosta paljonkin. Mutta toisaalta kun koko elokuva läpikäydään yhden miehen omaelämänkerrallisen tarinan kautta, on hyvin vaikeaa nähdä mikä siitä on itse asiassa totta.

Gumpilla on yksi suuri missio, Jenny. Ja muun ajan hän nivoutuu historiaan ja hetkiin jotka ovat jotenkin ikonisia. Jostain syystä Forrest ei kuitenkaan näy tässä ikonisessa kuvastossa. Ja oikeastaan jos asiaa tarkastellaan, niin elokuvan loppuosa joka ei enää tapahdu tarianssa validoi varsin vähän yksityiskohtia. Jennyn olemassaolo ei tee tarinoista muuta kuin ison talltalen.

Kenties Forrest Gump onkin, paitsi retardi, myös tarinansepittäjä. Mielestäni tämä tulkinta ainakin tekisi elokuvasta paremman. Tarina ajalehtisi silloin kuten Forrest - tai tuulessa pyörivä sulka jonka symboliikka elokuvassa jätetään kovin auki. (Lopusta ei esimerkiksi löydy hanhia tai mitään joka aukaisisi tämän symboliikan.) Ja vaikka tarina olisi mielivaltainen, niin kenties tällä ei olisi väliä. Sillä loppujen lopuksi se, mikä olisi tärkeää on se että se tarina olisi hyvä.

Ei kommentteja: